Pyhä maa ja pyhät paikat
Elääkö nykyihminen enää paikoissa vai jonkinlaisessa virtuaalimaailmassa? Entä millä tavalla paikkoihin liittyvät pyhyyskäsitykset ohjaavat ihmisten käyttäytymistä? Tällaisia kysymyksiä on pohdittu paikan teologiassa ja ekoteologiassa.
Sinäkin voit tehdä tieteellisen kokeen: tarkkaile ihmisiä joukkoliikennevälineissä. Kuinka moni heistä seuraa maastoa, jonka läpi kuljetaan? Omien havaintojeni mukaan vähintään kolme neljästä ihmisestä käyttää älypuhelintaan. Ulkona saattaa olla käynnissä vuoden kaunein auringonnousu, mutta juuri kukaan ei huomaa sitä.
Eri alojen tutkijat ovat havainneet, että 1900-luvulta lähtien paikan merkitys on suhteellistunut teollistuneissa maissa. Tämä on suoraan yhteydessä teknologisoitumiseen ja sen vaikutuksiin liikkumiseen, työntekoon ja asumiseen. Ihminen voi astua liikennevälineeseen ja saapua perille. Käveleminen tai hevosella ratsastaminen kiinnittävät aivan eri tavalla maastoon.
Toinen suuresti vaikuttava tekijä on työelämän muutos. Ruumiillinen työ ja etenkin maanviljelyyn liittyvät elinkeinot loivat ennen yhteyden ihmisen ja maan välille, mutta nykyään ihminen työskentelee koneiden välityksellä. Kaupungeissa asuminen ei välttämättä vaadi enää paikkaan liittyvää toimintaa, kuten halonhakkuuta ja katonkorjausta.
Myös ympäristöajattelussa on kiinnitetty yhä enemmän huomiota paikan merkitykseen. Jos ihminen irtautuu aineellisesta maailmasta, ruumiillisuudesta ja paikoista, hän irtautuu helposti ympäristölle tapahtuvista seurauksista. On ajateltu, että sidos merkitykselliseen paikkaan auttaa ihmistä ymmärtämään, että paikoista täytyy pitää huolta. Jos ihminen näkee työnsä positiiviset vaikutukset, kuten paikallisen puron elpymisen kun se on ennallistettu, hän motivoituu ja saattaa jaksaa huolehtia laajemmistakin kokonaisuuksista. Tämän vuoksi paikat ovat ympäristökasvatuksessa olennainen teema.
Ekoteologia ja paikan teologia
Samalla kun ympäristöongelmat ovat kasvaneet, myös aiheeseen liittyvä teologinen ja uskontotieteellinen pohdinta on lisääntynyt. Yleiskäsite pohdinnalle on ”uskonto ja luonto -tutkimus”, jota voidaan toteuttaa eri aloilla. Oma erityisalani on teologinen ympäristötutkimus, jota voi kutsua ekoteologiaksi tai ympäristöteologiaksi. Suomessa alaan liittyen on tehty vasta muutama väitöskirja, mutta kansainvälisesti tutkimusala on noussut merkittäväksi.
Edellä mainittua huomattavasti pienempi tutkimusala on ”paikan teologia”. Sen teemoja on käsitelty eri tieteenaloilla jo pidempään, mutta erillisenä alana se on muotoutunut 2000-luvulla. Paikan teologiaan liittyvät teokset sisältävät käytännössä aina ekoteologiaan liittyviä pohdintoja, sillä niissä nousee esiin aineellisen maailman ja ympäristön arvo. Useimmiten nämä teokset käsittelevät lyhyesti myös varsinaista ympäristönsuojelua.
Ekoteologiassa perustellaan ympäristönsuojelua myös pyhyyteen liittyvällä argumentaatiolla. Eri ekoteologiat sisältävät erilaisia pyhyyskäsityksiä, mutta yhteistä niille on se, että pyhyys on Jumalasta johdettua pyhyyttä. Suurimmat näkemyserot liittyvät vastaavasti siihen, missä määrin eri asiat ”itsessään” sisältävät pyhyyttä tai ovat pyhiä. Onko esimerkiksi metsää suojeltava siksi, että se on Jumalan luomana itsessään pyhä, vai sen vuoksi, että pyhä Jumala on käskenyt ”viljellä ja varjella” luomakuntaa (1. Moos. 2:15)?
Monissa ekoteologioissa käytetään paikkoihin liittyvää pyhyyttä perusteena vastuullisuuden vaatimukselle. Tällaisen pyhän luonne riippuu teologisesta kokonaisnäkemyksestä: Ihmiskeskeisissä teologioissa paikan pyhyys johtuu siitä, että se on ihmisille keskeisen merkittävää. Toisenlaisissa teologioissa voidaan paikoissa itsessään nähdä pyhyyttä − joko universumin tai maapallon yleisen pyhyyden vuoksi tai sitten korostamalla tietyn paikan erityistä pyhää luonnetta.
Kuvassa De Groene Kathedraal (The Green Cathedral) lähellä Almerea Alankomaissa. De Groene Kathedraal on puinen tulkinta Notre Damen katedraalista. Kuva: RogAir, Wikipedia.
Mikä maa, mikä pyhä?
On tärkeää huomata, että eri kielissä paikkaan ja pyhyyteen liittyvät käsitteet toimivat hivenen eri tavoilla. Käytän esimerkkinä suomea ja englantia. Yleisessä ihmistieteellisessä tutkimuksessa käytetään tyypillisesti käsitteellistä jaottelua, jossa paikka (place) on merkitykselliseksi koettu osa yleisemmästä tilasta (space).
Samalla on kuitenkin huomattava, että käsitteitä ei aina käytetä tällä tavalla. Esimerkiksi uskontojen harjoittamiseen liittyviä rakennuksia kutsutaan pyhiksi tiloiksi (space), vaikka ne ovat yllä esitetyn jaottelun mukaan paikkoja. Tästä on seurannut vaikeuksia eri tutkimusalojen yhteensovittamisessa. Monet hakuteokset käsittelevätkin aihetta yhteistermillä ”pyhät tilat ja paikat” (sacred space/place).
Ekoteologiassa on pitkään puhuttu maan pyhyydestä, mutta maa-termi on ymmärretty eri tavoin. Usein sillä on viitattu yleisellä tavalla luontoon tai maapalloon. Luonto- ja ympäristö -termit ovat taas itsessään erittäin vaikeita määritellä tarkkaan rajatulla tavalla. Niiden eri käyttötavoissa ilmenee eroja esimerkiksi siinä, sisällytetäänkö ihminen mukaan vai ei. Teologiassa luonto- ja luomakunta -käsitteet sisältävät lähtökohtaisesti kaiken luodun, eli myös ihmiset, mutta ihmiskeskeisissä ajattelumalleissa erotetaan käytännössä usein ihminen ja (muu) luonto.
”Pyhä maa” vuorostaan viittaa ensisijaisesti maa-alueeseen (land), esimerkiksi Palestiinaan. Tämä käyttötapa lähestyy paikka-käsitettä, ja eräät ensimmäiset paikkoja laajemmin pohtineet teokset onkin otsikoitu ”maan teologiaksi” (theology of land).
Juutalais-kristillisessä perinteessä Palestiina on ollut keskeinen teema sekä maan että tarkemmin määritellyn paikan teologian suhteen, sillä Jerusalemin temppeli oli juutalaisille olennainen pyhä paikka. Kristillisessä teologiassa on yleensä otettu etäisyyttä esineiden ja paikkojen olemukselliseen pyhyyteen, mutta käytännön uskonnollisessa elämässä tällaisia käsityksiä on esiintynyt kautta aikojen. Myös nykyaikana Palestiina on monille kristityille pyhä paikka sekä ihmiskeskeisessä että paikkaan itsensä liittyvän pyhyyden merkityksessä.
Pyhien paikkojen vaikutus ympäristökäyttäytymiseen
Ekoteologioissa maan ja paikkojen pyhyyteen vedotaan kahdella pääasiallisella tavalla. Jotkut ajattelijat yhdistävät näitä molempia.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa korostetaan universumissa yleisesti ilmenevää pyhyyttä. Tällaisissa näkemyksissä universumia tai luontoa kutsutaan usein ”sakramentaaliseksi” tai ”sakraaliksi”, koska aine ja pyhä liittyvät yhteen. Tunnettu muoto kyseisestä ajattelusta on puhe maailmasta kielikuvien tasolla ”Jumalan ruumiina”, jota ei saa vahingoittaa. Käsite on herättänyt sekä innostusta että kritiikkiä.
Kun on keskusteltu Jumalan läsnäolosta luonnossa, on usein tehty ero panteismin ja pan-en-teismin välille. Jälkimmäinen käsite on välimuoto, joka korostaa sekä Jumalan tämänpuoleisuutta että tuonpuoleisuutta. Käytännössä eri näkemykset muodostavat skaalamaisen jatkumon, jossa panteismin ja jyrkästi tuonpuoleisuutta korostavan teismin väliin jää erilaisia ”pan-en-teismejä”.
Toisessa vaihtoehdossa tuodaan esiin paikkoihin itseensä liittyvää pyhyyttä. Myös protestanttisessa paikan teologiassa on uskaltauduttu pohtimaan tätä, esimerkiksi hyödyntämällä kelttiläiseen kristilliseen perinteeseen liittyvää ”kapeiden paikkojen” käsitystä. Tällöin korostetaan yleensä sekä Jumalan työtä että paikkaa itseään: jotkut paikat ovat ”kapeasti” tämän maailman ja tuonpuoleisen välissä, jolloin pyhyyttä kohdataan vahvemmin. Ekoteologisissa sovelluksissa tällaiset pyhyyskokemukset ohjaavat kunnioittavaan ja varjelevaan käyttäytymiseen kyseistä paikkaa ja laajemmin luontoa kohtaan.
Paikan teologia sisältää väistämättä liittymäpintoja rakennetun ympäristön teologiaan. Kyseinen tutkimusala, johon liittyvät sekä arkkitehtuurin teologinen pohdinta että kaupunkiteologia, on myös kasvavassa määrin sisältänyt ekoteologista pohdintaa. Paikan teologia on täten moniulotteinen ala, joka kutsuu monitieteellisyyteen.
Kirjoittaja Panu Pihkala toimii tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa ekumeniikan alan hankkeessa Ecumenical Recognition and Toleration of Otherness. Hän on luennoinut ekoteologian lisäksi paikan teologiasta ja pyhiinvaelluksesta.
Vinkkejä kirjallisuudesta:
Bartholomew, Graig G.: Where Mortals Dwell: A Christian View of Place for Today. Baker Academic, 2011.
Ensimmäisiä monografioita, joissa lähestytään teologian eri osa-alueita paikka-käsitteen näkökulmasta. Metodeina on sekä deskriptiivistä kuvausta että evankelista käytännön soveltamista.
Bergmann, Sigurd: Religion, Space, and the Environment. Transaction Publishers, 2014.
Monipuolinen kokoelma artikkeleita, joissa hyödynnetään laajasti eri humanistisia oppiaineita. Sisältää myös kansainvälistä huomiota herättäneen artikkelin ”Theology in its Spatial Turn”. Bergmann on kirjoittanut ja toimittanut useita teoksia, jotka käsittelevät ekoteologiaa ja rakennetun ympäristön teologiaa.
Brown, David: God and the Enchantment of Place: Reclaiming Human Experience. Oxford University Press, 2004.
Ensimmäinen osa laaja-alaisesta trilogiasta, jossa tarkastellaan pyhän kokemista “sakramentaalisesti” eli erilaisiin aineellisen maailman ilmiöihin liittyen. Ekoteologia on sivuteema, mutta luontoa, paikkoja, arkkitehtuuria ja taidetta käsitellään kiinnostavasti.
Davis, Ellen F.: Scripture, Culture, and Agriculture: An Agrarian Reading of the Bible. Cambridge University Press, 2009.
Yleistajuinen johdanto raamatuntutkimukseen paikan ja maanviljelyn näkökulmista, taustalla myös kestävyyskysymykset. Jatkaa sillä saralla, jonka Walter Brueggemannin The Land: Place as Gift, Promise, and Challenge in Biblical Faith (Fortress 1977) aloitti.
Gorringe, Timothy. Theology of the Built Environment. Cambridge University Press, 2002.
Ensimmäisiä laajempia teoksia rakennetun ympäristön teologiasta, sisältää myös keskustelua ekoteologiasta.
Inge, John: A Christian Theology of Place. Ashgate, 2003.
Paikan teologiaa, jossa myös ekoteologista pohdintaa.
Kjellberg, Seppo: Urban Ecotheology. International Books, 2000.
Ks. myös Kjellbergin näkemykset Timothy Gorringen kirjasta Theology of the Built Environment teoksessa Pyhän kosketus luonnossa (toim. Pauliina Kainulainen, Kirjapaja 2007).
Sheldrake, Philip: Spaces for the Sacred. SCM Press, 2001.
Paikan teologiaa, jossa myös ekoteologista pohdintaa.