Intian maantiede elettynä pyhän maantieteenä

Intian maantiede elettynä pyhän maantieteenä

Intia muodostaa valtavan, koko maan halki ulottuvan pyhiinvaelluspaikkojen verkoston, josta koostuu kokonaisuudessaan laaja ja monimuotoinen Intian pyhä maantiede. Sitä eivät kuitenkaan rakenna vain eri uskontoperinteiden mytologiat, vaan ennen muuta lukemattomat pyhiinvaeltajat moninaisilla uskonnollisilla käytänteillään.

Miksi Intian maaperä on hinduille pyhä pohjoisen vuorilta aina eteläiseen kärkeen asti? Miten pyhyys tulee tuotetuksi ja millaisena se näyttäytyy hindulaisessa uskontoperinteessä Intiassa? Tarkasteltaessa pyhää hindulaisuudessa on syytä huomioida ajatus jumalallisen läsnäolosta materiaalisessa maailmassa. Jumaluutta tai pyhyyttä ei liitetä vain transsendenssin alueelle, vaan sen ajatellaan olevan läsnä ja aistein koettavissa tässä maailmassa. Pyhä ja maallinen eivät ole jyrkästi kahtiajakautuneita kategorioita, vaan kulkevat osin käsi kädessä. Hindulaisessa rituaaliperinteessä, johon kuuluvat esimerkiksi pyhiinvaellus ja kylpeminen pyhissä vesissä, otetaan kaikki aistit käyttöön pyhän kohtaamiseksi.

Hindumytologia ja maantiede kytkeytyvät Intiassa tiiviisti yhteen

Intiassa matkustaessa huomaa maan vilisevän vaikuttavan kokoisia temppeleitä, pieniä pyhäkköjä ja pyhiinvaeltajia. Puhe Äiti Intiasta (Bharat Mata) ei viittaa ainoastaan Intiassa tänä päivänä voimissaan olevaan hindunationalismiin, vaan yksinkertaisesti siihen, että hindulaisuus on hyvin konkreettisesti kytkeytynyt Intian maantieteeseen. Hinduperinteeseen kuuluu vahvasti käsitys Intian niemimaasta itsessään elävänä jumalatattarena ja siten pyhänä. Intialaiset joet, vuoret, kukkulat, luolat, metsiköt, järvet, merenrannat ja kaupungit on tuhansien vuosien ajan yhdistetty tiettyihin jumalhahmoihin ja hindulaisuuden myyttisiin kertomuksiin, minkä vuoksi niistä on muodostunut tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja. Intia muodostaakin jättimäisen, koko maan halki ulottuvan pyhiinvaelluspaikkojen verkoston. Hindumytologian ja maantieteen yhteen kietoutumista Intiassa tutkineen Diana L. Eckin mukaan tästä verkostosta kokonaisuudessaan koostuu laaja ja monitahoinen Intian pyhä maantiede, jolla on myös poliittiset ulottuvuutensa.

Äiti Intia -jumalattaren patsas. Kanyakumari, Intia 2012. Kuvaaja: Johanna Jylhä.

Pyhiin paikkoihin viitataan yleensä sanskriitin sanalla tirtha, joka tarkoittaa kirjaimellisesti kahluupaikkaa tai joen ylityspaikkaa (toiseen maailmaan). Tästä juontaa juurensa pyhän paikan merkitys. Kyseisissä paikoissa jumalten ajatellaan olevan erityisen voimallisesti läsnä, joten ne ovat myös hyvin suotuisia jumalten kohtaamiseen ja riittien suorittamiseen. On sanottu, että jaettu tuntu pyhästä maantieteestä luo yhtenäisyyttä äärimmäisen moninaisen hindulaisen uskontoperinteen sisälle.

Huomionarvoista on myös se, että buddhalaiset, jainalaiset, muslimit, sikhit ja kristityt ovat eri tavoin luoneet omat versionsa pyhän maantieteestä. Intiasta löytyykin pyhien paikkojen verkosto kaikista edellä mainituista uskonnoista. Lisäksi monet Intian pyhistä paikoista, esimerkiksi sikhien Kultainen temppeli Punjabin Amritsarissa, vetävät puoleensa pyhiinvaeltajia uskontoperinteiden halki.

Tervehdys nousevalle auringolle valtamerten risteyskohdassa

Muistiini on elävästi painunut aamunkoiton hetki vuoden 2012 Intian reissultani pienestä Kanyakumarin pyhiinvaelluskaupungista. Oli helmikuu ja Shiva-jumalan kunniaksi vietettävän Shivaratri-festivaalin aika, joten kaupungissa oli poikkeuksellisen paljon pyhiinvaeltajia. Noudatin majataloni isännän neuvoa ja heräsin jo ennen aamunkajoa lähteäkseni merenrantaan, Devi Kumari -temppelin lähistölle katsomaan auringonnousua. Ranta oli täynnä eri puolilta Intiaa tulevia pyhiinvaeltajia. Ihmisjoukon innostunut odotus auringon näyttäytymisestä oli selvästi aistittavissa, kun hennon punerva aavistus auringosta piirtyi taivaanrantaan. Kun sitten aurinko pienenä valopallona vihdoin ilmestyi silmiemme eteen, pyhiä nimiä lausuvat pyhiinvaeltajat kohottivat yhteen painetut kämmenensä ylös perinteiseen hindulaiseen Namaskar-tervehdykseen. Maiseman kauneus sekä pyhiinvaeltajien yhteisöllisyys ja antaumus tekivät hetkestä vaikuttavan myös länsimaisen etnografin silmään.

Intialaiset pyhiinvaeltajat tervehtivät nousevaa aurinkoa Kanyakumarissa, Intian niemimaan eteläisessä kärjessä. Taustalla näkyvillä kallioilla kohoavat filosofi Swami Vivekanandan ja tamilirunoilija Thiruvalluvarin muistomerkit. Kanyakumari, Intia 2012. Kuvaaja: Johanna Jylhä.

Kanyakumarissa hindulainen mytologia ja Intian pyhä maantiede punoutuvat tiiviisti toisiinsa. Itse nimi Kanyakumari viittaa sekä pyhiinvaelluskaupunkiin Intian Tamil Nadussa että Devi Kanyakumari -jumalattareen, jolta kaupunki on saanut nimensä. Kaupungin sijainti on erityinen, sillä se sijaitsee aivan Intian niemimaan eteläisessä kärjessä. Lisäksi paikka on kolmen valtameren yhtymäkohta. Siinä missä jokien risteymät vahvistavat entisestään jokien pyhyyttä, määrittyy myös Kanyakumari valtamerten kohtaamispaikkana erityisen pyhäksi. Kanyakumarin aalloissa risteävät Intian valtameri, Bengalinlahti ja Arabianmeri. Sanotaan myös, että lopulta kaikki Intian pyhät vedet kohtaavat ja sekoittuvat Kanyakumarissa. Mytologian mukaan Devi Kanyakumari on voimakas neitsytjumalatar, jonka väkevät voimat ovat suoraan yhteydessä hänen naimattomuuteensa. Devi Kanyakumarin uskotaan suojelevan niemimaan kärjestä koko Intiaa.

Kanyakumarin tavoin myös monet muut Intian pyhät paikat on kytketty Devin eli jumalattaren eri muotoihin. Kanyakumari onkin osa jumalattareen liittyvien voimapaikkojen, shakta pithojen, verkostoa, jossa jokainen maantieteellinen paikka vastaa Sati-jumalattaren tiettyä kehon osaa ja ilmentää luovaa, jumalallista shakti-voimaa. Sati-myytin mukaan Intian niemimaa on näin jumalattaren ruumiin pyhittämä. Sana ”pitha” tarkoittaa istuinta ja termin on arveltu viittaavan siihen, ettei jumalatarta mielletä niinkään tuonpuoleiseksi, vaan lujasti tähän maailmaan ja konkreettisiin maantieteellisiin paikkoihin juurtuneeksi.

Elävä hautausmaa pyhän Ganga-joen varrella

Gangesiin eli Gangaan ja muihin intialaisiin jokiin kohdistettu kunnioitus on toinen elävä esimerkki hindulaisuuden pyhästä maantieteestä. Himalajalta virtaavaa Ganga-jokea pidetään Intiassa kaikkien pyhien vesien alkulähteenä. Gangaa, jonka uskotaan laskeutuneen maan päälle taivaasta, pidetään myös nestemäisenä jumalattarena (Ganga Devi) sekä armollisena ja myötätuntoisena äitinä (Ganga Mata). Vaikka Ganga on tänä päivänä silmin nähden patoamisen, kaivosteollisuuden, viemäriveden ja roskan kuormittama, on joki hindulaisuuden kontekstissa pyhä ja puhdistava, maailman epäpuhtauksien tavoittamattomissa.

Sumuinen Ganga-joki aamuvarhaisella. Varanasi, Intia 2009. Kuvaaja: Johanna Jylhä.

Gangan kunnioitukseen pääsee tutustumaan esimerkiksi Varanasissa, joka lienee hindulaisuuden pyhistä paikoista tunnetuin. Jokeen johtavilla portailla (ghat) tapahtuvat yhtä hyvin seremoniat Gangan kunniaksi kuin ruumiiden polttohautaukset. Pyhiinvaeltajat kylpevät joessa rituaalisesti ja uhraavat Ganga-jumalattarelle pieniä öljylamppuja ja kukkia. Usean eri temppelin hindupapit suorittavat eläväisellä Dasaswamedh-ghatilla joka ilta Ganga-jumalattaren kunniaksi Ganga-aratin − monivaiheisen tuliseremonian − kellojen, rumpujen ja symbaalien säestyksellä. Seremonian päätyttyä paikalla olijat saavat osakseen Gangan siunauksen koskettamalla sormenpäillään ensin tulenliekkiä ja sitten otsaansa.

Varanasi on vaikuttava kokemus myös suomalaiselle uskonnontutkijalle. Se on yksi vanhimmista kaupungeista maailmassa ja sen kulttuuriset sekä rituaaliset perinteet ovat edelleen eläviä. Hindut kutsuvat sitä nimellä Kashi (valon kaupunki) ja sitä pidetään Shiva-jumalan maanpäällisenä kotina. Länsimaisen silmiin kaupunki tuntuu väistämättä myös meluisalta, likaiselta ja kaoottiselta, kuten monet Intian suuret kaupungit. Lisäksi Varanasi on tunnettu kuolemasta. Elämänsä ehtoopuolella olevat ihmiset matkaavat sinne kaikkialta Intiasta saavuttaakseen mokshan eli vapautuksen, päästäkseen syntymän ja kuoleman tuolle puolen. Samoin Varanasiin − Gangan rannalle − tullaan polttohautaamaan kuolleet läheiset ja suorittamaan kuoleman riitit. Kuoleman jatkuva läsnäolo onkin Varanasissa silmiinpistävää.

Ollessani kaupungissa vuonna 2009 majataloni sijaitsi aivan tärkeimmän polttohautauspaikan, Manikarnika ghatin, yläpuolella, Gangan varrella. Manikarnikan polttoroviot savusivat taukoamatta ja lyhyellä kävelymatkalla vastaani tulivat viidet hautajaissaattueet, joissa ruumiita kannettiin paareilla kohti joenrantaa. Elämä kaikessa rujoudessaan on Varanasissa hyvin paljaana läsnä, samoin kuolema luonnollisena osana elämää. Mitään eri yritetäkään kätkeä, ei vanhuutta, ei sairautta, ei kärsimystä, ei kuolemaa. Varanasin voikin sanoa haastavan perinteisiä jaotteluja pyhän ja maallisen välillä.

Varanasi mielletään Shiva-jumalan ja Ganga-jumalattaren pyhäksi kaupungiksi. Varanasi, Intia 2009. Kuvaaja: Johanna Jylhä.

Intian pyhää maantiedettä eivät rakenna vain eri uskontoperinteiden mytologiat, vaan ennen muuta lukemattomat pyhiinvaeltajat moninaisilla uskonnollisilla käytänteillään. Esimerkiksi Varanasiin ihmiset ovat tulleet suorittamaan uskonnollisia riittejä yli 2500 vuoden ajan kyllästäen näin kaupungin uskonnollisten tunteiden ja antaumuksen ilmapiirillä. Samalla he ovat tuottaneet ja tuottavat edelleen elettyä, ruumiillista ja yhteisöllistä pyhän maantiedettä.

 

Kirjoittaja Johanna Jylhä on intialaiseen henkisyyteen ja Aasian uskontoperinteisiin, erityisesti hindulaisuuteen perehtynyt uskontotieteen tohtorikoulutettava Turun yliopistosta. Tällä hetkellä hän työskentelee akatemiaprofessori Elina Vuolan johtamassa, Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Embodied Religion. Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland. Jylhä opettaa ja luennoi Aasian uskonnoista ja on tehnyt Intiaan lukuisia kenttätyömatkoja.

Kirjallisuus:

Eck, Diana L.: India: A Sacred Geography. New York: Harmony Books, 2012.

Eck, Diana L.: Banaras: City of Light. London: Routledge & Kegan Paul, 1983.

Kinsley, David: Hindu Goddesses. Visions of the Divine Feminine in the Hindu Religious Tradition. Delhi: Motilal Banarsidass Publishers, 2005.

Klostermaier, Klaus K.: A short Introduction to Hinduism. Oxford: Oneworld, 2006.

Ramamurty, A.: Indian Philosophy of Religion. New Delhi: Descent Books, 2002.