Venäjän ortodoksisen kirkon suunnanmuutos ja sen vaikutus oppineuvottelujen päättymiseen Suomen luterilaisen kirkon kanssa
Vanhoja oppiainerajoja kunnioittaen: Venäjän ortodoksisen kirkon neuvottelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ovat siirtyneet ekumeniikan tutkimusalueelta kirkkohistoriaan. Näin on sanottava neuvotteluista, jotka alkoivat vuonna 1970 ja päättyivät 2014. Viimeiseksi neuvottelukierrokseksi jäi 15. kierros Siikaniemessä vuonna 2011.
Kirkkojen välisestä tutustumisesta keskustelujen loppumiseen
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiainosastolla tehdyn arvion mukaan neuvottelujen päättymisen välitön tausta oli siinä, miten tulkita pastoraalinen rukous parisuhteensa rekisteröineiden ”puolesta ja kanssa” liitettynä keskusteluun avioliittokäsityksen laajentamisesta koskemaan samaa sukupuolta olevat. Venäjän ortodoksinen kirkko olisi halunnut yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa kieltää kyseiset järjestelyt – Suomen evankelis-luterilainen kirkko olisi halunnut keskustella asiasta ja eri näkökulmista. Yhteinen näkemys siitä, mistä voidaan keskustella ilman että oltaisiin yhtä mieltä, esti neuvottelujen jatkumisen.
Suomalaiselta puolelta oppineuvottelujen Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa ajateltiin palvelevan keskinäistä tutustumista ja perehtymistä toiseen osapuoleen ja sen ajatteluun. Kaukaisena – hyvin kaukaisena – tavoitteena pidettiin kirkkojen välistä todellista yhteyttä, johon kuuluisi ehtoollisyhteys. Tämän ei ajateltukaan olevan totta lähivuosikymmeninä. Nyt neuvottelujen päättyminen katkaisi merkittävän tavan tutustua hyvin erilaisten kirkkojen välillä.
Luterilainen saavutus ja ortodoksinen painotus
Neuvotteluissa keskusteltiin ensimmäiset vuosikymmenet opillisesta ja sosiaalieettisestä, eli ihmisten yhteiselämää käsittelevästä teemasta. Vuodesta 1995 eteenpäin keskusteltiin vain sosiaalieettisestä teemasta, mutta opillisesti. Suomessa opillisen teeman suurimpana saavutuksena pidettiin luterilaisen vanhurskauttamisajattelun ja ortodoksien jumalallistamisajattelun välillä löytynyttä leikkauspistettä. Löytö oli edesmenneen ekumeniikan professori Tuomo Mannermaan ja vaikutukset merkittäviä erityisesti suomalaiselle teologialle laajemmin.
Sosiaalietiikasta ja erityisesti Venäjän ortodoksisen kirkon teologisesta lähestymistavasta siihen on sen sijaan puhuttu Suomessa vähemmän. Neuvostoliiton aikaan sosiaalieettinen teema oli usein rauha. Teema oli sidoksissa poliittiseen tilanteeseen, mutta kirkot tarkastelivat sitä myös teologisena kysymyksenä. Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan teologinen peruste rauhalle oli tuleva Jumalan valtakunta, jonka eteen oli tehtävä töitä jo maanpäällä. Yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa painotettiin yksilön vastuuta toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Tämä oli luonnollista, olihan erityisesti Venäjän ortodoksinen kirkko ja sen toimet ateistisen valtion valvomia, mutta yksittäinen kristitty saattoi toimia ja vaalia kristillisiä perusteita toimilleen. Yksittäistä kristittyä siis kannustettiin toimimaan yhteiskunnan ja ihmisten yhteiselon hyväksi. Kristityn toiminnan perusteena oli pelastus, jonka kautta hän oli velvollinen itse kilvoittelemaan kohti Jumalan valtakuntaa ja pitämään yhteiskunnassa esillä ihmisten välistä rauhaa ja hyvyyttä.
Vuodesta 1995 eteenpäin sosiaalieettiset kysymykset olivat pääasia neuvotteluissa. Johtavana teemana olivat ihmisoikeudet käsiteltynä eri näkökulmista. Uskonnonvapaus, antropologia – eli oppi ihmisestä, ihmisoikeudet, uskonnonopetus ja kirkon jäsenyys olivat teemoja, joista neuvoteltiin. Venäjän ortodoksisen kirkon käyttämistä perusteista hävisi Jumalan valtakunta -ajattelu ja tilalle tuli kristillisyyden historian ja kristillisen ja ortodoksisen kulttuurin vaaliminen, johon perustettiin myös kirkon oikeus olla esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samaan aikaan myös kiinnostus luonnollista lakia kohtaan nosti päätään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen arvoa etsittiin luomisesta ja pohdittiin kuinka toisaalta kristitty ja toisaalta ihminen, joka ei ole kristitty, voivat toimia Jumalan tahdon mukaan maailmassa.
Valtakuntasi tulee vai paluu valtakuntaan?
Teologisten pohdintojen suunnanmuutos oli radikaali. Teologisena perusteena Jumalan valtakunta viittasi tulevaisuuteen ja oli uskon kohteesta ammentava peruste. Perustetta käyttäessään Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat eivät esittäneet, että Jumalan valtakunnalla olisi jokin historiassa tunnistettava muotonsa, yhteiskuntarakenne, johon tulisi pyrkiä. Jumalan valtakuntaa ja sen maan päällistä toteutumista kohti pyrittiin teoilla, jotka edistivät ihmisten sopuisaa ja hyvää yhteiseloa.
Muutosta Jumalan valtakunta -ajattelusta kristillisen ja ortodoksisen kulttuurin vaalimiseen selittää Venäjän ortodoksisen kirkon sisällä vuonna 2000 lanseerattu Sosiaalioppi, joka on ohjannut kirkkoa myös ekumeenisissa suhteissa. Sosiaaliopin mukaan ihanteellinen yhteiskuntarakenne oli kehitetty Bysantin aikaan ja sen raamatullinen esimerkki oli Tuomarien ajassa, jossa Jumala valitsi kuninkaan. Ihanteelliseen yhteiskuntarakenteeseen ei ole kuitenkaan täydellisesti päästy ja nykyajan erilaiset yhteiskuntamallit tunnustettiin. Yhteiskunnan mallin ihanteena ei enää pidetty tulevaa Jumalan valtakuntaa, vaan historiassa luotua mallia, jolla on Raamattuun kirjoitettu pohja.
Neuvotteluissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa historiallinen ihanne ei ollut näin selkeästi esillä. Venäjän ortodoksinen kirkko kuitenkin esitti kristillisen ja ortodoksisen kulttuurin vaalimista, jonka perusteet olivat juuri historiaan sidottuja. Jotta ihmisen teot olisivat linjassa kulttuurin vaalimisen kanssa, tulisi niiden tähdätä olemassa olleen ylläpitämiseen, eikä niinkään kohti tulevaa Jumalan valtakuntaa. Perusteluissa siis vaihdettiin tulevaisuuden ideaali menneen ihannointiin. Samalla näkökulma ihmisten yhteisen elämän järjestämiseen kaventui, sillä tulevaisuuden ideaalista ei voida tarkalleen tietää, millainen se on, mutta menneisyyden mallista voi olla vähintään jonkinlaisia viitteitä.
Teologinen painotus rajoittaa keskustelua
Edellä kuvatun muutoksen kanssa samaan aikaan alettiin pohtia ihmisen arvoa. Keskustelu keskittyi siihen, mitä ihminen pohjimmiltaan on ja miten hän kykenee hyvään maailmassa. Neuvottelujen asiakirjat todistivat, että ihmisen arvo oli molempien neuvottelevien kirkkojen mukaan jotain, mitä ei voi riistää keneltäkään. Silti yksittäisten Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien kannat poikkesivat hieman toisistaan. Ortodoksien puolella yhteyden Jumalaan ajateltiin takaavan vähintäänkin tehtyjen valintojen arvon. Siitä, takaisivatko Jumalan tahdon mukaiset teot myös ihmisen arvon, vai olisiko ihmisen arvo teoista riippumaton, oli ortodoksisella osapuolella erilaisia näkemyksiä.
Venäjän ortodoksisen kirkon piirissä tapahtunut muutos neuvotteluissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa oli yksi teologinen syy neuvottelujen katkeamiselle. Sosiaalieettinen keskustelu, jonka tuloksena ei tarvitse olla yksimielisyys oli vaikeaa, koska toisen osapuolen tarkoituksena oli ammentaa historiassa vallinneesta tilanteesta ja rajata ihmisten teot hyviksi silloin, kun ne tähtäävät tuon tilanteen palauttamiseen. Tämä oli yksi, muttei missään nimessä ainut, taustatekijä neuvottelujen päättymisessä umpikujaan.
Kirjoittaja Heta Hurskainen on teologian tohtori Itä-Suomen yliopistosta ja Greifswaldin yliopistosta cotutelle-sopimuksen perusteella. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopiston Rajat, liikkuvuus ja kulttuurien kohtaaminen tutkimusalueessa, teologian osastolla.
Kirjallisuus:
Bases of the Social Concept of the Russian Orthodox Church. http://orthodoxeurope.org/page/3/14.aspx Luettu 22.4.2015.
Hurskainen, Heta: Ecumenical Social Ethics as the World Changed. Socio-Ethical Discussion in the Ecumenical Dialogue between the Russian Orthodox Church and the Evangelical Lutheran Church of Finland 1970‒2008. Luther-Agricola-Society, Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft 67. Turku, 2013.
Karttunen, Tomi: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon teologisen dialogin (1970-) keskeytyminen syksyllä 2014 – arvio ja toimenpide-ehdotukset (julkiasematon, Kirkon ulkoasiainosaston arkisto, 20.2.2015)