Pääkirjoitus: Populaarikulttuuri ja uskonto

Populaarikulttuuri tuottaa ja peilaa elettyä uskontoa, joka ei ole välttämättä sidoksissa perinteisiin uskonnollisiin järjestelmiin. Jos hyväksytään ajatus institutionaalisen uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä ja uskonnon kansanomaisten muotojen noususta, voidaan näitä muotoja paikantaa myös populaarikulttuuriin. Ihmiset rakentavat omaa maailmankatsomustaan ja uskonnollisuuttaan hakemalla siihen elementtejä esimerkiksi elokuvista, kirjallisuudesta, musiikista ja peleistä. Teologia.fi -palvelun tämän teeman artikkeleissa tarkastellaan niitä monenlaisia tapoja, joilla uskontoon liittyvät kysymykset tulevat esille erilaisissa kulttuurituotteissa.

Sekularisaatio ja populaarikulttuurin uskonnollistuminen

Uskontososiologisesti populaarikulttuurin uskonnollistumista voidaan tarkastella länsimaisen yhteiskunnan maallistumiskehityksen kautta. Amerikkalaisen populaarikulttuurin ja populaarielokuvan tutkijan Conrad Ostwaltin mukaan sekularisaatio näkyy tämän hetken Yhdysvalloissa kahdella tavalla: Ensinnäkin uskonnolliset instituutiot, menettäessään asemaansa yhteiskunnassa ja pyrkiessään löytämään väyliä takaisin ihmisten luo, yhä enenevässä määrin omaksuvat populaarikulttuurin sekulaareja tyylejä. Tällä voidaan tarkoittaa muun muassa uskonnollista elokuva- ja musiikkiteollisuutta, esimerkkeinä vaikkapa kristilliseltä (tai muulta uskonnolliselta) pohjalta ponnistavat populaarielokuvat tai kristillinen metallimusiikki. Artikkelissaan Kristen metallmusik: i gränslandet mellan traditionell religion och populärkultur Marcus Moberg osoittaa, kuinka kristillinen metallimusiikki nousee amerikkalaisesta evankelikaalisesta populaarikulttuurista. Evankelikaalinen populaarikulttuuri syntyi vastaiskuna moraalittomiksi katsotuille sekulaarin populaarikulttuurin muodoille, joista alettiin tuottaa kristillisiä versioita. Myöhemmin kristillinen metallimusiikki levisi ympäri maailmaa, irtautui evankelikaalisista lähtökohdistaan ja mukautui kunkin maan kristilliseen kulttuuriin.

Toiseksi uskonnolliset ideat löytävät Ostwaltin mukaan kasvavassa määrin tiensä sekulaarin populaarikulttuurin tuotteisiin. Populaarikulttuurista on löydettävissä koko ajan enemmän ja enemmän uskonnollista symboliikkaa, teemoja ja merkityksiä. Kun ihmiset eivät enää saa samalla tavalla vastausta elämänsä tärkeisiin kysymyksiin eivätkä löydä kaipaamaansa yhteisöllisyyttä perinteisistä uskonnollisuuden muodoista, he hakevat näitä populaarikulttuurin tuotteista. Kuten Minja Blom ja Nina Maskulin toteavat artikkelissaan Populaarikulttuurin yleisöt ja uskonto, uskonto raivaa tilaa erilaisissa mediatuotteissa, jotta ihmisten on mahdollista käsitellä esimerkiksi eksistentiaalisia ja eettisiä kysymyksiä sekä yhteisöllisen että yksilöllisen kokemuksen kautta. Näitä kysymyksiä on pohdittu kautta aikojen ja pohditaan koko ajan esimerkiksi romaanikirjallisuudessa. Artikkelissaan Mitä hyötyä romaanien lukemisesta on moraalifilosofiselle pohdiskelulle Marjo Ojajärvi toteaa, kuinka romaaneissa on aina tarkasteltu sitä, miten ihmisen tulisi elää. Eettisiä kysymyksiä saatetaan käsitellä liittyen johonkin tiettyyn uskonnolliseen traditioon, jolloin konfliktin aiheuttaa päähenkilön kykenemättömyys noudattaa tradition moraalisia sääntöjä. Näin on esimerkiksi Ojajärven tarkasteleman Isaac Bashevish Singerin tuotannossa, jossa toistuu inhimillisen luonteen ja uskonnollisen arvomaailman yhteensovittamisen ongelma.

Perinteisen uskonnollisen kentän arviointi

Monet sekulaarin populaarikulttuurin tuotteet hyödyntävät, heijastelevat ja arvioivat myös perinteisen uskonnollisuuden kenttää. Esimerkiksi Sofia Sjön artikkelissaan Religion i nordisk film analysoimissa elokuvissa luodataan luterilaisen kristinuskon paikkaa pohjoismaisissa yhteiskunnissa tai esimerkiksi islamiin liittyviä teemoja. Sjö tarkastelee erityisesti pohjoismaisten elokuvien uskonnollisia hahmoja, pappeja ja maallikoita, sekä sitä, millä tavalla elokuvat kuvaavat heidän toimintaansa ja ajatusmaailmaansa.

Myös lauluntekijä Juice Leskisen kappaleet hyödyntävät usein kristinuskoon ja kirkkoon liittyviä teemoja. Lasse Halmeen mukaan Leskisen uskonnollista tematiikkaa sisältävät sanoitukset katsovat kirkkoinstituutiota ja ”uskovaisia” kriittisellä otteella korostaen ajattelun ja uskomisen yksilöllistä vapautta sekä epäilyn tärkeyttä. Artikkelissaan Sopivatko Juice Leskisen laulut virsikirjaan? Halme näkeekin, ettei julkisuudessa esitetty ehdotus ottaa Leskisen lauluja mukaan virsikirjaan ole mielekäs ajatellen juuri hänen ajattelunsa lähtökohtia.

Raamatun tapahtumiin liittyvät ja esimerkiksi Jeesuksen elämästä kertovat aiheet ovat puolestaan olleet elokuvantekijöiden perusmateriaalia elokuvateollisuuden alkuajoista lähtien, eikä niiden hyödyntämiselle näy loppua. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Mel Gibsonin elokuvan The Passion of the Christ (2004) menestys ja käyttö kristillisessä evankelioinnissa ja kasvatustyössä. Myös hollantilaisen elokuvaohjaaja Paul Verhoevenin pitkäaikaisena haaveena on toteuttaa Jeesuksesta kertova elokuva. Risto Uro arvioi artikkelissaan Elokuva jota ei vielä ole tehty Verhoevenin tuoretta kirjaa ”Jeesus nasaretilainen” (2012), jossa Verhoeven rakentaa realismiin pyrkivää tarinaa historiallisesta Jeesuksesta. Uron mukaan Verhoeven käy dialogia Jeesus-tutkimuksen kanssa ja perustelee ratkaisunsa − osin uskottavasti ja osin vetävän tarinan ehdoilla.

Kuluttajien aktiiviset tulkinnat

Länsimaisen nykyuskonnollisuuden tutkijan Christopher Partridgen mukaan populaarikulttuurin tuottajat ovat huomanneet ihmisten hengellisyyden tai uskonnollisuuden nälän ja tähän liittyvän markkinaraon, ja tuottavat tietoisesti kirjoja, elokuvia ja muita kulttuurituotteita, joissa käsitellään metafyysisiä tai maailmankatsomuksellisia kysymyksiä viihteen keinoin. Näin ne rakentavat jo valmiiksi uskonnollista tai maailmankatsomuksellista materiaalia.

Partridge korostaa kuitenkin, että populaarikulttuurin tuotteiden kuluttajat eivät ole passiivisia vastaanottajia, jotka hyväksyvät automaattisesti kaikki elementit, joita tuotteiden tuottajat yrittävät heille tarjota. Pikemminkin he muotoilevat jatkuvasti niitä omaan maailmankatsomukseensa sopiviksi. Yksi esimerkki aktiivisista uudelleentulkinnoista ja uudenlaisen uskonnollisen kentän kehityksestä ovat erilaiset fanikulttuurit ja -yhteisöt, joissa elämän perustavaa laatua olevia merkityksiä rakennetaan esimerkiksi populaarikulttuurista peräisin olevan hahmon tai ilmiön ympärille. Hahmon tai ilmiön fanittaminen saattaa johtaa myös kokonaan uuden uskonnon tai kirkon syntymiseen, kuten on käynyt jalkapalloilija Diego Maradonan ympärille rakentuneelle fanikulttuurille tai Star Wars -elokuvasaagan uskonnollisesta symboliikasta ammentavalle Jediismille. Minja Blom ja Nina Maskulin esittävät artikkelissaan tapoja, kuinka ihmiset tulkitsevat populaarikulttuuria peilaten sitä elämänhistoriaansa ja omaan sosiokulttuuriseen taustaansa. Esimerkiksi televisiosarjojen fanit saattavat saada sarjoista voimaa jaksaa vaikeissa elämäntilanteissa tai motivaatiota ja välineitä toimia maailmassa yhteisen hyvän edistämiseksi.

Lopuksi

Populaarikulttuuri tunnustelee ja peilaa ihmisten arvoja, asenteita ja maailmankuvia, samoin kuin pelkoja sekä toiveita, ja samalla myös kierrättää niitä: tarjoilee niitä yleisölle ja kysyy, otatteko vastaan tämännäköisen version? Toiset otetaan vastaan paremmin kuin toiset, eikä populaarikulttuurin tuotteen – kuten elokuvan – menestymiseen taida olla ehdottoman varmaa reseptiä. Aina ei kyse ole välttämättä juonesta, näyttelijävalinnoista, efekteistä tai ohjaajasta, vaan jostain elokuvan pintatasoa syvemmällä vaikuttavasta asetelmasta, teemasta tai sanomasta, joka vetoaa yleisöihin ja tuottaa sellaisia merkityksiä, jotka ovat tässä ajassa eläville ihmisille tärkeitä

Kirjoittaja Heikki Pesonen, FT, on uskontotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa
(s-posti: heikki.pesonen (at) helsinki.fi)

Kirjallisuus

Clark, Lynn Schofield: Why Study Popular Culture? Or, How to Build a Case for Your Thesis in a Religious Studies or Theology Department. Gordon Lynch (ed.), Between Sacred and Profane. Researching Religion and Popular Culture. London & New York, I.B. Tauris, 2007.

Ostwalt, Conrad: Secular Steeples: Popular culture and the religious imagination. Harrisburg, Trinity Press, 2003.

Partridge, Christopher: The Re-Enchantment of the West. Volume 1. Alternative Spiritualities, Sacralization, Popular Culture, and Occulture. London: T&T Clark International, 2004.

Pesonen, Heikki, Lehtinen, Elina & Myllärniemi, Nelli: Kuinka tutkia uskontoa elokuvassa? Lähtökohtia, periaatteita ja näkökulmia. Heikki Pesonen, Elina Lehtinen, Nelli Myllärniemi & Minja Blom (toim.), Elokuva uskonnon peilinä. Uskontotieteellisiä tarkennuksia länsimaiseen populaarielokuvaan. Uskontotiede 14. Helsingin yliopisto, 2011.