Populaarikulttuurin yleisöt ja uskonto

Uskonto on näkyvästi esillä populaarikulttuurissa, musiikissa, televisiosarjoissa, elokuvissa, peleissä ja kirjallisuudessa. Uskonnon, populaarikulttuurin ja yleisön keskinäistä vuorovaikutusta voi tarkastella myös meneillään olevan sosiaalisen ja historiallisen muutoksen kenttänä: Perinteisen institutionaalisen uskonnollisuuden rinnalla kokeillaan useita muita uskonnollisuuden muotoja. Populaarikulttuuri on lisännyt vaikutustaan arvojen, maailmankuvien ja identiteetin vahvistajana, samalla kun uskonnollisten instituutioiden merkitys arjessa on vähentynyt. Kulttuuri ja media toimivat kanavana, kielenä ja ympäristönä, missä uusia uskonnollisuuden muotoja työstetään ja missä tapahtuu uskonnollista sosialisaatiota. Tässä artikkelissa tarkastelemme ensin elokuvaa lasten, nuorten ja perheiden yhteisen ajan ja oman ajankäytön perspektiivistä. Toiseksi selvitämme faniutta eletyn uskonnollisuuden, yksilön ja identiteetin näkökulmasta.

Populaarikulttuurin yleisöt

Populaarikulttuuri muodostaa tiloja ja ympäristöjä, joihin liitytään ja joissa toimitaan. Ne valitaan usein itsenäisesti ja noudattamalla omaa tai vertaisryhmän makua ja mieltymystä. Ensimmäisten arvoihin ja asenteisiin sosiaalistavien toimintaympäristöjen, kuten perheen, koulun tai uskonnollisen yhteisön käsitykset voivat poiketa merkittävästi populaarikulttuurin tuotteen arvoista ja asenteista, mikä luo usein jännitteitä yksilön, kodin ja eri instituutioiden tarjoamien selitysmallien kanssa. Siksi populaarikulttuurin tuotteiden käyttöä saatetaan pyrkiä myös rajoittamaan.

Länsimainen visuaalinen kulttuuri rakentuu kansallisen, globaalin ja juutalais-kristillisen perinteen vuorovaikutukselle. Uskonnollisten ydinkertomusten variaatiot ja kuvastot ovat suosittuja ja tunnistettavia aiheita. Olemassaoloa, tulevaisuutta tai yliluonnollista käsittelevät tarinat ja visualisoinnit saavat uusia tulkintoja ja muunnelmia populaarikulttuurin mediatuotteissa, kuten televisiosarjoissa ja elokuvissa. Tarkentamalla tarkastelun kulttuuriseen kontekstiin, kulttuurituotteen estetiikkaan ja yleisöön, voimme saada kirkastettua kuvaa populaarikulttuurin ja uskonnon keskinäisestä vuorovaikutussuhteesta, niiden välittämistä normeista ja asenteista sekä näiden merkityksestä.  

Populaarielokuva kulttuurisena kuvastona ja uskonnon paikkana

Länsimainen populaarielokuva on viihdyttävä, teollinen kulttuurituote, joka syntyy taloudellisesta intressistä kysynnän ja tarjonnan perusteella. Monistettavan menestystuotteen alkupäässä on luovan työn prosessi ja lopussa yleisö. Tuotantokoneisto tuntee toimintaympäristönsä, maksimoi yleisönsä ja käyttää tunnistettavaa ja samaistuttavaa kerrontaa, jonka uskonnolliset elementit kiinnittyvät omaan aikaansa ja sosiaaliseen kontekstiinsa. Voimme kysyä, miksi uskonnollisuutta, uskoa tai yliluonnollisia aiheita käsittelevät elokuvat ja televisiosarjat kiinnostavat suurta yleisöä? Väitämme, että kiinnostusta ei yksin selitä kerronnan kehitys, vaan uskonnot ottavat mediatuotteissa tilaa, jotta tärkeitä kysymyksiä voidaan käsitellä sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti. Vastaavasti näiden kysymysten käsittelyn perinteinen paikka institutionaalisen uskonnollisen elämän alueella menettää yleisöään.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa tehdyt kyselytutkimukset osoittavat, että uskontoa kohdataan juuri populaarikulttuurin alueella. Myös Suomen Elokuvasäätiön katsojatutkimuksen mukaan elokuvissa käydään ensisijaisesti aiheen takia. Artikkelin kirjoitushetkellä huhtikuussa 2013 viikon 16 katsotuimpien elokuvien kärjessä on kauhukomedia Scary Movie 5, joka esittelee paranormaalien ilmiöiden piinaamia perheitä, ja toisena post-apokalyptinen tulevaisuuteen sijoittuva toimintaelokuva Oblivion sekä koko perheen animaatio Croodit, jossa kivikautisen perheen elämä mullistuu lopullisesti. Yhteistä näille elokuville on ympäristön muutos, jonka yliluonnollinen, arvoiltaan epäinhimillinen olento tai katastrofi on käynnistänyt.

Suomessa uskonnolliseen ryhmään liittyminen tai sen ulkopuolelle jääminen tapahtuu pääosin vanhempien päätöksestä. Sosiologi Anthony Giddensin mukaan perhe onkin ensimmäinen uskonnollisen sosialisaation instituutioista. Peruskouluiässä myös koulun rooli uskontoon liittyvissä kysymyksissä on Suomessa edelleen keskeinen. Samoin rippikoululla on yhä merkittävä asema: rippikoulun opetukseen osallistui 83 % alle 18-vuotiaista vuonna 2012. Kolmas keskeisistä uskonnollisen sosialisaation instituutioista on visuaalinen media ja populaarikulttuuri, jotka ovat tutkimusalueina jääneet vähemmälle huomiolle. Tilastot elokuvien kulutuksesta ja aiheista kuvaavat kuitenkin osaltaan nykytilannetta, jossa merkittävä osa perheiden vapaa-ajasta vietetään elokuvan ja television parissa.

Visuaalisen kulttuurin tuottamaa kieltä ja malleja voidaan käyttää identiteetin, asenteiden ja arvojen koetteluun ja määrittelyyn. Visuaalinen populaarikulttuuri on yhä keskeisempi toimintaympäristö, jossa identiteettiä ja omaa paikkaa yhteisössä muodostetaan. Suhde populaarikulttuurin tuotteeseen on useimmiten viihdyttävän lyhyt, mutta toisinaan – kuten esimerkiksi faniuden kohdalla – yksilön ja kulttuurituotteen välille saattaa muodostua pitkäaikainen side. 

Fanius merkitysten luomisena

Elokuvat ja televisiosarjat tarjoavat kokemuksia arjen ulkopuolelta. Esimerkiksi vampyyritelevisiosarjat, Buffy vampyyrintappaja, True Blood ja Vampyyripäiväkirjat kuljettavat turvallisesti maailmoihin, joissa hirviöt vaanivat, sankarittaret pelastavat ja kuolleet taistelevat mahdollisuudestaan olla hyviä ja inhimillisiä. Televisiosarjat toimivat hengähdyshetkinä arjesta. Ne myös luovat ja muokkaavat todellisuutta sekä peilaavat katsojan ajatusmaailmaa ja identiteettiä.

Television tarinat ovat olennainen osa sitä, kuinka maailmaa ymmärretään. Emme voi kuitenkaan havaita pelkästään sarjoja analysoimalla niiden vaikutusta ihmisten elämään. Katsojat tulkitsevat populaarikulttuuria elämänhistoriansa ja sosiokulttuurisen taustansa kautta. Mediatutkija Lawrence Grossbergin mukaan populaarikulttuurin tekstit eivät kanna sisällään jotain tiettyä merkitystä, jotka kaikki katsojat sieltä löytävät. Katsojat eivät toisin sanoen etsi vain tekstien sanomaa, vaan yrittävät yhdistää sen omaan elämäänsä ja kokemuksiinsa, ja tehdä näin mediatekstistä merkityksellistä. Sama elokuva tai televisiosarja voi siis näyttäytyä hyvin erilaisena riippuen siitä, kuka sen tulkitsee.

Katsojien omat tulkinnat ja merkityksenannot näkyvät selkeästi faniudessa. Televisiosarjojen kertomusten kautta todellisuutta tehdään ymmärrettäväksi ja saadaan välineitä toimia maailmassa. Fanit ovat muun muassa aloittaneet Buffy vampyyrintappaja -sarjan innoittamina oman ”taistelunsa pahaa vastaan” ryhtymällä sosiaalityöntekijöiksi tai väkivaltaa kokeneiden vapaaehtoisiksi tukijoiksi. Lisäksi sarja on tukenut ymmärrystä siitä, kuinka elää hyvää elämää. Vampyyrisarjojen fanius on myös antanut monille toivoa ja voimaa jaksaa vaikeiden elämänkokemusten, kuten koulukiusaamisen, masennuksen tai vakavien sairauksien yli.

Yhteisöjen kertomusten, myyttien, tarkoitus on luoda yhteenkuuluvuutta ryhmän sisällä. Nykyään merkitykselliset tarinat voidaan valita ja yhteisöt muodostuvat niiden kesken, jotka ovat kiinnostuneet samoista kertomuksista. Internetin fanisivustoilla, keskustelupalstoilla sekä sosiaalisessa mediassa fanit kokoontuvat, tutustuvat ja keskustelevat. Faniyhteisöt tarjoavat uusia ystäviä ja ryhmän johon kuulua. Faniuden kautta koetaan yhteisöllisyyttä, jaetaan kertomusperinnettä ja saadaan elämään lohtua sekä merkityksiä. Siten fanius tulee ilmiönä hyvin lähelle elettyä uskonnollisuutta − päivittäistä elämän merkitykselliseksi tekemistä.

Lopuksi

Uskontotieteen näkökulmasta yleisötutkimuksen keskiössä ovat populaarikulttuurin ja median kulttuuriset tehtävät ja rooli merkitysten rakentamisessa. Visuaalinen kulttuurimme on monikanavaisesti läsnä oleva ideoiden ja arvojen resurssi, joka kuluttamisen lisäksi voi toimia tiettynä hetkenä myös motivaation lähteenä ja uskonnollisen tai elämänkatsomuksellisen tiedon rakennuselementtinä. Populaarikultturissa uskontoperinteiden ikuisia kertomuksia muunnellaan uusina tulkintoina ja ne kommentoivat tätä hetkeä. Tulkinta syntyy katsomiskokemuksessa.

Kirjoittajat FM Nina Maskulin ja TM Minja Blom ovat uskontotieteen tohtorikoulutettavia Helsingin yliopistossa.
s-posti: nina.maskulin (at) helsinki.fi / minja.blom (at) helsinki.fi

Kuva: 123rf.com