Kenelle Makedonia kuuluu?
Kreikan ja pienen Makedonian tasavallan kiista valtion nimestä jatkuu. Kiista on mielenkiintoinen mm. politiikan tutkijoille, sillä nimi on valtiolle kaikkein vahvin symboli. Nimeämisellä luodaan kansallista symbolia, jonka ympärille kaikki muut kansallisuuskysymykset myöhemmin kertyvät. Valtion nimi on koodi, joka liittää valtioon tapahtumia, alueita ja ihmisiä, mennyttä ja tulevaa. Ja juuri siitä syystä naapurimaan nimivalinta hiertää kreikkalaisia.
Loka-marraskuun taite 2007 toi kaksi pientä uutisaihetta eteläiseltä Balkanilta. 150-päinen entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian yleisurheilumaajoukkue oli marssinut pois Pohjois-Kreikassa pidetyistä kisoista, koska kisajärjestäjät esittelivät heidät FYROM:in joukkueena. Lyhenne koostuu englanninkielisestä nimestä Former Yugoslavia Republic of Macedonia. Toinen uutinen kertoi, että YK on jälleen kerran nimennyt ulkopuolisen neuvottelijan etsimään ratkaisua Kreikan ja sen pohjoisen naapurimaan nimikiistaan.
Yleisradion uutissähke yksinkertaisti ongelman kertomalla, että kreikkalaiset eivät hyväksy oman pohjoisen maakuntansa, Makedonian, nimeä jäljittelevää nimeä naapurilleen. Kyse on kuitenkin paljon suuremmasta latauksesta. Nimeen liittyy kiistaa mm. Aleksanteri suuren perinnöstä, symboleista, alueista ja heimoista. Kenellä on oikeus kertoa tämän alueen tarinoita? Ketkä kuuluvat näihin kertomuksiin? Todistavatko antiikin jumalat tai pyhä Paavali Makedonian kreikkalaisuudesta?
Kreikka jarruttaa nimikiistassa – Makedonian tasavalta -nimeä ei haluta hyväksyä
Vaikka nimikysymys ei enää kasva Kreikassa kansaliikkeeksi, lähes 60 prosenttia kreikkalaisista oli lokakuun gallupeissa edelleen sitä mieltä, ettei Kreikan pidä hyväksyä ’Makedonian tasavalta’ -nimeä. Perusteluna on käytetty ajatusta, että nimen hyväksyminen merkitsisi samalla, että nimeen liittyvän historian varastaminen hyväksytään. Näin siitäkin huolimatta, että koko nimikiistaan sotkeutumista on pidetty Kreikan akateemisissa piireissä maan ulkopolitiikan suurimpana virheenä 1990-luvulla.
Kreikan jarrutuksen vuoksi YK, EU ja Nato kutsuvat edelleen syyskuussa 1991 itsenäistynyttä valtiota virallisissa yhteyksissä nimellä Former Yugoslavia Republic of Macedonia, tai lyhenteellä FYROM, joka sai yleisurheilumaajoukkueen pahastumaan. Maa itsenäistyi nimellä Republika Makedoniaja. Käytännössä yhä useammat valtiot ovat kuitenkin hyväksyneet maan Makedoniana ja kreikkalaisten vastustus herättää lähinnä kummastusta. Minkälaista uhkaa parimiljoonainen köyhä kansa voisi muka edustaa Kreikalle?
Nimessä kätkettyjä aluevaatimuksia
Yksi kreikkalaisten perusteluista nimikiistassa koskee makedonialaisten mahdollisia aluevaatimuksia. Tuo muinaisen suurvallan nimi on ollut käytössä myöhemminkin esimerkiksi alueen läänien nimissä, vaikka valtakuntien rajat ovat muuttuneet. Uusi tasavalta tulee nimivalinnallaan avanneeksi keskustelun kaikkien maiden Makedonioiden kuulumisesta yhteen ja yhdistämisestä samaan valtioon. Ajatus ei ole uusi, sillä Tito herätteli keskustelua aiheesta jo toisen maailmasodan jälkeen, mutta kylmä sota hiljensi rajapuheet Euroopassa pitkäksi aikaa.
Oletukset aluevaatimuksista eivät ole täysin vailla todisteita, sillä ajoittain uuden tasavallan ääriliikkeet julkaisevat esimerkiksi karttoja, joissa Suur-Makedonia on piirretty silminnähtäväksi.
 |
|
”Makedonijan” kartta ei välitä nykyisistä valtioiden Lähde: The Citizen’s Movement 1993, 8. |
Kartan rajaviiva yltää Olympos-vuoren eteläpuolelle, jolloin antiikin jumalatkin pääsevät mukaan kiistaan. Jos jumalten asuinsijana tunnettu vuori olisi Kreikan rajan takana Makedonian puolella, silloinhan kreikkalaiset olisivat palvoneet ulkomaalaisia jumalia! Ajatus on mytologioistaan ylpeille kreikkalaisille mahdollisimman absurdi.
Tuota rajoja ylittävää karttaa on käytetty myös esimerkiksi ääriliikkeiden vaalimainoksissa. Kreikkalaisten kipukynnyksen ylitti myös vastaavaan propagandatarkoitukseen painettu leikkiraha, jonka kuvaksi oli valittu Tessalonikan satamassa seisova Valkoinen torni. Jos kreikkalaiset mielestämme ylireagoivat, heidän puolustuksekseen on sanottava, että naapuri myös ajoittain härnää tarkoituksella. Kokonaan toinen asia on tietysti valtioiden välinen kokoero. Tuskinpa kukaan kreikkalainen uskoo pohjimmiltaan, että naapurimaa merkitsisi todellista sotilaallista uhkaa.
Jälkikäteen 1990-luvun paatosta ihmetellessä aluekysymysten alta onkin noussut toisenlainen huoli. Entäpä, jos Kreikan Makedonian alueella asuisikin väkeä, jonka kreikkalainen identiteetti ei olisikaan kovin tiukasti päälle liimattua? Jospa naapureiden kansallisen itsetunnon kohotessa muistuisikin mieleen se mummojen puhuma kieli ja identiteetti, jota esimerkiksi Kreikan oikeistolaisen sotilashallinnon aikana 1967-1974 painettiin taka-alalle? Vähemmistöjen identiteetit kun eivät ole homogeenisen kreikkalaisuuden maassa olleet mitenkään suosittuja. Oikeastaan vain n. 300 000 muslimia Pohjois-Kreikassa, joita ei siis kutsuta turkkilaisiksi, sekä romanit, ovat pitkään olleet Kreikan ainoita virallisia vähemmistöjä. Maahanmuuttajiinkin on saatu opetella vasta kylmän sodan päätyttyä.
Todisteita maan alta ja Raamatusta: Kumman puolelle asettuu pyhä Paavali?
Historian varastamista perustellaan puolestaan sillä, että esimerkiksi Aleksanteri Suuren valtakunta on kreikkalaisen vallitsevan näkemyksen mukaan ainoastaan Kreikan historiaa. Sen vuoksi esimerkiksi viime joulukuussa käytiin Skopjen ja Ateenan välillä kiivasta ajatusten vaihtoa.
Kreikan ulkoministeri Dora Bakoyannis tuomitsi yksiselitteisesti naapurimaan aikomuksen muuttaa Petrovecin lentokentän nimi Aleksanteri Suuren lentokentäksi. Oikeutusta historiaan haetaan myös maan alta. Arkeologiset kaivaukset nostavat esiin muistoja muinaisista ajoista, kreikankielisin tekstein. Mutta todistavatko löydökset muuta kuin että kyseisellä alueella on käytetty kielenä ainakin kreikkaa?
Entäpä sitten pyhä Paavali, kumman puolen todistajaksi hän suostuu? Hän puhui kreikkaa ja kirjoitti kirjeensä kreikaksi. Apostolien teoissa (16:9) seutu tulee mainituksi: ’Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: ”Tule yli Makedoniaan ja auta meitä”. Jos apostoli olisi kutsuttu vaikkapa ’Makedoniaan, kreikkalaisten maahan’ todistus sellaisena kuin kreikkalaiset sen lukevat, aukenisi myös muulle maailmalle.
Osa maiden välisistä ongelmista on jo ratkaistu
Vuosien varrella osa maidenvälisistä ongelmista on saatu ratkaistua. Yhtenä esimerkkinä on kiista perustuslaista. Kreikkalaisia ärsytti pykälä, joka sallisi uuden Makedonian rajamuutokset ainoastaan ulospäin. Toisessa puolestaan vakuutettiin tasavallan huolehtivan myös naapurivaltioiden alueella elävien Makedonian kansaan kuuluvien oikeuksista. Molemmat pykälät poistettiin 1995.
Myös kiista, joka liittyi 16-sakaraiseen Vergina-aurinkona tunnetun symbolin käyttöön uuden tasavallan lipussa, on ratkaistu. Uuden lipun aurinko on tyylitelty ja sakaroitakin vain puolet siitä, mitä oletetusta Makedonian kuningas Philip II (Aleksanteri Suuren isän) haudan lähistöltä löytyneestä kultakirstun kannen auringosta voitiin laskea. Nämä kysymykset ratkaistiin paitsi neuvottelujen myös Kreikan julistaman kauppasaarron avulla. Kreikkalaiset boikotoivat tuolloin myös spontaanisti niiden maiden tuotteita, jotka tunnustivat naapurimaan itsenäisyyden. Kreikkalaisten suureksi pettymykseksi myös Yhdysvallat liittyi tähän ryhmään George W. Bushin toisen kauden alkaessa.
Nimikiista hiersi jo Titon kaudella 1945-1980
Nimikiista sen enempää kuin siinä käytetyt perustelutkaan eivät ole uusia. Aihe korostui esimerkiksi Titon luodessa Makedonian tasavaltaa ja sen kansalaisten omaa etnistä identiteettiä toisen maailmansodan jälkeen. Kylmän sodan aikana ongelmaa tutkittiin kreikkalaissa akateemisissa piireissä. Suuren yleisön tietoon Makedonian kysymys levisi kuitenkin vasta Jugoslavian romahdettua 1991. Kiistan ollessa kuumimmillaan 1992 miljoona kreikkalaista osoitti mieltään naapuritasavallan nimeä vastaan Tessalonikan kaduilla. Vastustus yhdisti kreikkalaisia kaikilta ääriltä, ja asian puolesta puhuivat niin Kreikan kirkon edustajat kuin äärimmäinen vasemmistokin. Näin kreikkalaiset osallistuivat Balkanin levottomuuksiin kiistelemällä naapuritasavallan nimestä. Vaikka kreikkalaisten levottomuudet rajoittuvatkin retoriikkaan ja mielenosoituksiin, ilmiöstä voi löytää samankaltaisia kansallisuuskysymyksiä ja historiallisten perusteiden hakemisia kuin muualta Balkanilta 1990-luvulla. Jugoslavia hajosi liitoksistaan ja levottomuuksien pelättiin leviävän myös Kreikan puolelle.
YK:n neuvottelijaksi nimikiistassa nimetty Matthew Nimetz ei ole asiassa liikkeellä ensimmäistä kertaa. Nimikiista haluttiin pois päiväjärjestyksestä jo vuonna 2005, jolloin Nimetz esitti kompromissina nimeä Republika Makedonija – Skopje. Maan pääkaupungin nimi olisi symboloinut eroa kaikkiin muihin Makedonioihin nähden. Tuolloin Ateena hyväksyi ehdotuksen, mutta Skopje ei. Tilanne ei näytä sen paremmalta nytkään. Delegaatio Skopjesta on lähtenyt kohti New Yorkia eväinään ohje olla antamatta piiruakaan periksi. Vastaavasti esimerkiksi Kanadan kreikkalaiset ovat osoittaneet mieltä Kreikan historiallisen oikeutuksen puolesta Makedonia-nimeen.
Kirjoittaja Minna Rasku on YTT, ja osallistuu valtio-opin opetukseen sekä Jyväskylän yliopistossa että Avoimessa yliopistossa.
Kirjallisuutta
Kofos, Evangelos (1990) ’National Heritage and National Identity in Nineteenth- and Twentieth-Century Macedonia’. Kirjassa Martin Blinkhorn & Tahnos Veremis (toim.) Nationalism & Nationality, Athens: SAGE – ELIAMEP, 103-141.
Kofos, Evangelos (1999) ‘Greece’s Macedonian Adventure: The Controversy Over FYROM’s Independence and Recognition’. Kirjassa Van Coufoudakis, Harry P. Psomiades & Andre Gerolymatos (toim.) Greece and the New Balkans. Challenges and Opportunities, New York: Pella, 361-394.
Martis, Nikolaos K. (1984) The Falsification of Macedonian History, Athens: Ikaros.
Μαζαρακης Αινιαν, Ι.Κ. 1992 Το Μακεδονικό Ζήτημα και Η Γέννηση του νέου Μακεδονικού Ζητήματος Αθήνα Δωδώνη.
Rasku, Minna (2007) On the Border of East and West. Greek Geopolitical Narratives. Jyväskylän yliopisto.
The Citizen’s Movement 1993, Athens.
Τζιαμπίρης, Αριστοτέλης Κ. (2003) Διεθνείς Σχέσεις & Μακεδονικό Ζήτημα, Αθήνα: ΕΛΙΑΜΕΠ.