Kriisinhallinta dialogitaitona – miten dialogi korvaisi voimapolitiikan?

Kansainvälisten kriisien sovittelussa tarvitaan dialogitaitoja. Tässä esityksessä kysytään voiko kulttuurien ja uskontojen tuntemukseen sekä globaalieettisiin periaatteisiin pohjaava dialogi korvata voimapolitiikan. Eräät poliittiset analyytikot ovat kannustaneet muuttamaan kriisinhallinnan kansainvälisiä strategioita.

Dialogitaitoihin sisältyy uskontojen ja kultturien tuntemusta edellyttävät dialogisäännöt ja symboliteoreettinen analyysikyky. Dialogitaitoinen tiedostaa ihmiskuntaa yhdistävän globaalin etiikan merkityksen dialogi-ilmapiirin muodostumisessa.

Mieluummin yhteinen neuvottelupöytä kuin yhteiset aseveljet

Norjan Nobelkomitea myönsi rauhanpalkinnon Yhdysvaltain entiselle varapresidentti Al Gorelle ja YK:n ilmastopaneelille 12.10.2007. Perusteluissaan komitea korosti ilmastopaneelin tieteellisiä ansioita ja Al Goren viestintä- ja popularisointitaitoja.

Kysymyksiä herätti kuitenkin se, olivatko konfliktien ratkaisuun ja kriisinhallintaan välittömästi tarvittavat taidot jääneet Nobelkomitean arvostuksessa liian vähälle huomiolle (HS 13.10.2007).

Afganistanin, Irakin ja tällä hetkellä erityisesti Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön YK:ssa ja EU:ssa ovat sellaisessa umpisolmussa, että eräät asiantuntijat kiirehtivät etsimään yhteistä neuvottelupöytää eikä niinkään yhteisiä aseveljiä.

Neuvottelukyvyn ja dialogitaitojen tarpeellisuudesta nykyisten kriisien hallinnassa muistutti BBC Worldin haastattelussa 19.9.2007 Britannian Irak-komitean puheenjohtaja lordi Ashdow. Hänen mielestään tärkeämpää kuin etsiä sotilaallisia liittolaisia oli aloittaa vuoropuhelu Euroopan maltillisten muslimien kanssa, jotka Tanskan pilakuvadraaman jälkeen olivat joutuneet puun ja kuoren väliin.

Myös Center for Peace -järjestön varapuheenjohtaja, entinen Israelin ulkoministeri Shlomon Ben-Ami arvioi että Iranin umpisolmun ratkaisu on neuvottelutaidon kehittäminen ja samalla yritys Lähi-idän jännitteiden laukaisemiseksi.

”Yhdysvaltain ja Iranin suhteissa ankaraa ideologista diplomatiaa on harjoittanut Yhdysvallat, ei Iran. Iran tuki Yhdysvaltoja Persianlahden sodassa, mutta se jätettiin Madridin rauhanneuvottelujen ulkopuolelle. Iran tuki myös Yhdysvaltojen sotaa talibanien syrjäyttämiseksi Afganistanissa”. (HS 24.9.2007). Ben-Amin mukaan Iranin 2003 tekemän tarjouksen hyväksymisen esti ideologinen asenne.

On kysytty, pitäisikö rauhanpalkinnon myöntämisen perusteissa painottaa pitkäkestoisiin prosesseihin vaikuttamista vai lyhyen tähtäimen neuvottelutaitoja. Kun molemmissa kuitenkin tarvitaan dialogitaitoja, tällainen vastakkainasettelu on turhaa.

Dialogin taitava ymmärtää eri uskontojen toimintatavat

Dialogitaitoon sisältyy kolme ulottuvuutta: uskontoja ja kulttuureja koskeva tiedollinen, pätevyys, teoreettinen analyysikyky sekä kolmanneksi eettinen valmius ja sitoutuminen toisen motiivien ja ajattelun ymmärtämiseen.

Tiedolliseen ulottuvuuteen kuuluu kulttuurien ja uskontojen peruskäsitteiden ja toimintatapojen tuntemus. Dialogisääntöjen tuntemus, jolla estetään loukkaavat ja edesautetaan luottamusta luovien lähestymistapojen syntyminen, on yksi tärkeimpiä edellytyksiä neuvottelujen menestymiselle. Näihin Gustav Menschingin ja Udo Tworuschkan uskontojen ja kulttuurien tutkimuksesta käsin hahmottaviin sääntöihin kuuluvat mm. seuraavat kolme suositusta. Niitä tarvitaan kun vertailemme kulttuureja ja uskontoja toisiinsa yhteisymmärryksen löytämiseksi.

Dialogin taitava ei vertaa uskontoja toisiinsa kokonaisuuksina

Ensinnäkin, kulttuureja ja uskontoja ei tulisi verrata toisiinsa kokonaisuuksina. Ne muodostavat monitasoisia kerrostumia ja usein itsessään ristiriitaisia käytänteitä ja toimintamalleja. Miten usein väärin todetaan, että muslimit, hindut juutalaiset, venäläiset, saksalaiset, amerikkalaiset ovat tietynlaisia. Useimmiten erot ryhmän sisällä ovat suuremmat kuin sitä yhdistävät piirteet.

Dialogin taitava säilyttää teorian ja käytänteet erillään

Toiseksi, yhden kulttuurin tai uskonnon teoriaa ei tulisi rinnastaa toisen kulttuurin tai uskonnon käytäntöön, esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslakia tai Raamattua arabiyhteisön käytännön elämään. Jos rinnastuksia tehdään, tehtäköön ne siten, että teoriaa ja opin periaatteita rinnastetaan teoriaan ja käytäntöä käytäntöön.  Ihmisoikeusrikkomusten tuomitseminen samanaikaisesti eri tahoilla loisi neuvottelijoiden luottamusta siihen, että ilmiötä tarkastellaan kokonaisuutena eikä puolueellisesti poliittisista lähtökohdista käsin.

Dialogin taitava välttää keskeisten ja toissijaisten piirteiden rinnastuksen

Kolmas dialogisääntö varoittaa rinnastamasta oman kulttuurin tai uskonnon keskeisiä piirteitä toisen uskonnon ulkonaisiin tapoihin ja kulttuurin käytänteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi huivin käyttö Islamissa tai tervehtimistavat aasialaisissa kulttuureissa.

Dialogitaitoihin kuuluu käsitteiden symboliteoreettinen analysointikyky

Luonnostelen seuraavassa symbolointitasoja siitä näkökulmasta, miten ne vaikuttavat dialogin syntymiseen, edistävät tai ehkäisevät sitä.

Lähtökohtana on yhdysvaltalaisen uskonnonpsykologin James Fowlerin ja saksalaisen uskonnonpedagogin Peter Biehlin tutkimukset. Erityisesti uskonnollisten käsitteiden ymmärtämisessä voidaan erottaa viisi eri abstrahointitasoa, joiden tunnistaminen ja hyväksikäyttö vaikuttavat siihen syntyykö keskustelijoiden välille keskinäinen ymmärrys.

Ensimmäisellä maagis-numeenisella tasolla symbolien maailma (esineet, sanat, eleet) ymmärretään todellisuutena. Kuva koetaan kuin sen kuvaama asia itse. Symboli edustaa tällä tasolla voimakkaimmin todellisuutta. Monet tabusäännöt pohjaavat tällaiseen ajatteluun. Antiikin aikana keisarin kuva saatettiin kokea keisarina tai hänen läsnäolonaan. Erityisesti tältä tasolta miellettynä Muhammed-pilakuvista tanskalaisessa Jyllands-Posten -lehdessä syyskuussa 2005 muodostui loukkaus Islamia kohtaan. Se vaikeutti vuoropuhelua ja esti – ja näyttää estävän edelleen –  dialogin.

Toinen fundamentalistinen yksidimensionaalinen taso tarkoittaa tekstin ymmärtämistä sananmukaisesti. Sanojen merkityksen määräävät kulttuuria hallitsevat käsitykset ja maailmankuva. Ei-uskonnollisessa maailmassa ”taivas” saattaa menettää uskonnollisen monidimensionaalisen merkityksensä. Se saatetaan ymmärtää yksinomaan avaruutena. Kerrotaan että ensimmäisen kosmonautin Juri Gagarinin palattua esimmäiseltä avaruuslennolta neuvostoliittolaiset lehtimiehet kysyivät häneltä oliko hän mahdollisesti nähnyt ylhäällä Jumalan.

Kolmannella triviaalisymbolisella tasolla uskonnolliset symbolit tulkitaan tiukasti perinteeseen sidotulla tavalla. Kulttuuri ja historia määräävät miten symboli tulkitaan.

Ei kielletä, että sana toimii symbolina, mutta sanan tulkinta on tiukasti normitettu. Symbolin herättämät omakohtaiset ja uusia tulkitoja herättävät mielikuvat voidaan helposti tulkita harhaksi tai harhaopiksi.

Sama symboli ”tie” tulkitaan tällä tasolla eri uskonnollisten perinteiden mukaaan eri tavoin. Sitä, että niillä kaikilla käsitetulkinnoilla on jotain yhteistä, on vaikeaa nähdä. Keskusteluista tällä tasolla muodotuu helposti yksinpuheluiden sarja vailla oivalluksia yhdistävistä näkökohdista.

Neljännellä symbolikriittisellä tasolla symboli itsessään ei ole niin tärkeä kuin se mihin se viittaa. Symbolin viittausluonne on tällä tasolla vahvimmillaan ja edustusluonne pienimmillään. Tällä tasolla voidaan ymmärtää, että samalla symbolikäsitteellä, eri uskontojen erilaisista tulkinnoista huolimatta, on paljon yhteistä. Ongelmana tällä tasolla on se, että uskontojen ja kulttuurien eroja ja omaleimaisia piirteitä ei riittävästi tiedosteta. Vaarana on synkretismi ja keskustelun pinnallisuus.

Viidennellä jälkikriittisellä tasolla tiedostetaan eri uskontojen symbolien yhdistävät ja erottavat piirteet. Symbolien moninaisuus muodostaa eräänlaisen ykseyden. Tämä mahdollistaa keskinäisen antamisen ja saamisen, dialogin. Se perustuu molemminpuoliseen käsitykseen siitä, mikä on yhteistä ja mikä erottaa. Tunnistetaan mikä on vain tuohon uskontoon ja sen perintöön kuuluvaa, mikä taas on yhteistä. Kulttuurit ja uskonnot muodostavat ykseyden moneudessa, maailman orkesterin, jossa kullakin kulttuurilla ja uskonnolla on oma tärkeä tehtävänsä.

Yhteisen keskusteluilmapiirin löytäminen globaalin etiikan avulla

Kulttuureja yhdistävien eettisten periaatteiden tunnistaminen, globaalin etiikan tiedostaminen ja periaatteiden soveltaminen käytäntöön luo lähtökohdan keskustelulle.

Uskontojen maailmanparlamentin Chicagossa 1993 hyväksymä globaalin etiikan julistus sisältää mm. seuraavia periaatteita ja normeja: vastavuoroisuuden periaate kultaisen säännön muodossa, elämän kunnioitus, keskinäinen tasa-arvoisuus, totuudellisuus ja rehellisyys. Yhdenkin moraalisen periaatteen yhteinen syvä tiedostaminen saattaa laukaista kriisin ja avata dialogin.

Näin tapahtui Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomitean työskentelyssä 1994-, joka perustui syyllisyyden tunnustamiseen ja uskontojen tuntemaan anteeksiantamukseen. Se osoitti, että eettinen lähestymistapa voi olla tuloksellinen kriisin laukaisemisen lähtökohta myös meidän aikanamme.

Lopuksi on kysyttävä, miten dialogitaitoja voisi hyödyntää nykyaikaisissa kriiseissä. Dialogin edellytysten tuntemus ja omaksuminen auttaa ensiksikin analysoimaan tilannetta kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen näkökulmasta. Toiseksi, mitä korkeammalle symbolointitasolle on päästy, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua dialogissa. Kolmanneksi, globaalien eettisten periaatteiden tiedostaminen saattaa luoda luottamuksellisen keskusteluilmapiirin. Maailmanyhteisö kärsii parhaillaan siitä, että se on epäluuloisesti torjunut Iranin viimeaikaiset dialogialoitteet. Dialogitaidoilla saattaisi olla tässäkin tilanteessa käyttöä.

 

Kirjoittaja, prefessori emeritus, Reijo E. Heinonen on erikoistunut globaalieettisiin kysymyksiin kotimaassa ja ulkomailla.

Kirjallisuutta

Elämää säilyttävät arvot. Toim. H.Küng, suom. toim. R.E. Heinonen. Helsinki: Arator 1994

Ethics&Agenda 21,Moral Implications of a global Consensus. Ed. N.J.Brown,P.Quiblier.New York:UNEP 1994.

Reijo E. Heinonen, Hiljaiset vedet -Vastuun virrat. Joensuu: Karjalainen 2006.

Roman Herzog, Preventing Clash of Civilizations Ed.H.Schmiegelow.New York:St.Martin´s Press 1999.

Samuel Huntington, The Clash of Civilizations and the Remarking of the World Order. New York: Simon&Schuster 1996.

Maan peruskirja. Earth Charter 2002

Desmond Tutu,No Future without Forgiveness. New York:Doubleday 1999.

Vastuun aika. Puheenvuoroja eettisestä maailmanjärjestyksestä.Toim.H.Küng suomeksi toim.R.E. Heinonen. Jyväskylä: Pohjoinen 1997.