Mikä Opus Deissä oikein kiinnostaa?
Opus Dei -järjestöä koskevat salaliittoteoriat osoittautuivat tarkemman tutkimisen jälkeen lähinnä huuhaaksi. Väitteet järjestön harrastamasta ”aivopesusta” ja jäsenten harrastamasta ”itsekidutuksesta” liioitteluksi. Myös monet muut vakaumuksen syvällä rintaäänellä lausutut syytökset osoittautuivat enimmäkseen tietämättömyyden ja ennakkoluulojen hyllyvältä pohjalta nousseiksi väärinkäsityksiksi. Tai aivan yksinkertaisesti tietoisiksi vääristelyiksi.
Opus Dein jäsenyys vain katolilaisille
Opus Dei, suomeksi Jumalan työ, on kiinnostanut ulkopuolisia ennen muuta siksi, että se on koettu salaperäiseksi uskonnolliseksi tai jopa poliittiseksi uhaksi. Tämä ei ole vain viimeaikaisen Da Vinci -koodin aiheuttaman kohun ansiota, vaan epäilyt ovat seuranneet järjestöä heti sen perustamisesta Espanjassa vuonna 1928. Nykyisin järjestöllä on vajaat 90 000 jäsentä ympäri maailman. Heistä noin 98 % on katolisia maallikoita ja loput pappeja. Vain katolilaiset voivat olla Opus Dein jäseniä. Muille on tarjolla nimeke ”Opus Dein ystävä”. Suomessa on 30-40 Opus Dein jäsentä.
Järjestön perusti espanjalainen seurakuntapappi Josemaría Escrivá saatuaan jumalallisen näyn. Opus Dein keskeinen idea on se, että tullakseen pyhäksi ihmiselle riittää, että hän tekee uskollisesti ja tunnollisesti arkisen työnsä. Luonnollisesti hänen tulee olla kuuliainen kristitty. Radikaalia vuonna 1928 oli ajatus, että pyhyyteen saattoivat pappien ja sääntökuntien jäsenten lisäksi pyrkiä myös maallikot. Kuvaavaa on, että ensimmäiset kansainvälisissä lehdissä järjestöstä kertoneet jutut kuvailivat sitä liberaaliksi ryhmittymäksi.
Arvostelu alkoi sääntökuntien piiristä
Opus Dei ei ole sääntökunta vaan personaaliprelatuuri. Se tarkoittaa eräänlaista henkilöjäsenyyteen perustuvaa maailmanlaajuista hiippakuntaa, jonka johdossa on korkea-arvoinen kirkonmies eli prelaatti. Ensimmäiset Opus Dein arvostelijat sen sijaan nousivat sääntökuntien kuten jesuiittojen ja benediktiinien piiristä. Niiden jäsenet pitivät Escriván opetuksia harhaoppisina ja yhteisen katolisen veneen keikuttamisena. Kritiikki oli ensi sijassa teologista, mutta täsmällisen tiedon puute johti kriitikot kehittelemään mielikuvituksellisia syytöksiä. Escriváa syytettiin saatanalliseksi, ja Opus Dein keskuksen boordinauhoissa väitettiin olevan kabbalistisia symboleja.
On mielenkiintoista – ja varsin ristiriitaista – että yhtäältä Opus Deitä on vielä nykyaikanakin väitetty salaiseksi juutalaiseksi lahkoksi. Escriváa on toisaalta epäilty antisemiitiksi ja holokaustin vähättelijäksi. Arvostelu ei ole muutenkaan aina ollut kovin johdonmukaista. Toisen maailmansodan aikana, jolloin Espanja oli puolueeton, eräät sikäläiset tahot olivat vakuuttuneita Escriván saksalaismielisyydestä, kun taas toisten mielestä hän oli varmuudella liittoutuneiden kätyri.
Ruumiinkuritusta katumusruoskalla
Da Vinci -koodin ansiosta suurta yleisöä on kutkuttanut ennen muuta Opus Dein jäsenten hengelliseen päiväohjelmaan kuuluva ruumiinkuritus. Siinä apuna ovat reidessä pidettävä epämukava rautalangasta valmistettu katumusnauha ja katumusruoska. Ruoskalla päästellään olan yli paljaalle selälle vähän samaan tapaan kuin saunavihdalla. Kummallakin välineellä on pitkä historia katolisissa katumusharjoituksissa. Opus Dei ole ainoa taho, jolla niitä edelleen käytetään. Esimerkiksi Äiti Teresan kerrotaan käyttäneen kumpaakin.
Kirjailija Dan Brown nosti Da Vinci -koodissa esiintyvän Opus Dein ”albiinomunkin” (järjestössä ei ole munkkeja eikä nunnia) kohdalla sekä katumusnauhan että -ruoskan käytön aivan uusiin ulottuvuuksiin. Katumusnauhaa kiristettiin kirjassa ja elokuvassa niin, että tuloksena oli pahannäköisiä ruhjeita. Ruoskaa heilutettiin niin, että veri lensi. Todellisuuden kanssa tällä on jäsenten mukaan hyvin vähän tekemistä.
Opus Dei ja kirkollinen valta
Alkujaan Opus Deitä kohtaan esitetty arvostelu ja syytökset lähtivät ensisijaisesti teologisista tai uskonnollisista motiiveista. Ajan mittaan kritiikin kohteeksi on yhä enemmän tullut järjestön oletettu valta katolisen kirkon sisällä.
Murroskohta oli Vatikaanin toinen konsiili (1962-1965). Sitä voidaan pitää paitsi merkittävänä uudistusten lähteenä myös kirkollisen hajaannuksen kiihdyttäjänä ellei peräti lähtölaukauksena katolisessa kirkossa. Jo itse konsiilissa muodostui selvästi kaksi eri rintamaa – edistykselliset ja konservatiivit. Nämä olivat konsiilin jälkeen pitkälti eri linjoilla sen suhteen, miten tiettyjä konsiilin hyväksymiä uudistuksia pitäisi kirkossa toteuttaa. Opus Dei on tässä rintamajaossa, jota kaikki tutkijat eivät kuitenkaan pidä aivan ongelmattomana, asettunut selvästi konservatiiviselle puolelle. Järjestön horjumaton uskollisuus paaville on johtanut siihen, että se on joutunut usein toimimaan ukkosenjohdattimena edistyksellisten salamoinnille.
Opus Dein kirkollisesta vallankäytöstä on kehitelty monenlaisia salaliittoteorioita. Katolisen kirkon kaltainen keskitetyn hallinnon omaava maailmanlaajuinen organisaatio ei tietenkään ole vapaa sisäisistä juonitteluista ja hyvä veli -verkostojen luomisesta. Opus Deikään varmasti ole jättänyt käyttämättä tilaisuuksia lisätä omaa vaikutusvaltaansa kirkon sisällä. Näyttää kuitenkin siltä, että yleensä väitteet järjestön suuresta ja kulissien takaisesta vallankäytöstä ovat suuresti liioiteltuja.
Opus Dei puolalaisen piispan käsikassarana?
Suomen katolilaisten keskuudessa Opus Dei on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Katolinen kirkko Suomessa joutui muutosten kouriin, kun vuodesta 1964 piispana toiminut hollantilaissyntyinen Paul Verschuren kuoli vuonna 2000. Piispaksi tuli puolalainen Józef Wróbel. Monet suomalaiset katolilaiset ovat olleet pettyneitä uuden piispan toimintatapoihin. Erityisesti piispan välirikko isä Jan Aartsin kanssa on ollut monille seurakuntalaisille surun aihe. Piispaa kritisoinut oppositio on syyttänyt tätä äärikonservatiivisten arvojen ajamisesta ja toisinajattelun tukahduttamisesta. Opus Dei on tässä asetelmassa nähty piispan käsikassarana.
Opus Dei syytettynä myös poliiittisissa skandaaleissa
Opus Deitä koskevat salaliittoteoriat eivät ole rajoittuneet kirkon sisälle. Se on vedetty kuvaan mukaan hyvin usein, kun on ollut kyse poliittisista intriigeistä jossakin katolisessa maassa tai jonkun katolisen poliitikon aiheuttamasta skandaalista. Opus Deitä on epäilty Espanjan diktaattorin Francisco Francon ja Chilen sotilasjohtajan Augusto Pinochetin liittolaiseksi. Se on kytketty John F. Kennedyn salamurhaan ja amerikkalaisiin vakoiluskandaaleihin. Meidän aikoinamme salaliittoteorioiden kehittelystä on tullut suuri ja kannattava viihdebisnes. Opus Dei onkin havaittu käyttökelpoiseksi syntipukiksi moniin selvittämättömiin tapauksiin, joihin on etsitty syyllisiä. Syntipukin roolimiehityksessä se ei kuitenkaan ole vielä lähelläkään juutalaisia.
Opus Dei tutkijan näkökulmasta
Julkaisin tämän vuoden alussa Opus Deitä koskevan tietokirjan Opus Dei – Vaiettu salaseura? En olisi lähtenyt kirjaa kirjoittamaan, ellei kustantajani Minerva olisi sitä minulle ehdottanut. Da Vinci -koodista oli tulossa elokuva, ja kustantaja arveli, että kirjalle olisi siinä yhteydessä tilausta.
Aihe ei ollut minulle vieras, mutta tulin pian huomaamaan, että tunsin järjestöä varsin pintapuolisestija lähinnä negatiivisesta näkökulmasta. Siihen mennessä lukemani kirjat olivat antaneet järjestöstä hyvin synkän kuvan. Oletin, että olisi parasta pitää kirjoitusprojekti erittäin salaisena. Muuten voisi pian munkinkaavun helma heilahtaa, ja minut löydettäisiin hengetönnä kirkkohistorian laitoksen siivouskomerosta.
Huuhaata, ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä
Opus Deitä koskevaa arkistoaineistoa ei ollut mahdollista käyttää Suomessa tai muuallakaan, sillä katolisen kirkon arkistonkäyttörajoitukset ovat melko tiukkoja. Opus Deihin kohdistuneen suuren huomion ansiosta muuta aineistoa onneksi on olemassa paljon.
Sen jälkeen, kun olin lukenut suuren kasan Opus Deitä käsitteleviä kirjoja, artikkeleita ja lehtijuttuja, seuraannut internetin keskustelupalstoja sekä haastatellut järjestön jäseniä ja kriitikoita Suomessa, olin pakotettu tarkistamaan aiempia käsityksiäni. Salaliittoteoriat osoittautuivat lähinnä huuhaaksi. Väitteet järjestön harrastamasta ”aivopesusta” ja jäsenten harrastamasta ”itsekidutuksesta” liioitteluksi. Myös monet muut vakaumuksen syvällä rintaäänellä lausutut syytökset osoittautuivat enimmäkseen tietämättömyyden ja ennakkoluulojen hyllyvältä pohjalta nousseiksi väärinkäsityksiksi. Tai aivan yksinkertaisesti tietoisiksi vääristelyiksi.
Opus Dei on tietenkin myös antanut aihetta arvosteluun. Kaikille ei järjestön vaativa hengellinen päiväohjelma ruumiinkurituksineen sovi. Järjestön jäsenten kanta sellaisiin asioihin kuin ehkäisy, abortti, homoseksuaalisten parisuhteiden siunaaminen, kantasolututkimus tai naispappeus on sama kuin kirkon opetusviran. Siksi on luonnollista, että koko järjestö saa ankaraa kritiikkiä toista näkökantaa edustavilta.
Jäsenillä sekä hyviä että huonoja kokemuksia
Uusien jäsenten hankinnassa Opus Dein jäsenet ovat sortuneet joskus henkiseen painostukseen. Järjestöstä eroon halunneet ovat kokeneet joskus joutuneensa uhkailun kohteeksi. Kukaan ei kuitenkaan ole järjestön jäsen vasten tahtoaan. Traumatisoituneiden ex-jäsenten lisäksi on vähintään yhtä suuri määrä ex-jäseniä, jotka ovat edelleen hyvissä väleissä järjestön kanssa.
Oma lukunsa olisi kirjani vastaanotto suomalaisten katolilaisten keskuudessa, erityisesti internetin keskustelupalstoilla. Sain muun muassa lukea olevani Opus Dein palkkalistoilla oleva virnistelevä surkimus, jonka onneton tekele ei ansaitse lukemista (tämä luonnehdinta oli lievimmästä päästä). Innokkaimmat aikoivat valittaa kirjasta yliopiston kanslerille ja vaatia dosentin arvoni mitätöimistä. Huomasin nopeasti, että asiallisen keskustelun käyminen internetissä nimettömien kirjoittajien kanssa oli mahdotonta, joten luovuin edes yrittämästä.
Siunatuksi lopuksi yksi Opus Dei -vitsi: Montako Opus Dein vastustajaa tarvitaan hehkulampun vaihtamiseen? – Sata. Yksi vaihtaa lampun ja loput 99 kehittävät sillä aikaa salaliittoteorian Opus Dein osallisuudesta lampun rikkoutumiseen.
Kirjoittaja TT Mikko Ketola on yleisen kirkkohistorian dosentti ja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston kirkkohistorian laitoksella.
Kirjallisuutta:
John. L. Allen: Opus Dei. Secrets and Power in the Catholic Church (2005)
Josemaría Escrivá: Tie (1999)
Joan Estruch: Saints and Schemers. Opus Dei and Its Paradoxes (1995)
Mikko Ketola: Opus Dei – Vaiettu salaseura? (2006)
Vittorio Messori: Opus Dei (1994)
Maria del Carmen Tapia: Beyond the Threshold. A Life in Opus Dei (1999)
Andrés Vázquez de Prada: The Founder of Opus Dei. The Life of Josémaria Escrivá 1-3 (2001-2003).
Internet-lähteitä:
Opus Dein kansainvälinen kotisivu, Siirry sivuille.
Opus Dei Suomessa. Siirry sivuille.
Opus Dein ex-jäsenten kriittinen sivusto. Siirry sivuille.
Keväällä 2006 Opus Dei sai paljon julkisuutta tiedotusvälineissä Da Vinci
-koodin vuoksi. Oheisessa CNN:n jutussa esitellään muun muassa katumusruoska
ja katumusnauha sekä haastatellaan Opus Dein jäseniä Roomassa ja Hong Kongissa.