Kristinuskon ”salaiset kansiot,” media ja historiallinen totuus

Artikkelissa käydään keskustelua Dan Brownin Da Vinci -koodin ja Juudaksen evankeliumin saavuttamasta mediajulkisuudesta ja pohditaan sen luonnetta ja suhdetta näkemyksiin historiallisen tiedon luonteesta. Avoin keskustelu uusista tekstilöydöistä ja kristinuskon alkuvaiheisiin liittyvistä salaliittoteorioista on pikemminkin mahdollisuus kuin uhka niin teologisen tutkimuksen kuin kirkonkin kannalta.

Kristinuskon ”salaiset kansiot” julkisuuden valokeilassa

Gnostilaisen kristinuskon tutkimus on viime vuosina ollut yksi suomalaisen raamatuntutkimuksen painopistealueista. Onneksi, sillä aihepiiri on hiljattain ylittänyt julkisuuskynnyksen kahteenkin otteeseen, minkä vuoksi tämän alan tutkimustiedolla on ollut tavallista suurempaa kysyntää. 

Ensin tuli Dan Brownin menestysromaani Da Vinci -koodi. Suurinta kohua herätti siinä esitetty väite, että Jeesus oli tavallinen ihminen, joka oli naimisissa ja jolla oli lapsi Magdalan Marian kanssa. Yhtenä todisteena pidettiin muutamia koptinkielellä säilyneitä varhaiskristillisiä tekstejä, joissa Maria kuvataan Jeesuksen lähimmäksi oppilaaksi. Lisäksi kirjassa väitettiin, että Jeesuksesta tehtiin Jumala vasta 300-luvulla, ja että samaan aikaan päätettiin hylätä hänet liian inhimillisessä valossa kuvanneet evankeliumit.

Kun Da Vinci -koodista käyty keskustelu alkoi laantua, huhtikuussa 2006–sopivasti juuri pääsiäisen alla–julkisuuteen tuotiin näyttävästi Juudaksen evankeliumi. Tässä 100-luvun puolivälissä kirjoitetussa, koptinkielisenä käännöksenä säilyneessä tekstissä Juudasta ei kuvattu rahanahneeksi petturiksi vaan Jeesuksen luotto-oppilaaksi.

Da Vinci -koodissa punottu salaliittoteoria sai suuren lukijakunnan kiinnostumaan kristinuskon varhaisvaiheista. Olisiko tuolta ajaisin peräisin ”salaisia kansioita”, jotka paljastavat kirkon pimittämän totuuden Jeesuksesta?

Juudaksen evankeliumi jos mikä oli omiaan lisäämään vettä tähän myllyyn. Tekstin luvattiin johtavan pääsiäisen tapahtumien uudelleen arviointiin, mikä herätti ennennäkemättömän kiinnostuksen mediassa. Juudaksen evankeliumi mainittiin jopa valtakunnallisissa TV-uutisissa, ja suomalaisissa sanomalehdissä julkaistiin lukuisia sitä käsitteleviä kirjoituksia ja haastatteluja.

Jeesus ja kristinusko kiinnostavat yhä

Sekä Da Vinci -koodi että Juudaksen evankeliumi osoittavat, ettei läntinen Eurooppa ole läheskään niin maallistunut kuin usein oletetaan. Kristinusko ja sen synnystä esitetyt väitteet herättävät edelleen uteliaisuutta.

Salaliittoteoriatkin ovat kiinnostavia vain, jos ne liittyvät riittävän tärkeänä pidettyyn henkilöön tai tapahtumaan. Jeesus on meidän länsimaisessa kulttuurissamme kaikesta maallistumisesta huolimatta edelleen riittävän merkittävä henkilö, jotta hänestä esitetyt uudet teoriat ja häntä koskevat uudet tekstit saavat julkisuutta osakseen.

Onko tekstin takana mitään?

Kummassakin tapauksessa on käynyt ilmi toinenkin länsimaiselle kulttuurille ominainen piirre: suuri yleisö on ennen kaikkea kiinnostunut siitä, miten merkittävinä pidetyt asiat oikeasti tapahtuivat.

Sekä kirjallisuuden- että historiantutkijat ovat jo pitkään korostaneet, ettei tähän kysymykseen pystytä kunnolla vastaamaan. Puhutaan ”kielellisestä” tai ”lingvistisestä” käänteestä, jonka keskeinen slogan on, että ”tekstin takana ei ole mitään.” Tutkittavia tekstejä ei siis pidetä ikkunoita niiden takana olevaan ”todelliseen” maailmaan.

Tämän näkemyksen edustajat eivät ajattele tekstien heijastavan historiallista todellisuutta sellaisena kuin se on. Heidän mukaansa teksteissä rakennetaan (tai ”konstruoidaan”) kulloisiakin tarpeita varten mielikuvia tästä todellisuudesta ja samalla pyritään vaikuttamaan siihen.

Uusi näkökulma varhaiskristillisten tekstien tutkimuksessa

Lingvistisen käänteen vaikutus näkyy myös varhaiskristillistä aikaa käsittelevissä tutkimuksissa. Niiden kirjoittajat ovat alkaneet korostaa, etteivät he tutki sitä, miten asiat todella olivat, vaan sitä, millainen kuva näistä asioista haluttiin tutkittavina olevissa lähteissä luoda.

Lingvistisen käänteen myötä on syntynyt runsaasti erittäin merkittävää uutta tutkimusta. Lähdemateriaalista saadaan irti aiempaa enemmän, kun sille esitetään muitakin kysymyksiä kuin perinteinen ”miten asiat todella olivat” (”wie es eigentlich gewesen ist”).

Uusi näkökulma toimii erityisen hyvin silloin, kun tutkimuskohteena ovat varhaiskristillisissä lähteissä esiintyvät väitteet vastustajien moraalittomuudesta  tai kun niissä luodaan rajoja ”meidän” ja ”muiden” välille.

Vanhakantaisessa historiallisessa tutkimuksessa on lähdetty liikkeelle oletuksesta ”ei savua ilman tulta” silloinkin, kun lähteet ovat selvästi poleemisia ja niiden tarkoituksena on pönkittää kristittyjen omaa erinomaisuutta muihin verrattuna. Uusissa tutkimuksissa korostetaan aiheellisesti, että näissä tapauksissa kyse on mielikuvien luomisesta. Epävarmaa on, missä määrin tällaiset mielikuvat vastaavat historiallista todellisuutta.

Uusi näkökulma historiaan ei vastaa odotuksia

Vaikka lingvistinen käänne on edistänyt tutkimusta, se paljastuu hyvin akateemiseksi ja jossain määrin elitistiseksikin näkökulmaksi, kun miettii Da Vinci -koodin ja Juudaksen evankeliumin synnyttämää julkista keskustelua. Media ja suuri yleisö ovat olleet itsepintaisesti kiinnostuneita siitä, mitä todella tapahtui.

Tärkein tutkijoille esitetty kysymys Da Vinci -koodin tiimoilta on ollut, ovatko kirjassa esitetyt väitteet Jeesuksen perhesuhteista totta vaiko eivät.

Aivan samalla tavalla Juudaksen evankeliumissa ihmisiä on kiinnostanut ennen kaikkea se, kertooko tekstilöytö jotain uutta Jeesuksesta. Päivälehtien otsikoihin eivät nouse monet tutkijan mielestä kiinnostavammat kysymykset–kuten miten ja miksi Juudaksen evankeliumissa kuvataan Jeesuksen muut opetuslapset juutalaisuuden ja veriuhrien puolestapuhujina.

Median ja suuren yleisön kiinnostus on rajoittunutta ja lyhytaikaista. Uteliaisuus kohdistuu nimen omaan Jeesuksen kaltaisiin merkkihenkilöihin. Juudaksen evankeliumiin liittynyt kiinnostus laimeni nopeasti, kun kävi ilmi, ettei se paljasta mitään uutta Jeesuksesta eikä Juudaksesta historiallisina hahmoina.

Rajoittunut näkökulma siihen, mikä historiassa on tärkeää, näkyy teologienkin kannanotoissa. Juudaksen evankeliumi ”ei muuta mitään,” ehätti Terho Pursiainen toteamaan Helsingin Sanomissa pian tekstin löytymisen jälkeen. Tuomas Rasimuksen sinänsä hyvin asiantuntevan ja monipuolisen Juudaksen evankeliumia käsittelevän artikkelin alaotsikkona Vartija-lehdessä oli ”Paljon melua tyhjästä.”

Tällaiset kannanotot pitänee ymmärtää kriittisiksi reaktioiksi Juudaksen evankeliumiin liitettyyn mediarummutukseen, jossa tekstiä markkinoitiin tärkeänä uutena lähteenä Jeesuksen elämästä. Samalla ne kuitenkin omalta osaltaan vahvistavat yleistä mielikuvaa, että kaikki se mikä ei anna uutta tietoa historiallisesta Jeesuksesta on arvotonta hölynpölyä.

Teologit ja historiantutkimus

Teologien suhde historiaan on kahtalainen. Toisaalta historiallista tietoa arvostetaan, toisaalta siihen suhtaudutaan varauksellisesti.

Näiden suhtautumistapojen välinen jännite valkeni itselleni, kun osallistuin Tampereen hiippakunnan papiston synodaalikokoukseen lokakuussa 2004.

Synodaalikokouksia varten oli julkaistu kirja. Erityisesti yhdessä sen artikkelissa oltiin hyvin kriittisiä historiallisen raamatuntutkimuksen suhteen. Sitä pidettiin aikansa eläneenä valistuksen lapsena, eikä siitä uskottu olevan erityistä hyötyä hengellisessä yhteisössä tapahtuvan raamatuntulkinnan kannalta. Seurakunnissa työskenteleviä teologeja rohkaistiinkin synodaalikirjassa vapautumaan ”historismin loukusta.”

Vaihtoehdoksi historismin loukulle kirjassa tarjottiin ”kaanon-kriittistä” näkökulmaa eli perinteistä ajatusta, että Raamattua tulee tulkita Raamatulla. Kaanonin ulkopuolelle jääneet tekstit ja niiden herättämät historialliset ongelmat voidaan joko unohtaa kokonaan tai jättää niiden kanssa näpertelevien spesialistien huoleksi.

Papit tervehtivät ilolla synodaalikirjassa esitettyä ajatusta, ettei Raamatun hengellinen tulkinta ei tarvitse tuekseen (tai harmikseen) historiallista näkökulmaa.

Sitten kanavassa, jossa olin mukana, keskustelu kääntyi Da Vinci -koodissa esitettyihin väitteisiin. Miten niihin voisi vastata synodaalikirjan näkökulmasta?

Yllättävää kyllä, kanavan osanottajat pitivät tärkeänä, että puolueeton tutkimus on osoittanut Da Vinci -koodissa esitetyt väitteet historiallisesti vääriksi. Erityisesti korostettiin (sinänsä aivan oikein), ettei Uusi testamentti syntynyt keisari Konstantinuksen tilaustyönä, kuten Da Vinci -koodissa väitettiin, vaan jo 100-luvun puolivälissä  (Veijola 2004.)

Historiallisesta tutkimustiedosta haluttiin siis toisaalta vapautua, mutta toisaalta siihen sitouduttiin yllättävänkin luottavaisesti–ainakin silloin, kun kyse oli väärinä pidettyjen näkemysten kumoamisesta.

Lopuksi

Sen enempää tutkijoiden kuin seurakunnissa työskentelevien teologienkaan ei pitäisi suhtautua ylimielisesti suuren yleisön esittämiin ”vanhanaikaisiin” kysymyksiin, jotka liittyvät kristinuskon historiaan. Sekä teologisen tutkimuksen että kirkon kannalta tällainen keskustelu on pikemminkin mahdollisuus kuin uhka.

Oma kokemukseni on ollut, etteivät toimittajat ja maallikot ole etukäteen lyöneet kantaansa lukkoon näistä asioista, vaan ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä niistä pitäisi ajatella.

Perusteluja he kuitenkin kaipaavat. Salaliittoteorioiden ja tekstilöytöjen ylimalkainen vähättely tai historiallisen raamatuntutkimuksen mitätöiminen periaatteellisista syistä (esimerkiksi siksi, että se olisi menettänyt merkityksensä ”postmodernina” aikana) ei vie keskustelua eteenpäin, vaan antaa sytykettä ajatuksille, että ehkäpä teologit todellakin yrittävät salailla jotain.   

Kirjoittaja Ismo Dunderberg on Uuden testamentin eksegetiikan dosentti ja akatemiatutkija. Parhaillaan hän toimii Helsingin yliopiston Eksegetiikan laitoksella Uuden testamentin eksegetiikan professorina (mvs.).
 

Kirjallisuutta

Brown, Dan (2004). Da Vinci -koodi. Suomentanut Pirkko Biström. Helsinki: WSOY.

Dunderberg, Ismo (2006). ”Jeesus, seksi ja harhaoppiset.” Sivut 31-46 kirjassa Taivaallista seksiä. Toimittaneet Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori. Helsinki: Tammi.

Keskitalo, Jukka (2004). ”Raamattu kirkon kertomuksena: Raamatun totuusvaatimus valistuksen jälkeisessä postmodernissa maailmassa.” Sivut 72-89 kirjassa Raamattu ja kirkon usko tänään. Toimittanut Maarit Hytönen. Kirkon Tutkimuskeskuksen julkaisuja 87. Tampere: Kirkon Tutkimuskeskus.

Marjanen, Antti – Dunderberg, Ismo (2006). Juudaksen evankeliumi: Johdanto, käännös ja tulkinta. Helsinki: WSOY.

Pursiainen, Terho (2006). ”Uusi evankeliumi ei muuta mitään.” Helsingin Sanomat 25.4.2006.

Rasimus, Tuomas (2006). ”Juudaksen evankeliumi: Paljon melua tyhjästä.” Vartija 119: 43-49.

Veijola, Timo (2004). ”Kaanonin synty ja teologinen merkitys.” Sivut 53-71 kirjassa Raamattu ja kirkon usko tänään. Toimittanut Maarit Hytönen. Kirkon Tutkimuskeskuksen julkaisuja 87. Tampere: Kirkon Tutkimuskeskus.