Teema 2018/3: Sovitus ja sovinto
Pääkirjoitus: Sovitus ja sovinto
Miten menneisyyden pahat teot on mahdollista hyvittää tai antaa anteeksi? Miten kohdata oma ja toisten syyllisyys, häpeä ja viha? Yksiselitteisiä vastauksia ei ole, mutta monet sovinto- ja totuuskomissiot ovat osoittaneet, että selviytyminen edellyttää kuulluksi ja tunnustetuksi tulemista, totuuden ilmituloa, syyllisten ja uhrien selvittämistä, tehtyjen rikosten tunnustamista tai niiden kohteeksi joutumisen hyväksymistä osaksi omaa elämänhistoriaa. Tällainen prosessi ei ole itsestään selvä, helppo eikä nopea. Kenties se kestää koko elämän ajan, mutta sen myötä on mahdollista pyytää ja antaa anteeksi ja saavuttaa sovinto itsensä kanssa sekä suhteessa muihin osapuoliin.
Nuoret, konflikti – ja siitä toipuminen
Nuorisossa on tulevaisuus, sanotaan. Suomessa elävät ja Suomeen saapuvat nuoret kohtaavat kuitenkin monia haasteita, joissa yhteiskunnan tulisi tukea heitä paremmin. Veronika Honkasalo on nuorisotutkija ja sosiologian dosentti, jonka akateeminen tausta…
Brottsmedling – kristna försoningstankar konkretiseras
Brottsmedlingen har blivit ett vedertaget alternativ till det sedvanliga straffsystemet. Kristendomen ger verktyg för att förstå meningen med medlingen.
Ett språk för freden?
Vilken roll spelar språket i fredsbyggande insatser? Hur bidrar teologin till utvecklingen av ett språk som främjar fred och hopp? I denna artikel diskuterar Sara Gehlin dessa frågor i ljuset av begreppet ”moral imagination” och mot bakgrund av Förenta Nationernas initiativ till ett fredskulturprogram och en resolution om kvinnor, fred och säkerhet.
Sovinto ja anteeksianto syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten narratiiveissa
Anteeksianto ja sovinto koskettavat (ihmis)suhteissa olemista ja elämistä. Miten syöpään sairastuneet nuoret aikuiset sanoittavat omaa sairauttaan? Suvi-Maria Saarelaisen mukaan kyse on prosessista, jossa syöpään sairastumisen kanssa tehdään sovinto osana omaa elämäntarinaa.
Anteeksipyynnön aikakaudella risti ja rumpu tekevät sovinnon, entäpä Suomessa?
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kirkko kilpailivat keskenään siitä, kuka on parhaiten hoitanut ”ristin ja rummun” kamppailujen jälkipyykin. Norjan kirkko aloitti sanomalla, että se oli ensimmäinen, joka esitti anteeksipyyntönsä saamelaisten norjalaistamisesta kristillistämisen aikakaudella. Ruotsin kirkko kiirehti vastaamaan, että se on puolestaan ollut sivumäärältään laajin tunnustaessaan saamelaisia kohtaan tekemänsä vääryydet. Sitten Norjan ja Ruotsin kirkot kääntyivät Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon päin ja kysyivät: ”Mitä sinä olet tehnyt Suomen saamelaisten puolesta hyvittääksesi koloniaalisen lähetyshistorian?”
Vihan lietsonnasta sovintoon: Kristus sisällissodan symbolina
Sankariuhripuhetta käytettiin sisällissodan tulkinnoissa sekä punaisella että valkoisella puolella. Puheella on kristilliset juuret, ja esimerkkejä löytyy Raamattua myöten. Tapauskohtaisesti puheella sekä lietsottiin vihaa että vedottiin sovinnon tekemiseen.
Sisällissodan punaiset papit
Suomen luterilaisen kirkon piispat ja useimmat papeista antoivat joko julkisesti tai hiljaisesti tukensa valkoisen Suomen tavoitteille. Kirkon tarjoama moraalinen selkäranka kelpasi erinomaisen hyvin valkoiselle armeijalle. Yleiskuvaltaan kirkko oli valkoinen, mutta mukaan mahtui myös niitä joilla oli ymmärtämystä punaisia kohtaan.
Herätysliikkeiden rooli Suomen sisällissodassa vaihteli niiden perinteistä ja vaikutusalueista käsin
Kuluneen vuoden aikana ovat luterilaisen kirkon ja uskonnon asema sekä papiston rooli sisällissodan aikaisessa Suomessa nousseet ajankohtaiseksi kiinnostuksen aiheeksi. Myös uskonnollisilla herätysliikkeillä oli vuosien 1917 – 1918 sisäpoliittisissa tapahtumissa oma roolinsa.
”Punatauti” vai sosiaalinen kysymys? Lestadiolaiset ja vuoden 1918 tapahtumat
Useat lestadiolaisvaikuttajat arvioivat 1918 sisällissotaa uskonnollisesta näkökulmasta. Sota kuitenkin koettiin liikkeen piirissä osittain eri tavoin. Sodan jälkeen monet lestadiolaiset edustivat sovittelevaa ja kansan eheyttämistä ajanutta linjaa. Toisaalta herätysliikkeen suuren enemmistön asettuminen valkoisen Suomen tavoitteiden taakse toi sille aikaisempaa enemmän arvostusta porvarillisessa Suomessa ja luterilaisessa kirkossa.