Pääkirjoitus: Uskontojen Eurooppa

Harva kiistää uskonnon merkityksen eurooppalaisen yhteiskuntaelämän ja kulttuurin kehitykselle. Vuosisatojen ajan uskonto on ollut osa eurooppalaisten elämää niin hyvässä kuin pahassa. Se on auttanut yhteiskuntia ja yksityisiä ihmisiä luomaan järjestystä omaan elämäänsä, mutta sitä on myös käytetty vallan välineenä ihmisten alistamiseen.

Tavallisen kadun tallaajan näkökulmasta Eurooppa on ollut uskonnollisesti melko yhtenäinen alue. Usein ajatellaan, että jos jotakin maailman maanosista on voitu kutsua kristilliseksi, niin se on ollut Eurooppa. Tämä on kuitenkin yleistys, jonka tämänkertaiset teologia.fi-artikkelit asettavat kyseenalaiseksi. Artikkeleista käy ilmi, että Euroopassa on vaikuttanut ja vaikuttaa uskonnollisessa valta-asemassa olevien kristillisten kirkkojen ohella myös juutalaisia ja islamilaisia yhteisöjä. Juutalaiset levittäytyivät Eurooppaan jo ennen kristittyjä, ja ensimmäiset muslimitkin tulivat maanosaamme jo 700-luvun alussa.

Artikkelit selvittävät monipuolisesti, kuinka eri eurooppalaisten uskonnollisten ryhmittymien yhdessäolo on sujunut vuosisatojen aikana aina meidän päiviimme saakka. Tuula Sakaranahon artikkeli osoittaa, että jopa Euroopan laidalla, Suomessa, muslimit eivät ole vain moderni ilmiö, vaan islaminuskoisia tataareja on asunut maassamme jo 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Tataarien suhteellinen näkymättömyys on osittain johtunut heidän pienestä määrästään, mutta myös siitä, että he ovat integroituneet esimerkillisen hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan menettämättä kuitenkaan omaa uskonnollista ja kulttuurista identiteettiään. Kotoutumisen haasteen ovat kohdanneet aivan toisella tavalla viime vuosikymmeninä Suomeen eri puolilta maailmaa muuttaneet muslimit, jotka ovat lisänneet Suomessa asuvien muslimien määrää vajaasta tuhannesta 60 000:een. Sakaranahon artikkeli valottaa niitä monia kysymyksiä, jotka liittyvät uskontojen ja kulttuurien kohtaamiseen ihmisten arjessa.

Uskonnollisten ja kulttuuristen identiteettien kohtaamisen problematiikkaan liittyy myös Johanna Konttorin artikkeli, jossa hän käsittelee Ranskassa käytyä keskustelua muslimityttöjen oikeudesta pitää päähuivia tai kasvot kokonaan peittävää vaatetusta. Kysymys ei ole vain pukeutumiskulttuurien eroista, vaan keskustelu liittyy sellaisten tärkeiden ranskalaisten kansallisarvojen, kuten tasa-arvon, sekulaarin yhteiskunnan ja uskonnonvapauden tulkintaan. Käydyn keskustelun taustalla väikkyy myös maahanmuuttovastaisuuden kasvu ja islamiin usein yhdistettävä terrorismin pelko.

Vieraan uskonnon näkeminen ”uhkana” on keskeinen aihe myös Teuvo Laitilan kirjoituksessa, jossa hän keskustelee ortodoksien ja muslimien suhteista Serbiassa ja Kosovossa Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. Uskontojen välisiä dialogeja ovat Balkanilla usein sävyttäneet epäluulot ja pelot toista uskontoa kohtaan. Aina ne eivät ole edes olleet aiheettomia. Toisaalta dialogeja ei voi läheskään kaikissa tapauksissa nähdä aitoina yrityksinä lisätä ymmärtämystä, vaan niitä käytetään myös omien poliittisten valtapyrkimysten vahvistamiseksi.             

Svante Lundgrenin artikkeli ei tarkastele valtauskonnon suhdetta vähemmistöuskontoon, vaan valottaa sitä, miten kahden eurooppalaisen vähemmistöuskonnon, juutalaisuuden ja islamin, edustajat ovat suhtautuneet ja suhtautuvat toisiinsa. On kiintoisaa havaita, että vuosisatojen varrella juutalaisilla ja muslimeilla on ollut aivan nykypäiviin saakka sellaisia uskonnonharjoitukseen liittyviä yhteisiä intressejä, jotka ovat tehneet heistä liittolaisia suhteessa valtakulttuuriin nähden. Juutalaisilla ja muslimeilla on nimittäin samantapaiset käsitykset poikien ympärileikkauksesta sekä eläinten teurastussäännöistä. Kulttuurisesti eurooppalaiset muslimit ja juutalaiset ovat myös monessa Euroopan maassa lähempänä toisiaan kuin valtakulttuurin edustajia. Toisaalta aiempi rauhallinen rinnakkaiselo ja keskinäinen suvaitsevaisuus ovat monilla alueilla Euroopassa vaihtuneet jännitteiseksi suhteeksi Palestiinan poliittisen tilanteen vaikutuksesta.

Uskontojen välistä suhdetta hallitsevat pahimmillaan jännitteet, vainot ja väkivaltaisuudet, parhaimmillaan puolestaan keskinäinen hyväksyntä, yhteistyöhön tähtäävä vuoropuhelu ja suvaitsevaisuus. Virpi Mäkisen uskonnollisen suvaitsevaisuuden eurooppalaista varhaishistoriaa kartoittava artikkeli valaisee, kuinka Euroopan uskontojen kohtaamisissa on esiintynyt monenlaisia vaiheita ja kuinka kehitys on lopulta johtanut uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden aatteiden sekä uskontojen väliseen avoimeen vuoropuheluun. Ihanteiden muuttuminen käytännöksi on kuitenkin pitkä tie ja jatkuva haaste, kuten monet edellä esitellyt artikkelit osoittavat.

Uskontojen välistä keskinäistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta voidaan lisätä uskontodialogin lisäksi avoimin mielin suoritetun opiskelun ja tutkimuksen avulla. Kuuden pohjoismaisen yliopiston yhteisessä kansainvälisessä maisterinkoulutusohjelmassa Religious Roots of Europe opiskellut Anna-Liisa Tolonen tarjoaa tästä hyvän esimerkin. Hän kuvaa omia kokemuksiaan kaksivuotisesta koulutuksesta yhdessä eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ja eri uskontotraditioita edustavien opiskelijatovereidensa kanssa. Koulutusohjelmassa opitaan tarkastelemaan Lähi-idän kolmea monoteististä uskontoa syntykontekstissaan, keskinäisen vuorovaikutuksen näkökulmasta ja vertailevia lähestymistapoja käyttäen. Aidon ymmärtävän tarkastelun edellytyksenä on lisäksi se, että jokainen tunnustaa oman taustansa vaikutuksen ajatteluunsa, ja että jokainen myös antautuu toisten arvioinnin kohteeksi. Tolonen kiteyttää oppimisprosessinsa seuraavasti: ”Kyky asettua rinnakkain mahdollistaa myös asioiden ja ilmiöiden rinnakkain asettamisen tavalla, joka kestää kriittistä tarkastelua.” 

Timo Vaskon esittelemä ja arvioima Antti Laaton ja Pekka Lindqvistin toimittama kirja Encounters of the Children of Abraham from Ancient to Modern Times tarjoaa läpileikkauksen niistä tieteellisistä keskusteluista, joita tutkijat tällä hetkellä käyvät kolmen suuren monoteistisen tai abrahamilaisen uskonnon jännitteistä sekä rauhanomaisesta vuorovaikutuksesta. Vaskon mukaan kirja tarjoaa oivallista aineistoa sekä tutkijoille että kaikille uskontodialogiin osallistuville.Antti Marjanen       

Euroopan uskonnollinen pluralismi kasvaa koko ajan. Se asettaa entistä suurempia vaatimuksia eurooppalaisille päättäjille ja eurooppalaisten yhteiskuntien kehittäjille. Kuten tämänkertaisten teologia.fi-artikkelien kirjoittajat osoittavat, nyt tarvitaan perusteellista, ennakkoluulotonta ja kaikki näkökulmat huomioon ottavaa tietoa eurooppalaisten uskontojen juurista sekä nykytilanteesta.

Kirjoittaja Antti Marjanen, TT, on gnostilaisuuden tutkimuksen professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
(s-posti: antti.marjanen (at) helsinki.fi)