Haastattelussa Heidi Rautionmaa – uskontodialogin ja rauhankasvatuksen asiantuntija

Teologian maisteri Heidi Rautionmaa on rakentanut uransa uskontodialogin ja rauhankasvatuksen osaajana. Uransa aikana hän on työskennellyt niin toimittajana, pappina, kouluttajana, opettajana, opinto-ohjaajana, projektisuunnittelijana kuin järjestöaktiivina kansainvälisissä merkittävissä järjestöissä. Millainen on teologian profiilisi ja millaisena teologina kuvailet itseäsi, Heidi Rautionmaa?

Ensin maailmalle, sitten teologiaa opiskelemaan

Heidi Rautionmaa kuvailee kasvaneensa avoimessa uskonnollisessa ja henkisessä ilmapiirissä. Hänelle uskonnon ja ajattelun vapaus olivat hänelle tärkeitä jo lapsena, ja hän muistelee olleensa huolissaan siitä, ettei naapurimaassa Neuvostoliitossa ollut uskonnonvapautta. Rautionmaa kertoo olleensa hyvin aktiivinen äitinsä perustamassa paikallisessa Kokoomuksen varhaisnuorisojärjestössä ja edustaneensa varhaisnuoria yläkoululaisena rauhanjunan matkalla, joka toteutettiin Neuvostoliittoon kesällä 1982. Rauhanjuna kävi kymmenen päivän ajan eri paikkakunnilla ja pysähtyi esitysten ja keskustelutilaisuuksien ajaksi rautatieasemilla. Ohjelmassa vierailtiin kouluissa, työpaikoilla ja pioneerileireillä, ja Rautionmaa oppi matkalla kohtaamaan poliittisesti eri tavoin ajattelevia. Kiinnostus dialogiin kylmän sodan aikana näkyi myös siinä, että hän tilasi kotiin sekä Suomi–Amerikka-seuran että Suomi–Neuvostoliitto-seuran lehdet.

Rautionmaa halusi opiskella teologiaa yliopistossa ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mutta päätti ensin nähdä maailmaa ja kerryttää kokemuksia. Välivuosien aikana Rautionmaa oli New Yorkissa, Rio de Janeirossa ja Lontoossa sekä reissasi enemmänkin Suomen ja Yhdysvaltojen väliä. Samoihin aikoihin hän rupesi tekemään sekä baarimikon että toimittajan töitä paikallisradioihin, juontamaan suoria lähetyksiä sekä tekemään lehtijuttuja, kuten ensimmäiset jutut ramadanista 1990-luvun alussa. New York niin kutsuttuna ”sulatusuunina” vaikutti häneen, sillä hän sai kokemuksia moninaisuudesta ja oppi kohtaamaan erilaisuutta ilman jännittämistä ja toiseuttamista.

Maailmalla ollessaan Rautionmaa näki ja koki kaikenlaisia henkisiä perinteitä. Samalla hän päätti, että hänestä tulisi uskonnollisten uhrien auttaja, ja halusi viimein aloittaa opinnot teologisessa tiedekunnassa. Sitä ennen hän luki kuitenkin kiinan kieltä ja kulttuuria sekä vähän arabian kieltäkin. Toimittajan ja baarimikon työt jatkuivat rinnan opiskelujen kanssa. Ravintolatyökin lähti siitä ajatuksesta, että hän halusi kohdata erilaisia ihmisiä.

Rautionmaa kertoo, että oli opinnoissaan kiinnostunut uskontotieteestä. Hän teki pääaineopinnot emeritusprofessori Juha Pentikäisen kursseilla, joilla käsiteltiin pohjoisen kansan mielenmaisemaa, shamanismia ja kansanuskoa. Omaan kulttuuriperintöön tutustuminen antoi hänelle laajempaa ymmärrystä sekä lisäsi kykyä kertoa taustastaan maailmalla. Rautionmaan mielestä onkin tärkeää opiskella laajasti muutakin kuin omaa pääainettaan. Monialaisuus on ollut hänen urallaan merkittävä voimavara: se on antanut mahdollisuuksia toimia useilla eri aloilla. Samalla oma kiinnostus ja vahvuudet ovat päässeet kehittymään ammatilliseksi asiantuntijuudeksi. Hän onkin omalla aktiivisuudellaan kehittänyt useita ammatillisia alueita, joissa teologinen osaaminen on päässyt käyttöön: toimijuus kansainvälisellä uskontodialogikentällä on vienyt hänet 35 maahan.

Gradumatka muuttui kutsumustehtäväksi

Rautionmaa kertoo löytäneensä Jyväskylän yliopiston jatkokoulutuksen humanitääristä avustustoimintaa käsittelevän kurssin, jossa hän ehdotti, että kurssilla käsiteltäisiin globaalia etiikkaa tietämättä siitä itse vielä mitään. Kurssille tuli luennoimaan globaalista etiikasta emeritusprofessori Reijo E. Heinonen. Rautionmaa kuvailee, että Heinosen esittelemä globaali etiikka oli juuri sitä, mitä hän siltä istumalta halusi alkaa edistää.

Rautionmaa sai myöhemmin tietää, että globaalin etiikan julistukseen vahvasti vaikuttanut teologi Hans Küng oli tulossa Suomeen. Küng mainitsi Helsingin yliopistossa pitämässään puheessa, että Maailman uskontojen parlamentti järjestettäisiin Kapkaupungissa joulukuussa 1999. Rautionmaa päätti osallistua siihen ja kerätä matkalta graduunsa aineistoa globaalin etiikan etenemisestä kansainvälisellä kentällä.

Gradun teko jäi kuitenkin joiksikin vuosiksi. Aihekin vaihtui Religions for Peace -järjestön uskontodialogiin ja jaetun turvallisuuden käsitteeseen, koska Kapkaupungissa ihmiset eivät tienneet globaalista etiikasta mitään, vaikka globaalin etiikan julistus oli lanseerattu edellisessä parlamentissa Chicagossa vuonna 1993. Maailman uskontojen parlamenttiin osallistumista Rautionmaa kuvailee kuitenkin ratkaisevaksi; siellä hän tutustui silloisiin kansainvälisiin, merkittäviin uskontodialogitoimijoihin sekä -järjestöihin, joihin hänet otettiin mukaan luottamushenkilönä.

Noin puolen vuoden päästä Kapkaupungin Maailman uskontojen parlamentista Rautionmaa osallistui Pittsburghissa kansainvälisen United Religions Initiative (URI) -uskontodialogijärjestön perustamiseen. Aloite YK:n tapaisesta uskontojen verkostosta tuli Kalifornian episkopaalisen kirkon piispalta William E. Swingiltä. Nykyään URI on maailman laajin ja merkittävin katsomusdialogia ruohonjuuritasolla edistävä rauhanjärjestö. Kerrotaan, että Hans Küng rohkaisi Swingiä rakentamaan toimintaa nimenomaan alhaalta ylöspäin, sillä johtajatasolla dialogikomiteoita jo oli, ja aitoa dialogia haluttiin kentälle ihmisten ja yhteisöjen pariin.

Teologiasta suunta elämäntyölle

Gradumatkan ja verkostoitumisen innoittamana Rautionmaa rupesi edistämään aktiivisesti eri katsomuksia edustavien vuoropuhelua ja yhteistyötä. Hänet valittiin URI:n globaaliin neuvostoon kolmesti. Suomeen perustettiin vuonna 2000 Pohjoismaiden ensimmäinen URI:n alainen uskontodialogiryhmä Turun Uskontojen Foorumi. Rautionmaa veti myös Leppävaaran seurakunnassa 2000-luvun alussa Silta-piiriä, jonne osallistui myös väkeä noin kymmenestä eri uskonnosta tai henkisestä perinteestä. Vähitellen alkuperäinen syy siihen, miksi Rautionmaa oli lähtenyt opiskelemaan – halu tulla papiksi – menetti merkitystään. Hänelle katsomusdialogin edistäminen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin oli lasten kasvatuksen jälkeen tärkeintä.

Rautionmaa toimi useita vuosia Euroopan Religions for Peace (RfP) -järjestössä. Edelleen hän on RfP:n Euroopan naisverkoston komitean jäsen sekä kuuluu KAICIIDin Fellows-ohjelmaan. Rautionmaa kertoo, että oli vuosia myös Maailman uskontojen parlamentin lähettiläsohjelman asiantuntijakomiteassa. Hän on järjestänyt ohjelmaa ja ollut puhujana parlamenteissa vuodesta 2004 lähtien.

Uransa aikana Rautionmaa on ollut järjestämässä useita Suomessa ensimmäistä kertaa toteutettuja dialogitapahtumia. Esimerkiksi Turun Kirjamessuilla vuonna 2001 järjestettiin uskontojen edustajien rauhanrukoushetki, jossa rukoushetkeä pitivät katolinen ja luterilainen teologi, kaksi muslimivaikuttajaa, mandealaisen yhteisön johtaja, vapaakirkon johtaja sekä buddhalaisen yhteisön johtaja. Vuonna 2002 toteutettiin puolestaan ensimmäinen uskontojen edustajien viikonloppuleiri, johon osallistui väkeä luterilaisesta ja katolisesta kirkosta sekä islamista, juutalaisuudesta, bahaiuskosta, buddhalaisuudesta, ateismista ja kristillisestä tieteestä.

Uskontodialogipappina Helsingin seurakuntayhtymässä Rautionmaa puolestaan on järjestänyt yhteisiä meditaatiohetkiä, joissa vuorottelivat dialogissa bahai-uskon, buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja kristinuskon opetukset ja meditaatiot. Rautionmaa kertoo koordinoineensa seurakuntayhtymässä vuosina 2013–2018 eri katsomusten edustajien paneelikeskusteluja, katsomusdialogisia iftar-illallisia, nopean toiminnan moskeijan seinän pesuun liittyneitä yhteistyötempauksia, koulutuksia ja uskontojen lauluiltoja sekä yhteisöjen avoimien ovien tilaisuuksia. Lisäksi hän on ollut järjestämässä kirkkoherrojen ja imaamien sekä muiden avainhenkilöiden ensimmäisen laajan tapaamisen Helsingissä vuonna 2015.

Tilaisuuksissa on oltava mukana useita eri näkökulmia tuovia henkilöitä, jotta moninaisuus tulee kuuluville

Uskontodialogi on yhteisen hetken jakamista

Rautionmaan mukaan on tärkeää, että tilaisuudet toteutetaan yhteistyössä eri uskonnollisten ja katsomuksellisten yhteisöjen kanssa, jotta omistajuus on aidosti jaettu. Se ei ole vielä dialogitilaisuutta, jos paikalla on vain yksi vähemmistön edustaja puhujavieraana. Tilaisuuksissa on oltava mukana useita eri näkökulmia tuovia henkilöitä, jotta moninaisuus tulee kuuluville, ja jotta syntyy myös niin kutsuttua uskonnon sisäistä dialogia. Tähän liittyen hän onkin järjestänyt opettajille koulutustilaisuuksia moskeijassa, jossa puhujina on ollut useiden eri yhteisöjen imaameja. Yhtenä koulutuspäivänä on käyty niin kirkossa, hindutemppelissä, moskeijassa kuin synagogassa, ja puolin ja toisin on opittu paljon.

Heidi Rautionmaan sitoutumisesta dialogiin kertoo hyvin se, että hänen nuorimman lapsensa kastejuhlassa kaksikymmentä vuotta sitten oli edustajia kahdeksasta eri uskonnosta. Vuonna 2008 Silta-iltamia ja samalla Heidin syntymäpäiviä vietettiin uskontodialogisessa hengessä kappelissa: tilaisuudessa esiintyivät juutalainen, luterilainen ja ortodoksinen muusikko, muslimirunonlausuja sekä hindulainen temppelitanssija, joka esitti ex tempore -tanssin alttarin edessä. Paikalla ollut luterilaisen seurakunnan eläköitynyt kirkkoherra totesi tilaisuuden jälkeen, että jos seurakunnissa olisi enemmän tämänkaltaisia tapahtumia, osallistujia kyllä riittäisi.

Rautionmaan mielestä joidenkin tilaisuuksien epäkohtana on toiminnan liika kontrollointi ja ammattimainen toteutus, mikä johtaa helposti jäykkään ilmapiiriin. Ihmiset asetetaan passiivisiksi istujiksi, jotka vain vastaanottavat, eivätkä pääse antamaan omaa osaamistaan. Ilmiö näkyy myös monissa korkean tason konferensseissa, joihin yleisöä tulee ympäri maailmaa, mutta he päätyvät lähinnä kuuntelemaan pienen ryhmän valmiiksi muotoilemaa sisältöä. Samat puhujat kiertävät tapahtumasta toiseen samalla näkökulmallaan. Rautionmaan mukaan voidaankin kysyä, mitä uutta puhujat voivat oikeastaan tuoda esiin, jos heillä ei ole tuoretta käytännön kokemusta.

Teologia lähtee kentältä

Parhaillaan Rautionmaa on töissä katsomusaineiden opettajana ja opinto-ohjaajana kulttuurillisesti moninaisessa peruskoulussa. Hänen mukaansa kentällä ihmisten kohtaaminen ja yhdessä toimiminen on tärkeää, jotta suunnitelmat ja teoriat toimivat käytännössä, ja saadaan kerättyä kokemuksellista oppimista.

Osaaminen ei rajoitu vain yhden tiedekunnan pariin. Parhaillaan Rautionmaa on kasvatustieteiden puolella väitöskirjatutkijana ja tutkiiammatillista katsomusdialogiosaamista. Hänen viimeisin artikkelinsa Teija-Kaisa Aholaakson kanssa käsittelee terveydenhuollon henkilökunnan kompetensseja katsomuksellisesti ja eettisesti haastavissa kysymyksissä. Rautionmaan ensimmäinen artikkeli liittyi medialukutaitoon, jossa hän teki yhteistyötä emeritusprofessori Tapio Variksen kanssa. Viime vuonna hän esiintyi panelistina Barcelonan autonomisen yliopiston mediakasvatuskonferenssissa, ja tänä vuonna hänet on kutsuttu puhumaan UNESCO:n MIL-verkoston konferenssiin Kairoon katsomusdialogisesta näkökulmasta.

Rautionmaan pääohjaajana toimii uskonnondidaktiikan professori Arto J. Kallioniemi, joka on vastannut useista Opetushallituksen rahoittamista täydennyskoulutushankkeista, joissa myös Rautionmaa on työskennellyt. Viimeisimmissä HEAn tuottamissa hankkeissa Yhteinen tulevaisuus – kestävää kehitystä ja rauhaa rakentamassa eri oppiaineissa sekä Katsomusdialogi koulun arjessa, Rautionmaa toimi hankkeiden ideoijana ja suunnitteli kollegansa Selja Koposen kanssa kurssien pedagogiset sisällöt. He toimittivat myös e-julkaisun Rauhankasvatus opetuksessa -oppaasta, ja rauhankasvatuskurssi on tällä hetkellä käynnissä. ”Katsomusdialogi koulun arjessa” toteutetaan kesällä avoimessa yliopistossa. Rautionmaa toimii molemmissa kursseissa vastuuopettajana.

Tavoitteena saada uskontodialogi osaksi yhteiskuntaa ja ihmisten vuorovaikutusta

Rautionmaa toi aikoinaan uskontodialogin näkyvästi erilaisiin yhteiskunnallisiin tapahtumiin, kuten Suomen sosiaalifoorumiin, Loviisan rauhanfoorumiin ja Maailma kylässä -festivaaliin. Helsingin Uskontojen Foorumin dialogikeskustelut ja esittelypöytä olivat Maailma kylässä -tapahtumassa mukana säännöllisesti useiden vuosien ajan 2000‑luvun alussa. Monet niistä, jotka tuolloin löysivät dialogin näiden toimintojen kautta, ovat sittemmin osallistuneet aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja edustaneet yhteisöjään dialogeissa.

Rautionmaa oli myös aloitteentekijänä Hindufoorumin perustamisessa vuonna 2017, jotta hinduyhteisölle saatiin kattojärjestö. Hänen mukaansa ruohonjuuritason katsomusdialogin merkitys tulisi tunnistaa yhteiskunnassa, ja sitä tulisi tukea nykyistä enemmän. Vähemmistöryhmien parissa dialogin tärkeys on nähty, ja kannustusta ja arvostusta onkin tullut erityisesti sieltä.

Rautionmaa onkin pyrkinyt antamaan äänen niille, jotka ovat jääneet valtarakenteissa alisteiseen asemaan. Esimerkiksi RfP:n Suomen naisverkoston toiminnassa hän on nähnyt, miten dialogi voi mahdollistaa oman toimijuuden vahvistumisen. Yksi Rautionmaan ajattelun keskeisistä vaikuttajista onkin ollut Paulo Freire, jonkavapautuksen pedagogiikka korostaa sorrettujen äänen esiin nostamista ja dialogin muutospotentiaalia.

Ruohonjuuritason uskontodialogi on elämäntapa

Heidi Rautionmaa kuvailee osaamistaan palvelutyöksi: kansainvälisten kontaktien kautta hän on saanut valtavan paljon kokemuksellista pääomaa. Osaaminen on siis syntynyt kohtaamisten kautta. Hän on kiitollinen siitä, että on voinut toimia niin ruohonjuuritasolla kuin korkean tason kentällä. Esimerkkeinä tästä on muun muassa UNAOCin foorumi, missä Rautionmaa erään kerran oli lavalla teologina ja dialogin asiantuntijana arvovaltaisessa paneelissa heti YK:n silloisen pääsihteerin Ban Ki‑moonin jälkeen. Religions for Peacen globaalissa kokoontumisessa puolestaan UNAOC:in johtaja Matthew Hodes pyysi hänet tapaamiseen, koska halusi kuulla nimenomaan ketterästä ruohonjuuritason toiminnasta, jonka perusteella voidaan ennustaa isompia ilmiöitä.

Rautionmaa kuvailee itseään ruohonjuuritasolta tulevaksi teologiksi, joka ei harjoita katsomusdialogia viran puolesta, vaan jolle dialogi on elämäntapa. Hän ei ole vain puhunut katsomusdialogista tai tutkinut sitä, vaan heittäytynyt itse elämään sitä. Hän kuvaileekin, että kokemuksen ja kohtaamisen kautta onkin ollut hienoa lukea teoriaa, sillä ideat ovat kuitenkin lähtöisin elävästä elämästä ja toiminnasta.

Hienoa on Rautionmaan mukaan ollut saada nähdä, miten dialogi on edennyt. Hän on kiitollinen siitä, että on saanut tutustua uskontodialogin pitkäaikaisiin pioneereihin ja on saanut itse viedä dialogia eteenpäin. Rautionmaa kuvailee, että katsomusdialogi on hänelle olennainen osa ihmisenä olemista: ilman sitä jokin jäisi puuttumaan. Tämä koskee myös hengellisyyden harjoittamista, jossa Rautionmaa tarvitsee toisesta perinteestä ihmisen peiliksi itselleen. Yhdessä kohtaamisesta muodostuu aina jotakin sellaista, mitä ei olisi syntynyt yksin.

Rautionmaa on kiitollinen siitä, että on saanut muotoutua matkansa varrella siten, että osaaminen ja kiinnostuksen kohteet ja myös kutsumus ovat voineet kehittyä. Luopumisen hetkissä on aina avautunut jotakin uutta, kun on uskaltanut heittäytyä ja luottaa inspiroitumiseen. Hän näkee teologian antavan monia ikkunoita maailmaan: teologina oleminen tarkoittaakin hänelle useita eri ikkunoita maailmaan, ei vain yksiä silmälaseja. Ikkunoita voi hänen mukaansa vahvistaa monipuolisella ja monitieteellisellä kentällä, jossa liikkuu, ja joka kehittää, avartaa ja syventää myös teologiaa ja teologiakin itseään.