Luonnollisen teologian projekti modernin uskonnollisuuden muotona

Modernin uskonnollisuuden yksilökeskeisyys nousee esiin yleisessä keskustelussa samalla, kun Jumalan olemassaolon todistamiseen tähtäävien todistusten uudelleenmuotoilut ovat nousseet esiin uskonnonfilosofisessa keskustelussa. Onko kyse kahdesta erillisestä ilmiöstä vai liittyvätkö nämä ilmiöt toisiinsa?

Yleisradion Kulttuuriykkönen-keskusteluohjelmassa käsiteltiin hiljattain kristinuskon asemaa modernissa maailmassa (30.07.2025). Asiantuntijat pohtivat, tulisiko kristinuskon muuttua nykyajan vaatimusten mukaisesti ja voiko uskonto oikeastaan pysyä muuttumattomana. Keskustelussa nousi esiin yleinen havainto modernin uskonnollisuuden subjektivoitumisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen itse määrittelee oman uskonnollisen totuutensa sen sijaan, että uskonnollinen totuus olisi jotain ”ulkoapäin annettua”. Tämä havainto sopii varmasti monien, etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa elävien, ihmisten arkikokemukseen. Uskonnollisten arvojen merkitys vähenee, mikä näkyy suoraan esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsentilastoissa. Tosin tutkimus osoittaa myös sen, että ihmisten hengellisyys ei ole katoamassa. Tämä on omiaan korostamaan modernin uskonnollisuuden subjektiivista luonnetta.

Nähdäkseni edellinen suhteutuu mielenkiintoisesti ajankohtaiseen ilmiöön uskonnonfilosofisessa keskustelussa, jota Sami Pihlström käsittelee artikkelissaan ” Jumalatodistusten paluu?” (2019). Hänosoittaa, miten luonnollinen teologia tekee paluuta moderniin uskonnonfilosofiseen keskusteluun klassisten jumalatodistusten uudelleenmuotoiluina. Luonnollisella teologialla tarkoitetaan filosofisen ja teologisen ajattelun suuntausta, jossa ympäröivää maailmaa havainnoimalla johdetaan päätelmä Jumalan olemassaolosta. Klassiset jumalatodistukset ovat esimerkki luonnollisesta teologiasta.

Kuinka luonnollisen teologian pyrkimykset suhteutuvat moderniin uskonnollisuuteen? Kysymys on oleellinen, koska esimerkiksi jumalatodistukset sisältävät ainakin implisiittisesti tietynlaisen objektiivisuuden vaatimuksen. Luonnon tosiseikat lienevät samanlaisia kaikille, minkä vuoksi niistä johdettavan päätelmän, ”Jumala on olemassa”, tulisi olla yhtä objektiviinen kuin seikat, joiden perusteella tämä päätelmä on muodostettu. Kysymys on oleellinen, koska molemmat edellä kuvaamani ilmiöt modernissa uskonnollisuudessa ja modernissa uskonnonfilosofisessa keskustelussa ovat ajankohtaisia. Koska luonnollisen teologian pyrkimys on turvata uskonnollisen uskon asema uskonnonfilosofisessa keskustelussa, on perusteltua pohtia näiden ilmiöiden keskinäistä suhdetta. Perustan katsaukseni Marjukka Laihon,Pihlströmin, ja Charles Taliaferron artikkeleihin sekä muuhun tutkimuskirjallisuuteen.

Uskonnon subjektivoituminen

Pohdittaessa teologisen tutkimuksen kehitystä viimeisten vuosien aikana ei ole mahdollista ohittaa eletyn uskonnollisuuden tutkimusta. Jaana Hallamaan, Kati Tervo-Niemelän, ja Isto Peltomäen mukaan eletyn uskonnollisuuden tutkimus on kehittymässä teologisen tutkimuksen piirissä paradigmaksi. Laihon mukaan eletyn uskonnollisuuden tutkimuksessa ihmisen henkilökohtainen kokemus uskonnosta saattaa olla erilainen muodollisen uskonnollisuuden kanssa, jota edustavat esimerkiksi kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt. Laihonesittämä havainto perustuu Nancy Ammermanin väitteeseen, jonka mukaan eletyn uskonnollisuuden tutkimus on henkilökohtaisesti muodostetun uskonnollisuuden kokemuksen tutkimista. Tässä väitteessä korostuu ihmisen oman aktiivisen toimijuuden korostaminen perinteisen uskonnollisen auktoriteetin yli. Ammermanin väite on omiaan korostamaan eletyn uskonnollisuuden tutkimuksen näkökulmasta uskonnollisuuden subjektiivista luonnetta.

Kulttuuriykkönen-ohjelmassa nostettiin esiin havainto, jonka mukaan moni itseään uskonnolliseksi ihmiseksi kuvaava ei välttämättä usko samalla tavalla, miten uskonnollinen instituutio opettaa. Laihon mukaan elettyä uskonnollisuutta käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa on erotettavissa näkökulma, jota hän kutsuu yksilökeskeiseksi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna uskonnollisuus sijoittuu sosiaaliseen kontekstiin henkilökohtaisesti ja yksilöllisesti, mikä muistuttaa niin sanottua empiiristä teologiaa. Laiho rinnastaa tämän tutkimusnäkökulman personal theology -tutkimussuuntaukseen, jossa korostuu uskonnollisten uskomusten ja arvojen henkilökohtainen luonne. Näin ollen eletyn uskonnollisuuden sisällä toimivien tutkimussuuntausten näkökulmasta uskonnollisuudesta on muodostumassa omalakinen ja subjektiivinen konstruktio. Tämän vuoksi luonnollisen teologian suhde subjektiiviseen uskonnollisuuteen on kiinnostava.

Luonnollinen teologia

Pihlström kuvailee länsimaisen filosofian historian kannalta keskeistä luonnollisen teologian kritiikkiä, jota esittivät filosofit David Hume ja Immanuel Kant. Kantin luonnollisen teologian kritiikki kohdistui erityisesti klassisten jumalatodistusten kritiikkiin, minkä lopputulos on, että Jumalan olemassaoloa ei voida teoreettisesti oikeuttaa. En käy tässä läpi syvemmin Kantin uskontokritiikkiä, vaan kuvailen sitä, miten luonnollinen teologia on tehnyt paluuta uskonnonfilosofiseen keskusteluun ja miten sitä on kritisoitu.

Pihlström taustoittaa, että luonnollisen teologian paluu uskonnonfilosofiseen keskusteluun liittyy laajempaan science vs. religion -keskusteluun, jonka sisällä käydään keskustelua teismin roolista tieteellisessä maailmankuvassa. Etenkin evidentialismin kannattajien mukaan uskonnollisia väitteitä on arvioitava samalla tavalla, miten tieteellisiä väitteitä on totuttu arvioimaan eli olemassa olevan todistusaineiston pohjalta. Taliaferron mukaan luonnollisen teologian projekteja kohtaan suhtaudutaan tänä päivänä selkeästi myötämielisemmin, eikä esimerkiksi Kantin esittämää kritiikkiä oteta annettuna.

Jumalatodistuksissa ylitetään kokemuksen rajat, jolloin järjenkäyttö ei ole enää oikeutettua

Pihlströmin mukaan luonnollisen teologian kritiikki kohdistuu pääosin oletuksiin, joita se vaatii. Esimerkiksi se, että Jumalan olemassaolo määrittyisi ontologian perusteella on oletuksena sellainen, jota läheskään kaikki uskonnonfilosofit eivät olisi valmiita hyväksymään. Toisin sanoen olemassaoloa koskeva käsitteistö ei välttämättä ole sovellettavissa Jumalaan. Kantin kuuluisa kritiikki klassisia jumalatodistuksia kohtaan perustuu järjen taipumukseen olettaa sellaisen olion olemassaolo, joka vastaisi järjen ideaa esimerkiksi Jumalasta. Hänen kritiikkinsä kohdistuu siihen, että jumalatodistuksissa ylitetään kokemuksen rajat, jolloin järjenkäyttö ei ole enää oikeutettua.

Luonnollisen teologian roolista uskonnonfilosofisessa keskustelussa ei ole yksimielisyyttä. Vaikka luonnollinen teologia yli-intellektualisoikin uskonnollista uskoa, uskonnollisen uskon merkitys uskonnonfilosofisessa keskustelussa ei ole vähentynyt. Päinvastoin Kant itsekin puolusti uskoa, joka on monessa tapauksessa tietoakin tärkeämpää. Myös pragmatistiset ja wittgensteinilaiset koulukunnat pitävät uskonnollista uskoa filosofisesti tärkeänä, eikä sen ylirationalisointia pidetä perusteltuna.

Luonnollinen teologia osana modernia uskonnollisuutta

Uskonnon subjektivoituminen eletyn uskonnollisuuden tutkimuksen näkökulmasta sekä jumalatodistusten uudelleenmuotoilut ovat moderneja ilmiöitä. Näennäisesti nämä ilmiöt vaikuttavat jopa vastakkaisilta. Eletyn uskonnollisuuden syvä henkilökohtainen luonne ei vaikuttaisi olevan sopusoinnussa jumalatodistusten ylirationalisoivan otteen kanssa. Jumalatodistusten uudelleenmuotoilut pyrkivät palauttamaan klassisten jumalatodistusten arvon moderneina versioina, minkä vuoksi niiden päämääriä voidaan hyvällä syyllä pitää samoina kuin klassisten jumalatodistusten. Vaikka eletyn uskonnollisuuden näkökulma salliikin sen, että henkilö omaksuu tällaisen ajattelutavan oman uskonnollisuutensa perustaksi, tilannetta on mahdollista lähestyä vaihtoehtoisesta näkökulmasta.

Nähdäkseni ei ole sattumaa, että luonnollisen teologian paluu ja uskonnon subjektivoituminen tapahtuvat samanaikaisesti. Taliaferron mukaan luonnollinen teologia onkin jälleen osa nykyaikaista uskonnonfilosofista keskustelua. Luonnollisen teologian vaatimus Jumalan olemassaolon järkiperäisestä todistelemisesta voidaan hahmottaa eräänlaisena subjektiivisuuden muotona. Uskonnollista uskoa, jota luonnollinen teologia pyrkii oikeuttamaan, voidaan hyvällä syyllä pitää syvän henkilökohtaisena tiedollisena asenteena. Näin ollen luonnollinen teologia ja muut uskonnollisen uskon puolesta argumentoivat strategiat vaikuttaisivat mahtuvan modernin subjektiivisen uskonnollisuuden viitekehykseen. Nämä strategiat kuitenkin asettavat uskonnollisen uskon subjektiivisena asenteena argumentatiiviseksi lähtökohdaksi.

Vaikka luonnollinen teologia onkin osoitettu epäuskottavaksi, uskonnollisen uskon kaltainen subjektiivinen kokemus on edelleen osa vakavaa uskonnonfilosofista keskustelua. Uskonnollisen uskon oikeuttaminen moraalifilosofisin perustein vaikuttaisi uskottavammalta kuin sen yli-intellektualisoiminen luonnon havainnoimiseen perustuen. Tämä strategia itseasiassa vaikuttaisi olevan sopusoinnussa eletyn uskonnollisuuden personal theology -tutkimussuuntauksen kanssa. Kun uskonnollista uskoa ei rationalisoida, subjektiivisuus säilyy ja se tavallaan ”pelastuu”.

Linkit ja kirjallisuus

Ammerman, Nancy Tatom (2016). Lived Religion as an Emerging Field: An Assessment of its Contours and Frontiers. Nordic Journal of Religion and Society 29 (02), 83–99.

Hallamaa, Jaana, Kati Tervo-Niemelä & Isto Peltomäki (2021). Johdanto. Jaana Hallamaa, Kati Tervo-Niemelä & Isto Peltomäki (toim.), Teologia eletyn uskonnon tulkkina: Normatiivisuus ja uudistuvat metodit. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. 7–9.

Laiho, Marjukka (2021). Eletty teologia tutkimusotteena. Jaana Hallamaa, Kati Tervo-Niemelä & Isto Peltomäki (toim.), Teologia eletyn uskonnon tulkkina: Normatiivisuus ja uudistuvat metodit. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. 128–153.

Pihlström, Sami (2019). Jumalatodistusten paluu? Hallamaa, Jaana. & Timo Koistinen. (toim.), Jumalan paluu 2000-luvulle. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. 11–26.

Taliaferro, Charles (2013). Philosophical Critique of Natural Theology. Brooke, John Hedley, Russell Re Manning & Fraser Watts (toim.), The Oxford Handbook of Natural Theology. Oxford: Oxford University Press. 385–394.

Yle.fi (30.07.2025). Pitääkö kristinusko päivittää nykyaikaan, että se voi kiinnostaa? Kulttuuriykkönen. https://areena.yle.fi/1-75589855