Pääkirjoitus: Ukrainan sodan heijastusvaikutukset

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei koske ainoastaan Ukrainaa ja ukrainalaisia. Tässä teemanumerossa valotetaan sekä Venäjän ja sen ortodoksisen kirkon perusteita, toimia ja vaikutuksia niin Ukrainassa kuin Ukrainan ulkopuolella havaittavia sodan heijastusvaikutuksia.

Venäjän ortodoksisen kirkon asema

Venäjän ortodoksinen kirkko patriarkka Kirillin johdolla on asettanut itsensä kiistanalaiseen asemaan sodan myötä: se tukee kritiikittömästi maallista Venäjän valtiota sen sotatoimissa ja perustelee tukeaan sillä, että kristinuskosta luopunut länsi uhkaa Venäjää ja sen arvoja. Tällä asemoitumisellaan Venäjän ortodoksinen kirkko asettaa itsensä ristiriitaiseen asemaan oman länsikritiikkinsä kanssa. Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan kirkon ei tulisi olla maallisen vallan vietävissä vaan sen eettinen peili. Tähän Venäjän ortodoksisen kirkko ei ole Venäjällä kyennyt, vaan tukee valtiota nationalistisin ja kritiikittömin perustein. Tilanne on herättänyt muissa kirkoissa erilaisia vastakaikuja.

Suhtautumisia Venäjän ortodoksiseen kirkkoon

Yhtäältä on olemassa niitä kirkkoja, jotka tuomitsevat julkisesti Venäjän ortodoksisen kirkon toiminnan ja vaativat yhteyksien palauttamiseen Venäjän ortodoksiselta kirkolta selkeää sodan tuomitsemista. Näihin kirkkoihin kuuluu myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko. Toisaalta on niitä kirkkoja, jotka virallisesti toivovat yhteyksien ylläpitämistä, perusteena se, että yhteyttä täytyy pystyä pitämään yllä jollain tasolla ja kun sota aikanaan loppuu, tarvitaan yhteydenpitokanavia, joiden kautta rakennetaan uutta. Tähän joukkoon voi lukea Roomalais-katolisen kirkon. Kolmanneksi on olemassa niitä kirkkoja, joiden tulkinta omasta historiasta ja kokemukset ja muistot resonoivat Venäjän ortodoksisen kirkon kirjoittaman omakuvan kanssa: syy nykyiseen tilanteeseen ei löydy koskaan Venäjältä vaan venäläinen kirkko on muiden uhkaama, jumalallista oikeutta maanpäällä puolustava kirkko. Serbian ortodoksisen kirkon historianäkemys resonoi tämän näkemyksen kanssa.

Ukrainan rajojen ulkopuolella mietitään ensisijaisesti, miten Venäjällä esitetyt tulkinnat vaikuttavat ja voivat vaikuttaa omissa yhteiskunnissamme ja kirkollisissa yhteisöissä?

Sota Ukrainassa, Venäjän ortodoksisen kirkon toimet sodassa ja lisäksi Ukrainan ortodoksisuuden jakautumiseen kahteen eri kirkkokuntaan luovat painetta muille kirkoille muodostaa oma kantansa tilanteesta. Sodan uhrit ovat nimenomaan Ukrainassa – tosin viimeaikaisten sotataktisten muutosten vuoksi jossain määrin enemmän myös Venäjällä. Sodan heijastusvaikutuksista puhuttaessa ei kuitenkaan korostu ukrainalaisten toiminta vaan Venäjän valtion toiminta ja Venäjän ortodoksisen kirkon, erityisesti sen johdon, toiminta. Venäjä ja sen ortodoksinen kirkko ovat luoneet sodan perusteena olevalla historian ja nykypäivän tulkinnallaan sekasortoa Ukrainassa muutenkin kuin sotakentällä. Ukrainan rajojen ulkopuolella mietitään ensisijaisesti, miten Venäjällä esitetyt tulkinnat vaikuttavat ja voivat vaikuttaa omissa yhteiskunnissamme ja kirkollisissa yhteisöissä?

Ukrainan kirkot ja Venäjän vaikutus

Ortodoksinen kirkko Ukrainassa, joka sai itsenäisyyden Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkaatilta 2019, pyrkii vakiinnuttamaan asemaansa niin kirkollisesti kuin kansallisesti Ukrainan rajojen sisäpuolella – hakien tukea erityisesti ekumeenisilta yhteyksiltä. Sillä on Ukrainan valtion tuki mutta venäläinen tulkinta sen olemassaolosta on toinen. Venäjän ortodoksinen kirkko ei hyväksy tätä kirkkoa ja pyrkii vähentämään sen arvovaltaa kutsumalla sitä esimerkiksi ”niin kutsutuksi kirkoksi”.

Ukrainan ortodoksisen kirkon asema Ukrainassa on erilainen. Ukrainassa kiellettiin elokuun 2024 lopussa lailla Venäjän ortodoksisen kirkon toiminta Ukrainassa. Pitkän prosessin päätöstä perusteltiin sillä, että haluttiin estää Ukrainaa vastaan sotaa käyvän maan vaikutus Ukrainassa ja taata Ukrainan hengellinen itsenäisyys. Käytännössä lailla pyritään kieltämään Ukrainan ortodoksinen kirkko, joka sanoo olevansa itsenäinen Moskovasta, mutta jonka kirkollinen täysivaltainen asema ortodoksikirkkojen joukossa perustuu autonomiseen asemaan Venäjän ortodoksisen kirkon alla.

Laki ei hävitä Ukrainan ortodoksista kirkkoa kerralla, sillä tuo kirkko ei ole yksi kokonaisuus lain edessä, vaan koostuu seurakunnista, joiden yhteyttä Venäjällä tulee tarkastella jokaista erikseen. Lain laatiminen kertoo kuitenkin myös tuon kirkon sisäisen arvioinnin epäonnistumisesta: Ukrainassa ei uskota, että kirkko itsessään kykenisi tekemään pesäeroa sen sisällä vaikuttaviin yksittäisiin kirkollisiin toimijoihin, joilla on poliittisia yhteyksiä Venäjälle. Sama epäluulo heijastuu myös Ukrainan rajojen ulkopuolelle: Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo otti keväällä 2024 jyrkän kielteisen linjan Ukrainan ortodoksisen kirkon pyrkimyksiin järjestäytyä laillisesti Suomessa. Epäilykset ”venäläisen maailman” kirkollisesta tai nationalisesta edistämisestä ja epävakautta ja erimielisyyttä luovasta vaikutuksesta tämän kirkon kautta ovat syvässä.

Heijastuksia Suomessa ja muualla

Ukrainan sota ja erityisesti Venäjän ja sen kirkollisen kentän vaikutus ei rajoitu ainoastaan ortodoksisuuteen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kohdannut sodan vaikutukset kirkolliseen elämään siitä huolimatta, että se on julkisesti ottanut tiukan linjan kaikenlaisiin yhteyksiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kirkon sisällä on erilaisia teologisestikin perusteltuja ääniä, miten Venäjään ja sen suurimpaan kirkkoon tulisi suhtautua. Syvällistä eettistä pohdintaa asian tiimoilta tarvitaan jatkuvasti.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vallitsevat historian tulkinnat ja muistot ja kokemukset Inkeriläisen sisarkirkon auttamisesta Neuvostoaikana ja sen jälkeen vaikuttavat väistämättä myös siihen, kuinka nykysuhteita tuohon kirkkoon arvioidaan. Kielisukulaisuuteen, vähemmistöön ja venäläisyyteen liittyvät kysymyksenasettelut asettavat peilin, jolla Inkerin kirkon kansallisia ja ideologisia kytkentöjä tarkastellaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan aikana.

Kirkollisiksi tai teologisiksikin mainitut kiistat ovat väistämättä yhteydessä myös vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, eikä riippuvuussuhteen olemassaoloa voi arvioida kirkollisten toimijoiden käyttämien selviytymisstrategioiden, kuten sodasta ja politiikasta etäännyttämisen strategian mukaan. Eettinen kysymys sodasta on olemassa, vaikka siitä ei puhuta. Näiden kysymysten kanssa ei kamppaile ainoastaan Suomen suurin kirkko ja sen järjestökenttä, mutta myös venäjänkieliset kirkolliset yhteisöt Suomessa. Tosin osin eri näkökulmasta: ne joutuvat pohtimaan myös sitä, mitä venäjänkielisyys viestii arvopohjasta ympäröivään yhteiskuntaan. Tässä suhteessa yhteiskunnan ja sen yhteisöjen ja yksilöiden vastuu on myös selvä: onko kieli tai uskontokunta suoraan merkki tietystä ideologiasta?

Näitä erilaisia kysymyksiä Ukrainan sodan heijastusvaikutuksista pohtii laaja tutkijajoukko tässä teemanumerossa antaen akateemisen lähtökohdan arvioida moninaista kysymyskenttään.

Kirjoittaja