Teologia mielen tieteenä

Teologian tieteellisyyttä pohdittaessa mietitään yleensä sitä, voiko väite Jumalan olemassaolosta olla erityisen tieteen aksiomaattinen perusta. Suuri osa suomalaista akateemista teologiaa on kuitenkin historiallista tai empiiristä tiedettä aivan samalla tavalla kuin vastaava muiden tiedekuntien piirissä tehtävä tutkimus. Jumalan olemassaoloa koskevalle väitteelle rakentuva teologia sen sijaan voisi olla mahdollista esimerkiksi yliluonnollisia toimijoita koskevien uskonnollisten väitteiden kognitiivisena tutkimuksena. Teologian kohteena olisi tällöin maailman rakenteeen asemesta mielen rakenne.

Systemaattinen teologia tutkii todellisuutta

Varsinkin suomalaisessa tilanteessa on tärkeää erottaa ensinnäkin akateeminen teologia ja kirkkojen piirissä tapahtuva teologinen ajattelu. Toiseksi akateemisen teologian piirissä systemaattisella teologialla saattaa olla hieman erilainen luonne kuin muilla teologisilla tieteillä.

Esimerkiksi käytännöllisen teologian piirissä voidaan tehdä vaikkapa psykologista tai sosiologista tutkimusta, joka ei mitenkään poikkea vastaavasta tutkimuksesta psykologian ja sosiologian laitoksilla. Tältä osin teologian tieteellisyys ei ole mikään erityiskysymys.

Systemaattisella teologialla sen sijaan on kaksi erityispiirrettä: siihen voi sisältyä normatiivinen pyrkimys määrittää oikea oppi ja siinä voidaan ottaa lähtökohdaksi ei-tieteellinen väite Jumalan olemassalosta. Siinä missä historiallinen, sosiologinen ja psykologinen tutkimus kuvaavat ja selittävät ihmisten käyttäytymistä ja sen tuotteita, systemaattisessa teologiassa on mahdollista tutkia sitä, miten uskonnolliset käsitteet kuten ”Jumala” kuvaavat todellisuuden rakennetta.

Tähän sisältyy empiirisiä ongelmia, joiden vuoksi esimerkiksi Anders Nygren esitti teoksessaan Mening och metod (1972), että kaikesta metafysiikasta oli luovuttava ja keskityttävä vain sen analysoimiseen, miten eri teologit ovat käsittäneet uskon. Anglosaksisessa uskonnonfilosofiassa Wittgensteinilta vaikutteita saaneet niin sanotut fideistit (fides, ”usko”) ovat puolestaan esittäneet, että uskonnolliset käsitteet eivät välttämättä viittaa ulkoisen maailman olioihin. Ne ovat ennemmin jonkinlaisia sisäisen elämämme kuvia.

Eräät reformoitua kirkkoa lähellä olevat uskonnonfilosofit taas katsovat, että uskonnonfilosofian ei tarvitse pyrkiä vakuuttamaan epäilijöitä. Se on ennemminkin yritys selittää uskoville rationaalisesti, mitä seuraa sen jälkeen, kun tietyt uskonnolliset väitteet on hyväksytty tosiksi. Pyrin seuraavassa hahmottelemaan näiden vaihtoehtojen väliin sijoittuvaa uudenlaista mahdollisuutta ymmärtää systemaattisen teologian tehtävä.

Teologia ajattelun välineiden tutkimuksena

Systemaattisen teologian tehtäväksi voitaisiin periaatteessa ajatella sen tutkiminen, miten ja miksi erilaiset jumalakäsitteet syntyvät ja miten niitä käytetään. Tätä voisi kutsua kognitiiviseksi teologiaksi (”kognitio” viittaa ajattelu- ja havaintoprosesseihin). Jo keskiajan skolastikot olivat kiinnostuneita ihmismielen toiminnasta ja loivat siitä varsin pitkälle kehitettyjä teorioita. Niistä voisi etsiä siltoja modernin kognitiotieteen tuloksiin ja näin luoda uusia tapoja tutkia uskonnollisia käsitteitä sekä empiirisesti että käsitteellisesti. Tällainen tutkimus ei edellytä kannanottoa siihen, viittaavatko uskonnolliset käsitteet aidosti (yliluonnollisen) ulkomaailman olioihin.

Skolastikot kuten William Ockham ja Robert Holcot esittivät, että tietyt uskonnolliset väitteet, kuten niin sanotut trinitaariset sofismit, voitiin omaksua vain uskon nojalla, ei tietää tosiksi. Ockhamin mukaan uskonkappaleet olivat epätodennäköisiä, käsittämättömiä ja näyttivät jopa epätosilta. Niitä ei voinut todistaa evidentiaalisesti. Holcot puolestaan katsoi, että johtopäätösten tekeminen ilmoitetuista totuuksista olisi vaatinut erityistä yliluonnollista logiikkaa, joka oli välttämättä yhteensopimaton luonnollisen logiikan kanssa. Hän ei kuitenkaan kehitellyt tätä ideaa pidemmälle ja saattoi myöhemmin jopa luopua siitä.

Ihminen, joka esimerkiksi uskoo, että Jumala on yksi-ja-kolme ei voi sanoa tietävänsä sitä. Uskomus saattaa olla tosi, mutta emme voi tietää. Tämä johtuu siitä, että ihmismieli on kehittynyt luonnollisissa olosuhteissa kuvaamaan juuri näitä olosuhteita. Emme voi päästä ikään kuin katsomaan mielen ja maailman ulkopuolelta, miten ajattelun kieli tavoittaa maailman eli millaiset sen semanttiset asetukset ovat. Jotta voisimme ymmärtää trinitaarisia sofismeja, meidän tulisi kehittää kokonaan uudenlainen ajattelun kieli, jossa yliluonnollinen todellisuus voisi esittyä. Tämä on mahdotonta, koska ajattelun kielen asetukset syntyvät siinä todellisuudessa, missä elämme.

Ajattelun kieli ja konnektionistinen näkemys

Ajattelun kielen idean esitti uudelleen moderniin keskusteluun filosofi Jerry Fodor. Hänen mukaansa ajatteleminen on eräänlaista tiedostamattomien laskutoimitusten suorittamista ”mielen kielessä” tiettyjen sääntöjen ja sanaston perusteella. Tälle vaihtoehtoisen, niin sanotun konnektionistisen näkemyksen mukaan aivot ohjaavat kokemusta ja käyttäytymistä ilman mitään mielen kieltä, jolla olisi oma sanastonsa ja kielioppinsa. Aivot käsittelevät tietoa rinnakkain ja hajautetusti, eivät loogisena sarjana.

Myös mikä tahansa käsite on purettavissa loputtomasti osiin. Esimerkiksi polkupyörää ei tunnisteta polkupyöräksi minkään erikseen välttämättömien ja yhdessä riittävien piirteiden nojalla. Ei ole pyörän ydintä. Useiden erilaisten polkupyörien näkeminen synnyttää mielessä eräänlaisen pyörän prototyypin, jota vastaavat aivoissa tietyt synaptiset yhteydet. Kun esimerkiksi nurkan takaa näkyy pelkkä pyörän etuosa, tunnistamme kuitenkin kokonaisen polkupyörän, koska pyörää vastaava neuraalinen kaava (synaptiset yhteydet) aktivoituu vihjeen perusteella kokonaisena. Tätä kutsutaan hahmontunnistukseksi.

Monet arkielämän käytänteet perustuvat enemmän hahmontunnistukselle kuin sääntöpohjaiselle logiikalle. Meillä on protyyppejä esimerkiksi moraalisesti hyvästä elämästä, uskonnosta ja Jumalasta. Vieraskin uskonnollinen tapa tunnistetaan uskonnolliseksi, mikäli siinä on niin paljon tuttuutta, että uskonnon prototyyppi aktivoituu.

Abstrakti reflektiivinen ajattelu nojaa enemmän sääntöpohjaiseen logiikkaan. Senkin käsitteillä on kuitenkin juurensa havaintokäsitteissä ja siksi esimerkiksi jumalakäsitteetkin ovat enemmän tai vähemmän ihmishahmoisia. Vaikka kykenemme hyvinkin abstraktiin ajatteluun, emme voi kuvitella täysin toisenlaista maailmaa. Niin mielen kieli kuin hahmontunnistus asettavat omat rajansa kyvyllemme tietää ja kuvitella.

Kognitiivisen teologian tutkimuskohde

Kognitiivisen teologian voisi ajatella tutkivan sitä, miten ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmän luonne muokkaa jumalakäsitysten muodostumista ja johtopäätösten tekemistä. Tällöin voidaan myöntää, että arkiset uskonnolliset uskomukset ovat usein ristiriidassa luonnontieteellisen tiedon kanssa kuten kaikki arkiajattelu ylipäänsä. Olisi todella hämmästyttävää, mikäli arkiajattelu olisi kyennyt ennakoimaan kaikki empiirisen tieteen tulokset. Mikäli näin olisi, niin miksi tiedeinstituutio sitten olisi ylipäätään edes kehittynyt?

Kognitiivisen teologin ei tarvitse huolestua siitä, että uskonnolliset uskomukset ovat ristiriidassa todellisuutta koskevan tieteellisen tiedon kanssa. Kaikki arkiajattelu toimii erilaisella ontologisella tasolla kuin luonnontiede ja on siksi ristiriidassa sen kanssa. Emme silti voi pyrkiä korvaamaan arkiajattelua luonnontieteellä. Esimerkiksi Paul ja Patricia Churchlandin pyrkimys korvata arkipsykologia neurotieteellä ei ole johtanut minkäänlaisiin toimiviin sovelluksiin.

Teologiassa arkisia uskonnollisia käsityksiä kehitellään eteenpäin muun muassa loogisen koherenssin vaatimuksen avulla. Mitään empiirisiä rajoitteita ei ole sikäli kuin teologia käsittelee ei-empiirisiä faktoja: empiiriset kokeet eivät voi kertoa meille mitään Jumalan todellisuudesta. Sen sijaan moraali voisi ohjata teologiaa siten, että tosiksi hyväksyttävien uskomusten tulee olla nimenomaan eettisesti hyväksyttäviä. Tällöin uskonto on ennemmin keino ilmaista moraalia kuin moraalin lähde.

Kognitiivinen teologia ankkuroituisi tieteelliseen tietoon mielen toiminnasta ja pyrkisi selittämään erilaisten vaihtoehtoisten uskonnollisten ajattelutapojen taustaehtoja ja hahmottelemaan uusia vaihtoehtoja. Joitakin yrityksiä tällaiseen suuntaan on jo tehty. Esimerkiksi Gregory R. Peterson esitää, että kognitiotiede voi tarjota teologialle aineistoa ja auttaa valitsemaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Myös Oxfordin yliopiston antropologian laitoksella on vuoden 2008 alussa käynnistynyt projekti Cognition, Religion, and Theology, jossa kognitiivisen uskontotieteen teorioita ja tuloksia sovelletaan teologiaan.

   
Kirjoittaja Ilkka Pyysiäinen on uskontotieteen dosentti, akatemiatutkija ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin varajohtaja.

Lisätietoa:

Cognition, Religion, and Theology -projekti:

Kirjallisuutta

Edis, Taner: The ghost in the universe: God in light of modern science. Amherst, NY: Prometheus Books, 2002.

Fodor, Jerry A: The language of thought. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1975.

Knuuttila, Simo: Trinitarian sophisms in Robert Holcot’s theology. Teoksessa Stephen Read (toim.), Sophisms in Medieval logic and grammar, 348-56. Acts of the ninth European Symposium for Medieval logic and semantics, held at St Andrews, June 1990. (Nijhoff International Philosophy Series, 48.) Dordrecht: Kluwer, 1993.

Normore, Calvin G: Ockham on mental language. Teoksessa J.-C. Smith (toim.), Historical foundations of cognitive science, 53-70. (Philosophical Studies Series, 46.) Dordrecht: Kluwer, 1990.

Ockham, William: Quodlibetal questions, vol. I. Tr. by Alfred J. Freddoso and Francis E. Kelly. New Haven, CT: Yale University Press, 1991.

Ockham, William: Summa logicae, pars secunda. Toim. Philotheus Boehner. St. Bonaventure, NY: The Franciscan Institute, 1954.

Peterson, Gregory R: Minding God: Theology and the cognitive sciences. Minneapolis: Fortress Press, 2003.

Tweedale, Martin M: Mental representations in later Medieval scholasticism. Teoksessa J.-C. Smith (toim.), Historical foundations of cognitive science, 35-51 (Philosophical Studies Series, 46.) Dordrecht: Kluwer, 1990.