HS:n päätoimittaja kantaa huolta kirkosta

Uskontojen merkitys ja hengellisyys ovat pikemminkin kasvamassa kuin kuihtumassa, väittää Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Monien kirkon aktiivijäsenien ja työntekijöiden toistamalle näkemykselle, että HS on uskontovihamielinen lehti, hän ei näe perusteita. Hän korostaa kantavansa huolta yhtä lailla kirkon kuin muiden suomalaisten instituutioiden jatkuvuudesta.

– Kirkot instituutioina ja kansalaisyhteiskunnan osana ovat merkityksellisiä ja mielenkiintoisia. En näe, että meillä olisi vihamielistä suhdetta kirkkoon ja uskontoihin, Kaius Niemi sanoo istuessaan vastaavan toimittajan toimistonsa ikkunarivistön edessä Teologia.fi:n haastateltavana.

Juuret väitteelle valtakunnan laajalevikkisimmän sanomalehden uskontovihamielisyydestä voivat olla yhteiskunnan, kirkon aseman ja uskontojournalismin muutoksessa.

Nyt kiinnostavat arvot, ideologiat ja kokemukset, joihin voidaan samaistua

Yhtenäiskulttuurin aikana kirkkoa käsiteltiin mediassa nykyistä enemmän uskontoviranomaisen näkökulmasta. Nyt lukijoita kiinnostavat arvot, asenteet ja uskonnot laajemmin.

– Eetoksenamme on tiedonvälityksen lisäksi myös kyky altistaa lukijoitamme hyvin erilaisille näkökulmille. Sellaisillekin, jotka haastavat omat ajatukset, päätoimittaja kuvailee.

Sosiaalisen median aikakaudella vedetään helposti johtopäätöksiä Helsingin Sanomien linjasta jopa vain yksittäisten juttujen perusteella. Siksi juttukohtainen palaute on monesti ristiriitaista.

– Päätoimittajan arkipäivää on kuulla ihan samasta jutusta kahtalaista palautetta. Esimerkiksi, että me olemme puna-viher-vasemmistolaisia kommunisteja, kun kirjoitamme tällaista. Ja hetken päästä samasta jutusta, että olemme äärioikeistolaisia elinkeinoelämän syöttiläitä, kun kirjoitamme tällaista, Niemi hymyilee.

– Maailmassa, jossa arvot, asenteet ja ideologiat alkavat näyttäytyä merkityksellisemmiltä, kirkolla ja teologisilla kysymyksillä on merkitystä. Väitän, että uskontojen merkitys, ja hengellisyys, saattavat olla pikemminkin kasvamassa kuin kuihtumassa. Nyt ei puhuta pelkästään kristikunnasta, hän huomauttaa.

Hän mainitsee esimerkiksi muslimimaat, joiden tapahtumat heijastuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen monimuotoisuuteen maahanmuuton kautta.

Maallistuneilla toimituksilla on sokeat pisteensä

Erityisesti kirkot ja uskonnot yhteiskunnallisina toimijoina kiinnostavat Niemeä.

– Mitä tapahtuu uskontoihin kytköksissä olevalla poliittisella rintamalla? Otetaan vaikkapa hindunationalismi tai roomalaiskatolisen kirkon vaikutuspiiri Euroopan unionissa.

Maallistuneen yhteiskunnan jäsenille ei ole aina selvää, millä tavoin uskonnot muovaavat yhteiskuntaa.

– Meillä on vaikeuksia nähdä, kuinka iso rooli uskonnolla saattaa olla poliittisessa päätöksenteossa sellaisissa maissa, joissa uskonto näyttelee merkittävämpää roolia arkielämässä, Niemi pohtii.

Hän kävi herättelevän keskustelun puolalaisessa Gazeta Wyborcza –lehdessä työskennelleen kollegansa kanssa. Kollegan mukaan he lehden toimituksessa eivät nähneet Puolan Laki ja oikeus -puolueen nousua siksi, että toimittajat olivat sekulaareja kaupunkilaisia, jotka eivät käyneet kirkossa.

– Heille oli sokea piste siinä, kuinka katolinen papisto avasi tien Laki ja oikeus –puolueelle jumalanpalveluksissa. Kollegani oli pahoillaan siitä, että he eivät osanneet ennakoida tulevia tapahtumia ja kuinka perusoikeuksia aletaan voimallisesti rajoittaa.

Puolassa uskonto on arjessa enemmän läsnä ja kirkossa käydään ehkä enemmän kuin Suomessa. Silti päätoimittajan pysäytti puolalaisen kollegan kysymys ’pystyttekö näkemään omat sokeat pisteenne’.

– Siihen pitää suhtautua tietyllä vakavuudella ja miettiä, onko meillä riittävästi silmiä ja korvat auki näille asioille. Ihan kaikissa aihepiireissä, Niemi lisää.

Onko HS:n toimituksessa riittävästi teologista osaamista?

Helsingin Sanomissa ei ole tällä hetkellä uskontoihin erikoistunutta journalistia, mutta Niemi ei ole tästä huolissaan.  

– Täytyy luottaa toimittajien kykyyn luoda tilannekuva perehtymällä suhteellisen nopeastikin asioihin.

Vaikka HS:n vastaavana päätoimittajana ennen Niemeä työskennellyt Mikael Pentikäinen suomi kriittisesti kotimaisten toimittajien uskontojen tuntemusta, Kaius Niemi näkee, että nuoretkin toimittajat pääsevät tietoon käsiksi hyvin.

– Hyvällä toimittajalla ei mene asioiden havaitsemiseen ja kokonaiskuvan ymmärtämiseen kovinkaan pitkään. Jos haluaa ymmärtää esimerkiksi uniaateista Ukrainassa, miksi heidän riituksensa voi olla itäinen, kun kuitenkin toimitaan paavin alaisuudessa, fiksu toimittaja pääsee asian merkityksestä nopeasti jyvälle.

Yleissivistys on Niemen mukaan hyvän toimittajan avainsana ja toimittajaksi voi päätyä monen eri osaamisen ja koulutuksen kautta. Teologien työllistämiseen hän suhtautuu myönteisesti.

– En ollenkaan pane pahakseni, jos meillä olisi teologisen koulutuksen omaavia ihmisiä toimituksessa. Ihan hirveästi markkinoilla ei ole journalisteja teologisella taustalla, päätoimittaja toteaa.

Kritiikki saattaa olla herättelyä

Jos syy HS:n lukijakunnan kirkollisen siiven tyytymättömyyteen lehden uskonnon ja kirkon käsittelytapaa kohtaan ei ollut todellisessa HS:n linjassa, syynä voivat olla lehden tarkastelunäkökulmat.

Uutiskriteerit ohjaavat katsomaan ongelmia, kuten kirkon jäsenkatoa, piispan tekemisiä ja uskontojen piirissä tapahtuneita väärinkäytöksiä.

– Kirkon aktiivisille jäsenille ongelmia käsittelevät jutut voivat tuntua kivuliailta jopa silloin, kun käsittelemme asioita ratkaisukeskeisesti. Vaikka taustalla voi olla jaettu huoli, aihepiirin käsittely herättää tunteita ja siksi tasapainoinenkin journalismi voidaan kokea kritiikkinä. Mutta kritiikiksi koettu journalismi saattaakin olla yhteiskunnallisesti olennaista herättelyä, päätoimittaja huomauttaa.

– On mielenkiintoista, että kaikilla suomalaisilla perinteisillä instituutioilla on sama päänsärky tällä hetkellä. Ev-lut-kirkolla on ihan sama tilanne jäsenien kanssa kuin meillä on nuorten tilaajien kanssa.

Niemi on itse esimerkki tavallisesta evankelis-luterilaisen kirkon jäsenestä, jolle kirkko on ollut luontevasti läsnä lapsuudesta rippikoulun läpi aikuisuuteen, vaikkei erityisen uskonnollisessa perheessä kasvanutkaan. Rippikoulusta saakka mukana ovat kulkeneet monet ystävät.

– Minua kiinnostaa kirkon kyky uusiutua tässä ajassa ja löytää oma paikkansa. Se on ydinkysymyksiä, koska se vaikuttaa niin voimallisesti suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisiin asioihin. Huomaan, että minä kannan siitä vähän huolta, pohtii Niemi.

Instituutiona kirkolla on Niemen mukaan tärkeä rooli moraalisten kysymysten, välittämisen ja armollisuudenkin sanansaattajana.

– Muuttuvassa maailmassa kirkolla voisi kuvitella olevan aivan poikkeuksellisen merkityksellinen paikka välittämisessä, auttamisessa ja niin edelleen. Se kuitenkin vaatii instituutiolta aika paljon avautumista ja ymmärrystä, miten uusiutua sanoman mutta myös toiminnan kautta.

Afganistan opetti arvostamaan vähemmistöjen kuulemista

Välittämisen merkitys ja jokaisen ihmisen ihmisarvon korostamisen tärkeys taitavat juontaa Niemen kohdalla juurensa hänen ulkomaantoimittajan komennuksiltaan. Hän sai toimittajan kannuksensa raportoimalla HS:lle konfliktialueilta, joissa uskonto oli vahvasti läsnä eikä aina positiivisena voimana.

Tämän hän huomasi, kun vieraili lähellä Pakistanin rajaa olevassa todennäköisesti Persianlahden öljyvaltioiden rahoittamassa suuressa koraanikoulussa keskustelemassa sen ”talibanien isäksi” kutsutun rehtorin kanssa. Nuoria miehiä lähti sieltä Kashmiriin ja Talebaninkin riveihin taistelemaan. Koulussa ei tiettävästi tarjottu aseellista koulutusta.

– Istuin länsimaalaisena toimittajana tuolissa, jossa oli vain vähän aikaisemmin istunut hyvin todennäköisesti Osama bin Laden. Tämä Maulana Sami-ul Haq oli tiettävästi ollut hyväksymässä bin Ladenin laatimaa fatwaa, joka kannusti väkivaltaan amerikkalaisia vastaan.

Samassa koraanikoulussa oli vuotta aiemmin tehnyt reportaasia New York Timesin toimittaja Jeffrey Goldberg, joka tunnusti rehtorille olevansa juutalainen ja sai siitä huolimatta tehdä juttunsa rauhassa.

Niemi seurasi läheltä myös Osama bin Ladenia tukevaa mielenosoitusta Rawalpindissä pian syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen 2001, jossa nuoret miehet huusivat kilvan kuolemaa länsimaisille ihmisille. Toimittaja kysyi mielenosoittajilta, pitäisikö hänenkin päästä hengestään. Vastaukseksi hänelle hymyiltiin ja naureskeltiin.  

– Heti kun ollaan naamatusten hyvin lähekkäin tällaisessa arkisessa tilanteessa, sloganit muuttuvat ja vesittyvät aika nopeasti, Niemi kuvaa avainkokemuksiaan.

– Kriisien keskellä ja sota-alueilla korostuu, että ihmisarvon kunnioitus ei ole itsestään selvää. Journalistin on tarpeen ymmärtää erilaisten ihmisten vaikuttimia. Se tapahtuu kuuntelemalla. Lisäksi sota-alueilla huomaa, kuinka erityisesti vähemmistöt ovat usein ensimmäisten kärsijöiden joukossa.

Uskonnolliset aiheet kiinnostavat myös digiaikana

Nuorukaisena Niemi seurasi Neuvostoliiton hajoamista ja sen jälkeistä yhteiskunnallista ja uskonnollista kehittymistä. Niemen puheissa vilisee kotimaan luterilaisen kirkon roolin lisäksi katolinen kirkko Euroopassa, Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien erot, hindunationalismi, poliittinen islam, Tiibetiin buddhalaisuus, Israel ja Palestiina.

Uskonnollisen kentän poliittiset kytkökset Niemi tuntee tarkasti. Helsingin Sanomien digiajan klikkaustilastot kuitenkin osoittavat, että nykylukijoita viehättää erityisesti sellaiset jutut, joiden kertomuksiin voi samaistua.

– Ihmisten hyvin henkilökohtaisiin valintoihin liittyvät jutut keräävät paljon lukijoita. Henkisyyteen, hengellisyyteen ja miksei teologisiin kysymyksiin suhtaudutaan kiinnostuksella.

Journalistia innostaa yksityisen ja laajemman ilmiön yhdistävät jutut.

– Mielenkiintoisimpia juttuja ovat nimenomaan ajan henkeen liittyvät kysymykset, jotka tarjoavat näkymiä huomaamattomiin kehityskulkuihin. Niihin liittyvät oivallukset usein koskettavat ihmisiä. Juttu voi esimerkiksi kuvata hengellisyyden merkitystä ja samalla valottaa myös jonkinlaista meneillään olevaa trendilinjaa, josta lukija voi mahdollisesti löytää itsensä, Niemi summaa.

Toimittaja, TM Taina Kalliokoski toimii Teologia.fi:n koordinaattorina ja tutkijana ETAIROS-hankkeessa Helsingin yliopistossa. Dosentti Mikko Ketola on Teologia.fi:n vastaava toimittaja ja kirkkohistorian yliopistonlehtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.