Onko ihminen yrityksessä taloudellinen eläin vai moraalinen toimija?
Yritykset keskittyvät usein vastuutoimiensa taloudelliseen kannattavuuteen. Yritysvastuun tutkimuksessa ja käytännössä olisi kuitenkin otettava huomioon muitakin näkökulmia. Yritysvastuu tulisi nähdä inhimillisenä toimintana ja ihminen yhteistoimintaan suuntautuneena olentona ja moraalitoimijana. Näin yritysvastuukäytäntöjen eettinen arviointi ja yritysten yhteiskunnallisen roolin määrittely olisi vankemmalla pohjalla, ja vastuullisen liiketoiminnan edellytyksiä voisivat rakentaa kaikki yritysten työntekijät.
Yritysten yhteiskuntavastuu etsii muotoaan
Yritysten yhteiskuntavastuulla (corporate social responsibility), monien akateemisten käsitteiden tavoin, ei ole yhtä kaikkien hyväksymää määritelmää. Likipitäen se tarkoittaa sitä, että yritys ottaa vapaaehtoisesti eettisiä näkökulmia huomioon säädellessään toimintansa vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan sekä kehittäessään omia hallintotapojaan. Näin määriteltynä yritysvastuu on jotakin enemmän kuin vain lakien ja säädösten noudattamista eli vaatimuksenmukaisuutta (compliance).
Kiharaisemmaksi käsitteen määrittely muuttuu, kun tarkastelee käytössä olevia synonyymeja. Puhutaan esimerkiksi sidosryhmäjohtamisesta (stakeholder management), yrityskansalaisuudesta (corporate citizenship) ja jaetusta arvonluonnista (creating shared value). Sidosryhmäjohtamisen tutkijat katsovat, että yrityksillä on moraalisia velvoitteita sellaisia ryhmiä kohtaan, joita niiden toiminta koskettaa, vaikkapa siis asiakkaita tai työntekijöitä. Yrityskansalaisuuden puolestapuhujat ajattelevat, että yritysten yhteiskunnalliseen rooliin voi kuulua jopa perusoikeuksien turvaaminen, ainakin jos julkinen sektori ei siinä onnistu. Jaetun arvonluonnin kannattajat katsovat, että yrityksen todellinen ja ainoa päämäärä on taloudellinen voitto, mutta yhteiskuntavastuu on sovitettavissa yhteen sen kanssa niin, että kaikki hyötyvät.
Käsitteet eivät ole arvoista vapaita, vaan ne heijastelevat erilaisia normatiivisia käsityksiä yrityksen yhteiskunnallisesta roolista. Yhteiskunnan sektorien väliset rajat ovat murroksessa, eikä ole enää selvää, mikä on tulevaisuuden roolijako vaikkapa julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tätä ilmiötä kuvaa esimerkiksi tässä samassa teemanumerossa ilmestynyt Henrietta Grönlundin ja Anneli Portmanin artikkeli sote-uudistuksesta. Toisaalta hyvinvointivaltion rahoitusvaikeuksien keskellä yrityksiltä toivotaan ratkaisuja hyvinvoinnin ongelmiin, toisaalta globaalia valtaansa lisänneet yritykset nähdään monien ongelmien syypäinä.
Yritysvastuu: siksi että se on oikein vai siksi että se kannattaa?
Onko vastuullisesti toimittava, koska se on hyvää bisnestä vaiko siksi, että se on jonkin moraalikäsityksen varassa oikein? Yritysvastuututkimuksessa keskustellaan tästä paljon. Näyttö yritysvastuun taloudellisista hyödyistä on osin ristiriitaista. Jonkinlainen konsensus on saavutettu siitä, että yritysvastuu on todennäköisesti usein taloudellisesti kannattavaa. Hyödyt voivat muodostua esimerkiksi brändin kohentumisen, työntekijöiden sitoutumisen tai vastuullisuusnäkökohtien paineesta syntyneiden uusien innovaatioiden kautta. Toisenlaisiakin tutkimustuloksia kuitenkin on. Vaikkapa tuotantoketjujen vastuullisuuteen panostaminen huolehtimalla tuottajien kohtuullisista korvauksista ei käänny välttämättä taloudelliseksi voitoksi.
Yritysvastuun taloudellista kannattavuutta käsittelevä kirjallisuus on valtavan laajaa. Mistä painotus johtuu? Yksi selitys voi olla yritysvastuututkimuksen käytännönläheisyys. Se on osa johtamisen tutkimusta, jossa etsitään ymmärrystä siitä, miten johtaa parhaiten. Yritysvastuun käytännön toimijat joutuvat perustelemaan toimintansa oikeutusta suhteessa taloudellisiin päämääriin, ja tutkimustulokset taloudellisesta hyödystä tarjoavat tukea argumentaatioon.
Yritysvastuukeskustelu heijastelee taloustieteen kapeaa todellisuuskäsitystä
Vielä syvemmällä yritysvastuun taloudellisen hyödyn korostumisen – tai ylikorostumisen? – taustalla vaikuttavat perustavat käsitykset siitä, millainen toimija yritys oikeastaan on, ja millaiseksi ihminen ymmärretään. Tutkimuksessa tämän hetken vaikutusvaltaisimmat vastaukset näihin kysymyksiin tarjoaa uusklassinen taloustiede. Sen käsityksen mukaan yritykset ovat rationaalisia toimijoita, jotka pyrkivät maksimoimaan taloudellisen voiton rajallisten resurssien vallitessa. Vastaavasti myös yksilöt optimoivat omaa hyötyään rajattujen mahdollisuuksien maailmassa, rationaalisesti ja kattavaan informaatioon tukeutuen. Tällaisia pelkistettyjä toimijoita tutkitaan matematiikan metodein.
Valtavirtaa edustavan uusklassisen taloustieteen käsitys yritystoiminnasta ja ihmisen olemassaolosta talouden konteksteissa ei siis jätä juuri sijaa moraaliperustaiselle yritysvastuulle. Juuri siksi yritysvastuututkimuksen megatrendi onkin yritysvastuun taloudellisen kannattavuuden tarkastelu. Uusklassismin näkökulmasta muu olisikin mieletöntä. Taloudellisen näkökulman hegemonisessa asemassa on kuitenkin ongelmansa.
Ensiksi jos toimijoita pidetään rationaalisina oman edun tavoittelijoina ja vain matemaattisia menetelmiä toimivina, ei ehkä nähdä, että pohjimmiltaan yritysvastuussakin on kyse ihmisten yhteistoiminnasta, joka on luonteeltaan jännitteistä, liikkeessä olevaa. Laskennalliset metodit ovat sovittamattomassa ristiriidassa monimutkaisen inhimillisen todellisuuden kanssa. Toiseksi yhteiskuntavastuun taloudellisen kannattavuuden ylikorostaminen hämärtää sen, että taloudelliset päämäärät ja yhteiskunnalliset päämäärät eivät aina sovi yhteen, vaan jommankumman on väistyttävä.
Kolmanneksi ongelmallista on myös, että tutkimuksessa yritysvastuun taloudelliset näkökulmat korostuvat muiden yhtä tärkeiden näkökulmien kustannuksella. Huomattavan vähän on nimittäin kirjoitettu siitä, miten yritysten vastuutoimien todellista eettisyyttä voidaan arvioida. Minkä tahon pitää kantaa vastuuta, kenestä ja miten? Vielä vähemmän on kirjoitettu siitä, minkälaisia todellisia havaittuja yhteiskunnallisia vaikutuksia yritysvastuutoimilla on.
Yrityksissäkin toimii ristiriitainen, suhteissa elävä ihminen
Akateemisen maailman kritiikki taloustieteen lähtöoletuksia kohtaan on voimistunut sen jälkeen, kun taloustieteilijät eivät onnistuneet ennakoimaan 2000-luvun talouskriisejä. On huomattu, että oman edun tavoittelun sijaan myös talouden areenoilla inhimillistä toimintaa ohjaavat esimerkiksi emootiot ja moraaliset päämäärät. Onpa talousromahdusta edeltänyttä, rationaalisuusoletukseen täysin sopimatonta sijoitustoimintaa selitetty psykoanalyyttisen ihmiskäsityksenkin valossa.
Toivon, että myös yritysvastuun tutkimuksessa alkaisi entistä vilkkaampi keskustelu ihmiskuvista. Itse tarkastelen valmisteilla olevassa väitöskirjassani yritysvastuuta intersubjektiivisen ihmiskäsityksen valossa. Sen mukaan ihmisen käsitystä itsestään ja omista toimintamahdollisuuksistaan määrittävät perustavasti ne suhteet, joissa hän on. Ihminen kaipaa hyväksyvää tunnustamista (recognition) ja suuntautuu aidosti eettisiä päämääriä kohti, myös yritystoiminnan kontekstissa.
Intersubjektiivisen ihmiskäsityksen valossa yrityksissäkin toimii rationaalisen monomaanikon sijaan ristiriitainen ihminen, jolla on sekä taipumus välineellistää toiset taloudellisten päämäärien raaka-aineeksi että syvä halu liittyä yhteen toisten kanssa. Tällainen, nyansoidumpi ihmiskäsitys tarjoaa paremmat välineet arvioida yritysvastuukäytäntöjä eettisesti, kun tunnistetaan sekä mahdollisuus hyvään että taipumus pahaan.
Se, että yritysvastuuta alettaisiin tarkastella monimutkaisena inhimillisenä yhteistoimintana, tuo tietysti keskusteluun ikävästi sotkua verrattuna debattiin siitä, onko yritysvastuulla ”business case” vaiko ei. Tällaisessa kehityksessä olisi kuitenkin myös hieno mahdollisuus. Se auttaisi näkemään, että yritysvastuu palautuu sosiaalisissa sidoksissa elävien ihmisten tekemiin päätöksiin. Toistaiseksi populaarissa keskustelussa korostuu merkittävästi se näkökulma, mitä yksittäinen ihminen voi kuluttajana tehdä lisätäkseen yritysten painetta vastuullisuuteen. Kun avataan ovi ihmisen moraalisille päämäärille myös talouden areenoilla, tulee mahdollista tarkastella ihmistä moraalisubjektina ei vain kuluttajan vaan myös työntekijän roolissa. Yritysvastuu ei ole pelkästään CSR-osaston asia, vaan vastuullisen liiketoiminnan edellytysten luomiseen voivat osallistua kaikki yritysten työntekijät.
Kirjoittaja Anna Martta Seppänen on yritysetiikkaan perehtynyt sosiaalietiikan tohtorikoulutettava. Hän tutkii väitöskirjassaan yritysten vapaaehtoistoimintaa ja yhteiskuntavastuuta, ja on toiminut tutkijana CoPassion- ja RIFISER-tutkimusryhmissä.
Lue lisää:
Joutsenvirta, M., Halme, M., Jalas, M., Mäkinen, J. (toim.): Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa. Helsinki: Gaudeamus, 2011.
Kotkavirta, Jussi: Tunteiden talous. Teoksessa Niiniluoto, Vilkko & Kuorikoski (toim.) Talous ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 2013. 71–88.
Morgan, Jaimie (toim.): What is Neoclassical Economics? Debating the Origins, Meanings and Significance. Abingdon: Taylor & Francis, 2016.