Olipa kerran juutalainen, muslimi ja kristitty

Olipa kerran juutalainen, muslimi ja kristitty

Uskontodialogit avaavat mahdollisuuksia uskontojen väliseen vuorovaikutukseen ja yhteisymmärrykseen, mikä on tärkeää niin maailmanrauhan kuin yksittäisen ihmiselämän kannalta monikulttuurisissa yhteiskunnissa. Kansainvälisillä uskontodialogeilla on pitkä historiansa. Keskiajalla kirjoitettiin kuvitteellisia keskusteluja, joissa kristitty henkilö väitteli juutalaisen, muslimin tai pakanan kanssa. Keskustelut kertovat yhtäältä aidosta kiinnostuksesta toisin uskovia ja heidän käsityksiään kohtaan, mutta toisaalta myös siitä, mitä eri uskontokuntien edustajista todellisuudessa ajateltiin tai millaisina heidät haluttiin esittää.

Dialogi kirjallisena genrenä

Dialogi on kahden tai useamman eri osapuolen käymä vuoropuhelu. Varsinaisten suullisten vuoropuhelujen ja näiden raporttien lisäksi dialogia on käytetty näytelmäkirjallisuudessa, proosateksteissä ja kasvatuskirjallisuudessa. Dialogimuotoinen teksti on ollut usein tehokas ja mukaansa tempaava tapa esittää kiinnostavia puheenaiheita, kiistoja ja erilaisia mielipiteitä. Platonin dialogitekstit ovat ehkä tunnetuin esimerkki dialogimuotoisesta filosofisesta kirjallisuudesta. Myös kristityt kirjoittajat ovat käyttäneet jo varhain dialogimuotoa.

Uskontodialogi voidaan määritellä uskontojen väliseksi kohtaamiseksi. Nykyään uskontodialogin tavoitteena on saavuttaa aiempaa suurempi yhteisymmärrys uskontojen erilaisten käsitysten välille sekä luoda yhteisen toiminnan muotoja. Peruslähtökohtana on myönteisen ja avoimen vuorovaikutuksen synnyttäminen ja eri näkemysten tunnustaminen sekä hyväksyminen – ei siis toisen ajattelutavan muuttaminen.

Keskiajalla laaditut, eri uskontokuntien edustajien välisinä keskusteluina esitetyt dialogitekstit ovat puolestaan useimmiten apologeettisia, eli niissä pyritään puolustamaan omia opillisia tai maailmankatsomuksellisia näkemyksiä. Tämän kaltaiset apologeettiset tekstit eivät edusta uskontodialogia sanan nykyaikaisessa merkityksessä.

Keskiajalta on säilynyt runsaasti latinankielisiä, osittain kuvitteellisia dialogitekstejä, joissa vuoropuhelun osapuolina esiintyy eri uskontokuntien edustajia − kuten kristittyjä, juutalaisia, muslimeja ja pakanoita. Tekstit kertovat siitä, miten eri uskontokuntien edustajat ja heidän näkemyksensä on haluttu omana aikanaan esittää. Ne on suunnattu myös oman yhteisön jäsenille ja tekstien tavoitteena on ollut vahvistaa oman ryhmän identiteettiä ja selittää omaa oppijärjestelmää.

Keskustelun säännöt

Monissa keskiajan dialogeissa kristitty keskustelija kuvataan älykkäänä ja argumentaatiotaidoiltaan ylivoimaisena. Keskustelun tiimoilta juutalainen, muslimi tai pakana joutuu myöntämään olleensa väärässä ja tunnustamaan kristityn näkemykset oikeiksi. Perusasetelma on valtasuhteiltaan selkeästi epäsymmetrinen. Dialogimuotoinen esitys edellyttää kuitenkin erimielisiltäkin keskustelijoilta yhteisten reunaehtojen ja keskustelun sääntöjen hyväksymistä.

Yhteisesti sovittuja sääntöjä ovat esimerkiksi järkeen vetoavien perustelujen käyttö sekä vain yhteisiin pyhiin teksteihin vetoaminen. Siten kuvitteellinen dialogi kertoo jotakin aikansa yleisistä ajattelutavoista sekä hyväksyttynä pidetyistä argumentaatiokeinoista. Kristityn tuli myös tunnustaa eriuskoinen keskustelukumppaninsa perustavalla tavalla samankaltaiseksi, rationaaliseen ajatteluun kykeneväksi henkilöksi. Muutoin dialogi muuttuisi mielettömäksi ja vastapuolelta saatu tunnustus ei olisi minkään arvoinen.

Petrus Abelard ja järkiargumentit

Eräs tunnetuimmista 1100-luvun dialogimuotoisista teksteistä on ranskalaisen teologin Petrus Abelardin (k. 1142) keskeneräiseksi jäänyt Keskusteluja (Collationes). Tässä teoksessa esiintyy keskustelijoina muslimia muistuttava (pakana)filosofi, juutalainen, kristitty sekä Abelard itse, joka toimii väittelyn tuomarina.

Pääteemoina ovat järkiperäisten perustelujen merkitys ja käyttö, auktoriteettien rooli uskonnoissa sekä moraalifilosofiset kysymykset. Keskusteluiden osapuolet sopivat käyttävänsä ns. järkiargumentteja. Kristityn puheenvuorossa tulee esiin dialogimuotoisten väittelyiden perussääntö. Henkilön väite voidaan kumota ainoastaan sellaisella argumentilla, joka perustuu hänen itsensä hyväksymiin seikkoihin.

Keskusteluiden aloitteentekijänä toimii poikkeuksellisesti filosofi, joka haluaa tutkia eri uskomuksia nähdäkseen mikä niistä on järkevin vaihtoehto. Keskustelun edetessä filosofi kutsuu juutalaisia tyhmiksi ja kristittyjä hulluiksi. Juutalaisen mukaan lapset oppivat uskontonsa kasvatuksensa myötä, mutta kasvaessaan aikuiseksi arvioivat uskomuksiaan järkiperäisesti. Juutalaisuus noudattaa yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä oikeasta ja väärästä. Juutalaisten erityissäädökset on tarkoitettu heidän elämäntapansa ylläpitämiseksi. Filosofi ei ole vakuuttunut.

Kristityn kanssa filosofi haluaa keskustella erityisesti siitä, mikä on suurin hyvä ja paha sekä miten ne on mahdollista saavuttaa. Filosofin mukaan suurin hyvä tarkoittaa sitä, että saavuttaessaan sen, ihminen on onnellinen. Kristitty hyväksyy ajatuksen, mutta lisää, että onnellisuuden voi saavuttaa vain tulevassa elämässä. Vaikka kristityn näkemykset saavat eläväisessä keskustelussa enemmän tilaa ja sisältävät terävämpiä perusteluita, filosofin puheenvuorot ja kysymykset edistävät merkittävästi teeman käsittelyä ja edistymistä.

Petrus Alfonsi – dialogi itsensä kanssa

1100-luvun alussa juutalainen käännynnäinen Petrus Alfonsi kirjoitti laajan teoksen Dialogi juutalaisia vastaan (Dialogus contra Iudaeos). Alfonsi osasi arabiaa sekä ilmeisesti opetti paikallisessa synagogassa ennen kääntymistään kristityksi. Dialogin osapuolina ovat hänen nykyinen kristitty minänsä ”Petrus” ja entinen juutalainen minä ”Mooses”.

Alfonsin dialogissa Mooseksen kysymykset ja vastaukset ohjaavat keskustelua. Toisinaan Mooses esitetään inttäväksi ja yksinkertaiseksi juutalaiseksi, toisinaan taas älykkääksi ja uteliaaksi oppilaaksi, jota Petrus opettaa ja neuvoo.

Vuoropuhelun perusasetelma on silti vakio: kristitty hallitsee järkevän argumentaation, kykenee tulkitsemaan pyhiä kirjoituksia ja tuntee aikansa luonnontieteitäkin, kuten astronomiaa ja lääketiedettä, juutalaista paremmin. Petruksen mukaan juutalaiset tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti, eivätkä siksi kykene ymmärtämään profetioita. Hän arvostelee erityisesti Talmudissa esiintyviä näkemyksiä, joiden hän väittää sisältävän virheellisiä ajatuksia Jumalan olemuksesta. Petrus esittää myös ensimmäistä kertaa vaikutusvaltaisen ajatuksen siitä, että juutalaiset murhasivat Jeesuksen kateudesta, vaikka tiesivät hänen olevan Jumala.

Alfonsin monikulttuurinen tausta näkyy perustelujen ja keskustelunaiheiden monipuolisuudessa. Dialogissa myös keskustellaan saraseeneista eli muslimeista. Tekstissä kuvataan tarkasti Koraanin opetuksia ja muslimien tapoja. Muhammadin persoona esitetään hyvin kielteisessä valossa, erityisesti hänen oletettua seksuaalimoraaliaan ja osallistumista sotatoimiin arvostellaan.

Lopuksi

Menneiden aikakausien ja vieraiden kulttuurien vuorovaikutuskäytäntöjen tutkiminen antaa arvokasta tietoa ihmisten tavoista keskustella, väitellä ja muodostaa mielipiteitä itsestä ja muista. Tämän lisäksi historian saatossa esiintyneet mielikuvat eri uskonnoista, niiden opeista ja edustajista elävät edelleen nykytulkinnoissa. Historiallisten tekstien tutkimuksen kautta on mahdollista löytää uusia ja kriittisiä näkökulmia, jotka edistävät nykykeskustelujen analysoimista, ymmärtämistä ja kehittämistä.

 

Kirjoittaja Ritva Palmén työskentelee tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksen huippuyksikössä Järki ja uskonnollinen hyväksyminen. Hän on perehtynyt tutkimuksessaan keskiajan dialogiteksteihin, argumentaatiokäytäntöihin ja filosofiseen psykologiaan.

Kirjallisuus:

Abelard, Petrus: Collationes. Ed. and trans. John Marenbon and Giovanni Orlandi. Oxford: Clarendon Press, 2001.

Alfonsi, Petrus: Der Dialog des Petrus Alfonsi. Seine Überlieferung im Druck und in den Handschriften Textedition. Diss. Klaus-Peter Mieth. Berlin, 1982.

Palmén, Ritva & Koskinen, Heikki J.: Mediated Recognition and the Quest for a Common Rational Field of Discussion in Three Early Medieval Dialogues. Open Theology 2016, vol 2:1, s. 374–390.