Miksi Suomen luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelut keskeytyivät?
Miksi Suomen luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelut keskeytyivät?
Miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon innovatiivisia ekumeenisia tuloksia sisältänyt teologinen dialogi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa keskeytyi 2014? Kuinka kirkkojen eriävät käsitykset kristillisestä avioliitosta suhteutuvat teologisen ja hengellisen yhteyden rakentamisen päämäärään? Dialogin tulevaisuutta ajatellen tilaa tulee antaa ”oikeutetulle erilaisuudelle”.
Vuonna 1970 käynnistynyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (SELK) teologinen dialogi Venäjän ortodoksisen kirkon (VOK) kanssa keskeytyi 2.9.2014 arkkipiispa Kari Mäkisen ja patriarkka Kirillin Moskovassa käymien keskustelujen johtopäätöksenä. Nämä oppikeskustelut ovat tunnetusti edistäneet paitsi kirkkojen kahdenvälisten suhteiden kehittymistä myös ekumeenisia suhteita laajemmin kotimaassa ja kansainvälisesti. Ne ovat myös antaneet herätteitä ekumeeniselle teologialle, ja erityisesti ekumeeniselle Luther-tutkimukselle keskusteluissa 1970–80-luvun taitteessa painavia esitelmiä pitäneen professori Tuomo Mannermaan kautta. Lisäksi dialogin innoittama teologinen työskentely on heijastunut laajalti kirkkomme itseymmärrykseen ja käytännön teologiseen pohdintaan.
Vuoden 2011 lupaavat oppikeskustelut ja antropologian problematiikan esiintulo
Vaikka Venäjän ortodoksisen kirkon kannanotoissa on ollut jo 1990-luvun lopulta havaittavissa tiettyä ”läntisen sekularismin” kritiikkiä − ja esimerkiksi Saksan evankelisen kirkon kanssa käydyn dialogin 50-vuotisjuhla peruttiin 2009 ”protokollaongelmien” vuoksi − oli dialogin keskeytyminen pettymys. Etenkin Hollolan Siikaniemessä 6.-11.9.2011 käyty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon edellinen, eli 15. teologinen dialogi toteutettiin silminnähden ystävällisessä ja avoimessa hengessä teemana Kirkko yhteisönä. Kristillinen identiteetti ja kirkon jäsenyys.
Ensimmäinen askel vuodeksi 2014 kaavaillun dialogitapaamisen valmistelussa otettiin kesäkuussa 2012 arkkipiispa Kari Mäkisen, arkkipiispa Leon ja piispa Teemu Sipon tehtyä yhdessä matkan Moskovaan. Tässä yhteydessä kolmen kirkon johtajat esittivät patriarkka Kirillille myös kutsun saapua vierailulle Suomeen. Kirkkohallituksen Ulkoasiain osastonjohtaja Kimmo Kääriäisen mukaan epävirallisessa lounastapaamisessa patriarkka Kirillin ja metropoliitta Hilarionin kanssa oli tuotu ”…esille näkemyksiä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon linjasta samaa sukupuolta olevien parisuhdekysymyksestä. Tuossa yhteydessä arkkipiispa Kari Mäkinen kertoi kirkkomme linjasta ja miten se eroaa mm. Ruotsin tilanteesta.” VOK:n edustajat eivät kuitenkaan pitäneet tätä kirkkomme päätösten perusteita valottavaa arkkipiispan selontekoa vielä riittävänä ja näkivät, että on ”tarvetta selkeyttää evankelis-luterilaisen kirkon positiota kyseisessä asiassa kirkkojenvälisissä keskusteluissa. Tästä riippuu mahdollisuus jatkaa kahdenvälistä dialogia.”
Oikeastaan jo siis tuossa korkean tason tapaamisessa patriarkan ja arkkipiispan välillä päädyttiin yhdessä selvittämään kristillisen antropologian teemaa homoseksuaalisuuden ja kristillisen avioliittokäsityksen valossa seuraavassa teologisessa dialogissa Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Kirkkoneuvos Kääriäinen summasi suomalaisten näkökulman: ”Teologisesti ja hermeneuttisesti ei ole todennäköistä, että asiassa löydetään yhteinen linja oppikeskusteluissa, mutta silti voidaan kunnioittaa erilaisesta perinteestä ja kontekstista nousevia näkemyksiä.”
VOK:n ehdotus yhteisestä antropologisesta asiakirjasta ja sen torjuminen
Patriarkka Kirillin ja paavi Franciscuksen allekirjoittama Havannan julistus helmikuussa 2016 herätti sekä toiveikkaita arvioita kirkkojenvälisten suhteiden lämpenemisestä että epäilyksiä poliittisista motiiveista. Hieman samantyyppinen julkilausuma lienee ollut mielessä, kun VOK teki SELK:lle heinäkuussa 2013 ehdotuksen antropologisen asiakirjan laatimisesta osana dialogiprosessia. Asiakirja olisi VOK:n esityksen mukaan voitu allekirjoittaa patriarkan tulevan Suomen vierailun yhteydessä. Tällaisen asiakirjan laatiminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestyksessä koettiin kuitenkin ongelmalliseksi. Asiaan liittyi monenlaista epävarmuutta, joten SELK:n johto päätyi esittämään oppikeskustelujen suunnittelun jatkamista entisen dialogimallin pohjalta.
VOK ei kuitenkaan halunnut tyystin hylätä ajatusta yhteisestä lausunnosta ”kristillisistä arvoista modernissa maailmassa”. Kesäkuussa 2014 käytiin keskustelua VOK:n esittämästä luonnoksesta, josta olisi voitu sisällyttää ainakin osia dialogin tiedonantoon. Asiakirja olisi ollut arkkimandriitta Filaretin mukaan ”lausunto, joka esitetään kirkon hallinnon auktoriteeteille”. SELK:n johto ei kuitenkaan pitänyt hyvänä ikään kuin sopia dialogin tuloksista jo etukäteen.
Yleisesti ottaen oppikeskustelujen esitelmät, tiedonannot ja teesit eivät ole olleet − eivätkä ole − SELK:n normatiivista opetusta esimerkiksi piispainkokouksen tai kirkolliskokouksen päätösten tapaan. Asiakirjojen vaikuttavuus perustuu enemmän niiden tosiasialliseen reseptioon. Tämä lähestymistapa lienee osaltaan tehnyt mahdolliseksi myös 1970–80-luvun innovatiiviset ekumeenisteologiset tulokset. Nyt venäläinen osapuoli halusi kytkeä teologisen dialogin kiinteämmin kirkkojen normatiivisen opetuksen varsin tarkkaan ilmaisemiseen.
Oppikeskustelujen keskeytyminen ja jatkuminen konferenssimuodossa
VOK:n delegaation vierailun antia pohdittuaan ja kollegoja konsultoituaan arkkipiispa Kari Mäkinen lähetti 5.7.2014 metropoliitta Hilarionille kirjeen, jossa hän näki tarpeelliseksi ottaa asiassa aikalisä ja ehdotti teologisen dialogin sijaan keskustelua ”dialogimme päämääristä ja tavoitteista”. Arkkipiispan ja hänen seurueensa syyskuisen Moskovan vierailun lopputulos oli, ettei yhteistä käsitystä saavutettu. Matkaraportissa todetaan: ”… ilmeni, ettei Venäjän ortodoksisen kirkon johto nähnyt edellytyksiä virallisten oppikeskustelujen jatkamiselle. Kirkonjohtajat totesivat kuitenkin yhdessä kirkkojen välisen yhteydenpidon jatkumisen olevan tärkeää samalla, kun sille haettaisiin uusia muotoja.”
Koska VOK halusi jatkaa keskustelua vuoden 2011 rukousohjeen tulkinnasta ja kristillisestä avioliittokäsityksestä, ei tarkalleen ottaen voida tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan teologinen dialogi olisi keskeytynyt juuri piispainkokouksen hyväksymään pastoraaliseen ohjeeseen vapaasta rukouksesta samaa sukupuolta olevan rekisteröidyn parin ”puolesta ja kanssa”. Dialogin keskeytyminen liittynee näet myös siihen, miten ohjetta käytännössä tulkitaan kirkon virallisen seksuaali- ja avioliitto-opetuksen valossa sekä aihepiiriin liittyvään julkiseen kirkolliseen keskusteluun Suomessa, jota myös VOK:n piirissä seurataan. Tämä taas kytkeytyy eroihin siinä, miten kirkkojen sitova opetus ilmaistaan ja mikä on sen suhde teologiseen keskusteluun. Molemmat osapuolet olivat valmiita teologiseen dialogiin, mutta käsitykset sen luonteesta erosivat toisistaan.
Tämän jälkeen teologiset keskustelut jatkuivat arkkipiispa Kari Mäkisen kutsusta Helsingissä 26.–29.2.2016 kristillistä ihmiskäsitystä ja avioliittoa käsitelleen kirkkojen yhteisen teologisen konferenssin muodossa. Kirkkojen delegaatioita johtivat Pietarin teologisen akatemian rehtori piispa Amvrosi ja piispa Seppo Häkkinen. Konferenssissa keskityttiin kummankin kirkon käsitykseen kristillisestä avioliitosta. Esitelmät valottivat avioliittoteologiaa sekä liturgisia ja pastoraalisia käytäntöjä. Etenkin suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden pastoraaliseen kohtaamiseen jätti vielä kysymysmerkkejä. Selvää on, että dialogin jatkuminen on VOK:n näkökulmasta kytköksissä SELK:n suhtautumiseen ja mahdollisiin päätöksiin Suomen lainsäädännössä hyväksyttyyn sukupuolineutraaliin avioliittoon liittyen, joka astuu voimaan 1.3.2017.
Teologia ja kirkon missio ankkurina suhdanteiden ristiaallokossa
Dialogi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa on alusta asti haluttu pitää perusluonteeltaan teologisena ja hengellisenä vuoropuheluna, niin ettei se instrumentalisoituisi esimerkiksi poliittisten päämäärien ajamiseen. Poliittinen ulottuvuus on tiedostettu, mutta se on haluttu pitää alisteisena teologiselle ja hengelliselle yhteyden rakentamisen päämäärälle. Tässä valossa on käsitelty myös sosiaalieettisiä kysymyksiä. Näyttää kuitenkin siltä, että teologisen dialogin keskeytyminen on osoitus siitä, että niin kirkkojen sisäiset paineet kuin erilaiset poliittiset ja kulttuuriset kontekstit ovat silti osaltaan mutkistaneet asioita. On selvää, että dialogi voi edetä vain, jos pitäydytään siinä ekumeenisessa perusajatuksessa, että kirkoilla on enemmän yhteistä kuin erottavaa. Toki tulee olla mahdollisuus myös konvergenssiin, koska kaikesta ei ole konsensusta.
Molemmat kirkot ovat ekumeenisissa linjanvedoissaan sitoutuneet kirkon näkyvän ykseyden tavoitteeseen ja pitävät ekumeniaa osana kristillistä uskoa. Avoin ja rehellinen keskustelu, jossa tunnustetaan yhteiset lähtökohdat kristillisessä perinteessä, mutta annetaan tilaa myös ”oikeutetulle erilaisuudelle” (legitimate diversity), on tärkeää ajatellen dialogin tulevaisuutta.
Kirjoittaja Tomi Karttunen, dos., on teologian ja ekumenian johtava asiantuntija Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla.
Kirjallisuus:
Cantell, Risto: ”Teologian rooli Suomen kirkon käymissä bilateraalisissa keskusteluissa 1970- ja 1980-luvuilla”. Ekumenia ja teologia. STKS:n vuosikirja 1993, sivut 39–46. Toim. Antti Saarelma, 1993.
Cantell, Risto: ”Mitä oppikeskustelut ovat opettaneet? Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppikeskustelujen arviointia”, sivut 85–88. Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio 2/2014.
Forsberg, Juhani: “Evaluation and Reception of the Dialogues between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church”, sivut 182–190. Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio 1/2009.
Hellqvist, Elina: The Church and Its Boundaries. A Study of the Special Commission on Orthodox Participation in the World Council of Churches. Helsinki: Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft 65, 2011.
Hovorun, Cyril: Ecumenical Dialogue in the Perspective of the Russian Orthodox Church – Orthodox Handbook on Ecumenism. Resources for Theological Education, sivut 352– 356. Ed. by Pantelis Kalaitzidis et al. Regnum Books International in cooperation with WCC, 2014.
Hurskainen, Heta: Ecumenical Social Ethics as the World Changed. Socio-Ethical Discussion in the Ecumenical Dialogue between the Russian Orthodox Church and the Evangelical Lutheran Church of Finland 1970-2008. Helsinki: Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft 67, 2013.
Kyrleschew, Alexander: Die Russische Orthodoxie nach dem Kommunismus. Das byzantinische Erbe und die Moderne. Studien zur Kirchengeschichte und Theologie 9. Gabriele Schäfer Verlag, 2014.
Ortodoksisuhteet & Luther ja juutalaiset: Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston tiedotuslehti Reseptio 1/2016.
Saarinen, Risto: Faith and Holiness. Lutheran-Orthodox Dialogue 1959–1994. Vandenhoeck & Ruprecht: Göttingen, 1997.