Teologia nykypäivän yliopistossa
Teologian ja uskontotieteen asema yliopistossa on eri maissa erilainen. Karkeasti ottaen voidaan erottaa kolmenlaisia teologisen ammattikoulutuksen malleja:
- Opetus tapahtuu tunnustuksettomana julkisen vallan ylläpitämässä oppilaitoksessa. Kirkot kuitenkin käyttävät tutkintoa pääsyvaatimuksena pappisvirkaan. Tällainen malli on käytössä Pohjoismaissa.
- Opetus on tunnustuksellista, mutta se annetaan julkisen vallan ylläpitämässä yliopistossa. Näin tapahtuu Saksassa.
- Kirkon ja valtion ero tulkitaan siten, että verorahoilla ei saa kouluttaa pappeja. Pappiskoulutus tapahtuu kirkkojen omissa tai muuten yksityisissä oppilaitoksissa. Yhdysvallat ja Ranska ovat esimerkkejä tästä mallista.
Kolmannen luokan alalajina voidaan pitää kokonaisia uskonnollisesti sitoutuneita yliopistoja, jotka yleensä tarjoavat laajasti teologista koulutusta. Näistä tunnetuimpia ovat pääosin valtiorahoitteinen Leuvenin yliopisto Belgiassa sekä yksityisesti rahoitettu Notre Damen yliopisto USA:ssa. Nämä ovat taustoiltaan katolisia: protestanttisessa maailmassa ei ihme kyllä ole vastaavia huippuyliopistoiksi luettuja oppilaitoksia. Toki eräillä huippuyliopistoilla, kuten USA:n Yalella ja Princetonilla, on historiallisia sidoksia protestantismiin. Monien nousevien talouksien, kuten Korean ja Brasilian, tärkeillä oppilaitoksilla on uskonnollisia taustavaikuttajia.
Nykypäivän yliopistoissa laadun arviointi on keskeinen osa toimintaa: opetuksen ja tutkimuksen akateemista tasoa mitataan jatkuvasti. Tällainen toiminta on teologeille erinomaisen hyödyllistä, sillä sen avulla voidaan arvioida, miten erilaiset taustamallit vaikuttavat tutkimuksen ja koulutuksen laatuun.
Yleisesti ottaen kaikilla malleilla voidaan saavuttaa niin hyviä kuin huonoja tuloksia. Esimerkiksi Helsingin, Heidelbergin ja Leuvenin yliopistojen teologiset tiedekunnat on arvioitu korkeatasoisiksi ja ne tekevät myös keskenään paljon yhteistyötä, vaikka niiden asema perustuu kolmelle erilaiselle taustamallille.
Erilaiset teologisen koulutuksen mallit voivat johtaa hyviin tuloksiin, mutta myös estää hyvien tulosten syntymistä
Jossain mielessä voidaan sanoa, että tieteellinen tutkimus ja opetus ovat sillä lailla totuuskysymysten äärellä ja niiden määräämiä, että hallinnollisen taustamallin ei pidäkään vaikuttaa yliopistoteologian varsinaiseen laatuun. Asia on kuitenkin monimutkainen. Esimerkiksi Hollannissa niin katolinen kuin protestanttinen teologia on viime vuosina lisääntyvästi siirtynyt valtionyliopistoista kirkollisiin oppilaitoksiin, mikä on mielestäni merkinnyt tason heikkenemistä. USA:ssa luterilainen teologikoulutus keskittyy perinteisesti kirkon omiin seminaareihin. Tästä syystä luterilaiset teologit eivät useinkaan ole USA:ssa edenneet sellaisiin vaikutusvaltaisiin akateemisiin asemiin kuin heidän reformoidut ja katoliset kollegansa. Toisin sanoen: erilaiset mallit voivat johtaa hyviin tuloksiin, mutta myös estää hyvien tulosten syntymistä.
Teologian ja uskontotieteen suhde herättää monissa yliopistoissa keskustelua. Uskontotiede on monin paikoin perustettu julkisen vallan tarjoamaksi vaihtoehdoksi kirkollisen teologian opetukselle, mikä on saanut aikaan jännitteisiä suhteita näiden kahden oppiaineen välillä. Toisaalta molemmat oppiaineet tosiasiassa käyttävät humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen metodeja hyvin samaan tapaan, tunnustuksellisuudesta riippumatta. Viime vuosina trendinä on pikemmin ollut näiden kahden oppiaineen integroiminen niin, että uskonnontutkimuksen koko yksikkö on mahdollisimman vahva. Esimerkiksi Oxfordin yliopistossa tiedekunnan nimenä on tämän trendin mukaisesti ”Theology and Religion”. Leuvenin vastaava tiedekunta on nimeltään ”Theology and Religious Studies”.
Suomalaisen on syytä tiedostaa, että hyvin monissa maissa yliopistojen perustaminen ja ylläpito ei ole valtion yksinoikeus. Vaikkapa Italiassa, Espanjassa ja USA:ssa teologia sijoittuu yksityisiin yliopistoihin, koska verorahoilla ei ylläpidetä kirkollista pappiskoulutusta. Yksityisten yliopistojen uskonnolliset sidokset vaihtelevat suuresti; katolisessa maailmassa ”paavilliset” yliopistot noudattavat Vatikaanin ohjeita, kun taas vain ”katoliset” yliopistot ovat autonomisia. Maailman suurin luterilainen yliopisto, Porto Alegren lähellä sijaitseva ULBRA, on taustoiltaan missouri-synodilainen, mutta käytännössä Brasilian koulutusjärjestelmään ja katoliseen todellisuuteen pitkälti integroitunut. Englanninkielisessä maailmassa ajatellaan usein, että ei-valtiolliset yliopistot ovat lähtökohtaisesti korkealaatuisempia kuin verovaroilla ylläpidetyt.
Suomessa teologiaa opetetaan ja tutkitaan Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on opiskelijamäärältään (noin 1800) Euroopan suurimpia. Sieltä valmistuu vuosittain noin 150 teologian maisteria, joista hieman yli puolet päätyy Suomen ev.lut. kirkon pappisvirkaan. Itä-Suomen (Joensuun) ja Åbon yksiköt ovat pienehköjä, mutta toiminnaltaan Helsingin kaltaisia ja vertaisia.
Helsingin teologinen tiedekunta on ulkopuolisen tutkimusrahoituksen määrällä mitattuna koko Suomen yliopistolaitoksen menestyneimpiä humanistis-yhteiskuntatieteellisiä yksikköjä.
Tiedekunnassa toimii muun muassa kaksi Suomen Akatemian vuosina 2014–2019 rahoittamaa tutkimuksen huippuyksikköä, Martti Nissisen ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” sekä Risto Saarisen ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen”. Tiedekunta on sijoittunut aina kärkipäähän Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinneissa. Emme voi väittää, että suomalainen tiedeyhteisö suhtautuisi nurjasti teologeihin.
Helsingin yliopiston tiedekuntien toimintaa määrittelevät keskeisesti yksikköjen itselleen laatimat painoalat. Teologisen tiedekunnan painoaloja ovat:
– länsimaisen uskonto- ja aateperinnön juuret
– kristillisen aatehistorian kehitys ja sisältö
– uskonto Suomessa ja lähialueilla
Tiedekunta on lisäksi määritellyt seuraavat nousevat alat, joiden uskotaan tulevaisuudessa vahvistuvan:
– uskonto kulttuurin rakenteissa
– etiikan ja arvokeskustelun uudet haasteet
– uskonto Euroopassa
Helsingin yliopiston erilaisissa strategioissa ja julkisissa tiedotteissa teologinen tiedekunta korostaa tuottavansa laaja-alaista uskonnon asiantuntijuutta niin kirkkojen kuin muun yhteiskunnan tehtäviin. Tiedekunta toteaa harjoittavansa johtavaa suomalaista ja eurooppalaista uskonnon tutkimusta. Tällaisten määrittelyjen myötä se lähenee esimerkiksi Oxfordin ”Theology and Religion” tyyppistä kokonaisvaltaista uskonnon akateemista ymmärtämistä. Samalla tiedekunnalle on tärkeää, että sen koulutus kohdistuu suomalaisiin työmarkkinoihin.
***
Kirjoittaja Risto Saarinen työskentelee Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina sekä ekumeniikan professorina. Hän on myös Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen huippuyksikön: Järki ja uskonnollinen hyväksyminen (Centre of Excellence in Reason and Religious Recognition Research) johtaja.
Lisätietoja:
Markku Heikkilä, Teologisten tiedekuntien oikeudellinen asema Euroopan unionin maissa 2000-luvun alussa, teoksessa: Yliopisto, kirkko ja yhteiskunta: Aila Lauhan juhlakirja. Laine, A. & Laitinen, A. (toim.). Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2011, 228-238.
* Saarisen kirjoitus on julkaistu alun perin Kirkon Kalenteri 2015 -vuosikirjassa