Muuttunut käsitys Jumalan olemassaolosta

Teologinen revisionismi on vaikuttanut analyyttisen uskonnonfilosofian tutkimuksessa siihen, miten Jumalan olemassaolon kysymys voidaan ymmärtää. Miten Jumalan olemassaolon kysymystä voidaan lähestyä revisionistisista näkökulmista, jotka eivät vaadi metafyysisiä sitoumuksia tai oletuksia?

Johdanto

Uskonnonfilosofisen tutkimuksen ydinkysymyksiin kuuluu kysymys Jumalan olemassaolosta. Kysymyksenasettelu on periaatteessa yksinkertainen. Keskustelussa tutkitaan perusteita Jumalan olemassaololle, ja onpa länsimaisen filosofian historian aikana Jumalan olemassaolo pyritty myös todistamaan useaan otteeseen. Pinnallisen yksinkertaisuuden alta paljastuu kuitenkin visainen kysymys, johon tutkijat angloamerikkalaisen analyyttisen uskonnonfilosofian piirissä ovat ottaneet kantaa eri näkökulmista. Analyyttisellä uskonnonfilosofialla tarkoitetaan filosofian alaa, jossa uskonnollisia tai uskonnollisuuteen liittyviä argumentteja tutkitaan tiedeperusteisesti ja järkiperäisesti. Vaikka kysymys Jumalan olemassaolosta usein ymmärretäänkin metafyysisenä kysymyksenä olemassaolosta, moderni revisionistinen teologia on haastanut tätä kysymyksenasettelua uskonnonfilosofi Timo Koistisen mukaan. Tämän suuntauksen kannattajien mukaan ”traditionaalinen metafyysinen teologia” on epäuskottavaa. Teologisella revisionismilla tarkoitetaan teologisten kysymysten lähestymistä uudesta, joskus jopa radikaalista, näkökulmasta.

Koistisen mukaan analyyttisessä uskonnonfilosofiassa kysymys Jumalan olemassaolosta tiivistyy teologisen realismin kysymykseksi. Teologista realismia tutkittaessa tutkimuskohteena on Jumalan suhde todellisuuteen. Metafyysisestä näkökulmasta tarkastelussa on Jumalan riippumattomuus mielestä ja kielestä, kun taas semanttisesta näkökulmasta kysymys on uskonnollisen kielen suhteesta siitä riippumattomaan todellisuuteen.

Vastakkainen kanta teologiselle realismille on teologinen antirealismi. Koistinen kertoo, että teologinen antirealismi ei ole metafyysisenä oppina uskottava, koska tällöin se olisi synonyymi ateismille. Kuten teologinen realismi, myös teologinen antirealismi on mahdollista hahmottaa modernissa analyyttisessä uskonnonfilosofiassa hermeneuttisena projektina, eli tapana tutkia uskonnollisen kielen merkitystä esittämättä metafyysisesti sitoutuneita väitteitä olentojen olemassaolosta. Toisin sanoen, Jumalan olemassaolon kysymystä lähestytään kielen ja sen merkityksen näkökulmasta, ei metafysiikan näkökulmasta. Teologisen antirealismin kohdalla tutkimuskohteena on Jumalan ajattelusta tai kielestä riippuvainen luonne.

Tässä artikkelissa tarkastelen, miten kysymys Jumalan olemassaolosta on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Esittelen Koistisen artikkeliin nojaten kaksi esimerkkiä analyyttisen uskonnonfilosofian piirissä harjoitetusta teologisesta revisionismistä, missä korostuu revisionistinen Jumalan olemassaolon kysymyksen uudelleen tulkitseminen ja metafyysisestä painolastista luopuminen. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että teologinen revisionismi ei kuitenkaan ole korvannut perinteistä teismiä ja teologista realismia, jotka ovat edelleen erittäin suosittuja ajatussuuntia analyyttisen uskonnonfilosofian piirissä.

Non-realismi teologisen revisionismin muotona

Koistinen mainitsee uskonnonfilosofi Don Cupittin keskeiseksi teologisen revisionismin edustajaksi. Cupitt osoittaa teoksessaan Taking Leave of God (1980) kuinka perinteinen keskustelu Jumalan olemassaolosta on virheellistä ja miten tämä keskustelu pitäisi kontekstualisoida eri tavalla.

Cupitt aloittaa analyysinsä perushavainnolla, jonka mukaan tavallisin käsitys Jumalan olemassaolosta on lähtökohtaisesti metafyysinen. Samalla tavalla kuin talossa voi olla ihmisiä tai se voi olla tyhjä ihmisistä, Jumala on joko olemassa tai ei ole olemassa. Cupitt ehdottaa, että uskonnollisen kokemuksen lähtökohdan ei tulisi olla objektiivinen teismi, eli perinteinen näkemys Jumalan olemassaolosta, jos asia voidaan näin ilmaista. Hänen mukaansa uskonnollisen kokemuksen lähtökohdan tulisi olla uskonnollinen kokemus, joka johtaa Jumalan käsitteeseen.

Analogiana tästä Cupitt käyttää Siddharta Gautamaa, joka ”asetti Dharman jumalten yläpuolelle.” Tätä hän perustelee havainnolla modernin yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksella, mikä vaikuttaa tapaamme ymmärtää Jumalan olemassaolon kysymys. Uskonnollisen kokemuksen näkökulmasta kysymys Jumalan olemassaolosta ei ole metafyysinen kysymys. Uskonnollinen kieli ei ole metafyysistä, vaan se on enneminkin käytännöllistä. Jumala on uskonnollisen asenteen asettama uskonnollinen vaatimus, jonka subjekti asettaa itselleen. Koska Jumalan käsitettä ei enää lähestytä metafysiikan pohjalta, Jumalan olemassaolo hahmottuu non-realistisena. Kysymys Jumalan olemassaolosta muuttuu näin ollen radikaalisti: enää uskonnollisuus ei ponnista Jumalan olemassaolosta, vaan Jumalan olemassaolo ponnistaa uskonnollisuudesta.                   

Toinen tärkeä havainto liittyy jumalakäsitysten keskinäiseen ristiriitaisuuteen. Cupittin mukaan Jumala on perinteisesti ymmärretty kahdella tavalla: kosmisena voimana ja henkilökohtaisena Jumalana. Jumala kosmisena voimana edustaa ”isoa kuvaa” Jumalasta, joka määrää maailmankaikkeuden järjestyksestä. Henkilökohtainen Jumala edustaa ”pientä kuvaa” Jumalasta, joka tekee interventioita yksilöiden elämiin ja vastaa rukouksiin. Cupittin mukaan perinteinen käsitys Jumalasta on pyrkinyt säilyttämään molemmat puolet Jumalasta, vaikka ne ovatkin keskenään hankalasti yhteensovitettavissa.

Cupittin mukaan kahden käsityksen rinnakkaiselo on alkanut, kun Lähi-Idän heimokulttuurien pienet jumaluudet laajenivat ja Jahvesta tuli lopulta kreikkalais-roomalaisen kulttuurin hyväksymä Jumala. Jos Jumala hyväksytään ainoastaan kosmisena voimana ja unohdetaan pienen mittakaavan interventiot, jumalausko voi liukua panteisimiin, naturalismiin tai ateismiin. Käsitys Jumalan ”pienestä kuvasta” on myös hävinnyt historiaan.

On helppo havaita, millä tavalla Cupittin ajattelu oli revisionistista. Peruslähtökohta on, että Jumalan olemassaoloa ei ole pystytty osoittamaan siten, että se tukisi objektiivista teismiä. Jotta puhe Jumalasta voisi olla mielekästä ja tärkeää, Jumalan olemassaolon kysymys on kontekstualisoitava non-realistisesti siten, että Jumala on uskonnollisen asenteen vaatimus, joka seuraa vasta kun yksilö omaksuu uskonnollisen asenteen elämässään.

Teologinen instrumentalismi teologisen revisionismin muotona

Koistinen esittelee artikkelissaan myös Robin Le Poidevinin (1996), joka tunnetaan teologisen instrumentalismin edustajana. Teologisen instrumentalismin mukaan puhe Jumalasta ei viittaa ajattelusta riippumattomaan Jumalaan, vaan ajatukseen Jumalasta. Le Poidevinin mukaan puhe Jumalasta on teologisen instrumentalismin mukaan fiktiivistä. Nimensä mukaisesti teologisen instrumentalismin näkökulmasta Jumalan idea on hyödyllinen ajatus, minkä omaksuttuaan uskonnollisen asenteen hyväksynyt ihminen voi elää mielekästä elämää. Uskonnot kuitenkin edustavat usein yleisesti hyväksyttyjä arvoja, joista Le Poidevin mainitsee epäitsekkyyden. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin ilman sitoutumista ajattelusta riippumattomaan Jumalaan. Teologiselle instrumentalismille läheisenä, mutta selkeästi siitä erillisenä, suuntauksena Le Poidevin nostaa esiin teologisen positivismin. Teologisen positivismin mukaan puhe Jumalasta ei sitoudu ajattelusta riippumattomaan Jumalaan. Puhe Jumalasta on silti totta eikä fiktiota, kuten teologinen instrumentalismi väittää.

Teologisen instrumentalismin keskiössä on ensisijaisesti Jumalan idean hyödyllisyys

Instrumentalistinen ajattelu ei rajoitu teologiseen ajatteluun. Episteemisen instrumentalismin mukaan meillä ei ole mahdollisuutta arvioida todellisuutta tekemällä arvostelmia totuuden ja epätotuuden välillä. Ainoa asia, jonka voimme legitiimisti hyväksyä, on hyödyllisyys. Instrumentalismissa todellisuuden arvioiminen rajoittuu kykyymme arvioida tieteellisten teorioiden hyödyllisyyttä. Le Poidevin antaa instrumentalismista seuraavan esimerkin. Atomeja kuvataan yleisesti värikkäiden pallojen avulla. Näitä palloja yhdistellään keskenään, jotta atomeiden välisten sidosten kuvaaminen olisi mahdollista. Instrumentalisti torjuu kritiikin, jonka mukaan tämänkaltainen atomeiden ja niiden välisten sidosten välinen kuvaaminen olisi virheellistä, koska aine ei luonnollisestikaan koostu eri värisistä palloista ja niiden välisistä siteistä. Instrumentalistisen ajattelun kannalta ei ole merkitystä, mistä aine tässä tapauksessa koostuu. Jos tämänkaltainen mallinnus aineen rakenteista on hyödyllinen, se voidaan hyväksyä.

Teologinen instrumentalismi teologisen revisionismin muotona asettaa kysymyksen Jumalan olemassaolosta perustellumpaan asemaan kuin perinteinen Jumalan olemassaoloon liittyvä metafyysinen oletus. Teologisen instrumentalismin keskiössä on ensisijaisesti Jumalan idean hyödyllisyys, vaikka puhe Jumalasta kohdistuukin fiktioon. Instrumentalistisessa mielessä tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska Jumalan idean hyödyllisyys ajaa todellisuuden edelle.

Johtopäätökset

Teologisen revisionismin suuntaukset ovat luoneet uusia näkökulmia Jumalan olemassaolon kysymykseen. Esiteltyjen esimerkkien pohjalta Jumalan olemassaolon kysymystä on mahdollista lähestyä esimerkiksi uskonnollisen kokemuksen tai hyödyllisyyden näkökulmasta. Teologisen revisionismin erilaiset suuntaukset voivat olla ratkaisevia yksilön uskonnollisen kokemuksen kannalta. Kun Jumalan olemassaolon kysymys hahmotetaan perinteisen metafyysisen kontekstin ulkopuolella, erilaisten hengellisyyden muotojen hyväksyminen tulee mahdolliseksi. Esimerkiksi Le Poidevin argumentoi teoksessaan ateistisen jumalauskon puolesta, kuten Koistinen huomauttaa. Perinteisen metafyysisesti latautuneen Jumalan olemassaolon kysymyksen näkökulmasta ateistinen jumalausko kuulostaisi lähinnä paradoksilta. Revisionistinen teologia osoittaa, että Jumalan olemassaolo ei vaadi metafyysisesti latautuneita väitteitä Jumalan olemassaolosta, vaan yksilö voi hyväksyä Jumalan olemassaolon eri tavoilla osaksi elämäänsä.

Linkit ja kirjallisuus

Cupitt, Don (1980). Taking a Leave of God. London: SCM Press.

Koistinen, Timo (2012). Teologinen realismi ja wittgensteinilainen uskonnonfilosofia. Teologinen Aikakausikirja 117(3), 227–240.

Le Poidevin, Robin (1996). Arguing for Atheism: An introduction to the philosophy of religion. London & New York: Routledge.