Uskontunnustus ja katekeesi Nikean kirkolliskokouksen jälkeen

Varhaiskristilliset kirjoittajat pitivät kasteopetusta paitsi uskonopillisen tiedon jakamisena myös hengellisenä prosessina, jonka odotettiin vaikuttavan kuulijoiden elämään. 300-luvun katekeettiset opetuspuheet heijastavat uskonopin ja kirkon jäsenyyden yhteyttä, ja voivat tarjota uusia näkökulmia nykypäivän kristilliseen perusopetukseen. Katekeesilla tarkoitetaan opetusta, jota kirkkoon liittymistä aikoville annettiin ennen kastetta.

Viime vuosina sekä teologisessa tutkimuksessa että populaarissa keskustelussa on kiinnitetty huomiota kirkkoihin liittyvien määrän huomattavaan kasvuun. Kirkoissa tilanne on herättänyt kysymyksiä: Mitä liittymistä toivoville kannattaisi opettaa? Voisiko vihjeitä löytää varhaiskristillisistä lähteistä? Millaisia sisältöjä esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksen jälkeisen kirkollisen kasvun aikakaudella toimineet katekeetat kastekandidaateilleen opettivat? Entä millaisia funktioita he ajattelivat opetuksellaan olevan?

Varhaisen kirkon keskeiset katekeettiset lähteet

Tietomme 300-luvun katekeettisesta opetuksesta sisältyvät etupäässä neljän kirjoittajan tuotantoon. Varhaisinta kerrostumaa edustavat Kyrillos Jerusalemilaisen (n. 315–387) kreikaksi kirjoitetut 24 katekeettista homiliaa, joista ensimmäiset 19 on pidetty kastekandidaateille vuonna 351. Viimeiset viisi puhetta on laadittu vastakastettujen opetukseksi 380-luvulla. Saman vuosikymmenen lopulta on säilynyt myös Johannes Krysostomoksen (n. 347–407) 12 katekeesia, joista kuusi on saarnattu Antiokian kastekandidaateille, toiset kuusi taas hiljattain kastetuille. Tietoa latinalaisten ja syyrialaisten kielialueiden kasteteologiasta tarjoavat muun muassa Ambrosius Milanolaisen (n. 339–397) sakramentaaliset teokset sekä Theodoros Mopsuestialaiselta (350–428) säilyneet kuusi kommentaaria rukouksesta ja sakramenteista.

Huolimatta siitä, että nämä tekstit laadittiin Nikean kirkolliskokouksen jälkeisenä aikana, niissä ei viitata sanallakaan tähän kokoukseen tai sen hyväksymään uskontunnustukseen. Mitä 300-luvun katekeetat siis opettivat? Seurasivatko he nikealaista käsitystä kristillisen uskon sisällöstä?

Mitä kirkkoon liittyville opetettiin?

Kyrillos käsittelee kristillisen uskon opinkohtia melko systemaattisesti, pitkälti traditionaalisen pelastushistorian mukaisessa järjestyksessä. Ensin hän esittelee uskon perusteet tiivistetysti yhden homilian (Catech. 4) puitteissa opettaen Jumalasta, Kristuksesta, neitseestä syntymisestä, rististä, hautaamisesta, ylösnousemuksesta, taivaaseen astumisesta, tulevasta tuomiosta, Pyhästä Hengestä, ihmisen rakenteesta ja elämästä, sekä raamatullisista kirjoituksista. Seuraavat 14 puhettaan (Catech. 5–18) Kyrillos omistaa uskon yleisesitykselle sekä uskonkohtien yksityiskohtaisemmalle tarkastelulle. Homilia kerrallaan hän opettaa Isästä, Hänen kaikkivaltiudestaan, Luojasta, Kristuksesta (kaksi homiliaa), inkarnaatiosta, ristiinnaulitsemisesta ja ristin merkityksestä, ylösnousemuksesta, Kristuksen paluusta ja valtakunnasta, Pyhästä Hengestä (kaksi homiliaa), sekä kirkosta, ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä (yhdessä homiliassa).

Kyrilloksen katekeesien on otaksuttu heijastelevan Jerusalemissa käytetyn uskontunnustuksen sisältöä. Homilioiden pohjalta suoritetut rekonstruktioyritykset antavat ymmärtää, että tämä tunnustus on ollut Nikean formulaa suppeampi. Tämä ei kuitenkaan vielä välttämättä kerro Kyrilloksen Nikea-vastaisuudesta. Tutkijat ovat tosin väitelleet yhden hänen esittämänsä kristologisen muotoilun oikeaoppisuudesta. Tätä yksittäistapausta lukuun ottamatta kirkkoisän opetus pitää kuitenkin yhtä Nikean dogmaattisen linjan kanssa. Hän ei kuitenkaan käsittele uskon perusteita kuten moderneissa dogmatiikan oppikirjoissa. Hänen opetuksensa ovat nimenomaan saarnoja, joissa uskon sisältöjä sovelletaan jerusalemilaisten kuulijoiden tilanteeseen.

Muut 300-luvun katekeettiset lähteet eivät tarjoa yhtä kattavaa kuvaa kristillisen perusopetuksen sisällöistä. Esimerkiksi Krysostomos ilmaisee, että osa Antiokian seurakunnan katekeettisesta opetuksesta on muun papiston vastuulla. Niinpä hän itse keskittyykin uskontunnustuksissa käsitellyn trinitaarisen uskonopin sisältöön vain lyhyesti yhdessä katekeesissaan. Huomattavasti laajemmin hän keskittyy tarkastelemaan katekeettisen prosessin ja kasteen vaikutuksia (näistä lisää aivan kohta), sekä uusille kristityille suosittelemiaan eettisiä ratkaisuja.

Theodoroksen kommentaareissa todetaan vain lyhyesti, että hänen kuulijansa ovat jo aiemmin saaneet kristillisen tradition mukaista opetusta uskon perusteista. Tämän opetuksen sisällöstä ei kuitenkaan ole säilynyt tietoja. Samankaltaisella tavalla uskontunnustuksen tarkastelun sivuuttaa mainituissa teoksissaan myös Ambrosius.

Katekeesien hengelliset vaikutukset

Vaikka varhaiskristillisiä katekeeseja voidaan tarkastella – ja on usein tarkasteltu – pedagogisesta näkökulmasta, kristillisiä oppeja koskevan dogmaattisen tiedon välittäjinä, 300-luvun katekeetat ymmärsivät opetuksensa funktion myös laajemmin. Kyrillos ilmaisee, että jo kirjoittautuminen kastekandidaattien luetteloon tuo liittyjät Hengen valtapiiriin, kirkon jäsenyyden esiasteelle. Tämän jälkeen hän opettaa parannuksesta johdattaen kuulijoitaan sekä sisäisen suuntautumisen että käytännön elämän uudistamiseen. Hänen mukaansa parannus valmistaa heitä vastaanottamaan Hengen armon ja puhdistavan voiman.

Krysostomos puolestaan esittää, että opetettu sana välittää armon, joka valaisee kuulijoiden mielet käsittämään paitsi ajallisten asioiden varsinaisen luonteen myös näkemään näkymättömiä, taivaallisia, todellisuuksia

Seuraavaksi on vuorossa pyhien kirjoitusten lukeminen ja opettaminen. Näiden toimintojen katekeetat ymmärtävät tarjoavan kuulijoille tietoa uskon sisällöistä, mutta myös vaikuttavan heissä hengellistä muutosta. Sekä Kyrillos että Krysostomos painottavat, että kuultavaa sanaa välineenä käyttäen Pyhä Henki asettuu kastekandidaattien sisimpään, ja saa jumalalliset totuudet resonoimaan heidän mielissään. Kyrillos korostaa, että kastetta edeltävien eksorkismien yhteydessä luettavat kirjoitusten sanat puhdistavat kandidaattien sielut demonisista voimista. Krysostomos puolestaan esittää, että opetettu sana välittää armon, joka valaisee kuulijoiden mielet käsittämään paitsi ajallisten asioiden varsinaisen luonteen myös näkemään näkymättömiä, taivaallisia, todellisuuksia. Tällä tavoin hengellisen opetuksen odotetaan valaisevan kastekandidaatteja sisäisesti, ja siten myös valmistavan heitä liittymiseen Jumalan perheen, kirkon, yhteyteen. Epäilemättä juuri tästä syystä niin Kyrillos kuin Krysostomoskin kutsuu kuulijoitaan veljikseen jo ennen heidän kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistään.

Lopuksi: Katekeesi jumalallisena valaisuprosessina

300-luvun merkittävät kasteopettajat ymmärsivät katekeesin paitsi uskonopillisen tiedon välittäjänä myös kokonaisvaltaisesti vaikuttavana hengellisenä prosessina. Vaikka he eivät opetuksissaan eksplisiittisesti viittaa Nikean uskontunnustukseen, niiden sisältö on pääosin sen mukaista. Painopiste on siinä, miten opetus vaikuttaa kuulijoiden suhteeseen Jumalaan ja kirkkoon, sekä heidän hengelliseen kasvuunsa. Tämä varhaiskristillinen lähestymistapa, joka ottaa huomioon sekä uskon sisältöjen välittämisen että koko katekeesiprosessin valaisevan ja transformoivan luonteen, voinee rikastuttaa myös nykykirkkojen katekeettista opetusta.

Kirjoittaja

TT Harri Huovinen on systemaattisen teologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii muun muassa patristista kirkko-oppia ja katekeettista teologiaa sekä varhaiskristillistä raamattureseptiota. Huovinen toimii myös Suomen patristinen seura ry:n puheenjohtajana.

Lähteet

Johannes Krysostomos: Eine ”Katechese” (aus dem Jahr 387). Reiner Kaczynski (toim.), Catecheses Baptismales: griechisch, deutsch = Taufkatechesen I. Fontes Christiani 6/1. Freiburg: Verlag Herder, 1992.
— Piédagnel, Auguste & Louis Doutreleau (toim.), Trois catéchèses baptismales. Sources chrétiennes 366. Paris: Les Éditions du Cerf, 1990.
— Wenger, Antoine (toim.), Huit catéchèses baptismales inédites. Sources chrétiennes 50. Paris: Les Éditions du Cerf, 1957.

Kyrillos Jerusalemilainen: Reischl, W. C. & J. Rupp (toim.), Cyrilli Hierosolymarum archiepiscopi opera quae supersunt omnia. Vols I & II. Hildesheim: Georg Olms Verlagsbuchhandlung, 1967.
— Piédagnel, Auguste & Pierre Paris (toim.), Catéchèses mystagogiques. Sources chrétiennes 126 bis. Paris: Les Éditions du Cerf, 2004.

Theodoros Mopsuestialainen: Mingana, Alphonse (toim.), Commentary of Theodore of Mopsuestia on the Lord’s Prayer and on the Sacraments of Baptism and the Eucharist. Woodbrooke Studies 6. Piscataway: Gorgias Press, 2009.

Kirjallisuutta

Huovinen, Harri: The Pedagogy of Spiritual Vision in the Catechetical Homilies of John Chrysostom. Catalin-Stefan Popa (toim.), Teaching and Learning the Norms of Life and Faith: Pedagogues, Educators and their Heritage in Abrahamic Religions. Studies in Education and Religion in Ancient and Pre-Modern History in the Mediterranean and Its Environs (SERAPHIM). Tübingen: Mohr Siebeck, 2025 (ilmestyy).
— Vaieta vai olla äänessä? 300-luvun kasteopettajien ohjeita kirkon uusille jäsenille. Heta Hurskainen & Maria Takala-Roszczenko (toim.), Havaintoja uskontojen kentällä: Juhlakirja Teuvo Laitilan täyttäessä 70 vuotta. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 245. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2024, 239–52.
— Images of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership. Studia Patristica Fennica 18. Helsinki: Suomen patristinen seura ry / Societas Patristica Fennica, 2022.

Kinzig, Wolfram: A History of Early Christian Creeds. Berlin & Boston: Walter de Gruyter GmbH, 2024.