Pääkirjoitus: Nikean kirkolliskokous teki teologiasta julkista
1700-vuotisjuhlia on harvoin, mutta 2025 on poikkeuksellinen vuosi monella tapaa. Vuonna 325 järjestettiin Nikeassa, Bitynian maakunnan pääkaupungissa, kokous, jolla tuli olemaan suuri vaikutus siihen, millaiseksi kirkon julkinen asema Rooman valtakunnassa muotoutui. Samalla kristillisestä teologiasta tuli uudella tavalla julkista. Keisari itse osallistui piispojen kokoukseen ja isännöi sitä. Kirkolliskokouksesta käytetään myös nimityksiä konsiili ja synodi.
Kutsu Nikeaan
Keisari Konstantinus kutsui piispat Nikeaan alkuvuodesta 325 lähettämällään kirjeellä. Kokous oli määrä järjestää kesällä. Keisarillinen kirje on säilynyt syyriankielisenä käännöksenä ja on nimenomaan kutsu Nikeaan, sillä alun perin kokous oli tarkoitus järjestää Ancyrassa. Tutkijat ovat pohtineet keisarin motiiveja kokouspaikan vaihdokselle. Syyt saattavat olla logistisia, mutta paikanvaihdos saattoi olla myös teologis-poliittinen manööveri keisarin toivoman lopputuloksen saavuttamiseksi.
Nikean kaupunki tunnetaan nykyisin nimellä Iznik ja se sijaitsee Turkissa. Kaupungin muinainen nimi on tuttu niin kirkko- kuin yleisestäkin historiasta, koulun oppikirjoista, kirkollisista seremonioista, käsikirjoista, virsikirjoista ja käsiohjelmista ympäri maailman. Nikea näkyy aika ajoin myös populaarikulttuurissa.
Kun aloitin teologian opinnot vuonna 2005, Dan Brownin romaanista Da Vinci -koodi puhuttiin paljon niin mediassa kuin yliopistollakin. Brown esittää Nikean kirkolliskokouksesta monenlaisia väitteitä, jotka ovat tutkimuksen valossa ongelmallisia. Nikean juhlavuosi on hyvä mahdollisuus paitsi kerrata aihepiiriin liittyviä kysymyksiä, myös luopua vanhoista mielikuvista ja uusimmista salaliittoteorioista – ja perehtyä tuoreimpaan tutkimukseen aiheesta.
Kirkolliskokouksen tunnetuin päätös on niin sanottu Nikean uskontunnustus, mutta sen lisäksi konsiili sääti kaksikymmentä kaanonia, kirkon elämää säätelevää ohjetta, joilla oli ja on edelleen tärkeä merkitys monien kirkkojen jokapäiväiseen elämään. Kaanoneissa käsitellään esimerkiksi papistoon liittyviä kysymyksiä ja liturgisia asioita. Nikean kaanoneissa näkyy vielä marttyyrikirkon identiteetti ja perintö. Kirkko oli ollut julkisen vallan suojeluksessa vasta vähän aikaa.
Nikean konsiilissa keskusteltiin myös pääsiäisen viettämisen ajankohdasta. Kokous on tukenut käytäntöä viettää pääsiäistä niin, että juhla osuu aina sunnuntaille (eikä kuun 14. päivälle). Käytäntö on voimassa useimmissa kirkoissa edelleen, joskin itäinen ja läntinen kristikunta viettävät pääsiäistä eri aikaan gregoriaanisen ja juliaanisen kalenterin eroavaisuuksien vuoksi – tosin vuonna 2025 molemmat kalenterit osuivat historiallisesti yksiin.
Ajankohtainen konsiili
Nikean merkkivuoden tapahtumissa näkyy monenlaista ekumeenista yhteistyötä. Mainitsen esimerkkeinä Kirkkojen maailmanneuvoston teemavuoden Nicaea 2025 – Living the Apostolic Faith Together Today sekä Suomen ekumeenisen neuvoston Credo – minä uskon -teemavuoden. Molempien järjestöjen kotisivuille on koottu paljon Nikeaan liittyvää aineistoa kirkollisesta näkökulmasta. Hiljattain edesmennyt paavi Franciscus julisti vuoden 2025 riemuvuodeksi (jubileum) bullalla Spes non confundit, jossa hän muistuttaa juhlavuoden osuvan yksiin Nikean merkkivuoden kanssa.
Rooma liittyy Nikeaan myös akateemisissa merkeissä. Roomassa järjestettiin huhtikuussa konferenssi Nicaea 2025: Event, Context, Reception, johon allekirjoittanutkin osallistui. Kokoonnuimme kansainvälisellä tutkijajoukolla Nikean äärelle kahdessa yliopistossa, Augustinianumissa ja Angelicumissa. Seuraavaksi Roomassa kokoontuu suurkonferenssi Nicaea and the Church of the Third Millennium: Towards Catholic-Orthodox Unity, jota järjestävät ja isännöivät International Orthodox Theological Association (IOTA) ja paavillinen Tuomas Akvinolaisen yliopisto Angelicum. Juhlavuoden ekumeeninen ulottuvuus näkyy vahvasti myös akateemisissa tapahtumissa. Suomessakin aiheen tiimoilta järjestetään useita seminaareja.
Vaikka Nikean kirkolliskokous on ehkäpä merkittävin kirkon historiaan liittyvä tapahtuma, sen osanottajat tuskin kokivat sitä sellaiseksi
Nikea on erityinen kirkkohistoriallinen merkkipaalu, sillä lähes kaikki nykyiset kirkot voivat muistella sitä hyvillä mielin. Osittain tämä johtuu historiallisesta narratiivista, joka on laajasti omaksuttu. Myös tutkimuksellisesti tällaiset historialliset tapahtumat ja suuret kertomukset ovat herkullisia. Vaikka Nikean kirkolliskokous on ehkäpä merkittävin kirkon historiaan liittyvä tapahtuma, sen osanottajat tuskin kokivat sitä sellaiseksi. Narratiivi ekumeenisten konsiilien sarjasta syntyi vasta myöhemmin.
Nikea tutkimuskohteena
Historiallinen aineisto Nikeasta on varsin hajanaista ja myöhemmin yhteen koottua. Jos kokouksesta laadittiin pöytäkirjat (acta), ne eivät ole säilyneet. Varhaisin meille säilynyt tekstimuoto Nikean tunnustuksesta löytyy Eusebios Kesarelaisen kesällä 325 Kesareaan lähettämästä kirjeestä. Sen lisäksi tunnemme 300-luvun loppupuolelta myös muita keskenään hieman erilaisia versioita tunnustuksesta.
Tämän teemanumeron artikkelit käsittelevät Nikeaa ja siihen liittyviä kysymyksiä useista näkökulmista. Paneudun omassa artikkelissani tunnustuksen tekstihistoriaan ja teologiaan. Pekka Metso syventyy kirkolliskokouksen kaanoneihin. Harri Huovinen ja Anni Maria Laato käsittelevät artikkelissaan varhaisia uskontunnustuksia, niiden opettamista ja sisältöä varhaisessa kirkossa. Kaisa Viinikka ja Elisa Balčin käyvät artikkelissaan läpi sitä, miten Nikea näkyy suomalaisissa oppikirjoissa. Anna Pulli-Huomo kirjoittaa credon musiikillisista toteutuksista ja Henri Järvinen käsittelee omassa artikkelissaan Pyhää Kolminaisuutta spiritualiteetin kysymyksenä.
Merkkivuosi on innoittanut monia muitakin kirjoittamaan Nikeasta. Suomeksi ovat ilmestyneet Tomi Karttusen laaja katsaus konsiilihistoriaan sekä Phillip Caryn uskontunnustuksen kommentaari; molemmat kirjat esitellään tässä teemassa, samoin Robert Barronin Nikea-kommentaari. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy allekirjoittaneen toimittama Nikeaa käsittelevä kokoomateos, minkä lisäksi merkkivuoden kannalta olennaiseen teemaan ovat tarttuneet Ville Mäkipelto, Raimo Hakola ja Juha Pakkala juuri ilmestyneessä Isän ja Pojan suhteen varhaishistoriaa käsittelevässä teoksessaan.
Rajallisessa teemanumerossa ei ole mahdollista esitellä edes edustavaa joukkoa aihepiirin julkaisuista. Esittelemättä jääneistä mainittakoon Wolfram Kinzigin A History of Early Christian Creeds (2024) sekä Young Richard Kimin toimittama Cambridge Companion to the Council of Nicaea (2021), joita voi suositella jokaiselle, joka haluaa sukeltaa syvälle Nikeaan.
Syväsukellusta suunnittelevan on syytä huomata eräs sekaannusta helposti aiheuttava seikka. Puhe ”Nikean uskontunnustuksesta” ei nykyisin yleensä viittaa Nikeassa vuonna 325 hyväksyttyyn uskontunnustukseen vaan niin sanottuun Nikean-Konstantinopolin uskontunnustukseen, joka on eri teksti. Termillä ”Nicaenum” on jo vuosisatoja tavattu viitata tähän myöhempään tunnustukseen, joka itse asiassa tunnetaan vasta Khalkedonin kirkolliskokouksen piispoilta, jotka merkitsivät sen tiedoksi ja liittyivät siihen vuonna 451. Uskontunnustusten vaiheisiin ja tekstihistoriaan liittyykin melkoisia aukkoja ja avoimia kysymyksiä.
Avoimet kysymykset eivät kuitenkaan vie näiltä teksteiltä pois niiden historiallis-uskonopillista auktoriteettia, ekumeenista potentiaalia tai tee niiden teologiasta vähemmän mielenkiintoista, oikeastaan päinvastoin. Juuri avoimet kysymykset kokoavat kiinnostuneet yhteen tärkeiden asioiden äärelle; avoimet kysymykset ovat merkki elävästä traditiosta; avoimet kysymykset myös haastavat avoimeen pohdintaan, teologiseen keskusteluun ja tutkimukseen. Nikean jälkeen teologia on ollut julkista. Se olkoon perinne, joka jatkuu myös seuraavat 1700 vuotta.
Haluan vielä päätoimittajan ominaisuudessa kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet teemanumeron toteuttamiseen sekä toivottaa lukijoille mieleenpainuvaa merkkivuotta ja antoisia lukuhetkiä!
Kirjoittaja
TT Joona Salminen on kirkkohistorian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on varhaiskristillisen kirjallisuuden asiantuntija ja toimittaa parhaillaan Nikean kirkolliskokousta käsittelevää kokoomateosta.
Niko Jouhkimainen