Sota ei ole pyhää!

Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan Moskovan patriarkka Kirillin tuki Venäjän Ukrainassa käymälle sodalle on pöyristyttänyt erityisesti länsimaista yleisöä. Patriarkan hyökkäyssotaa tukevat viestit ovat radikalisoituneet ja niihin on ilmaantunut sävyjä, joita länsimaisten kirkkojen johtajat ovat kutsuneet jopa harhaoppisiksi.

Huomion kohteena ovat olleet muiden muassa Kirillin julistukset siitä, kuinka sodassa Venäjän puolesta kaatuvan sotilaan antama uhri pesee kaikki hänen syntinsä sekä hänen johtamansa Venäläisen kansanneuvoston kokouksen päätösasiakirjan väite siitä, että ”sotilaallinen erikoisoperaatio on hengellisessä ja moraalisessa mielessä pyhää sotaa [– –], joka suojaa maailmaa globalisaatiolta ja saatanallisen lännen voitolta.”

Reaktioiden taustalla ovat odotukset siitä, että kristillisen kirkon johtajan tulisi pikemminkin tuomita väkivallan käyttö ja kehottaa sodan molempia osapuolia rauhaan. Kirillin julistus on liukunut kauas Uuden testamentin rakkauden evankeliumin vaatimuksista, eivätkä hänen näkemyksensä sodankäynnistä ole enää Bysantissa muotoutuneiden yleisortodoksisten näkemysten ja Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikan perusteiden mukaisia.

Valtiouskonnon asema liudensi kristillistä pasifismia

Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kirkon ihanteissa painottui irtisanoutuminen kostosta ja väkivallasta. Jeesuksen opetus vasemman posken kääntämisestä ylitti ja ylittää edelleen arkijärjen vaatimukset. Kristityt välttivät ottamasta kantaa yhteiskunnallisen vastuun kysymyksiin. He eivät halunneet toimia valtiollisissa tehtävissä, mutta olivat toisaalta tyytyväisiä siitä, että valtio piti armeijan avulla järjestystä yllä. Origeneen (k. 253) mukaan kristittyjen osuus yhteiskunnan turvallisuudesta olisi hyödyllistä rajoittaa sen puolesta rukoilemiseen. Ideaaleista huolimatta kirkon jäseninä oli myös sotilaita.

Pasifistiset ihanteet joustivat, kun kristinuskosta tuli Rooman valtiouskonto. Kun vastuu valtiosta siirtyi kristityille, nähtiin välttämättömäksi torjua vihollisia rukouksien ohella myös väkivalloin. Konstantinus Suuren (k. 337) koollekutsuma Arlesin synodi (314) julisti asepalvelusta pakoilevat kristityt kirkonkiroukseen.

Ensimmäisen kristityn keisarin aika muutti nopeasti kirkon suhdetta sotaan. Idän kirkkoisät päätyivät siihen, että kirkko sietää sotaa langenneeseen maailmaan kuuluvana traagisena välttämättömyytenä yhteiskunnan ja sen jäsenien suojaamiseksi. He eivät kuitenkaan kehittäneet läntisten teologien tavoin teoriaa, jonka perusteella valtio voisi käydä oikeutettua sotaa. Ongelman muodosti sotaan väistämättä kuuluva tappaminen. Koska veritekoihin osallistuneiden sotilaiden kädet eivät olleet puhtaat, suositteli Basileios Suuri (k. 378) kohteliain sanankääntein heidän erottamistaan ehtoollisyhteydestä kolmen vuoden ajaksi. Tämä suositus on voimassa edelleen.

Kristillinen pasifismi vaikutti muiden tekijöiden ohella bysanttilaisiin sotilasteorioihin, joissa suosittiin sodan sijasta neuvoteltua konfliktinratkaisua. Bysantin keisarikunnan asema muuttui loppua kohden tukalammaksi. Valtakunta oli lähes alituisessa sotatilassa islamilaisten valloittajien hyökkäysten takia. Kirkko ei näissä olosuhteissa käpertynyt pasifismiin, vaan se siunasi taisteluihin lähtevät sotilaat pyhitetyn veden vihmomisella sekä juhli armeijan voittoja yhdessä sotilaiden ja kansan kanssa, mistä ovat muistutuksena monien meille säilyneiden kirkkoveisujen tekstit.

Bysantin aikana sotaa ei kuitenkaan julistettu pyhäksi eikä verenvuodatusta oikeutetuksi. Väkivalta oli tästä maailmasta eikä sillä ollut sijaa siinä tulevassa ajassa, jota ehtoollisen mysteeri liturgiassa edusti.

Sota Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikassa

Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalieettisen ajattelun perusteet (2000) yhtyy bysanttilaisten teologien näkemyksiin siitä, että langenneessa maailmassa valtion tehtävänä on estää suurimmat synnit. Vaikka Venäjän ortodoksinen kirkko tuomitsee sodat pahoiksi, se ei kiellä jäseniään osallistumasta sotilaalliseen toimintaan, jonka tarkoituksena on läheisten puolustaminen sekä riistetyn oikeuden palauttaminen.

Sosiaalieettisen ajattelun perusteiden historialliset esimerkit oikeutetusta puolustussodasta viittaavat yksinomaan Venäjän puolustamiseen. Sotaan osallistuneiden usein jopa pyhiksi tunnistettujen ihmisten kuvauksissa painottuu uhri ja sankaruus ilman kehotusta katumukseen. Se, että Kirkko ilmoittaa asiakirjassa vastustavansa ”sodan ja väkivallan propagandaa”, on ristiriidassa patriarkka Kirillin toiminnan kanssa.

Lasku Kirillin radikalisoitumisesta lankeaa Venäjän ortodoksiselle kirkolle

Venäjän valtiojohdon retorisesta näkökulmasta taistelu Ukrainasta on puolustuksellinen. Valheellisuudestaan huolimatta väitteessä ei ole mitään ennenkuulumatonta. Modernit valtiot ovat harvoin julistaneet käyvänsä hyökkäyssotaa naapuriensa alueella. Sotilaallisen voiman käyttö on lähes poikkeuksetta perusteltu puolustuksellisena välttämättömyytenä ja usein myös aiemmin kärsityn vääryyden korjaamisena.

Patriarkka Kirillin sotaa käsittelevät puheenvuorot radikalisoituivat sodan parin ensimmäisen viikon aikana annettujen pidättyvien ja rauhaan kehottavien lausuntojen jälkeen Venäjän toimia tukevaksi tuhon ja pelastuksen julistukseksi

Patriarkka Kirill todennäköisesti yllättyi, jopa järkyttyi presidentti Vladimir Putinin päätöksestä aloittaa ”sotilaallinen erikoisoperaatio” Ukrainaan. Tähän viittaa se, että patriarkan ensimmäiset lausunnot hyökkäyksen alkamisen jälkeen sisälsivät vetoomuksia siviiliuhrien välttämiseksi ja auttamiseksi. Viikon kuluttua hyökkäyksen alusta kirkko ohjeisti jumalanpalveluksissa luettavaksi erityistä rukousta rauhan palauttamiseksi. Rukouksen teksti kehysti Venäjän aloittaman sodan hyväksyttäväksi puolustussodaksi Pyhää Venäjänmaata uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi.

Sittemmin patriarkka Kirill on käsitellyt julkisissa puheissaan yhä oudompia teemoja ja esittänyt suoranaisen tukensa Venäjän sotatoimille. Laajaa huomiota herättäneessä ”homoparaatipuheessaan” hän nosti epämääräisellä viittauksella oman homoseksuaaleja tuomitsevan kantansa oikeuttamaan Venäjän sodankäyntiä.

Venäjän syyskuussa 2022 aloittaman osittaisen liikekannallepanon jälkeen patriarkka Kirill määräsi käyttöön uuden rukouksen pyhän Venäjänmaan puolesta. Siinä pyydetään Jumalalta apua ja voittoa taistelussa niiden torjumiseksi, jotka taistelevat pyhää Venäjänmaata vastaan. Kirkko on erottanut useita pappeja, jotka ovat kieltäytyneet lukemasta tätä rukousta.

Patriarkka Kirillin sotaa käsittelevät puheenvuorot radikalisoituivat sodan parin ensimmäisen viikon aikana annettujen pidättyvien ja rauhaan kehottavien lausuntojen jälkeen Venäjän toimia tukevaksi tuhon ja pelastuksen julistukseksi. Hän pyrkii oikeuttamaan Venäjän toimia itsepuolustuksena, jossa perimmäinen uhka on ukrainalaisen veljeskansan sijasta epämääräinen maailmanvaltias, joka sittemmin on täsmentynyt saatanalliseksi länneksi.

On mahdollista, että Rooman piispa, paavi Franciscus lukee tilannetta oikein nimittäessään Kirilliä Putinin alttaripojaksi. Vaikka Kirillin näkemys nykyisen sodan oikeutuksesta vaikuttaa aidolta ja henkilökohtaiselta, hän tuskin voisi vastustaa valtion käymää hyökkäyssotaa, vaikka haluaisi.

Kirkkojen mahdollisuudet toimia eettisinä julistajina ovat maallistumisen myötä melkoisen heikot. Vaikka vähäinen kirkkokansa ehkä kuunteleekin, niin vallassa olevat poliitikot harvemmin sietävät kirkon eettistä julistusta, jos se on ristiriidassa omien tavoitteiden kanssa. Kaikki tuki luonnollisesti kelpaa, ja Kirill menee siinä halukkaasti pidemmälle kuin yksikään tuntemamme Bysantin patriarkka.

Kaikella on hintansa. Kirillin tapauksessa kärsijänä on hänen johtamansa Venäjän ortodoksinen kirkko. Se on käytännössä menettänyt toimintamahdollisuutensa Ukrainassa sekä ekumeeniset suhteensa, ainakin läntisiin kirkkoihin. Nämä ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen moraaliseen kriisiin, johon Kirill kirkkonsa johdattanut.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Haldon, John: Byzantium at War AD 600–1453. New York: Routledge, 2003.

Hurskainen, Heta; Seppälä, Serafim; Somppi Susanna; Simola, Seppo: Pyhän sodan käsite on ortodokseille irvokas – mitä piilee patriarkka Kirillin julistuksen taustalla? Aamun Koitto 8.4.2024.

Huttunen, Niko: Early Christians Adapting to the Roman Empire, Leiden: Brill, 2020.

Karras, Valerie, A: Their Hands Are Not Clean : Origen and the Cappadocians on War and Military Service. Teoksessa Orthodox Christian perspectives on war, toim. Perry Hamalis & Valerie A. Karras. South Bend: University of Notre Dame Press, 2017.

Kyrou, Alexandros & Prodromou, Elizabeth : Debates On Just War, Holy War, And Peace : Orthodox Christian Thought and Byzantine Imperial Attitudes toward War. Teoksessa Orthodox Christian perspectives on war, toim. Perry Hamalis & Valerie A. Karras. South Bend: University of Notre Dame Press, 2017.

McGuckin, J. A.: A Conflicted Heritage. The Byzantine Religious. Establishment of a War Ethic. Dumbarton Oaks Papers, Vol. 65/66 (2011–2012). Washington D.C.: Dumbarton Oaks, 2011.

Meriläinen, Juha: Putinin alttaripoika. Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota. Helsinki: Otava, 2023.

Seppälä, Serafim: Vastarinta, tappaminen ja armeija varhaiskirkon ajattelussa. Teoksessa Ortodoksia 63. Viro: Ecoprint, 2023.

Simola, Seppo: Kirkkomme ja maanpuolustus: Heikompia saa suojella, mutta aseita ei pidä siunata. Aamun Koitto, 3(2022). Helsinki: Ortodoksinen kirkko Suomessa, 2022.

St. Basil the Great 13th Canon. Teoksessa The Rudder, toim. D. Cummings. Chigago: Orthodox Christian Educational Society,1957.

Дионисий, митрополит: Циркулярное письмо митрополита Воскресенского Дионисия о молитве о восстановлении мира, 3.3.2022. Москва: Московский патриархат, 2022.

Зотова, Наталия: Антивоенный священник РПЦ: «Нельзя врать перед Богом, что кто-то ополчился на Русь». BBC, 10.4.2024.

Иванова, Александра: Прихожане об Алексее Уминском: ”Он – свободный человек”. Deutsche Welle, 11.1.2024.

Кирилл, Патриарх: Молитва о Святой Руси, 25.9.2022. Московский патриархат, 2022.

Кирилл, Патриарх: Обращение Святейшего Патриарха Кирилла к архипастырям, пастырям, монашествующим и всем верным чадам Русской Православной Церкви, 24.2.2022. Москва: Московский патриархат, 2022.

Кирилл, Патриарх: Патриаршая проповедь в Неделю 15-ю по Пятидесятнице после Литургии в Александро-Невском скиту 25.9.2022. Москва: Московский патриархат, 2022.

Кирилл, Патриарх: Патриаршая проповедь в Неделю сыропустную после Литургии в Храме Христа Спасителя, 6.3.2022. Москва: Московский патриархат, 2022.

Кирилл, Патриарх: Слово Святейшего Патриарха Кирилла в Неделю о Страшном Суде после Литургии в Храме Христа Спасителя, 27.2.2022. Москва: Московский патриархат, 2022.

Митрохин, Николай: Жатвы войны: Русская Православная Церковь и российское вторжение в Украину. RE: RUSSIA papers #7, 2024.

Русская Православная Церковь: Наказ XXV Всемирного русского народного собора «Настоящее и будущее Русского мира», 27.3.2024, Москва: Московский патриархат, 2024.

Русская Православная Церковь: Основы социальной концепции Русской Православной Церкви. Москва: Московский патриархат, 2000.

Русская Православная Церковь: Устав Русской Православной Церкви. Москва: Московский патриархат, 2017.