Käytännöllinen usko – uskonnonfilosofisia kysymyksiä Kantin filosofiassa

Immanuel Kantin 300-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna. Kant on ajatuksillaan muovannut ajatteluamme, ja muovaa sitä yhä monin eri tavoin. Millaisia uskonnonfilosofisia aiheita Kantin filosofia tarjoaa meille?

Valistusajan filosofi Immanuel Kantin (1724–1804) vaikutusta länsimaisen filosofian historian kannalta ei voida alleviivata tarpeeksi. Useat meistä ovat tutustuneet Kantin ajatteluun lukion filosofian kursseilla tai viimeistään yliopisto-opintojensa aikana. Filosofi Toni Kanniston mukaan Kant ottaa teoksillaan kantaa filosofian eri osa-alueisiin muodostaen valtavan filosofisen perinnön, jonka perustalle monet Kantin jälkeiset ajattelijat ovat muodostaneet ajatuksiaan. Kantin valtaisaan perintöön sisältyy paljon uskonnonfilosofisesti kiinnostavaa ainesta. Tämä tekee Kantista kiinnostavan ajattelijan myös teologisen tutkimuksen näkökulmasta.

Tässä artikkelissa esittelen lyhyesti kolme Kantin filosofiaan sisältyvää uskonnonfilosofista teemaa, joiden voidaan katsoa luovan perustan kantilaiselle uskonnonfilosofialle sekä antavan esimerkin sen luonteesta.

Katsaukseni perustuu Toni Kanniston Kantia ja Kantin filosofiaa käsitteleviin artikkeleihin, Sami Pihlströmin artikkeleihin Kantin uskonnonfilosofiasta, Hanne Appelqvistin Kantin uskonkäsitystä käsittelevään artikkeliin, Olli Koistisen johdantoon suomenkielisen Puhtaan järjen kritiikki -teoksen käännöksessä sekä Markus Nikkarlan johdantoon suomenkielisen Käytännöllisen järjen kritiikki-teoksen käännöksessä muun kirjallisuuden ohella.

Jumalan olemassaolo

Jokainen, joka on tutustunut Kantin ajatteluun, on kohdannut Kantin massiivisimman ja laajimman yksittäisen kirjoituksen, eli Puhtaan järjen kritiikin (Kritik der reinen Vernunft 1781/1787). Kirja on malliesimerkki Kantin filosofisesta tyylistä, ja toimii Kantin aatehistoriallisen tutkimuksen kiintopisteenä ollessaan Kantin kriittisen kauden ensimmäisiä töitä.

Vesa Oittisen mukaan kriittisellä kaudella viitataan Kantin filosofisen ajattelun muuttumiseen, kun hän ymmärsi tiedon muodostuvan järjellisen, eli rationaalisen, ja kokemuksellisen, eli empiirisen, aineksen yhteistyöstä sen sijaan, että tieto olisi yksinomaan järjellistä tai kokemuksellista.

Jumalan olemassaolosta ei ole mahdollista saada tietoa, koska ihmisjärjellä ei ole kykyä ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon

Kant esittelee uutta näkemystään Puhtaan järjen kritiikissä ja samalla hän ottaa kantaa useisiin filosofisiin kysymyksiin, joista yksi on kysymys Jumalan olemassaolosta, jota voidaan perustellusti pitää uskononfilosofisena kysymyksenä. Kant käy läpi klassisia Jumalan olemassaolon osoittavia todistuksia. Kantin kritiikin lopputulos on se, että jumalatodistukset eivät toimi. Kantin lopullinen tuomio teoksessa on se, että Jumalan olemassaolosta ei ole mahdollista saada tietoa, koska ihmisjärjellä ei ole kykyä ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon.

Esimerkiksi Kantin kritiikistä jumalatodistuksia kohtaan nostan esiin suunnitteluargumentin, jonka mukaan todellisuuden suunnitelmallisuuden syy on Jumala ja näin ollen Jumalan on oltava olemassa. Kant torjuu tämän todistuksen kokemuksen rajallisuuteen vedoten. Suunnitteluargumentti ei voi todistaa Jumalan olemassaoloa kokemusmaailman rajoissa, koska argumentti laajentaa itsensä kokemusmaailman yli todellisuuden taustalla toimivaan tahoon, jota koko argumentilla pyritään todistamaan.

Käytännöllisen järjen postulaatit

Käytännöllisen järjen postulaatit ovat Kantin käytännöllisen filosofian ytimessä. Kant esittää käytännöllisen filosofiansa, eli moraalifilosofiansa, Käytännöllisen järjen kritiikissä (Kritik der praktischen Vernunft 1788), jonka hän julkaisi Puhtaan järjen kritiikin jälkeen. Käytännöllisen järjen postulaatteja ovat Jumalan olemassaolon, sielun kuolemattomuuden sekä vapaan tahdon olettaminen. Postulaateilla Kant tarkoitti sitä, että ihmisjärki tekee nämä kolme oletusta, kun moraali hyväksytään toimintaa ohjaavaksi säännöksi.

Uskonnonfilosofisen tutkimuksen kannalta etenkin Jumalan olemassaolon postulaatti vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Kritiikkien väliset väitteet Jumalan olemassaolosta voivat vaikuttaa keskenään ristiriitaisilta, mutta ristiriitaa ei ole olemassa sen vuoksi, koska Jumalan olemassaolo on ensisijaisesti käytännöllisen järjen asia. Kant katsoi ihmisjärjen olevan jaettavissa teoreettiseen sekä käytännölliseen järkeen, jolloin teoreettisen järjen tehtävä on käsitellä kaikkia tietoon liittyviä prosesseja, kun taas käytännöllinen järki kattaa moraaliin liittyvät kysymykset. Tämä tarkoittaa sitä, että moraaliin liittyvät kysymykset ratkaistaan käytännöllisessä järjessä, joka Kantin mukaan on näistä järjen lajeista ensisijainen.

Kant ei katsonut teoreettisen ja käytännöllisen järjen olevan keskenään kilpailevia järjen lajeja, vaan että molemmat järjen osa-alueet ratkaisevat asioita omien lainalaisuuksiensa mukaisesti. Kant on Puhtaan järjen kritiikissä käsitellyt Jumalan olemassaoloa teoreettisen järjen valossa. Tämän tarkastelun tulokset ovat johtaneet siihen, että Jumalan olemassaolosta on tehtävä oletus käytännöllisessä järjessä, jolloin Jumalan olemassaolon olettaminen ei ole ristiriidassa aiemmin esitettyjen väitteiden kanssa. Kant tarkastelee kysymystä yksinkertaisesti eri näkökulmista näissä teoksissa.

Uskon moraalinen luonne

Kolmantena uskonnonfilosofisena aiheena Kantin filosofiasta nostan esiin moraalin ja uskon välisen suhteen. On perusteltua väittää, että Kantin uskonnonfilosofian tutkiminen liittyy tiivisti hänen moraalifilosofiansa tutkimiseen. Tämä johtuu siitä, että osa-alueet, jotka herättävät uskonnonfilosofisen kiinnostuksen, liittyvät moraalifilosofisiin kysymyksiin Kantin filosofiassa. Uskonnonfilosofisesti kiinnostavat Kantin teokset sisältävätkin hyvin paljon moraalifilosofiaa.

Tunnetuin kytkös moraali- ja uskonnonfilosofian välillä on sanoitettuna Käytännöllisen järjen kritiikissä käytännöllisen järjen postulaattien muodossa. Tässä Kant toteaa, että moraalin kannalta Jumalan olemassaolon olettaminen on tarpeellista. Tämä on tehtävä, koska Jumalan olemassaolon oletus perustuu Kantin näkemykseen velvollisuudesta, eli moraalilaista. Robert Johnsonin ja Adam Curetonin mukaan moraalilain sisältö on velvollisuus, jonka mukaan ihmisen tulee toimia. Yleisesti moraalilaki tunnetaan nimellä kategorinen imperatiivi, jonka Kant esittelee teoksessa nimeltä Moraalin metafysiikan perustus (Grundlegung zur Metaphysik der Sitten, 1785). Kategorisen imperatiivin mukaan toiminnan tulee olla sellaista, että toiminnan taustalla olevan säännön voisi kuvitella, sekä tahtoa, olevan kaikkien ihmisten toimintaa ohjaava ohje, sekä ihmisen itseisarvollisena toimijana huomioon ottavaa. Kategorisen imperatiivin vuoksi Kant tunnetaan kenties kuuluisimpana velvollisuuseetikkona, eli ajattelijana, jonka mukaan toiminnan moraalisen arvon määrittää toiminnan taustalla oleva peruste toiminnan seuraamuksen sijaan.

Moraalilain mukaan eläminen voi johtaa onnettomuuteen ja suruun, minkä vuoksi ihmisellä on syy toiveeseen tahosta, joka palkitsee moraalilain mukaan elävät ihmiset – Jumala. Jumalaa ei ole mahdollista löytää teoreettisen järjen keinoin, minkä vuoksi hänen olemassaolosta on tehtävä oletus käytännöllisessä järjessä. Usko Jumalaan, jos Jumalan olemassaolon olettaminen voidaan näin ilmaista, on näin ollen moraalinen kysymys, johon Kant tarjoaa vastauksen.

Kant ilmaisee kytköksen moraalin ja Jumalan käsitteen välillä Käytännöllisen järjen kritiikissä seuraavasti:

”—mikäli oletetaan Jumalan olemassaolo, niin Jumalan olemassaolon oletus liittyy erottamattomasti velvollisuuteen, toisin sanoen on moraalisesti välttämätöntä olettaa Jumalan olemassaolo.” (Kant 2016, 5:125.)

Näin ollen Kantin filosofiassa, ei ole mahdollisuutta tarkastella uskonnonfilosofisia kysymyksiä erillään moraalifilosofiasta. Uskonnon ja moraalin välinen suhde on Kantin filosofiassa erittäin läheinen tarkoittaen sitä, että uskonnollisiin kysymyksiin voidaan vastata moraalifilosofian keinoin.

Päätös

Kantin uskonnonfilosofia ei laajuudessaan ole typistettävissä yhden artikkelin mittaan. Olen tässä artikkelissa nostanut esiin muutaman uskonnonfilosofisesti kiinnostavan teeman, jotka samalla ovat hyvin keskeisiä Kantin filosofisessa järjestelmässä, ja esitellyt niitä tutkimuskirjallisuuteen perustuen. Näkemykset Jumalan olemassaolon kysymyksen mahdottomasta luonteesta, käytännöllisen järjen postulaateista sekä moraalin ja uskon välisestä suhteesta ovat jättäneet jälkensä teologiseen sekä uskonnonfilosofiseen tutkimukseen. Kantin uskonnonfilosofia laajenee näistä kysymyksistä useisiin jatkokysymyksiin, joita tutkitaan aktiivisesti Kant-tutkimuksen piirissä.

Kirjoittaja

Appelqvist, Hanne (2019). Kant on Religious Faith and Beauty. Rydenfelt, Henrik. & Koskinen, Heikki J. & Bergman, Mats. (toim.), Limits of Pragmatism and Challenges of Theodicy: Essays in honor of Sami Pihlström. Philosophical Society of Finland, 95. 203-211.

Johnson, Robert. & Cureton, Adam (2022). Kant’s Moral Philosophy. Zalta, Edward N. & Nodelman Uri (toim.), Stanford Encyclopedia of Philosophy. https://plato.stanford.edu/cgi-bin/encyclopedia/archinfo.cgi?entry=kant-moral

Kannisto, Toni (2007). Kant: etiikka. Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/kant-etiikka.

Kannisto, Toni (2007). Kant, Immanuel. Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/kant-immanuel

Kannisto, Toni (2007). Kant: Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft). Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/kant-puhtaan-jarjen-kritiikki-kritik-der-reinen-vernunft

Kant, Immanuel (2016). Käytännöllisen järjen kritiikki. Suomentanut Markus Nikkarla. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der praktischen Vernunft, 1788).

Kant, Immanuel (2014). Moraalin metafysiikan perustus. Suomentanut Markus Nikkarla. Turku: Areopagus. (Alkuteos Grundlegung zur Metaphysik der Sitten, 1785).

Kant, Immanuel (2013). Puhtaan järjen kritiikki. Suomentaneet Markus Nikkarla & Kreeta Ranki. Helsinki: Gaudeamus. 13–46. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787).

Koistinen, Olli (2013). Johdatus Puhtaan järjen kritiikkiin. Kant, Immanuel (2013). Puhtaan järjen kritiikki. Suomentaneet Markus Nikkarla & Kreeta Ranki. Helsinki: Gaudeamus. 13–46. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787).

Nikkarla, Markus (2016). Johdatus Käytännöllisen järjen kritiikkiin. Kant, Immanuel (2016). Käytännöllisen järjen kritiikki. Suomentanut Markus Nikkarla. Helsinki: Gaudeamus. 7-41. (Alkuteos Kritik der praktischen Vernunft, 1788).

Oittinen, Vesa (1997). Kant ja filosofian ”kopernikaaninen käänne”. Kant, Immanuel (1997). Prolegomena: eli johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird aftreten können, 1783).

Pihlström, Sami (2019). Jumalatodistusten paluu. Hallamaa, Jaana. & Koistinen, Timo. (toim.), Jumalan paluu 2000-luvulle. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

Pihlström, Sami (2010). Uskonto ja elämän merkitys. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.