Kirjaesittelyssä Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia
Mikä Raamattu on ja miten kirja on muovautunut historian saatossa kirjureiden käsissä? Mistä Raamatun varhaisimmat käsikirjoitukset löytyvät, vai onko niitä edes löydettävissä? Raamatun käsikirjoitusten historiaan keskittyvä teos etsii vastauksia tekstikriittisestä tutkimuksesta mielenkiintoa herättävällä tavalla.
”Ainoa pysyvä asia on muutos.” Kreikkalaisen filosofin Herakleitoksen sanoja lainaavat myös Paavo Huotari ja Ville Mäkipelto tietokirjassaan Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia. Kansantajuisesti kirjoitettu tietokirja vie lukijan eksegeettisen tutkimuksen ytimeen, eli tekstikriittisen tutkimuksen maailmaan. Se tarjoaa kattavan selonteon Raamatun tekstien juutalaisista ja kristillisistä juurista, tulkintatraditiosta sekä historian saatossa muovautuneista jumala- ja ihmiskäsityksistä. Nykypäivän yhteiskunnallista keskustelua unohtamatta. Laaja asiakokonaisuus on tiivistetty johdonmukaisesti 200 sivuun. Teos kohtaa lukijansa herättelevien kysymysten ja huomioiden kautta. Kielenkäyttö on sujuvaa ja paikoin jopa niin ketterää, että sillä on keventävä vaikutus lukukokemukseen.
Kääntäjä on aina myös tulkitsija
Teoksen punaisena lankana kulkee tekstien syntyhistoriaan limittyvä inhimillisyys, ja kirja keskittyy esittelemään Raamatun muutoshistoriaa tahallisten muokkausten näkökulmasta. Mäkipelto ja Huotari huomauttavat, että Raamattu palautuu useisiin käsikirjoituksiin, joista ainuttakaan ei voida pitää alkuperäisenä lähteenä. Raamatun kirjat kertovat toisinaan samoista asioista eri näkökulmista käsin, ja toisinaan ne välittävät toisilleen ristiriitaista informaatiota. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Huotari ja Mäkipelto nostavat esille Raamatun tekstihistoriallisen kerrostuneisuuden sekä sen, että kieli kantaa kulttuurinsa merkityksiä, kokemusmaailmoja ja ajattelutapoja:
”Raamatun tekstit kumpuavat vähintään 2 000 vuoden takaisesta maailmasta, jota tunnetaan lopulta varsin huonosti. Meille on säilynyt tästä maailmasta arkeologista aineistoa ja tekstilähteitä, mutta emme pääse haastattelemaan ihmisiä ja kysymään heiltä heidän kielensä ja kulttuurinsa tarkkoja merkityksiä. Historiallisen dokumentin kääntämiseen sisältyy siksi aina paljon epävarmuutta. Sitä ei voi tehdä irrallaan kielen ja kulttuurin historian tutkimuksesta. Kääntäjä on siksi aina myös tulkitsija.”
Kirja avaa yksityiskohtaisten tekstikriittisten esimerkkien kautta huomioita, joita Raamatun tekstin kääntäjän, käyttäjän ja tulkitsijan olisi tärkeää ymmärtää. Esimerkiksi juutalaisuudelle ja kristinuskolle ominainen monoteismi eli usko yhteen jumalaan on historiallisen kehityskulun tulos. Vanhan Testamentin tekstejä kirjoitettiin ja kopioitiin monijumalaisessa ympäristössä.Ajatus yhden Jumalan olemassaolosta syntyi vasta pidemmän historiallisen kehityksen tuloksena. Juutalaisuuden ja kristinuskon pääjumalaksi kehittyneeseen Jahveen liitettiin auringon- ja myrskyn jumalan piirteitä, ja myöhemmin myös muiden jumalten ominaisuuksia. Jahvesta kehittyi jumalista korkein. Ajan saatossa tekstit muuttuivat kirjureiden käsissä henoteismistä, eli yhtä jumalaa muiden yläpuolella pitävästä uskosta, monoteismiin, uskoon yhden Jumalan olemassaolosta.
Jumalten määrä ei ole ainoa asia, johon kirjurien toteuttama jumalallinen tuotekehittely kohdistui
Huotari ja Mäkipelto
”Raamattua ei ole olemassa”
Kirjassa on käytetty esimerkkejä runsaasti, ja tekstikriittinen tutkimus on pilkottu ymmärrettäviin osiin tavallisen tallaajan sisäistettäväksi. Siinä käydään dialogia historiallisten tekstien suhteesta nykypäivään. Jeesuksen jumaluuden ja Marian neitseellisyyden lisäksi käsittelyssä ovat myös nykyajan yhteiskunnallisen keskustelun polttavat puheenaiheet, kuten tasa-arvoon liittyvät kysymykset ja koronapandemia. Vertailu eri käsikirjoitusten välillä on toteutettu pedagogisesti älykkäällä tavalla, jonka kautta lukija voi itse sekä oppia että ymmärtää tekstikriittisten huomioiden tekemistä ja soveltamista.
”Raamattua ei ole olemassa” toteavat Mäkipelto ja Huotari ytimekkäästi. Perustelu edelliselle löytyy teoksen tavoitteesta esitellä kirjureiden tekemiä tahallisia muokkauksia, joiden kautta kirjoittajat osoittavat, ettei muuttumatonta pyhää tekstiä ole koskaan ollut olemassa. Tekstit ovat muuttuneet kirjureiden ihanteiden ylläpitämisen takia, inhimillisten vahinkojen sekä opillisten korjausliikkeiden seurauksena. Edelliset muutokset ovat perusteltavissa vertailemalla varhaisia käsikirjoituksia. Miten Marian neitsyys voidaan myös tulkita toisin, tai adoptoiko Jumala Jeesuksen kastamisen hetkellä? Mäkipelto ja Huotari nostavat tekstikriittisen tutkimuksen kautta rohkeita, ja paikoin kristillistä oppia provosoiviakin huomioita.
Toinen lukija voi innostua ja toinen kauhistua. Kirjan kirjoittajat ovat kuuliaisia aiheen rajaukselle nostaen järjestelmällisesti esille Raamatun teksteissä esiintyviä kirjureiden tekemiä tahallisia muokkauksia. Aiheen vieraaksi kokevalle riittää pureksittavaa, mutta pureskeluun tottunut saattaa jäädä paikoin kaipaamaan alaviitteitä ja tarkennuksia. Kirjureiden motiiveja tekstien muuttamiseen tai sensuroimiseen annetaan paikoin varsin lyhyiden perusteluiden kera. Niissä lukijalla saattaa herätä vastakysymyksiä kirjoittajille: mistä te voitte tietää tämän ja millä perusteilla tuntemattomaksi jäänyt kirjuri on tehnyt kyseisen muutoksen käsikirjoitukseen? Toisaalta kirjan kirjoittajat myös myöntävät, että he eivät tiedä kaikkea. Osa tarjotuista perusteluista jää päätelmien tai keskeneräisten pohdintojen varaan. Jos kirjassa olisi alaviitteet, niiden kautta lukija voisi perehtyä tarkemmin päättelyn taustalla oleviin asiakokonaisuuksiin. Tällöin tilaa jäisi omien havaintojen ja tarkentavien kysymysten esittämiselle sekä jatkoselvityksille.
Kirjurit ja kirjoittajat ovat inhimillisiä
Kirja päättyy epilogiin, jossa Huotari ja Mäkipelto avaavat muuttunutta suhdettaan Raamattuun oman henkilöhistoriansa lävitse. Epilogi taustoittaa kirjan kontekstia, sillä siinä kirjoittajat ilmaisevat läpinäkyvästi sen, mitä tutkimuksessa toisinaan pyritään selvittämään; kirjurin omaa suhdetta tekstiin, osana kulttuurista ja sosiaalista ympäristöään. Molemmat kirjan kirjoittajista toteavat Raamatun muutosten olleen läpeensä henkilökohtainen aihe, minkä toisinaan voi aistia kirjan sivuilla esiintyvistä nasevista sanavalinnoista ja huutomerkeistä. Kirja kannattaa lukea, sillä Raamatun tekstien moniäänisyys ja inhimillisyys on hyvä tiedostaa omaa elämää normittaessa tai ”raamatullisia” perusteita haettaessa.