Ihmisen haasteena on elinikäinen kehittyminen: Haastattelussa Jouko Kiiski
Jouko Kiiski on koko työelämänsä aikana analysoinut yksilön kehitystä ja kasvua eri tehtäviensä näkökulmista. Maailmantilan muutokset luovat haasteita seurakunnalliselle toiminnalle. Kiiskin mukaan pohjimmainen kirkon sanoma ja tehtävä on silti muuttumaton. Millaisia ajatuksia hänellä on ajankohtaisista kirkollisista haasteista nyt eläkkeelle jäätyään?
Kiiskin polku papiksi ja kirkkoherraksi
Hengellisen polun löytyminen ei ollut Kiiskille heti itsestään selvää, sillä rippikouluikäisenä hän ei halunnut kirkkokriittisyytensä vuoksi osallistua rippikouluun. Lukioaikana Kiiski kuitenkin päätyi seurakunnan toimintaan ja ystävystyi siellä samanhenkisten nuorten kanssa. Tämä johti siihen, että lukioaikana hän koki hengellisen herätyksen, tapahtuma muutti Kiiskin elämän suunnan.
Kun Kiiski mietti opintojaan, hän ajatteli aluksi olevansa kiinnostunut lääketieteestä ja fysiikasta, mutta hengellisen herätyksen myötä hän ei lopulta halunnut opiskella muuta kuin teologiaa. Valmistuttuaan ylioppilaaksi 1974 ja hän päätti kirkkoherran suosituksesta suorittaa myös rippikoululeirin. Rippikoulu tuntui kuitenkin Kiiskin mielestä vain velvollisuudelta, koska siellä ei ollut enää hänen ikätovereitaan. Samana syksynä alkoivat opinnot teologisessa tiedekunnassa. Näin aluksi kirkkokriittisestä nuoresta kasvoi opiskelija, jonka selkeänä päämääränä oli opiskella teologiaa ja ryhtyä papiksi. Kiiski valmistui teologian maisteriksi vuonna 1978.
Opintojensa jälkeen Kiiski toimi seurakuntapastorina 1979–1985. Pian työhön menonsa jälkeen hän meni naimisiin ja sai toteuttaa myös perheenisän roolia. Vuosina 1985–1991 hän työskenteli kirkkoherran virassa.
Kohti uusia haasteita
Vaikka papin ja kirkkoherran työ olikin antoisaa, kymmenen vuoden työelämän jälkeen häntä alkoivat kiinnostaa myös muunlaiset uravaihtoehdot. Hän aloitti perheasiain neuvottelukeskuksen johtajan toimessa vuonna 1991 ja toimi tehtävässä yli kymmenen vuotta.
Hänen mukaansa perheneuvonta-, perheterapia- ja työnohjaajan tehtävät olivat samaan aikaan mielekkäitä ja haasteellisia. Perheneuvojaksi Kiiski valmistui 1994 ja hän sai työhönsä kouluttautumisen vuoksi harjoitella erilaisia terapiamenetelmiä ja käydä itse pitkässä terapiassa. ”Terapeuttina on todella tärkeää tuntea myös itseään ja menneisyyttään”, Kiiski toteaa.
Kiiski valmistui myös perheterapeutiksi ja psykoterapeutiksi vuonna 1996. Hänen mukaansa tämä elämänvaihe antoi rohkeutta käsitellä uusia haasteita hänen silloisessa työssään sekä elämänsä myöhemmissäkin vaiheissa. Kiiski kertoo arvostavansa hengellisen kasvun lisäksi psykologista kehittymistä.
Kiiskin mukaan sielunhoitoa toteuttavat kaikki kirkon työntekijät. Kirkon piirissä on paljon luonnollisia kohtaamisia, joissa toteutetaan sielunhoitoa, vaikka sitä ei erikseen kutsuta sielunhoidoksi
Kiiski väitteli 2002 teologian tohtoriksi ja samana vuonna hän aloitti työnsä Itä-Suomen yliopiston teologisen tiedekunnan käytännöllisen teologian lehtorina ja yliopistolehtorina. Hän on toiminut Itä-Suomen yliopistossa pastoraalipsykologian dosenttina vuodesta 2006 ja Helsingin yliopistossa vuodesta 2009. Kiiski valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 2011 pääaineenaan psykologia.
Kaikki elämää pohtivat ihmiset ovat mielenkiintoisia
Jouko Kiiskin tutkimustoiminta ja mielenkiinnon kohteet painottuvat pastoraalipsykologiaan. Pastoraalipsykologialla tarkoitetaan laajaa sielunhoitoon liittyvää tutkimusta. Sielunhoito kuuluu kirkon yleisiin tehtäviin ja sillä on diakoninen ulottuvuus. Työn tarkoituksena on palvella kaikkia ihmisiä riippumatta heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan.
Kiiskin mukaan sielunhoitoa toteuttavat kaikki kirkon työntekijät. Kirkon piirissä on paljon luonnollisia kohtaamisia, joissa toteutetaan sielunhoitoa, vaikka sitä ei erikseen kutsuta sielunhoidoksi. Sielunhoitotyöhön kuuluu tavallisimmin kuunteleminen, keskusteleminen ja ihmisen tukeminen.
Saapuessaan sielunhoitoon, ihminen saattaa kaivata tilanteelta juuri hengellisyyttä. Tosin vahvistuvan maallistumisen aikana kaikilla seurakuntalaisilla ei ehkä ole enää samalla tavalla kuin ennen kosketuspintaa hengellisyyttä vahvistaviin traditioihin, Kiiski pohtii.
Seurakuntalaiset ovat harvoin tietoisia siitä, että sielunhoitoa toteutetaan kirkon piirissä myös erillisenä palveluna. Vaikka hoidossa voi olla mukana hengellisyyttä, sielunhoidollisessa työssä ei ole tarkoitus ottaa kantaa eri aatemaailmoihin. Kiiski kertoo käyneensä erittäin rakentavia keskusteluja uskosta esimerkiksi ateistien kanssa. Hänen mukaansa ateistia ja tunnustuksellista kristinuskoista yhdistää kiinnostus Jumalaan, vaikka heidän ratkaisunsa Jumalan olemassaoloon on päinvastainen.
Kirkko ennen ja nyt
Kun Kiiski aloitti teologian opinnot, maailma oli hyvin toisenlainen. Kirkolla oli vahva asema yhteiskunnassa, kirkkoon kuului yli 90 % väestöstä ja kristilliset arvot olivat siten vahvemmin esillä. Kiiskin mukaan on suuri haaste tuoda evankeliumia sopivaksi nykyaikaan. Ihmiset ovat vieraantuneempia kirkosta ja kristinuskosta, evankeliumia voi olla vaikeaa sanoittaa nykyhetkeen sopivaksi.
Kiiskin mukaan kirkollisissa keskusteluissa on helppoa puhua ajankohtaisista aiheista, kuten sodista sekä ilmastonmuutoksesta ja siten sivuuttaa keskeisin kristinuskon tarkoitus. Varsinaista kirkon sanomaa ei tule unohtaa. Papin ei ole tarpeellista ottaa maallisiin asioihin liikaa kantaa. Esimerkiksi saarnan sanomassa on vaikeaa käsitellä syyllisyyttä riittävän yksinkertaisesti, koska syntyneisiin konflikteihin liittyy yleensä monta tekijää. Sen sijaan rauhaan liittyvät asiat eivät hajota mielipiteitä, koska kaikki oletettavasti haluavat rauhaa, Kiiski toteaa.
Ihmisen täytyy voida luottaa siihen, että hän on tehnyt oikeat valinnat sen hetkisissä olosuhteissa. Silloin voi elää sopusoinnussa itsensä kanssa
Koska kirkon alkuperäinen tehtävä oli suojella luomakuntaa, Kiiski myöntää luonnonsuojelun kuuluvan kirkon piiriin. Kirkossa onkin jaettu esimerkiksi ympäristödiplomeja seurakunnille, joita on muutoinkin kannustettu kohtuulliseen ja säästäväiseen elämäntapaan. Ilmastomuutoksen torjumisessa kirkko on mukana, mutta kirkon tehtävänä ei ole toimia luonnonsuojelujärjestönä, hän huomauttaa.
“Teologian opinnoistanihan on kohta viisikymmentä vuotta!”
Syyskuussa 2022 Jouko Kiiski jäi eläkkeelle. Olisiko hän uransa aikana halunnut tehdä urallaan jotakin toisella tavalla? “Joskus työn sijaan olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota sosiaaliseen elämään. Toisaalta ainahan pitäisi tehdä enemmän asioita joka suuntaan, joten on pakko tehdä elämän myötä valintoja. Ihmisen täytyy voida luottaa siihen, että hän on tehnyt oikeat valinnat sen hetkisissä olosuhteissa. Silloin voi elää sopusoinnussa itsensä kanssa”, Kiiski pohtii.
Jos Jouko Kiiski voisi olla uudestaan teologian opiskelija, hän haluaisi käydä paljon luennoilla. Kiiski ajattelee, että kirjoja voi aina lukea, mutta on upea mahdollisuus kuunnella eri luennoitsijoiden ajatuksia. Opinnoissa on mahdollista keskittyä tiedon vastaanottamiseen, eikä tarvitse vielä olla itse opin antajan roolissa.
Opiskeluaika kannattaa käyttää monipuolisesti hyödyksi. Uusille teologian opiskelijoille Kiiski haluaa sanoa, että jo opiskeluaikana on hyvä pyrkiä löytämään ulottuvuuksia oman elämän harmoniaan. Tasapainoa lisäävät esimerkiksi opiskeluaikana luodut, joskus jopa läpi iän kestävät ystävyyssuhteet. Nuorena monesti rakennetaan omaa minuutta, siksi sosiaalisten suhteiden rakentaminen on tärkeä osa hyvinvointia.
Eläkepäivät luovat vapauden tunnetta
Tällä hetkellä Kiiski totuttelee eläkkeellä olemiseen, eikä hänellä ole käynyt aika lainkaan pitkäksi! Hän on kokenut eläköitymisen hyvin myönteisenä. Kiiski kokee vapautta, koska tehtävien tekeminen on nyt omassa vallassa. Nyt voi nauttia ajasta lasten ja lastenlasten kanssa sekä liikkua luonnossa koirien kanssa, Kiiski sanoo hymyillen.
Onnellisesta elämänvaiheestaan huolimatta Kiiski on jäänyt kaipaamaan työyhteisöön kuulumista ja ihania opiskelijoita, joiden kanssa on aina kehittynyt mielenkiintoisia keskusteluja. Jatkossa Kiiski haluaisi kirjoittaa lisää sielunhoidosta ja ihmisen kohtaamisesta, koska teema koskettaa häntä yhä edelleen.