Kuka puhuu islamin puolesta?

Kun pohditaan Suomen monimuotoisen muslimiväestön medianäkyvyyttä, on tärkeä kysyä, kuka puhuu islamin puolesta tiedotusvälineissä. Kuka saa edustaa Suomen muslimeita lehtien sivuilla ja television ajankohtaisohjelmissa?

Suomessa asuu tällä hetkellä arviolta 120 000 – 130 000 muslimia tai muslimitaustaista ihmistä, joten islam on kristinuskon jälkeen maamme toiseksi suurin uskontoperinne. Suomen muslimiväestö on myös moniin muihin Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen monietninen ja -kielinen.

Islam on verrattain paljon näkyvillä suomalaisessa uutismediassa, usein erilaisten konfliktien yhteydessä. Kun kysymys on ulkomaan uutisista, konfliktit ovat yleensä väkivaltaisia. Kotimaan uutisissa kyse on puolestaan pääasiassa islamin ja suomalaisen yhteiskunnan normien välisistä jännitteistä – esimerkiksi siitä, saako uimahallissa käyttää koko vartalon ja hiukset peittävää uima-asua, burkinia.

Kaikki uutiset eivät toki liity konflikteihin. Yksi vuosittain uutisoitava tapahtuma on muslimien paastokuukausi ramadanin alku, ja sen yhteydessä kerrotaan usein myös laajemmin paastoamisesta suomalaisessa kontekstissa.

Moskeijayhteisöt eivät edusta kaikkia muslimeja

Kun toimittaja kaipaa juttuunsa ”muslimien näkemystä”, hänen on yleensä helpointa kääntyä näkyvimpien islamilaisten yhdyskuntien puoleen. Ei olekaan ihme, että yleisimpiä islamin edustajia mediassa ovat suurten moskeijayhdistysten johtohahmot, esimerkiksi imaamit. Yleensä he ovat keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä.

Moskeijaa ei useinkaan valita sen imaamin uskonnollisten mielipiteiden takia vaan esimerkiksi siksi, että se sattuu olemaan lähellä omaa kotia tai työpaikkaa tai sillä on viihtyisät tilat.

Moskeijayhdistykset edustavat kuitenkin vain pientä osaa muslimeista: Suomen muslimitaustaisesta väestöstä noin 20 000 ihmistä on jäsenenä jossain islamilaisessa yhdyskunnassa. Moskeijayhdistykset ovat lisäksi huomattavan pieniä: valtaosalla Suomen noin 60 islamilaisesta yhdyskunnasta on joitain kymmeniä tai korkeintaan satoja jäseniä. Suurinkaan moskeijayhdyskunta, vajaan 3000 jäsenen Helsinki Islam Keskus, ei edusta kuin paria prosenttia muslimitaustaisesta väestöstä.

On myös hyvä huomata, ettei imaami läheskään aina edusta moskeijansa kävijäkunnan näkemyksiä. Toisin kuin kristillisillä seurakunnilla moskeijalla ei välttämättä ole mitään tiettyä ”tunnustusta”, vaan se on ennen kaikkea paikka, jossa käydään rukoilemassa. Moskeijaa ei useinkaan valita sen imaamin uskonnollisten mielipiteiden takia vaan esimerkiksi siksi, että se sattuu olemaan lähellä omaa kotia tai työpaikkaa tai sillä on viihtyisät tilat.

Sosiaalinen media voi lisätä moniäänisyyttä

Sosiaalinen media tarjoaa väylän ilmaista ajatuksiaan ja käydä keskustelua muiden kanssa. Kaikille avoin Twitter-, Facebook- tai Instagram-tili avaa keskustelua myös muiden kuin muslimien suuntaan, mitä voidaan pitää erityisen tärkeänä Suomen kaltaisessa maassa, jossa ennakkoluulot islamia kohtaan ovat monien tutkimusten mukaan vahvat.

Twitterissä on lukuisia muslimitaustaisia keskustelijoita, jotka nostavat esiin islamiin liittyviä asioita omista näkökulmistaan. Heihin lukeutuvat Isra Lehtinen, Maryan Abdulkarim, Hussein Al-Taee ja Nadiifo Omer kolmella viimeksi mainitulla on yli 8000 seuraajaa kullakin, mitä voidaan pitää jo melko hyvänä määränä Suomi-Twitterissä. Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyarilla seuraajia on jo yli 23 000. Kaikki viisi pääsevät ääneen myös perinteisessä mediassa, kuten sanomalehdissä ja televisiossa.

Kuitenkin myös sosiaalisessa mediassa on rajoituksensa ja kontekstilla on väliä. Marko Juntunen kirjoittaa kirjassaan Matkalla islamilaisessa Suomessa islamin fundamentalistisen virtauksen, salafismin, näkyvyydestä suomenkielisessä internetissä: ”Tietoverkossa salafi-wahhabistiset äänet dominoivat lähes epäsuhtaisesti muihin uskonkäsityksiin verrattuna ja etenkin suomenkielinen islam-keskustelu kulki erittäin voimakkaasti salafistista retoriikkaa heijastellen.”

Muslimia ei määrittele vain hänen uskonsa

On toivottavaa, että entistä useammat muslimit ottavat osaa islamista käytävään julkiseen keskusteluun, jotta ääneen pääsevät he, joita kysymykset ensi sijassa koskettavat. Samoin on toivottavaa, että julkiseen keskusteluun, olipa aihe mikä tahansa, osallistuisi entistä enemmän suomalaisia muslimeita. Tässä on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että aktiiviset keskustelijat joutuvat herkästi uskonnollistamisen kohteiksi eli heitä tarkastellaan ensisijaisesti muslimeina. Edellä mainitut twitteristit julkaisevat twiittejä myös monista muista kuin islamiin liittyvistä asioista, ja uskonto on vain yksi – osalla varsin pieni – pala kokonaisuutta.

Suomalaiset muslimit näkyvät ja kuuluvatkin mediassa paitsi muslimeina niin myös aivan tavallisina kansalaisina. He twiittaavat kirsikkapuiden kukinnasta, kaupunkipolitiikasta, rasismista, perheasioista

Maryan Abdulkarim otti kantaa siihen, miten hänet lokeroidaan tietyn ryhmän edustajaksi, selittäessään päätöstään jättäytyä pois Ylen Jälkiviisaat-ohjelmasta. Abdulkarim kirjoitti blogitekstissään muun muassa seuraavasti: ”Minulle tarjottu rooli on useimmiten ollut nimenomaan identiteettipoliittinen. Usein tämä tarkoittaa, että minua halutaan kuulla tietyn ryhmän edustajana, jolloin liikkumatilaa on vähän. Jälkiviisaat on ollut minulle alusta, jolla saan keskustella yhteiskunnallisista kysymyksistä itsenäni, toimittajana ja yhteiskunnan jäsenenä. Identiteettini ei ole ollut keskustelun keskiössä ja se on tuntunut tärkeältä.”

Suoraan uskontoon viittasi Ozan Yanar Facebook-kirjoituksessaan toukokuussa 2015. Tuore vihreiden kansanedustaja oli määritelty Suomen Kuvalehdessä muslimitaustaiseksi ateistiksi, ja tämä hämmästytti Yanaria: ”Erikoisinta on kuitenkin se, että he ovat kokeneet maailmankatsomukseni jostain syystä niin tärkeäksi kohdallani, että juuri se on pitänyt nostaa esille ensimmäisenä minusta kerrottavana asiana. Sen sijaan esimerkiksi taustaani kansantaloustieteen tuntijana tai rooliani Vihreiden nuorten puheenjohtajana ei mainita esittelyssä, vaikka nämä ovat mielestäni tärkeämpiä poliittista toimintaani määritteleviä tekijöitä.”

Suomalaiset muslimit näkyvät ja kuuluvatkin mediassa paitsi muslimeina niin myös aivan tavallisina kansalaisina. He twiittaavat kirsikkapuiden kukinnasta, kaupunkipolitiikasta, rasismista, perheasioista. Moni muslimi ei ehkä edes halua puhua uskostaan julkisesti ilkeiden tai epäasiallisten kommenttien pelossa.

Uskontolukutaito korostaa moninäkökulmaisuuden merkitystä

Uskontotieteilijä Diane Moore on määritellyt uskontolukutaidon kyvyksi ”havaita ja analysoida uskonnon ja sosiaalisen/poliittisen/kulttuurisen elämän välisiä perustavanlaatuisia yhteyksiä useista eri näkökulmista”. Uskontolukutaitoon kuuluu ymmärrys siitä, että uskontoperinteet eivät ole muuttumattomia monoliitteja vaan sisäisesti monimuotoisia ja muuttuvia. Uskonto ei myöskään rajoitu mihinkään erilliseen ”uskonnon sfääriin”, vaan kietoutuu yhteen ihmiselämän ja yhteiskunnan muiden osa-alueiden kanssa.

Media on keskeinen tiedonvälittäjä uskonnoista, ja siten sen tuottamalla kuvalla islamista on suora vaikutus suomalaisten ymmärrykseen maan toiseksi suurimmasta uskonnosta. Median toimintatapaan kuuluu toistuva turvautuminen hyväksi havaittuihin haastateltaviin, mikä johtaa helposti siihen, että tiettyä aihepiiriä on kommentoimassa yksi ja sama ”puhuva pää”.

Suomen muslimitaustainen väestö on kuitenkin niin monimuotoinen, ettei kukaan yksittäinen henkilö voi puhua koko ryhmän puolesta. Tätä monimuotoisuutta on tärkeää tuoda esille lisäämällä mediassa näkyvien henkilöiden kirjoa. Erityisen tärkeää on muistaa, että vähemmistöjenkin keskuudessa on omat valtarakenteensa. Tulevatko naiset, nuoret, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tai esimerkiksi islamista luopuneet kuulluiksi, kun islamista keskustellaan mediassa? Entä islamin eri suuntaukset, kuten shiialaisuuden eri muodot?

Jokaiselle ihmiselle on myös tarjottava mahdollisuus valita, missä määrin hän haluaa edustaa omaa ryhmäänsä julkisuudessa. Uskonto on monelle muslimille yksityisasia, jolloin joutuminen oman uskonnon julkiseksi edustajaksi voi olla hyvin epämukavaa. Voi miettiä, kuinka moni evankelis-luterilaisen kirkon jäsen kokisi miellyttäväksi, jos muslimienemmistöisessä maassa asuessa tulisi kohdatuksi pääasiassa kristinuskon edustajana.

Kirjoittajat

Linkit ja kirjallisuus

Juntunen, Marko: Matkalla islamilaisessa Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2020.

Maasilta, Mari, Juho Rahkonen & Pentti Raittila: Islam suomalaisissa joukkoviestimissä. Julkaisuja Sarja A 103. Tiedotusopin laitos. Tampere: Tampereen yliopisto, 2008.

Moore, Diane L.: Overcoming religious illiteracy: A cultural studies approach to the study of religion in secondary education. New York: Palgrave Macmillan, 2007.

Pauha, Teemu & Johanna Konttori: Johdanto – Keitä ovat suomalaiset muslimit? Teoksessa Teemu Pauha & Johanna Konttori (toim.), Suomalaiset muslimit (s. 9–20). Helsinki: Gaudeamus, 2022.

Sumiala, Johanna 2015: Näin suomalaiset lehdet sitovat uskonnon paikkaan – ja kuinka se meihin vaikuttaa. Areiopagi. https://www.areiopagi.fi/2015/09/nain-suomalaiset-lehdet-sitovat-uskonnon-paikkaan-ja-miten-se-meihin-vaikuttaa/