Ainoastaan Räsänen? Median ote kansanedustajien uskonnollisuuteen

Kansanedustajien uskonnollisuuden käsittely mediassa painottuu konservatiiveihin. Toisaalta journalismin suhtautuminen luterilaiseen kirkkoon instituutiona on tavanomaisesti melko myönteinen. Kaikki tuntevat Päivi Räsäsen mediavalokeilan, mutta millä tavalla muiden poliitikkojen uskonnollisuus näkyy?

Kansanedustaja Päivi Räsänen on useammassa mielessä poikkeushahmo. Harva vakituinen julkisuuden henkilö suututtaa suomalaiset niin usein uskonnollisilla näkemyksillään. Harvan suomalaisen oikeusprosessi uutisoidaan yhtä laajasti ja kansainvälisesti kuin Räsäsen vuonna 2019 alkanut rikostutkinta. Harva suomalainen on yhtä tunnettu uskontonsa vuoksi.

Jopa kristillisdemokraattien toimijoiden parissa Räsänen jakaa mielipiteitä. Suomen Kuvalehti kirjoitti 25.8.2021 seuraavasti:

Vuoden 2019 kehnon eduskuntavaalituloksen jälkeen puolue teetti Kantar TMS Oy:llä tutkimuksen siitä, miksi kristillisdemokraatteja ei äänestetä. Kyselyn mukaan esteenä on kokemus homovastaisuudesta. (…) Joka kolmas kertoi pitävänsä KD:ta ”kovasydämisenä” homoseksuaaleja kohtaan. (…) Moni puoluevaikuttaja ei halua kritisoida Räsästä omalla nimellään. KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen ei arastele. Järjestö vaatii puoluekokousaloitteessaan selvitystä koetusta kovasydämisyydestä. (…) Yksi SK:lle puhunut puoluevaikuttaja sanoo, että Räsänen tarvitsee julkisuutta ja näkyvyys hyödyttää häntä itseään, ei puoluetta.

Suomen kaltaisessa maassa maallistuminen etenee, mutta samalla uskonnosta on tullut näkyvämpää. Uskonnosta puhutaan kasvavassa määrin, vaikka esimerkiksi jokainen uusi sukupolvi on aiempaa vähemmän uskonnollinen. Iso näkyvyys ei kuitenkaan tarkoita uskonnolle myönteistä julkisuutta: oikeastaan päinvastoin.

Esimerkiksi Päivi Räsäsen uskonnollisuutta käsitellään mediassa runsaasti, koska sitä pidetään ongelmallisena. Uskonnon ongelmalliseksi koettuja piirteitä kuten vanhoillisuutta ja radikalisoitumista tuodaan yleisemminkin säännöllisesti esiin.

Uskonto näkyy erityisen paljon juuri siksi, että sitä pidetään haasteena. Esimerkiksi Päivi Räsäsen uskonnollisuutta käsitellään mediassa runsaasti, koska sitä pidetään ongelmallisena. Uskonnon ongelmalliseksi koettuja piirteitä kuten vanhoillisuutta ja radikalisoitumista tuodaan yleisemminkin säännöllisesti esiin. Uskonnonvapauteen ja uskonnolliseen moninaisuuteen liittyvät kysymykset, kuten uskonnollinen pukeutuminen ja uskonnolliset teurastusmenetelmät puhuttavat ajoittain – osin juuri siksi, että ne koetaan vaikeiksi. Myös esimerkiksi kulttuurisesti ja juridisesti poikkeusasemassa olevan luterilaisen kirkon erityissuhdetta valtioon kyseenalaistetaan julkisuudessa alati herkemmin.

Arkadianmäellä uskontoon viittaaminen, saati varsinaisen uskonnollinen puhe kuten vaikkapa Raamatun siteeraaminen eivät ole erityisen yleisiä, kuten käynnissä olevassa LegitRel-tutkimushankkeessamme olemme todenneet. Toisaalta uskonnolla on politiikassa oma merkityksensä esimerkiksi siten, että siihen kytkeytyvät aiheet jakavat usein eduskunnan selkeästi keskeltä arvoliberaaleihin ja -konservatiiveihin. Puolueita ja puoluetyyppejä voi erotella toisistaan uskonnon avulla: esimerkiksi perussuomalaisten edustajat puhuvat uskonnosta ja uskonnollisesti selkeästi keskimääräistä enemmän. Tutkimusten perusteella populistipuolueet kuten perussuomalaiset viittaavatkin uskontoon keskivertoa ahkerammin myös muissa maissa.

Journalismissa on omat painotuksensa mitä tulee uskonnon käsittelyyn yleisesti ja poliitikkojen uskonnollisuuden käsittelyyn erityisesti. On selvää, että Räsäsen valokeila on poikkeuksellisen iso ja myös kansainvälinen. Jos kuitenkin unohdamme Räsäsen, miten poliitikkojen uskontoa on muutoin käsitelty mediassa?

Konservatiivit

Arvokonservatiivisista poliitikoista esimerkiksi Timo Soinin (ps./sin.), Mika Niikon (ps.), Juha Sipilän (kesk.) ja Laura Huhtasaaren (ps.) uskonnollisuutta on tarkasteltu lehdistössä.

Soinin kohdalla on korostettu paljon tämän jo 1980-luvulla tapahtunutta katoliseksi kääntymistä, sekä kielteistä aborttikantaa. Esimerkiksi Ilta-Sanomien haastattelussa (24.9.2009) hän kommentoi juuri luterilaisen kirkon aborttikannan edesauttaneen hänen matkaansa kohti katolisuutta, jossa Soinin mukaan katsotaan ”syntiä suoraan silmiin”. Lisäksi häntä viehättivät Paavin kielteisyys ateismia ja marxismia kohtaan, sekä seksin rajaaminen vain avioliittoon.

Mainittu IS:n juttu ei sinänsä kommentoi Soinin näkemyksiä, vaan antaa äänen hänelle. Asian nosto Kotimaa-osaston uutiseksi kielii kuitenkin siitä, että lehti näki kansanedustajan uskonnossa – tässä tapauksessa valtavirtaluterilaisuudesta poikkeavassa sellaisessa – olevan jotain käsittelemisen arvoista. Palaan tähän huomioon tuonnempana.

Tässäkään tekstissä ei ole mukana suoraa kritiikkiä, vaan jutun olemassaolo itsessään viittaa juuri konservatiivisen uskonnollisuuden huomionarvoisuuteen.

Mika Niikko (ps.) lienee tunnetuin raamattupuheenvuoroja nyky-eduskunnassa pitävistä poliitikoista. Etelä-Suomen Sanomat otsikoi juttunsa (12.6.2016) näin: ”Kansanedustaja Mika Niikko: Päädyin politiikkaan Jumalan johdattamana”. Siinä Niikko kuvaileeuransa käynnistymistä. Hän kertoo rukoilleensa merkkiä ja lopulta saaneen sen: hän sai vaalien tarkistuslaskennan päätteeksi 493 ääntä, joka oli sama luku kuin hänen vaalinumeronsa, 493.

Lukijalle, joka ei jaa Niikon kanssa samaa uskonnollista viitekehystä ja ajattelua, lehden nostama tarina Jumalan merkistä kuulostaa todennäköisesti erikoiselta, ehkä jopa huvittavalta. Yhtäältä jutun julkaisua voi perustella niin, että se lisää lukijoiden tietoa kansanedustajien taustoista ja ajattelusta. Toisaalta voi ajatella, että juuri tarinan uskomattomuus varsin maallistuneen journalismi-instituution omien ja lukijakunnan enemmistön käsitysten valossa on ollut motivaationa jutun kirjoittamiselle. Tässäkään tekstissä ei ole mukana suoraa kritiikkiä, vaan jutun olemassaolo itsessään viittaa juuri konservatiivisen uskonnollisuuden huomionarvoisuuteen.

Liberaalit

On olemassa myös kansanedustajia, jotka ovat pitäneet arvoliberaalin luterilaisuuden näkökulmia esillä eduskunnassa. Tällaisia ovat esimerkiksi Ilkka Kantola (sd.), Juhana Vartiainen (kok.), Anna Kontula (vas.).

Esimerkiksi Turun entinen piispa Ilkka Kantola viittasi samaa sukupuolta koskevan avioliittolain muutoskeskustelussa (27.11.2014) eteläafrikkalaiseen arkkipiispa Desmond Tutuun. Kantola siteerasi tämän kommenttia, jonka mukaan Tutu ei koskaan ”palvoisi homovastaista Jumalaa”, ja ”kieltäytyisi menemästä homofobiseen taivaaseen”.

Juhana Vartiainen puolestaan siteerasi (25.10.2017) ulkomuistista Galataiskirjeen 3. luvun jaetta 28: ”ei ole kreikkalaista ja juutalaista, ei herraa eikä orjaa, olemme kaikki samaa Jeesuksessa Kristuksessa”. Asiayhteytenä oli Anna Kontulan lakialoite ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleviin, Suomessa työlupaa hakeviin sovellettavasta, ns. työvoiman saatavuusharkinnasta luovuttaisiin.

On kuitenkin kuvaavaa, että tällaisten kansanedustajien uskontoa ei mediassa juuri käsitellä. Tärkein syy tälle lienee se, että he edustavat ”ongelmatonta” valtavirtaluterilaisuutta, jonka ei nähdä vaativan erityishuomiota. Uskontotieteilijä Teemu Taira on tuonut esiin, että media nostaa helpommin esiin konservatiivisia uskonnollisia näkemyksiä implikoiden samalla, että niissä on jotain ongelmallista.

Räsäsen varjossa?

Käsittelin tuoreessa Uskonnontutkija-lehden artikkelissani sitä, miksi Räsänen on niin poikkeuksellisen kokoluokan mediahuomion kohteena. Vastaukseni kysymykseen lähtee erityisesti yhteiskunnallisesta muutoksesta ja journalismin ideaaleista. Räsänen on sanonut saman tyyppisiä asioita esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä jo 1990-luvun alusta alkaen, mutta tällä välin yhteiskunta on ehtinyt muuttua. Se, mikä ei 90-luvulla synnyttänyt kohua tai problematisoivia lehtijuttuja saattaa johtaa näihin 2010-luvulla.

Journalismin ote uskontoon siis vaihtelee. Luterilaista kirkkoa käsitellään instituutiona yleensä melko myönteisesti. Toisaalta konservatiiveja nostetaan esiin uskontoon liittyvän ongelmallisuuden esimerkkeinä.

Tämä heijastuu poliitikkojen uskonnon käsittelyyn siten, että konservatiivien uskontoa tuodaan esiin, luterilaiseen valtavirtaan kytkeytyvien liberaalien ei juurikaan; siinä kun ei nähdä sinänsä mitään erityistä käsiteltävää. Tilanne on analoginen esimerkiksi sille, että politiikkainstituution sisällä vaikkapa konservatiivinen raamattupuhe eduskunnassa koetaan nykyään helposti ongelmallisena, mutta vaikkapa protokollan Valtiopäiväjumalanpalvelus harvemmin.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Ilta-Sanomat. 2009. Timo Soini: Naispappeus ajoi minut katolilaiseksi.

Ilta-Sanomat 24.9.2009. Pasanen, Anni. 2016. Kansanedustaja Mika Niikko: Päädyin politiikkaan Jumalan johdattamana. Etelä-Suomen Sanomat 12.6.2016.

Suonpää, Samuli. 2021. Räsäsen panttivankina. (Vain tilaajille) Suomen Kuvalehti

25.8.2021. Taira, Teemu. 2014. Uskonto suomalaisissa sanomalehdissä tavallisena päivänä. Uskonnontutkija 3:2. Äystö, Tuomas. 2022.

Päivi Räsäsen kesytön uskonto: Räsäs-kohut suomalaisen julkisuuden ilmiönä. Uskonnontutkija 11:1.