| Erica Pottier

Miltä uskonnollinen identiteetti näyttää, entä uskonnoton?

Tuomas Heikkilä, Elina Vuola, Ruth Illman, Teemu Taira ja Teemu Pauha paneelikeskustelun aikana. Kuva: Tiedekulman Youtube -kanava

Ymmärrä uskontoa, ymmärrä maailmaa –tapahtumasarjan tilaisuudessa Uskonto ja identiteetit Suomessa 5.10. käsiteltiin kysymyksiä siitä, miten uskonto ja uskonnollisuus, sekä toisaalta myös uskonnottomuus, vaikuttavat yksilön identiteetin muodostumiseen?

Avauspuheessaan Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä nosti esiin uskonnon keskeisen aseman ihmiselämässä: se on, kirjaimellisesti, elämän ja kuoleman kysymys. Kun yritämme ymmärtää identiteetin muodostumista alati muuttuvassa maailmassa, uskonnon roolia ihmiselämässä on erityisen tärkeä ymmärtää, sillä uskonto ja identiteetti kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Uskonto kehollisena kokemuksena

Åbo Akademin dosentti Ruth Illman käsitteli puheenvuorossaan Suomen juutalaista vähemmistöä ja heidän uskonnollisten identiteettiensä monimuotoisuutta. Illman korosti sitä, että Suomen ortodoksijuutalaista vähemmistöä ei voi ajatella yhtenä erottamattomana monoliittina, vaan ennemminkin kaleidoskooppina, jonka sisällä eri käytännöt, taloudelliset tilanteet ja muut vaihtuvat tilanteet ihmisten elämässä vaikuttavat siihen, millaisena uskonto näyttäytyy.

Ruth Illman. Kuva: Tiedekulman Youtube.

Illman korostaa sitä, että uskonnollisuus ja uskonnollinen identiteetti näkyvät myös aistikokemusten kautta. Näihin kokemuksiin voi kuulua esimerkiksi kehollinen kokemus, joka ilmenee siinä miltä eletty uskonto maistuu, tuntuu, näyttää ja kuulostaa, vaikkapa perinneruokien tai –laulujen kautta.

”Joillekin juutalaisuus tarkoittaa vain epätavallista sukunimeä tai suvun vanhaa kulttuuriperinnettä, toisille taas se on olemassaolon ydin, joka antaa merkityksen elämälle ja suunnan arjelle.”

Ruth Illman

Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Teemu Taira puolestaan lähestyi identiteetti-kysymystä uskonnottomuuden kautta. Evankelis-luterilainen kirkko on ollut pitkään suuressa roolissa siinä, miten uskonnollisuus on Suomessa nähty. Uskonnottomien tutkimuksessa vertailtu ”nuori” sukupolvi, eli noin 80- ja 90–luvuilla syntyneet, identifioituu huomattavasti useammin uskonnottomaksi kuin ”iäkkäät” eli 40–60-luvuilla syntyneet. Mielenkiintoista on se, että tämän nuori sukupolvi on myös verrattain uskonnottomampi, kuin vanhemmat ikäpolvet omassa nuoruudessaan.

Teemu Taira. Kuva: Tiedekulman Youtube

Taira nostaa esille myös avauksen siitä, että uskonnottomuuden voi ajatella olevan täysin keinotekoinen identiteetti. Se ei kosketa ihmisen arkielämää millään tavalla eikä sen ylläpitämiseen yleensä tarvita minkäänlaisia rituaaleja tai perintöä. Tässä tulemmekin kiehtovan kysymyksen äärelle, kun vertaamme tätä Illmanin kuvaamaan kehollisen ulottuvuuteen: onko uskonnottomuus pohjimmiltaan siis vain uskonnolliseksi miellettyjen kokemusten puutetta?

”Se, mitä uskonnottomuus pitää sisällään vaatii paljon tarkempaa kyselytutkimusten perkaamista. Sen sisällä on valtava kirjo arvoja ja katsomuksellisia preferenssejä: hyvinkin uskontokielteisiä, välinpitämättömiä, mutta myös hyvin uskontomyönteisiä. Eli kyseessä on hyvin laaja kategoria.”

Teemu Taira

Asia ei kuitenkaan ehkä ole näin yksinkertainen. Ilman korostaa myös sitä, että uskonnollisuudella voi olla ihmisen elämässä myös hyvin ristiriitainen suhde: sillä voi olla historiallinen, kulttuurinen tai arjen kannalta olennainen merkitys, tai ei mikään näistä, ja se voi silti olla iso osa ihmisen identiteettiä. Eli vaikka ihmisen elämässä ei olisikaan minkäänlaista merkkiä aistien kautta koetusta uskonnosta, voi ihminen silti identifioitua vahvasti tiettyyn uskontoon. Aistikokemusten läsnäolo ovat siis tärkeä, mutta eivät ainut tapa havaita uskonnollisuuteen liittyvää identiteettiä.

Asiat, jotka ovat uskonnollisia ja ihmiset, jotka eivät ole

Heikkilä tarkasteli esityksessään joulurauhanjulistukseen kätkeytyviä identiteettejä. Kyseinen traditio toimii hyvänä esimerkkinä perinteestä, jonka ympärille on kietoutunut sekä uskonnollista sekä muita, ehkä yllättäviäkin näkökulmia. Hän lähti liikkeelle nykypäivän joulurauhanjulistuksen kulusta, joka on monelle meistä tuttu aina siitä asti, kun Suomi kuului Ruotsin hallinnon alle.

Tuomas Heikkilä. Kuva: Tiedekulman Youtube.

Kuulijan käteen jää kiteytetysti oppi siitä, että joulurauhanjulistuksen tarkoitus on aikojen saatossa muuttunut voimakkaasti: sen tarkoituksena oli pitkään toimia ikään kuin paimenena maallisten nautintojen hallitsemalle ihmiselle, eikä siis toimia pelkästään kristillisen sanoman ylläpitäjän roolissa. Sen tarkoitus oli estää ihmisiä ylensyömästä ja –juomasta juhlapyhän varjolla.

Traditioon kuului ja kuuluu myös isolta osin nationalistista sanomaa ja melko sotaistakin tunnelmaa. Lopputulemana joulurauhanjulistuksesta on hyvä ymmärtää, että se pitää sisällään useita kilpailevia ja osin ristiriitaisiakin identiteettejä: uskonnollisuus, nationalismi, me ja muut, sekä uskon ja valtiovallan välinen suhde ovat kaikki asioita, joilla on roolinsa tässä näennäisesti yksinkertaisessa perinteessä.

Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Teemu Pauha käsitteli omassa puheenvuorossaan suomalaisuutta ja islamia. Vaikka islam on ollut Suomessa läsnä aivan yhtä kauan kuin juutalaisuus, todistettavasti 1800-luvun tienoilta, se nähdään nykyäänkin hyvin ei-suomalaisena ja vieraana uskontona sekä identiteettinä. Amerikkalaisen Pew-tutkimuslaitoksen vuonna 2018 tekemän kyselyn mukaan jopa 3/5 suomalaisista näkee islamin perustavanlaatuisesti yhteensopimattomana suomalaisen kulttuurin kanssa.

Teemu Pauha. Kuva: Tiedekulman Youtube

Pauha nostaa paneelikeskustelussa esiin Illmanin ohella mielenkiintoisen näkökulman, jossa vähemmistöuskontoihin kuuluvat nähdään helposti hyvin tunnustuksellisina, vaikka myös vähemmistöuskonnoista löytyy aivan yhtä paljon niin sanottuja ”tapauskovaisia”. Tämä toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että ihmiset korostavat vieraaksi kokemissaan ryhmissä toisinaan asioita, jotka eivät tosiasiassa ole heidän elämässään niin korostuneita. Jonkun asian tai henkilön uskonnollista roolia voidaan siis korostaa siitä riippuen, missä valossa se halutaan nähdä. On toisaalta myös uskonnosta riippuvaista, onko tämä korostaminen hyvästä vai pahasta.

”Suomalaiset suhtautuvat keskimääräisesti kielteisesti näkyvään uskonnonharjoitukseen: jokainen ajatelkoon mitä tykkää, kunhan tekee sen kotonaan. Kielteisiä asenteita kohdistuu näin esimerkiksi muslimeihin, joilla on päivittäisiä rukoushetkiä ja pukeutumiseen liittyviä käytäntöjä.”

Teemu Pauha

Uskonnon häivyttäminen identiteetistä

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan varadekaani, Elina Vuola, lähestyi uskonnon ja identiteetin välistä suhdetta ortodoksisten koltta-saamelaisten kautta. Koltta-saamelaiset ovat sekä etninen, kielellinen että uskonnollinen vähemmistö paitsi maamme laajempaan väestöön verrattuna, kuin myös saamelaisryhmien sisällä. Ortodoksisuus puolestaan nähdään Suomessa pitkälti vieraana jo itsessään, ja myös saamelaisryhmien kesken, ja ortodoksinen kirkko on auttanut kolttia säilyttämään omaa kulttuuriaan huomattavasti enemmän kuin Suomen valtio. Evankelis-luterilainen kirkko puolestaan oli saamelaisia kohtaan hyvin jyrkkä, ja pyrki häivyttämään alkuperäistä kulttuuria niin pitkälle kuin mahdollista.

”Mitä vanhempi haastateltava oli, sitä enemmän hän oli sitä mieltä, että olla koltta on olla ortodoksi.”

Elina Vuola
Elina Vuola. Kuva: Tiedekulman Youtube.

Tairan avauksesta löytyy myös mielenkiintoinen vertauskohta siihen, mitä Vuola nostaa esiin ortodoksisuuden näkemisestä vieraana: sekä ortodoksisuus että uskonnottomuus on pitkään yhdistetty itänaapuriin, ja kenties tämän takia nähty niin uhkaavina. Vanhemmat ikäpolvet näkevät ateismin tyypillisesti paljon negatiivisemmassa valossa kuin nuoremmat, mikä voi liittyä heidän omakohtaiseen kokemukseensa Neuvostoliiton naapuruudesta.

Toisaalta välillä myös uskonnon häivyttäminen voi olla tarkoituksenmukaista, kun jokin henkilö halutaan nähdä yksioikoisempana tai niin sanotusti uskonnottomassa valossa: Vuola tuo keskustelussa esiin tästä esimerkkinä nuoret saamelaisaktivistit, joista iso osa tulee lestadiolaisista perheistä. Tämä jälkimmäinen osa heidän identiteettiään ikään kuin kadotetaan julkisessa keskustelussa, vaikka se saattaa heille itselleen olla tärkeä identiteetin osa.

Identiteettien ja ihmisen eheys

Yksi yhdistävä tekijä siinä, kuinka panelistit uskonnollisen identiteetin muodostumisen näkevät on, että uskonto on paljon enemmän kuin pyhä teksti ja sen noudattaminen. Meidän tulisi tätä identiteettien moninaisuutta tutkiessamme keskittyä siis ennemminkin elettyyn uskontoon ja ihmisten omakohtaiseen kokemukseen siitä. Illman antaa esimerkkinä tästä Suomen juutalaisten tutkimuksen, jota nykyään pyritään tekemään mahdollisimman lähellä ihmisten elämää ja heidän omilla ehdoillaan tutkimusväsymyksen ennaltaehkäisemiseksi, jota etenkin vähemmistöryhmät ovat jäykkien kyselyiden edessä kokeneet.

On myös muistettava, että yksi ihminen voi samanaikaisesti myös identifioitua hyvin erilaisiin rooleihin. Tässä tuleekin esille identiteetin ja uskonnon sisällä näkyvät erot eletyssä uskonnossa, jota Illman kuvaa osuvasti kaleidoskooppina: samalla tavalla kuin uskonnon sisällä olevia yksilöitä ei tulisi tarkastella homogeenisenä joukkona, ei myöskään yhden ihmisen identiteeteiltä tulisi vaatia selkeitä, helposti ymmärrettäviä rajoja ja määritteitä.

Kenties varmoin asia, jonka voimme uskonnon vaikutuksesta identiteettiin sanoa, on että vaikka tapoja kokea uskonto osana itseään on lukemattomia, meitä lopulta yhdistää halu kokea itsemme kokonaisina, vaikkakin mosaiikkisina ihmisinä.