Voiko uskonnontutkimus pelastaa maailman?
Liki päivälleen kuukausi hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n kuudennen arviointiraportin julkistamistilaisuudesta ympäristökriisistä keskusteltiin jälleen Tiedekulmassa. Tällä kertaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan ajankohtaista tutkimusta esittelevän Ymmärrä uskontoa – ymmärrä maailmaa -tapahtumasarjan 7.9.2021 järjestetyssä Katsomukset ja ympäristökriisi -tilaisuudessa, jonka tutkijapuheenvuorot avasivat näkökulmia ympäristökriisiin maailmankatsomuksellisena haasteena.
Mitä sanottavaa uskonnontutkimuksella on ympäristökriisiin?
Vaikka muun muassa vuonna 2015 perustettu BIOS-tutkimusyksikkö sekä 2019 perustettu Religion, Ecology & Diversity (RED) -tutkimusryhmä edustavat myös ihmistieteet huomioivaa monitieteellistä lähestymistapaa ympäristö- ja kestävyyskysymyksiin, julkisuudessa ainakin toistaiseksi vaikuttaisi korostuvan luonnontieteellinen näkökulma ilmastonmuutokseen. Tämän myötä myös tutkimustiedon esittämisessä korostuvat luvut, kuvaajat ja ennusteet.
Jo mainitun IPCC-raportin julkistamistilaisuutta seuratessa oli kuitenkin vaikeaa olla kokematta liki uuvuttavaa pienuutta tieteellisten faktojen vyöryn edessä. Meillä vaikuttaisi olevan kattava näkemys ”mitä?” ja ”miksi?” -kysymyksistä, mutta jotakin tuntuu uupuvan kuvasta. Herää myös kysymys, että jos tosiasiat ovat näin kiistattomia, niin mistä johtuu, että toiset omistavat elämänsä ympäristöaktivismille joidenkin kieltäessä koko ilmastonmuutoksen?
Ympäristöfilosofi Timothy Morton esittää kirjassaan Being Ecological, että meidän tulisikin ekologisten faktojen ohella kiinnittää huomiota siihen, miten me elämme tämän ekologisen tiedon kanssa. Katsomukset ja ympäristökriisi -tapahtuma vastasi osaltaan juuri tähän tarpeeseen kehystämällä ympäristökriisin maailmankatsomukselliseksi kysymykseksi, joka haastaa perustavalla tavalla keskeisiä arvojamme ja uskomuksiamme.
Kuluttajan syyllisyys
Väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahden mukaan antroposeenin aikakautena eli aikana, jolloin ihmisestä on tullut maapalloon merkittävästi vaikuttanut ja edelleen vaikuttava geologinen voima, keskeiseksi maailmankatsomukselliseksi kysymykseksi on noussut se, mitä tämä tilanne meiltä vaatii. Kurenlahden oma tutkimus käsittelee kuluttamista uskonnonkaltaisena ilmiönä. Hänen mukaansa kuluttaminen elämänmuotona ei ole niinkään pinnallisen yksilökeskeisen materialismin yksinkertainen seuraus. Pikemminkin kuluttaminen on keskeinen tapa, jolla kommunikoimme ja rakennamme käsityksiä itsestämme ja maailmasta.
Kuluttaminen on keskeinen tapa, jolla kommunikoimme ja rakennamme käsityksiä itsestämme ja maailmasta.
Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kun tämä arkinen tapa elää hyvää elämää törmää planeettamme materiaalisiin reunaehtoihin, ei seurauksena ole niinkään kulutuksen lakkaaminen, vaan kulutustottumusten muuttuminen eettisemmäksi. Tällöin ilmaisemme kulutusvalinnoillamme huoltamme ympäristöstä ja rakennamme kuvaa itsestämme aktiivisina ilmastotoimijoina. Samalla kuitenkin kuluttaminen elämäntapana säilyy kaikkine ongelmineen.
Elämäntapamme ja planeetan kantokyvyn ristiriita herättää myös erityisiä tunteita. Ympäristötunteita tutkineen dosentti Panu Pihkalan mukaan syyllisyys, joka saattaa olla esimerkiksi lentomatkustamisen herättämää, onkin keskeinen avaintunne ympäristökeskustelussa.
Pihkala tarkasteli puheenvuorossaan synnin ja aneen käsitteiden käyttöä ympäristökeskustelussa osoittaen, miten ne vaikuttaisivat liittyvän kokemukseen sovituksen tarpeesta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen edessä. Tässä valossa vaikkapa oman lentomatkan päästöjen kompensointi on yksi tapa tavoitella sosiaalista hyväksyntää omille kulutusvalinnoille. Päästökompensaatiosta tosin puhutaan myös anekauppana, joka keskiajalla oli sosiaalisesti hyväksytty sovituksen keino, mutta joka ainakin protestanttisessa kulttuurissa on kääntynyt merkitsemään epäaitoa oikotietä sovitukseen.
Pihkala huomauttaa, että puheeseen synnistä kuuluu tosin myös kielletyn hedelmän houkutus. Ilmastokeskustelussa tämä saattaa näyttäytyä esimerkiksi oman elämäntavan epäekologisuuden tarkoituksenmukaisena korostamisena.
Puheeseen synnistä kuuluu tosin myös kielletyn hedelmän houkutus. Ilmastokeskustelussa tämä saattaa näyttäytyä esimerkiksi oman elämäntavan epäekologisuuden tarkoituksenmukaisena korostamisena.
Vaikka Pihkalan mukaan ilmastokeskustelussa synnin kaltaisia käsitteitä käytetään lähinnä samankaltaisella tavalla kuin uskonnollisessa kontekstissa, on myös syytä kysyä, missä määrin uskonnot itse voivat ohjata ihmisiä ympäristön kannalta kestävämpään toimintaan.
Uskonto eettisenä motivaattorina
Åbo akademin väitöskirjatutkija Laura Wickström nosti muslimimaailman ympäristöliikehdintää käsitelleessä esityksessään kiinnostavana tapausesimerkkinä kestämättömään kalastukseen puuttumisen Sansibarin saaristossa sijaitsevalla Misali-saarella. Wickströmin mukaan alue oli jo julistettu viralliseksi suojelualueeksi, minkä lisäksi saarella tiedettiin muun muassa dynamiitilla tapahtuvan kalastuksen olevan kestämätöntä, mutta tällä ei ollut toivottua vaikutusta kalastuskäytäntöihin. Vasta uskonnollisen perinteen liittäminen osaksi tilanteen tarkastelua toi riittävää motivaatiota muuttaa käytännön toimintaa. Tässä tapauksessa ekoteologisilla näkemyksillä vaikutti siis olevan faktatietoa ja ulkopuolisia määräyksiä suurempi vaikutus saaren asukkaisiin.
Vasta uskonnollisen perinteen liittäminen osaksi tilanteen tarkastelua toi riittävää motivaatiota muuttaa käytännön toimintaa. Tässä tapauksessa ekoteologisilla näkemyksillä vaikutti siis olevan faktatietoa ja ulkopuolisia määräyksiä suurempi vaikutus saaren asukkaisiin.
Dosentti Heikki Pesonen puolestaan viittasi ympäristörituaaleja käsitelleessä puheenvuorossaan uskontotieteilijä Roy A. Rappaportin näkemykseen, jonka mukaan uskontojen syvin ydin on tiivistynyt rituaaleihin. Niiden kautta ympäristötoimintaan voitaisiin tuoda uskontojen moraalisia periaatteita ja näin sitouttaa ihmiset syvemmin ympäristötoimintaan. Pesosen mukaan uskonnollisten rituaalien transsendentti, eli tuonpuoleinen oikeutus tuo niille myös erityislaatuisen perustan, joka puuttuu sekulaareilta aatteilta.
Eettisesti motivoituneen toiminnan merkitys ympäristökriisissä korostui väitöskirjatutkija Noora Koivulahden vegetarismin etiikkaa ja eläinteologiaa käsitelleessä puheenvuorossa. Hän korosti, että vegetarismin eettisenä motivaationa ei ensisijaisesti ole niinkään huoli ympäristöstä, vaan vaatimus yksittäisten eläinten oikeuksista. Koivulahden mukaan eettinen vegetarismi voikin näyttäytyä moraalisena protestina eläimiin kohdistuvan julmuuden edessä ja vahvistaa näin henkilökohtaisen toimijuuden kokemusta. Eläinteologia ja -etiikka haastaa myös meitä arvioimaan uudelleen ihmiskeskeisiä käsityksiämme elämän moraalisesta arvosta kohti ajattelua, jossa kaikki elämä nähdään arvokkaana riippumatta eliön kognitiivisista kyvyistä.
Ympäristökriisi maailmankatsomuksellisena haasteena
Tapahtuman puheenvuorojen ja loppukeskustelun perusteella on ilmeistä, että ympäristökriisi koskettaa myös perustavia inhimillisiä merkitysjärjestelmiä. Toisaalta ympäristökriisin ja maailmankatsomusten suhde ei ole yksisuuntainen, vaan myös katsomuksilla on merkittävä rooli ihmisten ympäristötoiminnan motivoinnissa.
Tämän suhteen ymmärtäminen voi tarjota myös ymmärrystä siitä, mitä muutos vaatii. Noora Koivulahden mukaan muutos edellyttää pysähtymistä ja vallitsevien arvojen perustan pohtimista. Ilman kriittistä reflektiota ympäristölle haitallinen toiminta luultavasti vain jatkuu, ellei toiminnan taustalla olevia arvostuksia muuteta. Nämä arvostukset ovat nivoutuneet tiiviiksi osaksi jaettuja kertomuksia, joista Mikko Kurenlahden mukaan kuluttajuus on yksi keskeinen tapa määritellä käsityksiämme edistyksestä ja kehityksestä. Hänen mukaansa ympäristökriisi onkin myös mielikuvituksen kriisi: on vaikea nähdä edistyksen ja kehityksen olevan jotain muuta kuin minä sen nykyisin ymmärrämme.
Muutos edellyttää pysähtymistä ja vallitsevien arvojen perustan pohtimista. Ilman kriittistä reflektiota ympäristölle haitallinen toiminta luultavasti vain jatkuu, ellei toiminnan taustalla olevia arvostuksia muuteta.
Kuten tapahtumassa kommenttipuheenvuoron esittänyt Anssi Almgren totesi, on teologisella koulutuksella paljon annettavaa inhimillisten arvojen, toiminnan ja uskomusten tarkasteluun. Tämä osoittaa, että Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan slogan ”ymmärrä uskontoa – ymmärrä maailmaa” lunastanee lupauksensa myös nykymaailman haasteiden edessä. Vielä avoimeksi kysymykseksi jää, riittääkö maailman pelastamiseen pelkkä maailman ymmärtäminen, vai voiko uskonnontutkimus tarjota avaimia myös maailman muuttamiseen.