Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskus: Sukupuoli ja uskonnollinen identiteetti ovat sekä konfliktien syiden että ratkaisujen keskiössä
Teologia.fi tutustuu Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 aikana teologisen tieteenalan tutkimusprojekteihin. Millaista tutkimusta teologian alalla tehdään? Millä tavalla tutkimuksen kysymykset ovat ajankohtaisia juuri nyt?
Vuonna 2018 toimintansa aloittanut monitieteellinen Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskus on monella tapaa nykyisen maailmantilanteen ytimessä. Tutkimuskeskuksen tarkoituksena ei ole ainoastaan huomioida uskontojen näkyvyyttä ja roolia maailmanlaajuisissa konflikteissa sekä rauhanneuvotteluissa, vaan myös tarkastella sukupuolikäsityksien kietoutumista osaksi samaista kenttää.
”Uskontoa ei voida enää jättää huomioimatta sekä osana konfliktien syitä että potentiaalisesti rauhanrakentajina”, sanoo tutkimuskeskuksen johtaja ja teologisen tiedekunnan dosentti Elina Vuola.
Religion, Conflict and Dialogue tuo teologisen tutkimuksen kenttään jotain aivan uutta, sillä uskontoa, sukupuolta ja konflikteja ei ole oikeastaan asetettu aikaisemmin saman tutkimuslasin alle tarkasteltavaksi.
”Tutkimuskeskuksemme tarkoituksena on nostaa esille sekä uskontoa että naisten roolia siten, ettei niitä eroteta toisistaan, vaan katsotaan yhdessä”, Vuola tarkentaa.
Aihepiirien yhdistäminen luo myös syväluotaavampaa tieteiden välistä ymmärrystä. Tutkimuskeskuksen avulla pyritään suodattamaan uskontoihin linkittyvää tutkimusta entistä toimivammin monitieteelliseen keskusteluun.
”Uskonto jää usein omaksi kupla-alueekseen niin yhteiskunnassa kuin
yliopistomaailmassakin”, sanoo Vuola.
Tarkastelemalla uskonnon ja sukupuolen suhdetta toisiinsa, voidaan sekulaarille sukupuolen tutkimukselle tuottaa monipuolisempaa käsitystä uskonnosta ja sen vaikutuksesta sukupuoleen. Tutkimuskeskuksessa uskontoa ei tarkastella ainoastaan instituutiona, vaan eletyn uskonnollisuuden sekä uskonnon oppien ja pyhien tekstien kautta.
Uskostaan luopuneet ateistit suhtautuvat hengellisyyteen elinikäisiä ateisteja myötämielisemmin
Psykologi ja filosofian tohtori Teemu Pauha toimi Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskuksessa vuoden verran keskittyen tutkimuksissaan erityisesti ateismiin ja politisoituneen islamin ilmenemiseen julkisissa keskusteluissa.
Ennen tutkimuskeskukseen saapumista Pauha oli aloittanut yhdessä sosiaalipsykologikollegojensa kanssa tutkimuksen liittyen ateistien asenteisiin erilaisia uskonnollisia ryhmiä kohtaan. Kerätty kyselyaineisto piti sisällään noin 800 vastausta Saksasta, Norjasta, Suomesta ja Australiasta. Kyselyssä ateisteilta kysyttiin heidän asenteistaan oman kotimaansa uskonnollista enemmistöä kohtaan, uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan sekä erikseen asenteista muslimeja kohtaan. Vastanneilta kysyttiin myös, missä määrin he kokivat olevansa henkisiä ihmisiä tai osa jotain uskonnollista yhteisöä ateistisesta identifioitumisestaan huolimatta. Suhtautuvatko uskostaan luopuneet ateistit siis samalla tavalla hengellisyyteen kuin elinikäiset ateistit?
Pauhan tutkimus liittyy tutkimuskentän laajempaan kontekstiin; vaikkeivat ihmiset enää uskoisi Jumalaan, heillä saattaa olla joitain jääneitä käytäntöjä tai tapoja vanhasta uskonnollisuudestaan.
”Kääntyminen toiseen uskontoon tai pois kääntyminen jostain uskonnosta ei ole valokatkaisimesta säädettävä juttu. Ei ole niin, että ihminen olisi ensin uskossa, mutta yhtäkkiä se loppuisi kuin seinään. Ihmiset luopuvat uskostaan vähitellen”, Pauha kertoo.
Tutkimustulokset linkittyvät Pauhan mukaan sosiaalipsykologian kantavaan tutkimusperinteeseen eli sosiaalisen identiteetin teoriaan, joka toimii keskeisenä teoreettisena mallina ryhmien välisten suhteiden ymmärtämisessä ja konfliktien ehkäisemisessä. Teorian mukaan ihmisillä on luontainen taipumus jakaa toisiaan ryhmiin ja suosia oman ryhmänsä jäseniä.
Tutkimuksessa kävikin ilmi, että uskosta luopuneilla on oman aikaisemman kosketuspintansa takia elinikäisiä ateisteja positiivisempi suhtautuminen erilaisia uskonnollisia perinteitä kohtaan. Uskostaan luopuneet rakentavat myös elinikäisiä ateisteja vähemmän omaa identiteettiään uskonnollisuuden vastakohdan kautta.
”Ryhmien välisiä konflikteja voitaisiin vähentää löytämällä yhdistäviä tekijöitä, joiden kautta voitaisiin kokea yhteenkuuluvuutta ja täten murtaa ryhmien välistä raja-aitaa”, Pauha kertoo.
Helsingin suurmoskeijahanke: kun uskonnonharjoituksesta tulee poliittinen kysymys
Toisena tutkimuksenaan Pauha keskittyi Helsingin suurmoskeijahankkeeseen yhdessä FT Johanna Konttorin kanssa tutkien moskeijasta käytyä poliittista keskustelua. Tutkimuksessa käytiin läpi noin 600 moskeijaan ja sen tontinvaraushakemukseen liittyvää vaalikonevastausta vuoden 2017 kunnallisvaalien helsinkiläisehdokkailta.
Vastustavissa mielipiteissä moskeijahankkeeseen suhtauduttiin epäluulolla, sillä ehdokkaat kokivat, ettei hankkeesta tiedetty tarpeeksi. Islam esitettiin vastauksissa epäsuomalaisena uskontona, jonka integroituminen osaksi yhteiskuntaa olisi haastavaa. Epäilyä nostatti myös ulkomainen rahoitus ja sen mahdollisesti mukanaan tuomaa radikalisaatiota pelättiin.
”Vastauksissa ei otettu huomioon, että ääriajatuksia voi syntyä myös Suomen muslimiyhteisön sisällä”, Pauha nostaa esille.
Pauha tuotti aiheeseen liittyen myös toisen artikkelin, jossa hän vertaili Suomen moskeijahanketta muihin Euroopan suurmoskeijahankekiistoihin. Suomen konteksti poikkesi muista maista yhden merkittävän yksityiskohtansa takia – Suomessa keskeiseksi puheenaiheeksi nostettiin sunni-shiia-kysymys. Keskiöön nousemisen takana vaikutti heinäkuussa 2017 julkaistu Helsingin Sanomien artikkeli, jossa pohdittiin mahdollisia hankkeen nimissä lisääntyviä sunni- ja shiiamuslimien välisiä konflikteja. Keskustelu levisi laajaan mittakaavaan ja lopulta jopa julkisissa puheenvuoroissa vaadittiin, että moskeijan täytyisi olla yhteinen molemmille ryhmille.
Moskeijahankkeen takana olevat ihmiset ihmettelivät, ettei samalla tavalla vaadita, että kirkko rakennettaisiin luterilaisille, helluntailaisille ja katolilaisille yhteiseksi
Teemu Pauha
Tutkimuksessaan Pauha pohti, miksi muslimien erimielisyydet tulkittiin sunni-shiia-vastakkainasetteluna, vaikka pelkästään sunnimuslimien kesken oli merkittäviä erimielisyyksiä hankkeesta. Pauhan mukaan osat medioista loivat hankkeen ympärille kysymyksen kansallisesta turvallisuudesta, sillä vastakkainasetteluun kytkettiin mukaan esimerkiksi terroristijärjestö ISIS. Pauhan tutkimus päätyi siis tutkimaan median roolia konflikteissa ja jopa niiden tuottajina. Median pyrkimys nostaa yleistä mielenkiintoa aiheeseen loi loppujen lopuksi moskeijahankkeesta mielikuvan, joka ei vastannut todellisia ryhmien välisiä taikka sisäisiä keskusteluja ja mielipiteitä.
Miehet eivät ole perinteisesti jättäneet tilaa naisille rauhanneuvotteluissa
Uskontoihin liittyy maailmanlaajuisesti monia ongelmia, jotka usein linkittyvät sukupuolikysymyksiin. Vuola näkee erityisen tärkeänä kansalaisjärjestöjen toiminnan viime vuosien aikana, jonka puitteissa uskonnollisia johtajia konfliktin eri puolten sisällä on koulutettu toimimaan yhdessä. Vaikka uskontodialogi ja käytännön tason yhteistyö uskonnollisten johtajien välillä on tärkeää, on ongelmana kuitenkin yksipuolinen edustus ja usein ongelmalliset asenteet naisten oikeuksia kohtaan.
”Jos toiminta tapahtuu vain ylätasolla, niin kyse on lähinnä pelkästään miehistä, jotka saattavat usein olla vanhoja sekä konservatiivisia nimenomaan sukupuoli- ja seksuaalisuuskysymyksissä sekä naisten oikeuksien suhteen”, Vuola sanoo.
Vuolan mukaan viime 20 vuoden aikana eri yhteiskunnissa tehdyissä rauhansopimuksissa on huomattu kaava; naisten osuus rauhanneuvotteluissa ja konfliktien jälkeisessä työssä on todella pieni. Samalla, kun uskonnon roolia konflikteissa on aloitettu huomioimaan enemmän, myös naisten esille nostamia kysymyksiä ja naisten panosta rauhankysymyksissä on tuotu esille.
Sukupuolen tutkimuksen kautta tutkitaan myös seksuaalisuuteen liittyviä käsityksiä, jotka ovat uskontojen osalta olennaisia. Esimerkiksi Suomessa viime vuosina käyty keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista linkittyi vahvasti luterilaiseen perinteeseen ja käsitykseen uskonnosta. Uskonnon voidaan siis nähdä pysyvän julkisen keskustelun keskiössä, vaikka yhteiskunta itsessään sekularisoituisi. Maailmanlaajuisesti taas esimerkiksi katolisen kirkon seksuaalietiikka koskettaa kristittyjen jokapäiväisiä elämän valintoja ympäri maailman.
”Sukupuolikysymykset vaikuttavat ihmisten arkeen aivan suoraan, joten kyseessä ei ole mikään pieni, epärelevantti asia. Naisnäkökulma ei myöskään sulje pois miehiä, koska nämä kysymykset koskettavat myös heitä”, Vuola sanoo.
Miesten edustama osuus muun muassa uskonnon radikalisoituneissa muodoissa ja ääritoiminnassa onkin naisia merkittävästi korkeampi. Miehet myös tulkitsevat naisia todennäköisemmin uskontoa fundamentalistisesti. Vuola toivookin, että tulevaisuudessa tutkimuskeskus saisi joukkoonsa maskuliinisuuden tutkijan, joka tutkisi sekä syitä miessukupuolen ja nuoren iän altistavasta suhteesta radikalisaatiolle että erilaisten kulttuurien miesihanteita ja maskuliinisuuden rakentumista.
Sortoa vai itseilmaisua? – musliminaisten pukeutuminen kosmopoliittisessa maailmassa
Turkkilaislähtöinen antropologi ja islamilaiseen feminismiin perehtynyt tutkija Didem Abaday saapui Tukholmasta Suomeen viime vuonna. Tutkimuskeskuksessa Abaday on tutkinut diasporassa elävien turkkilaistaustaisten musliminaisten jokapäiväistä islamilaisen muodin käyttämistä ja heidän suhtautumistaan islamilaisen estetiikan ja etiikan väliseen monimutkaiseen suhteeseen.
Julkisessa keskustelussa islamilainen muoti ja vaatetus esitetään naisten alistamisena, kun taas pukeutumisesta luopuminen naisten voimaantumisena ja liittymisenä osaksi vallitsevaa yhteiskuntaa. Abadayn mukaan nämä käsitykset eivät kuitenkaan heijastele sitä merkityksien kirjoa, joita pukeutumisella on musliminaisille.
Abadayn tutkimusaineisto koostui 45 hyvin koulutetusta naisesta Yhdysvalloista, Ruotsista ja Suomesta, jotka olivat iältään 20-30-vuotiaita. Aineistonsa kautta Abaday pyrki selvittämään, kuinka musliminaiset ilmaisevat jokapäiväisissä kohtaamisissaan islamilaista pukeutumista. Tutkimuskysymyksessään hän myös kiinnitti huomiota islamin materiaalisuuteen ja siihen, miten sen kautta musliminaiset navigoivat monimutkaisia tunteitaan kuten toivottomuutta ja haavoittuneisuutta. Erityisesti Yhdysvaltojen musliminaisten vastauksissa näkyi ahdistuneisuus presidentti Donald Trumpin hallintoa kohtaan, jolloin islamin mukaisesta pukeutumisesta tuli heille tuottoisa väline, jonka avulla he pyrkivät hallinnoimaan henkistä stressiä.
Abadayn mukaan musliminaiset luovatkin tietynlaisen leikin siitä, miten he pukeutuvat.
”Esteettisyys ja uskonto toimivat heidän elämissään samanaikaisesti ja ovat saman kolikon kaksi puolta”, Abaday kuvailee.
Musliminaiset käyttävät islamilaista muotia itseilmaisun keinona ja yhdistelevät erilaisia vaatekappaleita toisiinsa lisäämällä ja vähentämällä pukeutumisensa uskonnollisia vaikutteita. Abadayn tutkimustulosten mukaan naisten pukeutuminen muuttuu lähtökohtaisesti heidän omien halujensa mukaan. Naiset ottavat kuitenkin huomioon islamin opit esimerkiksi siveellisyyteen liittyen suhteuttaen samanaikaisesti vaatteensa ympäröivään tilanteeseen. Esimerkiksi jotkut musliminaiset voivat käyttää bleiseriä luodakseen ulkomuodostaan enemmän kosmopoliittisen. Kosmopoliittisten vaikutteiden käyttäminen pukeutumisessa ei kuitenkaan tarkoita, että naiset irtaantuisivat islamista millään tavalla.
Tutkimuksessa kävikin ilmi, että kosmopoliittisimmissa paikoissa, kuten työpaikoilla, musliminaiset vähentävät uskonnollista itseilmaisuaan vaatteiden kautta. Vastauksissa naiset kertovat arvostavansa moninaisuutta ja pyrkivät olemaan tekemisissä eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. He käyttävät kuitenkin islaminmukaista pukeutumista kehittääkseen ja ymmärtääkseen omaa paikkaansa kosmopoliittisessa maailmassa. Abaday nostaa esille, että pukeutuminen on aina uskonnon lisäksi suhteessa myös muihin tekijöihin. Musliminaisten elämissä vaikuttavat monet eri asiat kuten esimerkiksi globalisaatio, sosiaaliset suhteet ja talous.
Tutkimuksessaan Abaday ei halunnut rajoittua vain yhteen uskonnon tai politiikan tarjoamaan näkökulmaan, vaan pyrki näkemään, kuinka kaikki tekijät yhdistyvät toisiinsa ja toimivat naisten jokapäiväisissä elämän valinnoissa. Huomatessaan pukeutumiskäytäntöjen erilaiset kerrostumat Abaday loi termin ’muslim cosmopolitan consciousness’, jonka mukaan uskonto ja sukupuoli vahvistavat musliminaisten identiteettiä – samanaikaisesti naiset kuitenkin kieltävät narratiivin, jonka mukaan heidän identiteettinsä olisi jonkinlainen merkitsijä tai idän ja lännen erottava tekijä.
Tutkimuskeskuksen tulevaisuuden toiveita
Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskuksessa tehtävä tutkimus ihmisten suhtautumisesta uskontoihin, uskonnolliseen identiteettiin ja sen rakentumiseen pyrkii yksittäisillä tapaustutkimuksillaan haastamaan usein mediassakin nähtävää laajaa narratiivia uskonnon keskeisyydestä maailmanlaajuisissa konflikteissa.
Julkisessa keskustelussa uskonto nähdään joskus liian yksiselitteisesti jonkun konfliktin syynä
Elina Vuola
Usein konfliktien taustalla on uskonnon lisäksi lukuisia muita syitä, jotka loppujen lopuksi ovat hyvin maallisia kuten öljy, vesi taikka maa-alueet. Yksinkertaistavan keskustelun taustalla vaikuttaa usein huono uskonnollinen yleissivistys.
”Meillä on paljon esimerkkejä myös siitä, kuinka uskonnot ovat olleet hyvin tärkeitä motivaation ja sovinnon lähteitä erilaisissa rauhanneuvotteluissa”, Vuola painottaa.
Erityisesti sukupuolen ja naisten aseman huomioiminen rauhanneuvotteluissa on tullut viime aikoina yhä keskeisemmäksi. Onkin tutkittu, että mitä paremmin erilaiset ihmisryhmät valjastetaan varhaisessa vaiheessa rauhanrakennusprosessiin ja konfliktien jälkeisen yhteiskunnan rakentamiseen, sitä suuremmalla todennäköisyydellään voidaan saavuttaa pysyvä rauha.
Tutkimuskeskuksen toiveena olisi jatkossa kouluttaa opiskelijoiden lisäksi ministeriöitä, toimittajia ja muita yhteiskunnan toimijoita ymmärtämään paremmin uskontojen, sukupuolen ja konfliktien välisiä suhteita.
”Uskontoa koskeva analyyttinen, monipuolinen ja historiallinen ymmärrys on se, mitä teologit voivat antaa tutkimuskentälle”, Vuola tiivistää.
Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskus ideoitiin olemassa olevan englanninkielisen maisteriohjelman pohjalta, joka kantaa samaa nimeä. Nyt ohjelma on osa Intercultural Encounters -maisteriohjelmaa, jossa voi valmistua myös teologian maisteriksi keskittyen uskontojen, konfliktien ja rauhan suhteisiin.
