Koronakriisin seuraukset: Polarisaatiota, populismia ja luottamusta tieteeseen

Poikkeuksellinen koronakevät on vaikuttanut maailmanlaajuisesti arkeen ja poliittisiin liikehdintöihin. Miltä tilanne näyttää teologin näkökulmasta? Voiko teologinen tutkimus tarjota näkökulmia koronakriisin valaisemiseen?

Teologia.fi haastatteli TT Jutta Jokirantaa Helsingin yliopistosta, TT Björn Vikströmiä Åbo Akademista ja TT Suvi-Maria Saarelaista Itä-Suomen yliopistosta liittyen heidän kokemuksiinsa ja mietteisiinsä poikkeusoloista. Erityisesti nostimme esille populismin ja tieteen nauttiman luottamuksen teemoja kriisin valossa.

Kriisin pitkittyminen voi lisätä polarisaatiota

Haastateltavat arvioivat, että koronan merkitys Suomen sisäisen polarisaation lisääjänä riippuu paljolti siitä, miten nopeasti kriisi on ohi. Vikström huomauttaa akuutin kriisitilanteen jopa vahvistaneen yhteishenkeä yhteiskunnassa. Saarelainen vahvistaa huhtikuussa tehdyn kyselytutkimuksensa perusteella, että ainakin silloin suomalaiset vielä suhtautuivat tilanteeseen pääosin toiveikkaasti. Kysely on tehty osana kansainvälistä tutkimushanketta, jossa tarkastellaan elämän merkityksellisyyttä ja hengellisyyden roolia korona-aikana yhteistyössä italialaisen, espanjalaisen ja puolalaisen tiimin kanssa.

Toisaalta sekä Saarelaisen tutkimus, että Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyt osoittavat kirkon keskusteluavun tarpeen lisääntyneen koronan aikana. Saarelainen arvioi sen johtuvan siitä, että oma kuolevaisuus on noussut vahvemmin ihmisten tietoisuuteen. Yhdistettynä taloudellisen tilanteen epävarmuuteen tämä voi Saarelaisen mukaan johtaa polarisaation lisääntymiseen.

Tilannetta voi Saarelaisen mukaan hahmottaa teorialla, jonka mukaan merkityksellisyyden kokemus muodostuu kokemuksesta, sen kriisistä sekä sen lähteistä. Koronapandemian kaltaisessa tilanteessa merkityksen kokemus voi horjua ja joutua kriisiin, johtaen siten uusien merkityslähteiden etsimiseen ja jo olemassa olevien merkitysten kasvamiseen. Esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden arvostus nousi entistä tärkeämmäksi Saarelaisen kyselyyn vastanneiden elämässä.

– Polarisaation näkökulmasta paljon riippuu siitä, tuleeko syksyllä toinen korona-aalto ja pitkittyykö pandemian vaikutukset yhteiskunnassamme. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sen suuremmalla todennäköisyydellä ihmisten toiveikkuus, elämänhallinta ja taloudellinen tasapaino horjuvat, jolloin myös polarisaatio on omiaan kasvamaan hyvin pärjääviin ja haastettuina oleviin, Saarelainen pohtii.

Saarelaisen tavoin myös Vikström painottaa kriisin pitkäkantoisempia seurauksia polarisaation kannalta ja ennustaa polarisaation lisääntyvän eri ryhmien välillä, kunhan taloutta aletaan elvyttää kriisin jäljiltä

Sosiaalinen identiteetti auttaa ymmärtämään kriisitilanteen ryhmädynamiikkaa

Jokirannan mukaan koronatilannetta on palkitsevaa tutkia sosiaalisen identiteetin näkökulmasta, joka auttaa ymmärtämään epävarman tilanteen ryhmädynamiikkaa. Vaikka sosiaalinen identiteetti onkin pohjimmiltaan neutraali ja edesauttaa lähinnä maailman ja oman paikkamme hahmottamista, voi se kuitenkin uhkaavassa tilanteessa johtaa vihamielisiinkin me vastaan muut -rajanvetoihin oman sisäryhmän ja sen ulkopuolisten välille.

Koronarajoitusten myötä uusia potentiaalisia polarisaatiolinjoja on piirtynyt yhteiskunnalliseen kenttään.

Koronarajoitusten myötä uusia potentiaalisia polarisaatiolinjoja on Jokirannan mukaan piirtynyt yhteiskunnalliseen kenttään. Tällaisia ovat rajaukset vanhusten ja muun väestön, kaupunkien ja maaseudun, Uudenmaan ja muun Suomen sekä etätyöhön oikeutettujen ja niiden välillä, joille etätyö ei ole mahdollista.

– Se, jääkö mikään (yllämainituista rajanvedoista) pysyvästi toimintaa, identiteettejä tai poliittisia ratkaisuja määrääväksi, jää nähtäväksi. Meidän pitää herkistyä tarkkailemaan mihin rajoja halutaan vetää ja miksi, Jokiranta peräänkuuluttaa.

Hän kiitteleekin sitä, ettei valtamediassa olla ajauduttu mustavalkoisten jakojen tukemiseen esimerkiksi kysymyksissä maahanmuuttajien korkeammasta altistuneisuudesta tai rajoitusdebatista.

Toisaalta sosiaalinen identiteetti vaikuttaa myös positiivisesti vahvistamalla yhteishenkeä haasteen edessä sekä ilmenemällä solidaarisuuden osoituksina esimerkiksi käytettäessä kasvomaskeja siitä huolimatta, ettei niiden todellisesta merkityksestä pandemian ehkäisemisessä ole ollut varmaa tietoa. Lopuksi myös ryhmän sisäisiä normeja valvotaan tiukemmin kuin ulkopuolella olevien. Tämän voi huomata esimerkiksi ihmisten selitellessä yskäisyjään vahvistaen siten sääntöä, että pienimmätkin taudin oireet on otettava vakavasti

Miten käy Ruotsin, kun rajat avataan?

Sisäisen polarisaation lisäksi haastateltavat näkevät mahdollisena myös populismin suosion nousun. Jokiranta erottaa kaksi populismin määritelmää: yhtäältä vetoamisena tunteeseen, että ”(vain) me edustamme kansaa”, ja toisaalta haluna ”luoda kuva vahvasta mutta poljetusta peruskansasta, jota uhkaavat suuret ulkoa johdetut muutokset”.

Jokirannan mukaan populismi saattaa siis näkyä politiikassa yrityksinä esittää erilaisia jälkiviisaita ratkaisuja kriisiin. Hän arvioi kuitenkin suhteellisen nuoren ja naiskasvoisen hallitukseen taittavan terää johtoeliittikritiikiltä. Toisaalta taloudelliset vaikeudet voivat Jokirannan mukaan kärjistää tilannetta, minkä myös Saarelainen näkee todennäköisimpänä laukaisijana populismin suosiolle.

Näkökulma ulkopuolelta tulevasta uhasta voi Jokirannan mukaan nousta esille esimerkiksi suhtautumisessa Ruotsiin, jonka taktiikka koronan hallinnassa on osoittautunut toimimattomaksi. Näin ollen se muodostaa potentiaalisen ulkoa tulevan uhan. Populismin tutkija Vikströmkin on kiinnittänyt huomiota kyseiseen problematiikkaan.

– Epidemia on tehnyt rajojen sulkemisesta yleisesti hyväksyttävää niin kansallisesti kuin EU:nkin rajoilla, ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten rajojen avaaminen toteutetaan ja millaisia jännitteitä syntyy eri maiden välille, jotka ovat selvinneet epidemiasta erilaisella menestyksellä, Vikström pohtii.

Uskonnon, populismin ja nationalismin suhteeseen keskittyvän tutkimuksensa näkökulmasta Vikström kertoo löytyvän moniakin populismin ilmenemismalleja, joita on hedelmällistä tutkia koronakriisin kaikissa vaiheissa. Näistä esimerkkejä ovat nationalistinen itsekkyys, jossa oman maan etuja ajetaan muiden kustannuksella, sekä erilaiset uskonnolliset selitykset pandemialle esimerkiksi Jumalan varoituksena.

Luottamus tieteeseen syntyy tieteen tuntemisesta

Tieteen roolia korona-aikana pohtiessaan sekä Jokiranta että Vikström peräänkuuluttavat perustutkimukseen paneutumista sinäkin aikana, kun parrasvaloissa paistattelee kriisin akuutteihin tarpeisiin tehtävä tutkimus. Näin pystytään paremmin ennakoimaan tulevaa.

Jokiranta arvioi lisäksi, että koronakokemus on osaltaan opettanut ymmärtämään luonnontieteenkin olevan tiedettä siinä mielessä, että sielläkään asioita ei tiedetä, vaan ne pyritään ottamaan selville. Asiantuntijoiden epävarmuutta ja tulosten saannin hitautta voi kuitenkin Jokirannan mukaan olla vaikea kestää, minkä voisi ajatella aiheuttavan epäluottamusta tiedettä kohtaan.

Suurin osa vastaajista ilmoitti luottavansa ennen kaikkea tieteeseen ja tutkimukseen koronakriisin ratkaisemiseksi.

Samoilla linjoilla pohtii Saarelainenkin. Hänen tutkimuksensa näyttäisi kuitenkin tähän mennessä kertovan päinvastaista.

– Tällaisen epävarmuuden voisi ajatella vaikuttavan ihmisten luottamukseen tiedettä kohtaan. Oma kyselymme, johon osallistui noin 400 suomalaista osoittaa kuitenkin toisin: suurin osa vastaajista ilmoitti luottavansa ennen kaikkea tieteeseen ja tutkimukseen koronakriisin ratkaisemiseksi, Saarelainen kertoo.

Jokirannan ja Vikströmin mukaan luottamus tieteeseen edellyttää sen parempaa ymmärtämistä. Jokiranta painottaa peruskoulutuksen merkitystä ja sitä, että yhdenkin tieteenalan hallitseminen edesauttaa muiden ymmärtämisessä. Vikström taas alleviivaa tieteen tekijöiden vastuuta tulosten julkaisussa.

– Keskeisenä tavoitteena tulisi olla selkeästi painottaa, että vaikka tutkijoiden välillä ilmenee kilpailevia selityksiä, se ei tarkoita, ettemme voi luottaa tieteeseen. Tiede on itsekorjaavaa, ja on olemassa vahvoja mekanismeja, jotka karsivat pois kestämättömät tulokset ja tulkinnat. Siksi tutkijoiden ei pitäisi julkaista tuloksiaan ennen kuin muutkin ovat ehtineet testata ja tarkistaa ne, Vikström luonnehtii.