| Katri Karhunen

Kummitustarinoita, keskiaikaiset markkinat ja kirkkokonsertteja – Kesän 2019 tapahtumia

summer270519

Suomen kesä on täynnä näyttelyitä, tapahtumia ja konsertteja. Paikkakunniksi tähän artikkeliin valikoituivat teologisen tiedekunnan sisältävät yliopistokaupungit Helsinki, Turku ja Joensuu lähiseutuineen. Pääkaupunkiseudulla pääsee muun muassa tutustumaan kummitustarinoihin kävelyn lomassa, sekä esoteriaan ja okkultismiin taiteen avulla. Turussa järjestetään keskiaikaiset markkinat, ja Turun linnasta löytyy näyttely 1600-luvun naisista. Joensuussa kohtaavat taiteen voimin suomalainen ja kiinalainen kulttuuri. Kaikissa kolmessa järjestetään myös useita kirkkokonsertteja, joissa pääsee kuulemaan klassista, populaaria ja hengellistä musiikkia.

 

Helsinki310519 

 

Pääkaupunkiseutu: Kummituksia, taidetta ja kirkkomusiikkia

Helsingin kaupunginmuseo järjestää ympäri vuoden Kummituskävelyitä, joissa pääsee tutustumaan Helsingin kummituksiin. Kesälle sattuu yksi näistä kävelyistä, Töölöstä tuonpuoleiseen, jossa tutustutaan muun muassa Hakasalmen huvilan, Kansallismuseon ja helsinkiläisten teattereiden kummituksiin. Kävelylle ilmoittaudutaan mukaan ennakkoon. Kummitustarinoihin pääsee tutustumaan myös viime syksynä Teologia.fi:ssä julkaistussa artikkelissa Helsingin yliopiston henget. Artikkelissa haastateltiin Helsingin henget -tietokirjan kirjoittajia Vanessa Kairulahtea ja Karolina Kouvolaa.

Pääkaupunkiseudulla on useita taidemuseoita, joissa pääsee tutustumaan pysyvien kokoelmien lisäksi vaihtuviin näyttelyihin. Espoossa sijaitsevassa, taiteilija Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemassa ja rakentamassa Tarvaspään ateljeelinnassa, joka toimii nykyään Gallen-Kallelan Museona, pääsee kesän ajan tutustumaan näyttelyyn Sielun silmä. Näyttely keskittyy selvänäköisyyden tematiikkaan. Selvänäköisyys liittyy okkultismiin ja esoteerisiin liikkeisiin, jotka nousivat suureen suosioon 1800-luvun lopulla. Aiheeseen pääsee tutustumaan myös Teologia.fi:n artikkelissa Salattu historiamme – suomalaisen esoterian juuret kautta, jossa haastateltavana on Uuden etsijät -hankkeen tutkija Julia von Boguslawski. Uuden etsijät on vuoden 2018 alusta toiminut tutkijaryhmä, joka tutkii esoteeristä kulttuuriliikettä Suomessa. Sielun silmä -näyttely on hankkeen tutkijan, Nina Kokkisen kuratoima. 

Helsingin kaupungin taidemuseossa (HAM) on esillä syyskuun alkuun asti kansainvälisesti ansioituneen puolalaistaitelija Paweł Althamerin teoksia. Yksi hänen teoksistaan on suuri, valkoinen tila, jonne astutaan hiljaisuudessa, valkoiseen pukeutuneena ja ilman kännyköitä. Tavoitteena on puhdistaa aistit ja ajatukset nykyajan ärsykevirrasta. Teokseen liittyen järjestetään joka kuun viimeisenä sunnuntaina (30.6., 28.7. ja 25.8.) Hiljainen sunnuntai, jolloin tilassa nähdään butotanssi-esitys, ja kahdessa työpajassa kävijät pääsevät opettelemaan hiljaisuutta ja läsnäoloa. 

Helsingin nykytaiteen museossa, Kiasmassa, kävijät pääsevät itse osallistumaan teoksiin Astu lavalle -näyttelyssä. Kiasman neljännessä kerroksessa on esillä viiden eri taiteilijan teoksia, joihin pääsee halutessaan mukaan. Teoksissa ovat läsnä antamisen, vieraanvaraisuuden ja kohtaamisen ajatukset. Sinebrychoffin taidemuseossa puolestaan on mahdollista päästä tutustumaan Taivaalliset värit -näyttelyyn elokuun loppuun asti, jossa pääosassa ovat sininen ja kulta. Molemmat värit ovat kuuluneet historiallisesti kaikkein arvokkaimpiin materiaaleihin, ja näyttelyn nimen mukaisesti sisältäneet taivaallista symboliikkaa. Sininen on ollut muun muassa kunnian ja arvokkuuden, kulta puolestaan Jumalan ja taivasten valtakunnan väri. 

Kesä on myös musiikin juhlaa, ja kirkkokonsertteja järjestetään useissa kirkoissa. Klassiseen musiikkiin pääsee tutustumaan muun muassa kolmessa eri festivaalissa. Vantaalla järjestetään elokuun alussa suuri klassisen musiikin tapahtuma BRQ Vantaa Festival, jonka konserteista suurin osa järjestetään Vantaan keskiaikaisessa Pyhän Laurin kirkossa, ja sen päätöskonsertti 11.8. Helsingissä Temppeliaukion kirkossa. Espoon tuomiokirkossa pääsee kuulemaan laulu-, urku-, kamari- ja orkesterimusiikkia läpi kesän Urkuyö ja aaria -festivaalissa. Helsingin Kallion kirkon puolestaan valtaa Aino Acktén kamarimusiikkifestivaalin kesäsarja.

Elokuun lopulla Helsingissä järjestetään perinteiset Helsingin juhlaviikot, jolloin kiinnostavia tapahtumia järjestetään ympäri Helsingin. Tässä yhteydessä esille on syytä nostaa kaksi konserttia. 24.8.2019 Suomenlinnan kirkossa kuullaan virsiä sovitettuna uudella tavalla Perko-Perkola-Saari -soitinkokoonpanon toimesta Virret Soikoon -konsertissa. Mukana on myös emerita prima ballerina Minna Tervamäki, joka esittää virsiin tekemänsä tanssikoreografiat. 29.8.2019 Musiikkitalossa kuullaan The English Concert & Choir -kuoron esittämänä Händelin Messias-oratorio. Teoksen libretto perustuu Charles Jennensin sovittamiin Raamatun ja Uuden testamentin teksteihin, ja toisen osan päättävä Halleluja, on yksi klassisen musiikin tunnetuimpia sävelmiä. 

 

Turun seutu: Elokuva Brasilian alkuperäisväestön spirituaalisesta maailmasta, keskiaikaiset markkinat ja musiikkijuhlia

Maaliskuussa 2019 aukesi Turun Wäinö Aaltosen Museossa (WAM) ranskalaistaiteilijoiden Vincent Moonin ja Priscilla Telmonin Híbridos -näyttely, jossa ehtii vielä piipahtamaan kesäkuun alussa. Näyttely kuitenkin sulkeutuu jo 9.6. Näyttelyssä tutustutaan elokuvan avulla Brasilian spirituaaliseen maailmaan alkuperäisväestön rituaalien, shamaanien ja mystikoiden avulla. Näyttelyssä pääsee tutustumaan myös elokuvaan liittyvään virtuaaliseen arkistomateriaaliin, joka sisältää haastatteluita, videoita ja musiikkia.

Perinteinen Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma, Keskiaikaiset markkinat, järjestetään kesäkuun lopussa Turussa. Tapahtumassa voi ihastella käsityöläisten taidonnäytteitä, kuulla musiikkia, sekä tutustua muutoin menneeseen elämään. Vanhassa Raatihuoneessa pääsee muun muassa tutustumaan tieteeseen, taiteeseen ja muotiin luentojen, seminaarien, muotinäytösten ja tarinankerronan muodossa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 

Myös Turun linnassa pääsee tutustumaan menneeseen elämään. Siellä aukesi jo keväällä 2019 näyttely Muutama sananen naisista, joka jatkuu vielä ensi vuoden puolelle. Näyttely kertoo naisten kirkon ja yhteiskunnan säätelemästä elämästä 1600-luvun Turussa. Näyttelyssä pääosassa ovat turkulaiset porvarisnaiset, sekä Turussa asunut ruotsalainen kreivitär Kristina Katarina Stenbock.

Myös Turussa pääsee nauttimaan musiikista erilaisten kirkkokonserttien muodossa. Naantalin musiikkijuhlissa kesäkuun alussa keskitytään etenkin kamarimusiikkiin, mutta esiintymässä on myös esimerkiksi metallimusiikkia selloilla soittava Apocalyptica. Suurin osa konserteista järjestetään Naantalin kirkossa. Paraisten ja Nauvon kirkossa, sekä Paraisilla sijaitsevassa Qvidjan linnassa päästään puolestaan kuulemaan kesäkuun lopulla Paraisten Urkupäivien konsertteja, joissa pääosissa on siis urkumusiikki. Elokuussa Turun musiikkijuhlat valtaavat Turun ympäristön, ja silloin järjestetään monipuolisesti musiikki- ja ulkoilmatapahtumia. Kirkkokonsertteja pääsee kuulemaan Turun tuomiokirkossa, Paraisten kirkossa ja Betel-kirkossa. 

Turku tarjoaa korvanruokaa myös populaarimman musiikin ystäville. Populaarimusiikkiin keskittyvän DBTL -festivaalin yhteydessä Turun tuomiokirkossa järjestetään kolme kirkkokonserttia. Torstaina 25.7. kirkossa esiintyy lauluyhtye Rajaton, perjantaina 26.7. baritoni Waltteri Torikka ja lauantaina 27.7. Jarkko Ahola

 

Joensuu: Kulttuurien välistä yhteisymmärrystä taiteen keinoin ja hengellisiä lauluja

Joensuun taidemuseo Onnissa pääsee kesän ja alkusyksyn ajan tutustumaan sekä suomalaiseen että kiinalaiseen kulttuuriin Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttelyssä Blue And Red – Kaksi matkaa: Nanna Susi & Canal Cheong Jagerroos. Näyttelyn tarkoituksena sanotaan olevan syventää kulttuurien välistä yhteisymmärrystä. Taiteilijat aloittivat projektinsa vuonna 2015 ja ovat yhdessä tutustuneet suomalaiseen ja kiinalaiseen kulttuuriin, arvoihin ja tunnetiloihin. 

Myös Joensuussa on tarjolla musiikkia, kun heinäkuun alussa Joensuun kirkkoon saapuu konsertoimaan tenori Jyrki Anttila. Konsertissaan Yöt kesän valkeat hän esittää kesäisiä sävelmiä ja hengellisiä lauluja pianisti Maija Anttilan säestämänä. Lisäksi konsertissa kuullaan Maija Anttilan urkusooloja.