Uurnilla punnitaan vaisusti uskonkysymyksiä
Vaaleissa korostuu käsitykset tulevaisuudesta – siitä, mihin kukin uskoo maailman menon johtavan. Uskonto sen sijaan on huono ilmaisin ennustamaan äänestäjien puoluevalintoja, kertoo Turun yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Tuomas Äystö. Vaikka maailmalla tilanne näyttäisi toiselta, uskonto ei ole Suomessa puoluepolitiikan keskiössä.
Tuoreessa kirjassa Uskonto ja maailmanpolitiikka (toim. Pesonen, Sakaranaho ja Paukkunen, 2019), esitetään, että ”uskonto on edelleen merkityksellinen tekijä maailmanpolitiikan näyttämöllä”. Suomessa tilanne on kuitenkin toinen.
– Uskonto ei ole täällä nykyään suurten poliittisten konfliktien keskiössä, mutta se vaikuttaa taustalla potentiaalisesti kansanedustajien ja äänestäjien äänestyskäyttäytymiseen, kertoo väitöskirjatutkija Tuomas Äystö Turun yliopistosta.
Äystö on pian valmistuvassa väitöskirjassaan tutkinut uskonrauhan rikkomista koskevaa rikoslain kohtaa, sen valmistelua ja käsittelyä eduskunnassa, sekä soveltamista valtakunnansyyttäjänvirastossa ja tuomioistuimissa. Hän on myös perehtynyt eduskuntapolitiikkaan ja uskonnollisiin arvokysymyksiin liittyvään poliittiseen toimintaan.
Äystön mukaan valtavirtaluterilaisuuden oletus vallitsee tämän päivän valtavirtapolitiikassa. Valtiopäiväjumalanpalvelukset, joihin ei Äystön mukaan julkisuudessa juuri kiinnitetä huomiota, ovat tästä hyvä esimerkki.
– Konservatiivinen ja herätysliikkeisiin liittyvä uskonnollisuus taas nostetaan helpommin kriittiseen valoon mediassa. Tämä ilmentää modernia ja pohjoismaalaisten aika vahvasti kannattamaa ideaalia, jonka mukaan uskonto ja politiikka tulisi pitää toisistaan erillään, ja niiden sekoittaminen on epäilyttävää.
Uskonto ei ole täällä nykyään suurten poliittisten konfliktien keskiössä, mutta se vaikuttaa taustalla potentiaalisesti kansanedustajien ja äänestäjien äänestyskäyttäytymiseen.
Maltillista puhetta uskonnoista
Yleisimmin uskontopuheissa puolueet nostavat myönteisiä huomioita esiin liittyen esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan.
– Monet edustajat mieltävät Suomen kristilliseksi kulttuuriksi ja kirkko hahmotetaan luontevana kolmannen sektorin yhteistyökumppanina, kertoo Äystö. Hänen mukaansa vasemmistolainen kirkkovastaisuus on lähes hävinnyt ja perussuomalaisten islaminvastaiset puheet eivät täysistunnoissa paljoa näy. Eduskunnan ulkopuolella tilanne voi olla toinen.
– Toisaalta luterilaisen kirkon erityisasema nousee kriittisen keskustelun kohteeksi aiempaa helpommin, mutta ehkäpä mediassa politiikkaa herkemmin. Muista uskonnoista puhutaan yleisesti ottaen eduskunnassa varsin vähän. Uskonnottomuudesta keskustellaan vain harvoin.
Oikeisto ja vasemmisto lähempänä toisiaan kirkon toiminnasta – keskustan uskontopuhe niukkaa
Perinteinen oikeiston ja vasemmiston välinen ero – kansalliskristillinen oikeisto ja kirkkovastainen vasemmisto – on jossain määrin yhä löydettävissä, vaikkei selvästi, kertoo Äystö.
Kysymykset, kuten samaa sukupuolta olevien avioliitto tai abortti, jakavat silti konservatiiveja ja liberaaleja kristittyjä.
– Toisaalta luterilainen kirkko on viime vuosikymmeninä asemoitunut aika vahvasti hyvinvointivaltion puolelle. Kirkon ja vasemmiston voidaan ajatella lähentyneen toisiaan myös pakolaistematiikan kohdalla. Vasemmistolla on siis aiempaa vähemmän motiiveja hyökätä ainakin osittaisen liittolaisen kimppuun, siinä missä kaukaisempina vuosikymmeninä kyseisen kirkon voitiin katsoa edustavan porvarillista hegemoniaa, Äystö lisää.
Keskusta on kuitenkin kiinnostava erityistapaus.
– Juha Sipilän rauhansanalaista taustaa on käsitelty mediassa epäluuloiseen sävyyn, mutta hän itse ei eduskunnassa käytä paljoakaan uskonnollista kieltä. Toisaalta keskustalla on yhä paljon kannattajia Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, herätysliikkeiden vahvoilla alueilla. Yksi tutkimisen arvoinen asia olisikin se ovatko keskustan kannattajat edustajiaan uskonnollisempia.
Äystön mukaan puolue on muuttunut kristillistaustaisesta maaseudun puolueesta yleispuolueeksi, jonka edustajat puhuvat uskonnosta eduskunnassa nykyään vain vähän.
Äänestyslippu. Kuva: Teologia.fi
Eduskuntavaalit eivät suoraan liity uskonnollisuuteen
Äystö arvioi vahvasti kristillisen äänestävän todennäköisemmin kristillisdemokraatteja, perussuomalaisia tai oikeistopuolueita, kuin vasemmistopuolueita tai vihreitä.
– En kuitenkaan sanoisi, että vaalit kertovat kovinkaan paljoa suomalaisten uskonnollisuudesta. Tietyt arvokysymykset voivat toisaalta olla ratkaisevia äänestyspäätöksissä. Esimerkiksi kristillisdemokraattien Sari Essayah toi juuri esiin vaalitentissä, että hän ei mene hallitukseen joka ajaa translakia. Tämä on melko iso kädenojennus kaikkein konservatiivisimpien äänestäjien suuntaan.
Tulevissa vaaleissa näkyy Äystön arvion mukaan ensisijaisesti teemat terveydenhuollosta, taloudesta, mahdollisesti ilmastosta ja ihmisoikeuksista.
– Joissain vaalikoneissa kysyttiin Suvivirrestä, mutta tämä on enemmän symbolinen jokeri ja joka kevät toistuva nostalginen mediakeskustelu kuin puolueita oikeasti kiinnostava kysymys.
Eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntaina 14.4.2019 ja kotimaan ennakkoäänestys on 3. – 9.4.2019.
Kirja Uskonto ja maailmanpolitiikka (toim. Pesonen, Sakaranaho ja Paukkunen, 2019) on Gaudeamuksen julkaisema.