Pääkirjoitus: Talous ja ihmisen osa
Valtiontalouteen, yritysten voitontavoitteluun ja ihmisarvoon liittyvät argumentit ottavat toisistaan mittaa vanhusten hoivaa koskevassa debatissa. Tässä teemanumerossa myös me teologit, muutamalla muiden tieteenalojen edustajalla höystettynä, tartumme talouden teemoihin. Emme kuitenkaan kirjoita talouselämän ilmiöistä siksi, että rahan valta olisi lumonnut meidät. Kirjoitamme siksi, että taloutta koskevat keskustelut tarvitsevat aiempaa monipuolisempia, perusteltuja näkökulmia. Tartumme talouteen ihmisen kokoisella otteella.
Talouskeskusteluissakin on kysyttävä, mitä ihmiselle tapahtuu
Tämän teemanumeron julkaisuajankohtana Suomessa puhutaan taloudesta ja ihmisen osasta enemmän kuin pitkään aikaan. Esperi Care -yrityksen hoivakodeissa paljastuneet laiminlyönnit ovat saaneet pohtimaan, miten yhdessä maailman rikkaimmista valtioista voidaan kohdella vanhuksia näin huonosti, kuka tai ketkä ovat syyllisiä ja mitä ongelmille pitäisi tehdä.
Hoivan järjestämisessä on huomioitava valtiontalouden lisäksi myös ihmisen osa. Mitä ihmiselle tapahtuu, jos nopean taloudellisen kasvun tavoittelu ajaa kaikista muista yritysten arvoista ohi? Mitä ihmiselle tapahtuu, jos heikoimmassa asemassa olevat nähdään kunnissa vain menoerinä? Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän ei voi tehdä työtään ammattietiikkansa mukaisesti?
Teemanumeron kirjoitukset on kirjoitettu jo ennen kuin vanhustenhoidon laatu nousi yhteiskunnallisen keskustelun polttopisteeseen, emmekä tarjoa selityksiä tai ratkaisuja hoivan haasteisiin. Kirjoituksemme kuitenkin valottavat useita yhteiskunnallisia kehityskulkuja, jotka ovat myös hoivaa koskevan keskustelun taustalla.
Huoltosuhteen heikkeneminen on yksi valtavista talouden haasteista. Talouden rakenteita ja toimintatapoja mylläävät myös ilmastonmuutos, globaalien suuryritysten kasvanut valta ja teknologioiden nopea kehittyminen. Eteemme tulee ongelmia, joita toimijoiden pitäisi jotenkin pystyä ratkomaan yhdessä. Esperi Care -tapaus on esimerkki tällaisen yhteistoiminnan epäonnistumisesta.
Kirjoituksissamme talouskasvun kaikkivoipaisuuteen ja kapeaan taloustieteen ihmiskuvaan suhtaudutaan kriittisesti. Kirjoituksissa ihminen nähdään elämäänsä merkitystä etsivänä, toisille hyvää tahtovana, oikeaa ja väärää puntaroivana, hengellisenä toimijana. Talouden rakenteita tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten ne heijastelevat ajatuksia yhteisöjen hyvästä elämästä.
Työ ja talous muovaavat ihmisyyden ihanteita
Työ on paitsi markkinatalouden tuotantomekanismi, niin myös elämänalue, jossa ihmiset rakentavat identiteettiään sekä etsivät kokemuksia osallisuudesta ja elämän merkityksellisyydestä.
Frank Martela kirjoittaa, että rutiinityön vähentyessä työssä korostuvat inhimillinen vuorovaikutus ja luova ajattelu. Siksi ihmisen sisäisillä tunnetiloilla, esimerkiksi merkityksellisyyden kokemuksella, on aiempaa enemmän painoarvoa työn tuloksellisuuden kannalta. Jos markkinaehtoista työtä ei riitä kaikille, mistä saamme merkityksen ja osallisuuden kokemuksia?
Elina Juntunen lähestyy työn syvyysulottuvuutta työelämän spiritualiteetin käsitteen kautta. Merkityksellisyyden tunteen lisäksi spiritualiteetin ulottuvuuksia ovat esimerkiksi yhteys kollegoiden kanssa sekä työn kytkeytyminen johonkin suurempaan, arvokkaana pidettyyn tarkoitukseen. Jenni Spännäri esittää, että työelämässä on oltava tilaa ihmisen kyvylle osallistua toisen iloon ja innostukseen. Tekoäly ei osaa innostua.
Kiinnostavan heijastuspinnan Martelan, Juntusen ja Spännärin kirjoituksille tarjoaa Esko M. Laineen teksti, joka kysyy, saavatko papit mennä lakkoon. Martelan, Juntusen ja Spännärin kirjoitukset kertovat ilmiöistä, jotka on aiemmin liitetty vapaa-aikaan, hengelliseen elämään ja perhepiiriin, mutta jotka ovatkin nyt vahvasti läsnä myös markkinaehtoisessa työelämässä. Laineen teksti kertoo päinvastaisesta liikkeestä: virkaehtosopimusjärjestelmä oli muualla jo käytössä, ja levisi viimeisenä kirkkoon vuonna 1975.
Kun vapaa-ajan ja hengellisen elämän ilmiöt tulevat markkinaehtoiseen työelämään ja markkinaehtoisen työelämän ilmiöt hengelliseen työhön, muutos ei välttämättä suju kitkattomasti. Laine kuvaa kiistelyä siitä, tuoko virkaehtosopimusjärjestelmä pappien työhön vieraan, papin hengellisiä tehtäviä haittaavan logiikan. Spännäri ja Juntunen puolestaan kysyvät, mitä tapahtuu, kun ihmisen sisäinen elämä on yhä vahvemmin työväline myös yrityksissä.
Työn muuttuessa muuttuvat käsitykset siitä, minkälainen on hyvä työntekijä ja yhteiskunnan jäsen – hyvä ihminen. Ihmisyyden ihanteiden ja talouden kytköksiä käsittelevät myös Aku Visala ja Mikko Kurenlahti. Kurenlahti tutkii kuluttajuutta uskonnonkaltaisena ilmiönä, jonka kautta ihmiset etsivät vastausta siihen, kuka minä olen. Moraalinen haaste on, että mikäli ihmisen omanarvontunne ja sosiaalinen status rakentuvat kuluttamisen varaan, luonnonvarojen ylikulutus jatkuu.
Moraalista merkitystä on Visalan mukaan myös sillä, miten tekoälyn kehitys vaikuttaa käsitykseen itsestämme ja tärkeistä vuorovaikutussuhteista. Tekoäly mallintaa ihmistä, ja koskee siksi ihmisyyden ydintä:
Jos ihmisyyden ideaali on utilitaristinen insinööri, tällä on varmasti vaikutus siihen, millaista älykkyyden muotoa pidetään tavoittelemisen arvoisena, Visala kirjoittaa.
Sopivatko taloudelliset päämäärät ja muut arvot yhteen?
Voiko talouskasvun ihannetta sovittaa yhteen muiden päämäärien kanssa? Minkälainen on yritystoiminnassa arvojen hierarkia, ja minkälainen sen tulisi olla? Näitä kysymyksiä sivuan omassa kirjoituksessani, jossa käsittelen yritysvastuun käsitettä ja tutkimusta ihmiskäsityksen näkökulmasta. Kysyn, voiko yritysvastuun taloudellisen kannattavuuden ylikorostuminen tutkimuksessa johtua siitä, että huomiotta on jäänyt ihmisen voivan toimia moraaliperustaisesti myös talouden saralla.
Vastuullinen sijoittaminen on konkreettinen keino, jolla yritysten vastuullista toimintaa voidaan edistää. Viivi Wanhalinna tarkastelee tekstissään vastuullista sijoittamista elintarvikesektorilla, ja esittää, että lisää tutkimusta tarvittaisiin aivan erityisesti vastuullisen sijoittamisen todellisista vaikutuksista elintarvikesektorin käytäntöihin.
Halusimmepa tai emme, arvot tulevat talouden rakenteisiin monin tavoin. Yksi keskeinen kulttuuristen arvojen muovaaja on uskonto. Ilja Kokkonen valottaa kirjoituksessaan kiinnostavaa uskonnon ja talouden risteyskohtaa, islamilaista pankkitoimintaa. Henrietta Grönlundin ja Anneli Portmanin esimerkki on lähempää. He tarkastelevat sote-uudistusta suomalaisten jaettujen kulttuuristen arvojen näkökulmasta, ja pohtivat, voiko uudistuksen vastatuuli johtua arvoristiriidasta. Sote-argumenteissa painavat yksilökeskeiset ja taloudelliset perustelut, kun taas luterilaisuudesta kumpuavissa kulttuurisissa arvoissa korostuvat huolenpito ja yhteisvastuu.
Maria Joutsenvirta kirjoittaa, että talouden mittarit muokkaavat käsitystämme maailmasta ja hyvästä yhteiskunnasta. Bruttokansantuote ylikorostaa kulusta ja hyödykkeitä, ja siksi BKT:n kasvu ei tietyn rajan jälkeen kerrokaan luotettavasti hyvinvoinnin kasvusta. Joutsenvirta kiteyttää teemanumeron eetoksen:
Kun talous nähdään vain välineenä korkeampien päämäärien saavuttamiseksi, tarvitaan ennakkoluulotonta ja uusia toimintahorisontteja avaavaa keskustelua siitä, miten ihmisten tarpeita voitaisiin tyydyttää nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
Toivottavasti kirjoituksemme onnistuvat tässä. Ihmisen osaan kuuluvat vaikeudet ja kärsimys, mutta myös kyky edistää hyvää ja toivoa parempaa. Juuri näitä valoisampia, yhteistoimintaan ohjaavia ihmisyyden piirteitä kannattaa vaalia ja ruokkia. Niiden varassa talouden vaikeita kysymyksiä voidaan ratkoa.
Talous ja ihmisen osa -teemanumeron päätoimittaja Anna Martta Seppänen on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan yritysten vapaaehtoistoimintaa ja yhteiskuntavastuuta, ja on toiminut tutkijana CoPassion- ja RIFISER-tutkimusryhmissä.