| Taina Kalliokoski

Kirkon tutkimuskeskus järjestää 50-vuotisseminaarin 13.3.2019 – ilmoittautuminen käynnissä

ktk logo 360 fin

ktk logo 360 fin

Kirkon tutkimuskeskus (KTK) täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Maliskuussa järjestetään sen kunniaksi Tampereella juhlaseminaari, jossa käsitellään tutkimusta kirkon tukena. 

Seminaarissa esitelmöivät muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, toimittaja Heikki Hakala ja Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Anu Gretschel. Iltapäivän osioissa ääneen pääsevät KTK:n omat tutkijat tuoreilla tutkimustuloksillaan. Seminaarin jälkeen vietetään iltajuhlaa.

Kirkon tutkimuskeskus sai alkusysäyksensä vuonna 1958. Silloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkolliskokous asetti komitean tutkimaan nopeita yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutusta kirkon elämään sekä ehdottamaan toimenpiteitä. Varsinainen Kirkon tutkimuslaitos, nykyiseltä nimeltään Kirkon tutkimuskeskus, perustettiin kuitenkin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin maaliskuussa 1969. KTK:n sijaintipaikkana on ollut alusta lähtien Tampere.

Ilmoittautuminen juhlaseminaariin on käynnissä 28.2.2019 asti. 

Tutkimus kirkon tukena, Kirkon tutkimuskeskus 50 vuotta järjestetään 13.3.2019 klo 10-16 Tampereella, (Technopolis, Kalevantie 2). 

10.00 Johtaja Hanna Salomäki: Seminaarin avaus
10.15 Arkkipiispa Tapio Luoma: Kirkko ja tieteellinen maailmankuva
11.00 Toimittaja Heikki Hakala: Muutos vai pysyvyys? Kuinka Kirkon tutkimuskeskus heijastelee aikansa todellisuutta?
12.00 Lounas (omakustanteinen)
13.00 Erikoistutkija Anu Gretschel: Nuori sukupolvi ja instituutiot
Kommenttipuheenvuorot
* Erityisnuorisotyönohjaaja Jorma Jussila
* Professori Kati Tervo-Niemelä

14.30 Kahvi
15.00 Tutkimuskeskuksen tuoreita tutkimustuloksia
Tutkija Veli-Matti Salminen: Luottamushenkilöt kirkon portinvartijoina ja uudistajina
Tutkija Maarit Hytönen: Suomalaisten käsitykset kasteesta ja kummiudesta
Johtaja Hanna Salomäki: Mureneeko kansankirkko? Kastamattomat pohjoismaisissa kirkoissa
Tutkija Kimmo Ketola: Euroopan muuttuvat arvot ja uskonnollisuuden murros
16.00 Seminaari päättyy

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://evl.fi/kirkontutkimuskeskus/blogit/seminaarit