Salattu historiamme – suomalaisen esoterian juuret

 

                                                                                                                  Kuva: Uuden etsijät – hanke

Mitä Akseli Gallen-Kallelan maalausten salaisella symboliikalla tai Edith Södergranin runoudella on yhteistä?

Suomessa vuosituhannen vaihteessa esiintyneellä esoterian kulttuurivirtauksella tarkoitetaan monia esoteerisiksi luettuja liikkeitä ja aatevirtoja, kuten spiritualismia, teosofiaa ja antroposofiaa. Esoteerisella tiedolla usein tarkoitetaan salattua tietoa, joka on erityisen suljetun piirin saavutettavissa. Uuden etsijät tutkimushanke aikoo kuitenkin muuttaa käsityksemme esoterian suomalaisesta historiasta. Se ei ole vain salaseurojen kyllästämä termi, johon liitetään mielikuvia mystisestä tai sensaatiohakuisuudesta. Väitöskirjatutkija Julia von Boguslawski, yhtenä hankkeen tutkijana kertoo mihin Koneen säätiön rahoittama uusi monialainen tutkimusryhmä pyrkii ja mitä se haluaa kertoa suomalaisuuden historiasta, jota aiemmin ei ole julkisesti kerrottu.

Uuden etsijät, vuoden alusta toiminut suuri kymmenlukuinen tutkijaryhmä kokoaa alleen historian, kulttuurihistorian, taidehistorian, uskontotieteen ja kirjallisuustieteen lähestymistapojen kokoelman. Se tutkii kuitenkin yhteistä aihetta: 1800–1900-lukujen vaihteen aikakautta ja sitä, minkälainen esoterian kulttuuriliike on suomalaisessa historiassa ollut.

– Suomalaisesta historiankirjoittamisesta on puuttunut tutkimusta siitä, minkälainen kulttuurivaikutus esoteerisilla virtauks   Kuva: Julia von Boguslawskiilla on Suomen historiassa ja uskonnollisuudessa ollut. Hanke tuo yhteen Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen tutkijat, jotka ovat aiemmin yksittäin tutkineet näitä näkökulmia. Kansainvälisesti esoterian länsimaista historiaa on tutkittu laajemmin, kertoo von Boguslawski, joka omassa tutkimuksessaan keskittyy erityisesti esoterian piirissä toimineiden suomalaisten järjestöjen toimintaan.

Arkiset kummitukset

Esoterian kattokäsite yhdistyy tutkimushankkeessa sen kolmeen keskeiseen suuntaukseen: spiritualismiin, teosofiaan ja antroposofiaan, jotka ovat tutkimusaikakauden suuret, ajalleen ominaiset liikkeet. Suuntauksia yhdistää yleisesti ajattelu siitä, että on olemassa jotain muuta kuin meidän fyysinen maailmamme.

Näistä spiritualismin voi sanoa kasvaneen massailmiöksi asti. Sen alkuvaiheet usein liitetään 1800-luvulla eläneisiin newyorkilaisiin Foxin siskoksiin, jotka väittivät kommunikoivansa kotitalonsa vainajien kanssa. Tapahtuma oli omiaan synnyttämässä myöhempää spiritualismin hengellistä liikettä. Pian ilmaantui muitakin meedioita, jotka esiintyivät sekä pienille että suurille maksaville yleisöille. Ilmiö keräsi erityisesti huomiota ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

– Tavalliset ihmiset halusivat sotien päätyttyä ottaa yhteyden menehtyneisiin perheenjäseniin. Nyt se oli mahdollista erityisten henkilöiden kautta, kuten meedioiden. Hankkeemme tutkija Antti Harmainen on tutkinut muun muassa spiritualismin merkitystä läheisten menettäneiden surutyössä. Suomessa 1900-luvun alkupuolella kirjailija Helmi Krohn oli erityisesti viemässä spiritiualismin liikettä tunnetuksi.

Uuden etsijät – tutkimusryhmä käyttää aineistonaan henkilökohtaisia dokumentteja, kirjeitä, päiväkirjoja, ajan sanomalehtiä, järjestöjen arkistoja sekä kuvataiteen esimerkkejä. Varsinkin henkilökohtainen materiaali on osoittanut sen, miten esoteriasta puhutaan työnä, opiskeluna ja totisena puurtamisena, jotta ymmärrettäisiin omaa paikkaansa universumissa paremmin, kertoo von Boguslawski.

– Esoterian tuntemus oli myös hyvin valtavirtaista. Päivälehdet Helsingissä ja maalla toistivat samoja uutisia, joissa ilmiöitä ihmeteltiin. Jos yhtään luki lehtiä, tunsi todennäköisesti teosofian ja spiritualismin. Termejä ei olisi tarvinnut selittää suurelle yleisölle. Ilmiöistä tiedettiin ja meedioita tuli sekä meni.

Hengistä henkiseen kasvuun

Spiritualismin vanavedessä seurasi Suomessa Teosofisen Seuran (1907) ja Antroposofisen Seuran (1923) syntyminen.

– Yhdistysten alkuaikojen jäseniin kuului niin kulttuurieliitin edustajia kuin tavallisia kansalaisia. Jäsenten kirjo kertoo esimerkiksi siitä, miten myös tavalliset ihmiset etsivät minuudelleen ja elämälleen merkitystä – toki ajan taiteilijat toivat esiin leikkisyyttä, kokeilevuutta ja yhteiskunnallista koettelevuutta, kertoo von Boguslawski.

Suomalaisten järjestöjen esikuvina toimivat vahvasti alkuperäiset kansainväliset liikkeet. Yhtenä Yhdysvalloissa vuonna 1875 perustetun Teosofisen seuran merkkihahmona pidetään Helena Petrovna Blavatskya, jonka ajatteluun liikkeen toiminta perustui. Blavatskyn mukaan maailman kaikissa uskonnoissa ja myyteissä oli muinaista esoteerista tietoa, jonka oppiminen oli ihmisen henkisen kasvun perusta. Antroposofian perustaja Rudolf Steiner rakensi liikkeensä vuonna 1913 eroten teosofisesta seurasta oppikiistojen myötä. Nykyään Steinerin eetokseen, ihmiskäsitykseen ja antroposofiseen maailmankuvaan perustuvia steinerkouluja on esimerkiksi Suomessa ollut toiminnassa vuodesta 1955.

Uuden löytäjät, toisinajattelijat ja naiset

Etsijöiden lisäksi oli löytäjiä, liikkeisiin sitoutujia, joihin von Boguslawski tutkimus keskittyy – erityisesti antroposofian, teosofian ja vapaa-ajattelijoiden suomalaisten yhdistysten syntyyn.

– Antroposofit, teosofit ja vapaa-ajattelijat järjestäytyivät vuosisadan vaihteen Suomessa enimmäistä kertaa ja kaikkia yhdisti se, miten he vastustivat valtionkirkkoa intohimoisesti. Liikkeet eivät välttämättä olleet kristinuskovastaisia – ongelma ei ollut kristinuskossa vaan kirkossa.

Vapaa-ajattelijoiden edeltäjä Prometheus-ylioppilasyhdistys, joka toimi vuosina 1907–1914 kampanjoi voimakkaasti ajan pakollista kirkkojäsenyyttä vastaan ja kannatti uskonnon näkemistä yksityisasiana. Uskonnonvapauslaki ja sen myötä mahdollisuus erota kirkosta liittymättä mihinkään toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan hyväksyttiin Suomessa vuonna 1923. Ennen tätä esimerkiksi valtion virkamiehen tuli kuulua kirkkoon eikä vihille ollut menemistä ilman kirkon jäsenyyttä. Uskonnonvapauslain jälkeen kirkko kuitenkin säilytti sosiaalisen statuksensa ja muun muassa tästä syystä uusien yhdistysten jäsenet usein pysyivät myös kirkon jäseninä.

– Olisi voinut olla sosiaalisesti hankalaa, mikäli tuona aikana olisi eronnut kirkosta. Teosofisen ja Antroposofisen Seuran jäsenillä saattoi myös olla ajatus, että he edustavat itse ”tosi kristittyjä”. He ajattelivat rakentavansa aidomman ja paremman tulkinnan uskosta kuin kirkko.

Esoteerisissa liikkeissä oli mukana myös hyvin paljon naisia. Yhdistyksistä käsin naisjäsenet saattoivat kehittää itseään ja toimia itsenäisesti, tietyssä määrin myös julkisesti.

– Vaikka Suomessa 1900-luvun alussa oli naisenkin jo mahdollista opiskella yliopistossa, kansainvälisesti opinahjot olivat usein kiinni. Yhdistysten kautta naisilla oli tie opiskeluun, oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Teosofisen liikkeen Blavatsky toimi vahvana naiskuvana ja markkeerasi liikkeitä, joissa nainen saattoi nousta esiin. Suomessa ääntään toi kuuluviin vuosisadan vaihteessa teosofi ja kirjailija Maria Ramstedt tosin pseudonyyminsä Martti Humun takaa. Kansanedustajana vuosina 1908–1917 toiminut Vera Hjelt, perusti ajatusmaailmaansa teosofiaan. Teosofisessa seurassa suunnilleen puolet ja antroposofisessa seurassa suurin osa oli naisia. Prometheus-yhdistyksessä naisjäsenet olivat tosin harvassa, mikä voinee kertoa siitä miten yliopisto oli vielä miesvaltainen paikka, von Boguslawski kertoo.

Kuva: Pixabay

Esoterian uskottavuus muuttuu

Vuosisadan vaihteessa esoterian virtausten kulta-aikaan, psykologian ja spiritualismin alle syntyneeseen psyykkiseen tieteenalaan, parapsykologiaan, liittyivät 1900-luvun puolella esimerkiksi telepatiatutkimus – ala, joka ei ollut vieras suomalaisille.

– Yle teki telepatiakokeita vielä 1950-luvulla ja Kyllikki Saaren murhaajaa etsittiin ruotsalaisen meedion avustuksella. Suomessakin yliopistopiireissä oltiin kiinnostuneita psyykkisestä tutkimuksesta, kunnes akateeminen tyrmäys koitti 1960-luvulla.

Kun telepatiaa tutkittiin (luonnon)tieteellisin metodein, positiivisia tuloksia ei saatu ja parapsykologia menetti uskottavuutensa. Esoterian parissa tehtävä tutkimus sai vähittäin pseudotieteiden leiman.

– Huijareiksi paljastuneet meediot ja parapsykologian uskottavuuden mureneminen ovat osaltaan vaikuttaneet siihen miten esoteria yleensä on leimattu epäuskottavaksi hörhöilyksi. Siksi sitä on ehkä myös tutkittu kohtalaisen vähän. On kuitenkin hyvä, että näistä ilmiöistä nyt tehdään asiallista tutkimusta – ovathan ne osa meidän kulttuurihistoriaamme, von Boguslawski lisää.

Kauaskantoiset vaikutukset

Tämän päivän uushenkisyyden voi nähdä olevan vuosisadan vaihteen esoterian liikehdinnän perillinen. Teosofian ja Antroposofian järjestöt toimivat edelleen tutkien yliaistillista maailmaa ja ihmisen henkistä kehitystä. Liikkeet viettävät tosin hiljaiseloa ja jäsenhankinta ei ole samaa luokkaa kuin alkuaikoina. Jäsenten keski-ikä on korkea, mutta monen polven jäseniä kuitenkin löytyy.

– Uskontomarkkinoilla on nykyään paljon muutakin tarjontaa, mikä voi osaltaan selittää liikkeiden seesteistä vaihetta. Liikkeiden toimintaan ei myöskään kuulu ”käännyttäminen”. Ajatellaan, että ihminen itse löytää asian äärelle, kun aika on kypsä.

Esoterian virtauksilla on ollut merkittävä vaikutus kulttuurin eri osiin, tieteen ja taiteen muotoutumiseen, kirjallisuuteen ja uskontokäsityksiin – myös politiikan kenttään, von Boguslawski summaa.

– Nykyään puhutaan uskonnon ja hengellisyyden yksilöllistymisestä ja yksityistymisestä Suomessa. Tämä muutos institutionaalisesta uskonnosta yksityisempään näkyy jo esoteeristen liikkeiden edustamassa uskonnollisuudessa 1900-luvun vuosisadanvaihteessa.

 

Tutkimushankkeen toimintaa ja tutkimustuloksia voi seurata hankkeen kotisivuilta. Ensi vuonna järjestetään yhteiskonferenssi Donner Instituutin kanssa otsikolla ”Approaching Esotericism and Mysticism: Cultural Influences”. Hankkeen tutkija Nina Kokkinen kuratoi myös selvänäköisyyden tematiikkaan keskittyvän taidenäyttelyn Gallen-Kallelan museoon ensi keväänä (Espoo 11.5.–8.9.2019).