Huivilla vai ilman? Musliminaiset urheilukilpailuissa

Hijabien ilmestymistä olympialaisiin on kommentoitu niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Musliminaisten huivinkäyttö ei ole kuitenkaan yksioikoinen kysymys: säädökset ja oppineiden näkemykset ovat yksi asia, eletty uskonto toinen. Se, mikä jää usein vähemmälle huomiolle on, että islamin säädökset vaikuttavat myös uskontoaan harjoittaviin miesurheilijoihin.

Moni muistaa vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisista urheilullisten kohokohtien ohella myös kuvan, josta tuli joksikin aikaa varsinainen somehitti. Kuvassa näkyy Saksan ja Egyptin välisen naisten beach volley -ottelun pelaajat, joista saksalaisilla on lajille ominaiset pikkuruiset uima-asut päällään. Egyptiläisillä on taas täysin peittävä vaatetus ja toisella pelaajalla vielä hiuksetkin peitettyinä.

Kuva kirvoitti monia kommentteja, joissa toisaalta luotiin vastakkainasettelua (Bikini vs. Hijab), ja toisaalta nostettiin esiin sitä, että musliminaisetkin pääsevät urheilemaan. Kriittisempiä kommentoijia koko kuva ja siitä virinnyt keskustelu häiritsi, keskityttiinhän siinä − jälleen kerran − naisurheilijoiden vaatetukseen eikä urheilusuoritukseen itsessään.

Naisurheilijoiden vaatetus on kieltämättä aivan erilaisen kiinnostuksen kohde kuin miesurheilijoiden kohdalla, eikä keskustelu suinkaan liity aina uskontoon. Milloin näkyvät alusvaatteiden rajat, milloin taas paljastuvat (epänaisellisen) suuret lihakset. Lentopallo ja erityisesti beach volley ovat kirvoittaneet kommentteja siitä, kuinka naispelaajien asut paljastavat huomattavasti enemmän kuin peittävät. Paljaan pinnan ajatellaan tuovan mukanaan lisää kiinnostusta lajia kohtaan, mikä oli myös kansainvälisen sulkapalloliiton tavoitteena sen epäonnistuneessa yrityksessä tehdä lyhyiden shortsien käyttö pakolliseksi naispelaajille vuonna 2011.

Musliminaiset yhdistettynä urheiluun tuovat varmasti monella ensimmäisenä mieleen päähuivit. Aihetta on syytä tarkastella hieman enemmänkin, sillä musliminaisten huivinkäyttö ei ole mikään yksioikoinen kysymys.

Huivilla vai ilman?

Länsimaissa, niin Suomessa kuin muuallakin, kuulee edelleen esitettävän, että islam asettaa naisille huivi- tai huntupakon. Todellisuudessa kysymys huivista, johon nykyään länsimaissakin viitataan yleisesti hijabina, jakaa maailman muslimeja. Siinä missä osa muslimioppineista toteaa Koraanin määrittävän, että uskovan naisen tulee peittää päänsä, on osa oppineista sitä mieltä, ettei huivi ole musliminaiselle millään tavalla pakollinen. Pieni vähemmistö puolestaan katsoo, että naisen tulee peittää myös kasvonsa.

Pukeutumissäännöt eivät koske ainoastaan huivia, vaikkakin juuri siitä on tullut musliminaisten pukeutumisen symboli. Naisen tulisi pukeutua säädyllisesti, mikä tarkoittaa peittävää pukeutumista. Se, mikä jää usein huomiotta on, että islam itse asiassa asettaa pukeutumissäädöksiä myös miehille.

Säädökset ja oppineiden näkemykset ovat yksi asia, eletty uskonto toinen. Mikäli kuva musliminaisesta piirtyy lähinnä Saudi-Arabian tai Iranin mukaan, jää musliminaisten pukeutumisen vivahteikkuus huomaamatta. Osalla huivi peittää hiukset kokonaan, osalla huivi on vain löyhästi kiinni. Huiveja tulee vastaan kaikissa maailman väreissä ja kuoseissa. Peittävä vaatetus voi tarkoittaa pitkää, perinteistä mekkoa, mutta yhtä hyvin se voi tarkoittaa liituraitapukua.

Ehkäpä tärkein huomio on kuitenkin se, että läheskään kaikki maailman musliminaiset eivät peitä päätään, eikä sitä vaadita kaikissa muslimimaissa. Saksassa kymmenisen vuotta sitten tehdyn kyselytutkimuksen mukaan lähes 70 % maan musliminaisista ei koskaan käyttänyt päähuivia. Kun puhumme musliminaisista ja urheilusta, on tärkeää tiedostaa, ettei uskonto heidänkään kohdalla aina näy päällepäin: esimerkiksi intialainen Sania Mirza pelaa tennistä paljain päin, lyhyessä mekossa.

Musliminaiset, hijab ja olympialaiset

Ibtihaj Muhammad. Kuva: Nike.

Egyptiläispelaajan peitetty pää ei ollut ainoa laatuaan Rion olympialaisissa kaksi vuotta sitten. Yhdysvalloissa median huomio kiinnittyi ennen muuta maan kautta aikojen ensimmäiseen hijabia käyttävään olympiaurheilijaan, miekkailija Ibtihaj Muhammadiin. Vaikka hijabeja on olympialaisissa nähtykin, kilpailee kisoihin osallistuvista musliminaisista enemmistö kuitenkin paljain päin: esimerkiksi Pekingin olympialaisissa 2008 oli vain hieman yli kymmenen päänsä peittänyttä naisurheilijaa.

Hijabien ilmestymistä olympialaisiin on kommentoitu niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Positiivisena on nähty olympialiikkeen kasvava kulttuurinen monimuotoisuus, mutta osalle kommentaattoreista huivin salliminen kertoo pikemminkin naisten aseman heikkenemisestä urheilussa.

Muuttuvat asenteet

Pään peittävä huivi on alkanut yleistyä eri urheilukilpailuissa vuosien varrella. Samaan aikaan urheilijoiden hijab on myös kaupallistumassa. Urheiluvaatejäteistä Nike on jo lähtenyt markkinoille omalla tuotteellaan. Kyseessä ei ole mikä tahansa huivi, vaan juuri urheilutarkoitusta varten valmistettu päähine, jossa otetaan huomioon niin turvallisuusnäkökohdat kuin esimerkiksi materiaalin hengittävyyskin.

Turvallisuussyyt ovat olleet keskeisessä roolissa, ainakin virallisesti, monissa lajeissa vallalla olleeseen huivikieltoon. Asenteet pään peittämistä kohtaan ovat kuitenkin alkaneet lieventyä urheilumaailmassa. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa salli vuonna 2014 pään peittämisen pelaajille, muutaman vuoden mittaisen kokeilukauden jälkeen. Kyseessä on todella pään peittäminen, eikä huivin salliminen, sillä myös esimerkiksi kanadalaiset sikhimiehet olivat toivoneet mahdollisuutta peittää päänsä uskontonsa mukaisesti jalkapallo-otteluissa. Vieläkin tuoreempi esimerkki löytyy koripallon parista, sillä kansainvälinen koripalloliitto Fiba salli päähineiden käytön uskonnollisista syistä viime vuonna.

Kyseisillä sääntömuutoksilla on ollut konkreettista merkitystä naisten mahdollisuuksiin osallistua kansainväliseen urheilutoimintaan. Vuonna 2014 Qatarin koripallojoukkue joutui vetäytymään Aasian mestaruuskilpailuista, koska pään peittäminen oli vielä tuolloin koripallokentillä kiellettyä. Jalkapallon puolella huomiota on herättänyt Iranin naismaajoukkue, jonka jäsenten tulee peittää päänsä maassa vallitsevan lainsäädännön mukaisesti. Iran kävi keskustelua Fifan kanssa naisten peliasua koskien hyvän tovin, ja vuoden 2014 sääntömuutos mahdollisti Iranin naisjoukkueen pelaamisen kansainvälisillä kentillä.

Paasto

Jokaisen muslimin, niin miehen kuin naisenkin, kuuluu paastota kuukauden ajan joka vuosi. Ramadan-kuukausi määrittyy kuukalenterin mukaan ja siten sen ajankohta siirtyy vuosittain hieman.

Vuoden 2012 Lontoon olympialaisten aikaan paastokuukausi osui kisojen aikaan, ja moni urheilija joutui miettimään miten asian kanssa toimii. Islamissa paasto tarkoittaa paitsi ruoasta niin myös juomasta kieltäytymistä valoisaan aikaan, mikä on ongelmallinen yhtälö huippu-urheilijalle. Miten juosta vaikkapa maraton ilman juotavaa?

Tähän kysymykseen ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta, ja eri uskonoppineet voivat antaa urheilijoille erilaisia ohjeita. Etenkään sunnalaisuudessa ei ole selkeää auktoriteettia, jolta konsultoida neuvoja. Muslimiurheilijan tulee selvittää itse sopivaksi katsomaltaan uskonoppineelta, miten hänen tulee tilanteessa toimia. Myös muilta, vastaavassa tilanteessa olleilta muslimiurheilijoilta voi kysyä apua.

Juuri näin toimi myös brittiläinen soutaja Moe Sbihi kesän 2012 olympialaisten suhteen. Aluksi hän sai ohjeen, että jokaista väliin jäänyttä paastopäivää kohden hänen tulisi paastota kokonainen kuukausi. Ohjeen antaneen muslimioppineen näkemyksen mukaan paaston väliin jättäminen kisojen takia johtaisi siis huomattavan pitkään paastokauteen.

Sbihi ei tähän ohjeeseen tyytynyt, vaan hankki toisen mielipiteen ja keskusteli asiasta myös menestyneen juoksijan, Hicham El Guerroujin kanssa. Lopulta hän päätyi ruokkimaan 60 köyhää ihmistä päivittäin kuukauden ajan, ja sai näin sovitettua paaston väliin jättämisen.

Lopuksi

Musliminaisten ja urheilun suhde on monitahoinen kysymys, joka ansaitsisi pidemmänkin pohdinnan. Maasta riippuen musliminaisten ja urheilun suhde voi edelleen olla vaikea: esimerkiksi Saudi-Arabia, Qatar ja Kuwait lähettivät Pekingin kisoihin vain miehistä koostuneet joukkueet. Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat lähettivät puolestaan ensimmäistä kertaa myös naisurheilijoita. Naisten mahdollisuus osallistua kansainvälisille kilpakentille ei siis ole taattu kaikkialla maailmassa.

Konservatiivisissa muslimimaissa naisten ja kilpaurheilun suhde voi olla toisellakin tapaa kivikkoinen. Iranissa, missä naisten jalkapallokiinnostus on suurta ja pelaaminen aktiivista, eivät naiset vielä tänä päivänäkään pääse stadioneille seuraamaan miesten jalkapallo-otteluita. Sen sijaan Saudi-Arabiassa, osana viimeaikaisia uudistuksia, naiset pääsivät ensimmäistä kertaa seuraamaan miesten jalkapallo-ottelua tammikuussa 2018. Ehkäpä tämä tuore uudistus, hijabia kohtaan lieventyneiden asenteiden ohella, antaa osviittaa musliminaisten kasvavista mahdollisuuksista urheilun maailmassa.

 

Kirjoittaja Johanna Konttori, FT, on uskontotieteilijä, jonka akateemisia kiinnostuksen kohteita ovat erityisesti islamiin sekä uskonnon ja valtion suhteisiin Euroopassa liittyvät kysymykset, ja yleisemmin uskontososiologiaan liittyvät teemat. Parhaillaan hän koordinoi Katsomukset.fi-portaalia.

Kirjallisuutta:

Amara, Mahfoud: Veiled Women Athletes in the 2008 Beijing Olympics: Media Accounts. The International Journal of the History of Sport 29:4, 638-651, 2012.

Benn, Tansin & Symeon, Dagkas: The Olympic Movement and Islamic culture: conflict or compromise for Muslim women? International Journal of Sport Policy and Politics 5:2, 281-294, 2013.

Pfister, Gertrud: Outsiders: Muslim Women and Olympic Games – Barriers and Opportunities. The International Journal of the History of Sport 27:16-18, 2925-2957, 2010.