Äärimmäisessä kehonrakennuksessa on kyse kokonaan omasta kulttuurista

Miksi kehonrakentajat laittavat ruumiinsa kovalle koetukselle? Entä miksi lihaksikasta kehoa oikein ihaillaan? Kehon muokkaamisen juuret ovat hengellisyyden kirkastamisessa sekä kehityksen ja kasvun ideologiassa. Kehonrakentamista ja askeesia yhdistävät teemat löytyvät ruumiinharjoituksista ja luonteenjalostuksesta.

art black and white religion sculptures 1169907.jpgdKuva: Pxhere

Kehonrakennuksen tavoitteena on saada mahdollisimman lihaksikas ja vähärasvainen vartalo. Kehonrakennuskilpailuissa arvioidaan lihasmassan määrää, tasapainoista jakautumista kehossa, kehon rasvaprosentin alhaisuutta sekä lihasten erottuvuutta. Miksi kehonrakentajat oikein haluavat laittaa ruumiinsa niin kovalle koetukselle ja käyttää aikaansa tähän?

Kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Taina Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että ammattilaiskehonrakentajat haluavat tietysti menestyä kisoissa. Toisaalta nykyajalle tyypillisesti kehonrakennuksessa haetaan onnellisuutta kehon täydellistämisestä.

– Juuret ulottuvat 1800-luvulla Euroopasta Amerikkaan levinneeseen liikkeeseen, jossa ajateltiin, että kehon muokkaaminen kirkastaa hengellisyyttä. Ihmisen tehtävänä oli parantaa sitä, mitä Jumala on joskus luonut.

Kinnunen ottaa esiin myös durkheimilaisen lähtökohdan, jossa tarkastellaan uskontoa yhteisöllisen identiteetin pyhittämisenä. 

– Äärimmäisessä kehonrakentamisessa on kyseessä kokonaan oma kulttuurinsa: siinä on omat arvonsa, norminsa ja rituaalinsa. Lajiin omistautuneille on tärkeää erottautua kuntosalikävijöiden massasta. Kehonrakentajilla on tarkasti säädelty elämäntapa, jolle heidän elämänsä on alisteista.

Kinnunen kertoo myös miksi treenattua ja lihaksikasta kehoa oikein ihaillaan.

 – Tämä liittyy talouden ihanteisiin. On olemassa ajatus, että talouden logiikka heijastuu suoraan siihen, kuinka suhtaudumme ruumiiseemme ja kohtelemme sitä. Länsimaisessa talouden ihanteessa on jatkuva kehityksen ja kasvun ideologia: nopeammin, paremmin ja korkealle.

Kinnusen mukaan ihanne näkyy myös ruumiin kulttuurissa, ja sillä on suorat heijastukset siihen, miten ihmisen ruumiillisuutta arvioidaan niin vapaa-ajalla kuin työelämässä.

 – Nyt kun olemme vapautuneet perinteisestä ruumiillisesta työstä, niin väsytämme ruumistamme vapaa-ajalla. Elämme teknologisoituneessa yhteiskunnassa, jossa ei tarvitse ponnistella fyysisesti, vaan meidät on pakotettu kognitiiviseen työhön eli käsittelemään tietoa. 

Kilpaurheilumuotona kehonrakennus on kurinalaista sekä askeettista elämää vaativa laji. Millaisia eroja ja samankaltaisuuksia on nykypäivän kehonrakentamisen ja varhaiskristillisenä aikana harjoitetun askeesin välillä?

Asketismia ja varhaiskristillistä elämäntyyliä tutkinut Joona Salminen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta näkee erona tietynlaisen ruumis- ja ulkonäkökeskeisyyden.

– Monille antiikin askeesin teoreetikoille ruumis oli ongelma ruumiillisine muutoksineen, haluineen ja tunteineen. Varhaiskristillisessä askeesissa oli keskeistä ruumiin kuolettaminen, ei niinkään ulkonäön muokkaaminen.

Salmisen mukaan yhteistä on kuitenkin ruumiinharjoituksissa ja luonteenjalostuksessa. Lopulta ruumiillinen harjoittelu palautuu henkisiin voimavaroihin kuten tahdonlujuuteen, sinnikkyyteen, määrätietoisuuteen ja sitoutumiseen.

– Keskeistä on tahdonlujuus ja harjoittelun määrätietoisuus, ruumiin kurittaminen ja harjoittelulle eli askeesille omistautuminen. Tämä näkyy esimerkiksi sosiaalisissa suhteissa ja ruokavaliossa, Salminen sanoo.

 

Kirjoittaja: Ari Minadis, Teologia.fi-opiskelijatoimitus