Uskontoteemoja sisältävät videopelit tarjoavat alustan uskontokritiikille
Uskonnoilla on takanaan pitkä historia ja vanhat perinteet, mutta videopelit kehitettiin vasta 1900–luvun alkupuoliskolla yliopiston laboratoriossa, ja kotipelaaminen yleistyi 1970–1980–luvuilla. Tänä päivänä uskonto ilmenee myös videopelimaailmassa, kuten pelin arkkitehtuurissa, tarinassa tai se voi näyttäytyä uskonnollisten auktoriteettien kritiikkinä.
Videopelimaailmat ovat täynnä erilaista nähtävää, kuultavaa tai pelaamisen kautta koettua havainnointia ja toimintaa, fantasian ja todellisuuden sekoitusta. Väitöskirjatutkija Heidi Rautalahden mukaan uskonto on teemana ehkä kaikista tyypillisimmin esillä videopeleissä näkyvänä ja tarinallisena elementtinä, visuaalisesti tai sen avulla on rakennettu uusia uskontojärjestelmiä pelitarinaan.
– Uskonto esiintyy niin runsaslukuisesti eri pelielementeissä, että aihetta ei ainakaan vältellä peliteollisuudessa. Valtavirran suositut pelit, jotka kiinnostavat ihmisiä, sisältävät usein uskontoteemoja, Rautalahti toteaa.
– Voidaan todeta, että uskonto- ja mystiikkateemat eri puolilla populaarikulttuuria ovat aina olleet tietynlaisessa suosiossa, nyt teema on kuitenkin löytänyt tiensä videopeleihin.
Pelinkehittäjät ovat nähneet uskontoteeman otollisena videopelimaailmojen ja -tarinoiden rakennuspalikkana, sillä pelien mekaanisten puolien kehittyessä monimutkaisempia teemoja voidaan avata peleissä enemmän, esimerkiksi erilaisten välivideoiden ja kohtauksien avulla. Erityisesti kristinusko on viime vuosina ollut esillä myös shokkihakuisena elementtinä. Uskonto voi näin myös olla esillä rajoja kokeilevana ja erilaisia yleisöjä kosiskelevana elementtinä.
– Pelien shokkihakuisuus ainakin lisää julkisuutta ja myyntiä, Rautalahti sanoo.
Kritiikkiä uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan
Tuttuja symboleja, kuten kristillisyyteen viittavia ristejä tai keskiaikaisia kirkkorakennuksia on esimerkiksi käytetty pelimaailman arkkitehtuurin lähteinä, ei pelkästään visuaalisista syistä, mutta myös tunnelman tai jonkin mielikuvan tavoittelussa ja välittämisessä pelaajalle.
– Pelien takana vaikuttavan peliteollisuuden voi osaltaan nähdä sanelevan pelinkehityksen tavoitteita ja pelitarinoiden luomista. Pelit eivät ole vapaita yhteiskunnallisen tai kulttuurisen keskustelun teemoista ja ne sisältävät yllättävän kärkästäkin kritiikkiä uskonnon ja uskomisen teemoja kohtaan, Rautalahti selittää.
Yhtenä viimeaikaisten pelien tarinallisena trendinä voidaan nähdä kritiikki uskontoauktoriteetteja kohtaan, jossa yksilön vapaus päättää omasta kohtalosta on nostettu positiivisesti esiin. Pelit eivät välttämättä tavoittele todenmukaisia tulkintoja uskontoihin liittyvistä seikoista, vaan ne myös tulkitsevat oletettuja käsityksiämme uskonnosta.
– Omaan väitöskirjatutkimukseeni valitut videopelit, kuten esimerkiksi Dishonored esittää hyvin yhteiskuntakriittisiä näkemyksiä uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan. Dishonored puhuu vapaamman yksilöllisyyden puolesta, jossa edes jumalilla ei ole sijaa päättää ihmisen kohtalosta.
Pelit vaikuttavat myös pelaajaan
Rautalahti ei näe, että pelit voisivat kannustaa väkivallan harjoittamiseen uskonnon nimissä.
– Osa ihmisistä voi ajatella niin, mutta en ainakaan itse näe videopelien olevan määräävin tekijä väkivaltaisten tekojen ja pelaamisen välillä, Rautalahti toteaa.
– Voidaan puhua liioitellusta huolesta eli moraalipaniikista, jolloin jokin populaarikulttuurin tuote mielletään moraalia turmelevaksi asiaksi. Eivät pelaajat kuitenkaan kylmiä vihanneksia ole, tietenkin pelit synnyttävät pelaajassaan tunteita, Rautalahti tarkentaa.
Pelejä pelaamalla pelaaja voi kuitenkin oppia ja saada muunlaisia vaikutteita. Peleissä on opettavainen ja informatiivinen ulottuvuus, mutta samalla pelaaja oppii käyttämään myös omaa mielikuvitustaan. Rautalahden mielestä Uncharted: The Lost Legacy –nimistä peliä pelatessaan voi esimerkiksi oppia tunnistamaan hindulaisuuteen kuuluvia jumaluuksia.
– Pelaaja voi myös ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, jos pelissä esiintyy yhteiskuntakritiikkiä. Lisäksi pelaaminen kehittää ihmisen omia kykyjä ja toimii merkittävänä osana arkea. Se tuo myös hyvän mielen ja viihdyttää, Rautalahti luettelee.
Myös opiskelijat pääsivät tutkimaan aihetta
Keväällä 2017 Helsingin yliopiston uskontotieteen oppiaineessa järjestettiin kurssi, jossa perehdyttiin uskonnon ja videopelikulttuurin tutkimukseen. Kyseessä oli ensimmäinen koskaan Helsingissä järjestetty digitaalisia pelejä sekä uskonnontutkimusta yhdistävä kurssi. Kurssin opettajana toiminut Rautalahti kertoo, että idea kurssin pitämiselle sai alkunsa hänen väitöskirjatutkimuksensa aiheesta.
– Ajatuksena oli sitoa kurssin aihe väitöskirjatutkimukseni teemoihin. Väitöskirjassani tutkin sitä, millaisia merkityksiä pelaajat luovat pelejä pelatessaan. Kurssi istui siten luontevasti omaan tekemiseeni, mutta uuden ja ajankohtaisen aihepiirin kurssi kiinnosti ilahduttavasti myös opiskelijoita.