Tuntematon sotilas teologien silmin – ”Elokuva on pasifistinen kannanotto”

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela (Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen). Kuva: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suomalaiset ovat ottaneet Aku Louhimiehen ohjaaman uuden Tuntematon sotilas -elokuvan (2017) lämpimästi vastaan. Elokuva teki avausviikonloppunaan katsojaennätyksen ja sen on tähän mennessä nähnyt jo yli puoli miljoonaa katsojaa. Kriitikkojen arvostelut ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.

Päätimme kysyä itsenäisyyspäivän kunniaksi suomalaisilta teologian alan tutkijoilta reaktioita elokuvasta. Kysymyksiin vastasivat Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen sekä teologisen etiikan ja sosiaalisen etiikan yliopistonlehtori Virpi Mäkinen.

(Huomaathan, että vastaukset sisältävät joitain juonipaljastuksia.)

Millainen yleistunnelma sinulle jäi uudesta Tuntemattomasta sotilaasta?

Talonen: ”Se oli yllättävän onnistunut sotakuvaus, myös sidottu historiallisiin kehyksiin. Mielestäni se ei ollut ideologisesti värittynyt, vaan antoi realistisen kuvan jatkosodasta. Uuden sukupolven ’Tuntematon’.”

Mäkinen: ”Erittäin vaikuttava elokuva. Sen loputtua oli mykistynyt olo. Jäin pohtimaan sodan hintaa, sen aiheuttamia mielen ja ruumiin vammoja, niitä järkyttäviä kokemuksia ja menetyksiä, joita niin rintamalla kuin perhepiireissäkin koettiin, evakkojen kohtaloita, uudelleen rakentamista, yksilöiden ja kansakunnan muistia kokemusten välittäjänä. Kohta keskuudessamme ei ole enää yhtään sotiemme veteraania. Mikä merkitys tällä on? Elokuva on myös tärkeä muistutus siitä, että muiden kuin aseellisten konfliktinratkaisukeinojen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Elokuvan nähtyään satavuotiaan Suomen itsenäisyyden juhlinnalle tulee entistä syvempi merkitys.”

Miten onnistuneesti uskontoa oli mielestästi kuvattu elokuvassa?

Talonen: ”Kuvaus ’kodin, uskonnon ja isänmaan’ puolesta käytävästä sodasta tuli esille. Se, miten sotilaspappi kohtasi ’tavallisen’ suomalaisen miehen rintaman arjessa, olisi voinut tulla esille jollakin tavalla konkreettisesti arjen tilanteena.”

Mäkinen: ”Sotaan venäläisiä vastaan lähdetään mahtipontisesti veisaten: ’Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan. Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas, kiukkuinen, ja julma, hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa. On turha oma voimamme…’ Virsi jätetään tarkoituksellisesti kesken. Uskonto on esillä sotimisen keskellä hetkissä, jolloin pohditaan olemassaolon ja sodan mielekkyyttä, tappamisen moraalia ja kuoleman merkitystä. Jouluna rintamalla kuunnellaan jouluevankeliumia, kun taas kotijoukot laulavat ’Maa on niin kaunis’.

Erittäin vahvasti elokuvassa on esillä humaanius, ihmisyyden syvä kunnioitus, siitäkin huolimatta, että elokuvassa tapetaan tuhansia ihmisiä. Nuoren sotamiehen kysymykseen, miten ihmisen pystyy tappamaan, kokenut Rokka vastaa, että vastassa on vihollinen, jonka ihmisyyttä ei kannata alkaa liiaksi pohtimaan. Sodalla on oma etiikkansa. Hietanen ihmettelee venäläisen sotavangin ampumista selkään, ja Lehto jääkin kiinni valehtelusta väittäessään vangin pyrkineen karkuun. Ehkä kaikista puhuttelevin kohtaus on Koskelan päätös perääntyä aivan sodan loppuvaiheessa Syvärillä, kaikkien ylhäältä tulleiden määräysten vastaisesti tilanteessa, jossa ’kaikki on jo menetetty, eikä mitään toivoa enää ole’. Symbolisena eleenä hän myös heittää kaikki paitsi yhden konepistoolin järveen, jotta haavoittuneet pystytään kantamaan rintamalta pois.

Monessa kohtaa elokuvaa, niin myös edellä mainitussa kohdassa, lähimmäisen auttaminen asetetaan jyrkästi vastakkain äärimmäisen tottelevaisuuden kanssa. Ylemmältä taholta tulleita käskyjä, joita tulisi noudattaa sokeasti ihmisistä ja heidän kärsimyksistään välittämättä, ei aina kuunnella.”

”Erittäin vahvasti elokuvassa on esillä humaanius, ihmisyyden syvä kunnioitus, siitäkin huolimatta, että elokuvassa tapetaan tuhansia ihmisiä.” Virpi Mäkinen

Mikä oli elokuvassa erityisen hyvää? Jäitkö kaipaamaan jotain?

Talonen: ”Paras kohtaus aate- ja poliittisen historian kannalta oli se, kun vänrikki Kariluoto katselee kasvot kirkastuen Petroskoita (Äänislinnaa) kaukaa metsäkalliolta. AKS-henkisen, kansallisen ja isänmaallisen eetoksen omaksuneen, voimakkaan velvollisuudentunteen ohjaaman nuoren komean upseerin kasvoille leviää suorastaan autuaallinen katse. Ikään kuin se ’luvattu maa’ olisi nyt saavutettu. Ateenalaisten laulu sopii hyvin hänen mielenmaisemaansa. Näyttelijät Vatanen ja Aho olivat erinomaisia omissa rooleissaan mainitun Holopaisen (Kariluoto) lisäksi.

Oliko Robinin haaliminen tähän hommaan ’täydennysmieheksi’ turhan päälleliimattua?”

Mäkinen: ”Ehkä erityisen hyvää, vaikkakin myös rankaa, oli sodan kuvaaminen sellaisena kuin se on. Ei kaunistellen. Toisaalta elokuvassa on hetkittäin todella kauniita kuvakulmia ja otoksia, esimerkiksi konekiväärikomppania marssimassa hitaasti hämärän usvaisella suolla. Myös yksittäiset otokset toukista, perhosista, jopa koppakuoriaisesta tai jäniksestä rauhoittavat äänimaailmaa. Luonto elää omaa elämäänsä sodankin keskellä.

Sen sijaan kotiolojen, perheiden kuvaaminen ja kohtalot jäivät selvästi kaiken muun ohessa taka-alalle ja lyhyiksi otoksiksi, joissa ei, jo lyhyiden pätkien vuoksi, päästy asian ytimeen. Ehkä näissä kohtaloissa parasta oli Rokan perheen seuraaminen, koska sitä myös seurattiin pidempään.”

Kariluoto & Sirkka (näyttelijät Johannes Holopainen ja Marketta Tikkanen) Kuva: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Miltä Tuntemattoman sotilaan suuri merkitys suomalaisille näyttäytyy teologin silmissä?

Talonen: ”Se on ajankuva ajoiltaan. Sota muutti rajusti Suomea. Muutos ei vaikuttanut vain poliittiseen sekä talous- ja sosiaalihistoriaan. Myös kirkkohistoriaan se vaikutti kuten tiedämme – toisaalta asevelipapiston uusina kansankirkollisina työnäkyinä, toisaalta uusina hengellisen herätyksen aaltoina ja uuspietismin nousuna.”

Mäkinen: ”Elokuva on pasifistinen kannanotto. Se ei glorifioi sodan saavutuksilla, ei isänmaallisuudella eikä yksittäisten ihmisten uhrauksilla. Se on myös eettinen kannanotto äärimmäistä tottelevaisuutta ihannoivaa instituutiota vastaan – kun muistetaan, mitä samaan aikaan muualla Euroopassa, erityisesti Saksassa, tapahtui.

Moni varmasti vertaa Louhimiehen versiota Edvin Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen, ja pitää jälkimmäistä ’sinä oikeana, aitona versiona’. Mielestäni Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on merkittävä puheenvuoro Suomen itsenäisyyden historiaan nimenomaan siksi, että se tekee sitä tunnetuksi nuoremmille sukupolville, juuri niille, joita Laineen versio ei ehkä enää puhuttelisi. Myös näyttelijäkaartin valinnalla on tässä yhteydessä merkitystä, ja on itsestään selvää, että heillä on myös suuri merkitys elokuvan onnistumiselle.”

Teologin terveisesi satavuotiaalle Suomelle

Talonen: ”Olemme selvinneet ihmeellisesti vuoden 1944 aallonpohjasta tähän asti. Toivottavasti saamme elää rauhan aikoja tulevaisuudessa. Olisi tärkeä löytää uudelleen kansallista yhteishenkeä ja yhteistä vastuuta. Jokainen ihminen ja elämä on arvokas, kuten on eräs poliitikko aikanaan todennut. Toivottavasti löydetään uudelleen myös ne kristilliset ja eettis-moraaliset arvot, joiden varassa kansakunnan selkäranka on vuosisatoja levännyt. Kristinuskolla on edelleen annettavaa Suomelle!”

Mäkinen: ”’Kaveria ei jätetä!'”