Uskonnottomuutta vai multi-uskonnollisuutta? (4.7.2016)
Yhä useammat ihmiset ovat todenneet eri tutkimuksissa, etteivät he koe kuuluvansa mihinkään uskontokuntaan. Lancasterin yliopiston uskontososiologian professori Linda Woodhead on tutkinut tilannetta Isossa-Britanniassa. Woodheadin mukaan ”uskonnottomat” ovat tällä hetkellä suurin ryhmä isobritannialaisten nuorten keskuudessa.
Uskonnottomuuden tai uskonnollisuuden määrittäminen ei ole kuitenkaan yksiselitteistä, eivätkä uskonnottomiksi itsensä mieltävät ole Woodheadin tutkimusten perusteella suoraviivaisen sekulaareja.
− Monet harjoittavat yksityisesti hengellisiä tai henkisyyteen liittyviä aktiviteetteja, mutta kokevat itsellensä vieraiksi perinteiset julkiset uskonnolliset yhteisöt, johtajat sekä arvot. Lisäksi osa vastaajista mieltää itsensä sinänsä hengellisiksi, muttei uskonnollisiksi.
Ikäjakauman puolesta nuorten arvot näyttävät eriytyneen vanhemmista sukupolvista.
− Isobritannialaiset nuoret eivät seuraa tässä mielessä vanhempiensa uskonnollisia jalanjälkiä, vaan heidän asenteensa uskontoa kohtaan on huomattavasti kriittisempi.
Kuilu arvojen välillä korostuu entisestään kun verrataan nuorten suhtautumista viralliseen institutionaaliseen uskontoon ja uusiin uskonnollisuuden muotoihin.
− Uskonnon yhteiskunnallisessa uudelleenpaikantumisessa korostuvat kulttuurisidonnainnaisuus sekä uskonnon ja pyhän arkipäiväistyminen ja sekularisoituminen. Tätä kautta haetaan merkityksiä ja arvoja elämälle pluralistisessa nyky-yhteiskunnassa, Woodhead arvioi.
Uskonnollisuuden uudet muodot
Uskonnon ja uskonnollisuuden uusia muotoja Pohjoismaissa tutkineen Tromssan yliopiston uskontotieteen professori James R. Lewisin mukaan nykypäivälle on hyvin tyypillistä liikkuminen eri uskonnollisten liikkeiden ja traditioidenkin välillä.
− Multi-uskonnollisuudessa erilaiset vaihtoehtoiset yhdistelmät uskonnollisista liikkeistä ja alakulttuureista nivoutuvat avoimeksi hengelliseksi osallistumiseksi useisiin eri suuntiin.
”Ihmisillä vaikuttaa olevan samanaikaisesti lukuisia erilaisia hengellisiä ja henkisyyteen liittyviä intressejä.”
Perinteisille uskonnon ja uskonnollisuuden muodoille leimallisen pysyvyyden ja pois sulkevuuden sijaan Lewis puhuukin ennemmin hajaantuneesta uskonnollisuudesta ja hengellisyydestä.
Uskonnon merkityksen vähenemistä yhteiskunnassa ja kulttuurissa hän ei allekirjoita.
− Kuten joissakin analyyseissä on väitetty, uskonto ei ole kuolemassa, mutta sen muodot kyllä muuttuvat.
Professorit Linda Woodhead ja James R. Lewis olivat pääpuhujia Helsingin yliopiston uskontotieteen oppiaineen, Suomen Uskontotieteellisen Seuran ja Åbo Akademin järjestämässä kansainvälisessä EASR 2016: Relocating Religion -konferenssissa Helsingissä.
Lue myös: Suomalaisten uskonnollisuus muuttuu kovaa vauhtia – ”Tulee uusia luomuksia, kuten Jeesus-jooga” (Yle uutiset 1.7.2016)
Katso Yle Areenassa: Suomalaisten uskonnollisuus muuttuu ja pirstaloituu