| Olavi Seppänen ja Joonas Järvinen

Akateeminen teologikoulutus muuttuvassa Suomessa

rautatie

Suomi on muuttumassa moniuskontoiseksi tavalla, jolla ei ole vastineita maamme historiassa. Nykyisistä maahanmuuton trendeistä päätellen islaminuskoisten määrä tulee kasvamaan voimakkaasti. Mitä teologia merkitsisi yhteiskunnassa, jossa on useita merkittävän kokoisia uskontokuntia? Onko jokaisen yhteisön aika kouluttaa itse omat teologinsa, vai voisiko akateeminen teologia olla eri katsomuksia yhteen sitova voima?

Yhdysvaltalainen Pew-tutkimuslaitos julkaisi keväällä 2015 arvion, jonka mukaan Suomessa asuisi vuonna 2050 lähes 200 000 muslimia. Määrä olisi noin viisinkertainen nykyiseen verrattuna. Tämän suuntaiset arviot heijastuvat yleisesti keskusteluun siitä, kuinka erilaisuutta pitäisi oppia ymmärtämään. Kulttuurisen erilaisuuden kohtaaminen merkitsee nykyään paljolti islaminuskoisten kohtaamista, ja erilaisuuden integroiminen yhteiskuntaan on heidän integroimistaan yhteiskuntaan. Ajatus väestömuutoksesta herättää paljon vaikeita kysymyksiä. Yksi näistä koskee muslimiyhteisöjä johtavien imaamien kouluttamista.

Imaamikoulutusta yliopistolla?

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg pitää periaatteessa mahdollisena, että Suomessa laadittaisiin akateeminen, imaamin tehtävään valmistava koulutuslinja, joka vastaisi evankelisluterilaisen kirkon pappeuteen valmistavaa teologista koulutusta.

Jos islaminuskosta tulee riittävän iso tekijä suomalaisessa yhteiskunnassa, niin mielestäni on perusteltua harkita sitäkin vaihtoehtoa”, Dunderberg arvioi.

Samalla hän kuitenkin epäilee, osoittautuisiko tällainen ratkaisu yliopistolle lainkaan kannattavaksi, koska opiskelijoita ei välttämättä tulisi kyseiseen koulutukseen riittävästi. Dunderberg myös huomauttaa, että imaamikoulutusta ei ehkä kannateta kyllin laajasti muslimien keskuudessa.

Ainakaan tällä hetkellä muslimiyhteisö itse ei ole innostunut tästä vaihtoehdosta” Dunderberg kertoo.

Koulutusohjelman muotoilu ei sekään olisi missään tapauksessa yksinkertaista, sillä Dunderbergin mukaan imaamin työnkuva muslimiyhteisössä voi olla hyvinkin erilainen ja nimenomaan vähemmän hengellinen kuin papin työnkuva kirkossa.

rautatie
Yhtyvätkö eri uskontoperinteiden raiteet akateemisen koulutuksen merkeissä?

Näkökulmia imaamikoulutuksen järjestämiseen

Islamismin tutkimukseen erikoistunut sotatieteiden maisteri Atte Kaleva on myös käsitellyt imaamikoulutuksen järjestämistä blogissaan. Hänen mukaansa yliopistollinen imaamikoulutus on tietyllä tapaa hyvä ajatus, sillä Suomen muslimiyhteisöt ovat yleisesti huolissaan ääriajattelua levittävistä imaameista. Kaleva tosin kysyy, voitaisiinko juuri muslimijohtajilta edellyttää akateemista koulutusta, kun sitä ei yleisesti Suomessa edellytetä kaikilta muiltakaan uskonnollisten yhteisöjen johtajilta. Kysymys olisi tässä tapauksessa pragmaattisesta, mutta syrjivästä yrityksestä reagoida väkivaltaisen islamismin leviämiseen. Toisaalta muihin uskontoihin ei tällä hetkellä liity vertailukelpoisia radikaaleja virtauksia.

Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Anas Hajjarin mukaan imaamikoulutuksen järjestäminen teologisessa tiedekunnassa on yksi vaihtoehdoista. Mahdollista olisi myös, että imaameja koulutettaisiin islamilaisissa yliopistoissa ulkomailla.

Suomessa on pitkä historiallinen kokemus orientaaliopetuksesta. Sen päälle voi rakentaa. Täällä on vanha islamilainen väestö ja se on plussaa Suomelle, että he kouluttautuisivat täällä Suomessa”, Anas Hajjar sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Hajjarin mukaan imaamien kouluttaminen yliopistossa vaatisi myös yhteistyötä muslimiyhteisön kanssa.

Sopivia opettajia tarvitaan Koraanin opiskeluun, lukemiseen ja ulkomuistamiseen sekä muun muassa profeetan perimätieto-oppiin ja logiikkaan. Arabiankielen taidon pitää lisäksi olla erinomainen”.

Tulisiko kaikkien uskonnollisten yhteisöjen johtajat kouluttaa akateemisesti?

Kuten alussa todettiin, dekaani Ismo Dunderberg epäilee järjestelyn toimivuutta jo islaminuskoistenkin tapauksessa.

Uskonnollisia yhteisöjä on aika paljon” Dunderberg pohtii. ”Voisin kuvitella, että hyvin pienien yhteisöjen tarpeisiin ei kannata ryhtyä luomaan omia koulutusohjelmia.

Kuitenkin yhteisiä koulutuksen standardeja voisi pitää tekijänä, joka pyrkii takaamaan yhteiskunnalle tarpeellisen kulttuurisen yhtenäisyyden. Pappeuteen valmistavassa teologin koulutuksessa Dunderberg pitää hyvänä erityisesti akateemista kriittisyyttä.

Huolihan aina on, että jos koulutus tapahtuu jonkun uskonnollisen yhteisön omilla ehdoilla, niin siitä helposti katoaa kriittinen momentti.”

Joka tapauksessa kysymys imaamikoulutuksesta valaisee omalla tavallaan vedenjakajaa, jolla akateeminen teologia Suomessa seisoo. Se on toistaiseksi ollut varsin selvillä vesillä, kun evankelisluterilainen kirkko on kattanut lähes koko kansan, mutta parhaillaan asetelmat muuttuvat. Jos yliopisto pyrkii tuottamaan uskonnon asiantuntijoita yleensä, voidaan kysyä, miksi ei kaikille uskonnollisille yhteisöille tarjottaisi samanlaisia akateemisia mahdollisuuksia kuin evankelisluterilaiselle kirkolle. Epäilemättä moni myös miettii, eikö evankelisluterilaisen kirkon pappiskoulutusta voisi siirtää yliopistojen ulkopuolelle.

Mielestäni on sekä periaatteessa että käytännössä hyvin tärkeää, että papeilla on akateeminen koulutus. Luulen, että se on koko yhteiskunnan kannalta hyvä”, kommentoi Dunderberg.

Nykyinen järjestely myös kertoo siitä, että kirkko luottaa akateemiseen koulutukseen, kun se valitsee papeiksi vihittävät meiltä valmistuneiden keskuudesta.”

 

Teksti: Olavi Seppänen ja Joonas Järvinen
Kuva: newoldstockphotos

* Kirjoitus on osa teologisen tiedekunnan soveltavien opintojen journalismi-kurssin opintoja 2015

 

Lue myös: 

Teologisen tiedekunnan journalismikurssin opiskelijoiden juttusarjassa käsitellään kokemuksia teologian opiskelemisesta ja tulevaisuuden teologikoulutuksen haasteista (18.11.2015)

Vapaista suunnista teologisen tiedekunnan opiskelijaksi (Risto Kauppinen ja Ville Verkkonen), 18.11.2015.

Teologin tie pakolaisten kouluttajaksi (Toomas Reeben ja Pekka Tumme), 25.11.2015