Vapaista suunnista teologisen tiedekunnan opiskelijaksi
Teologinen tiedekunta oli ennen pääasiassa luterilaisen kirkon pappien koulutuslaitos. ”Tuleeko sinusta pappi?”, lienee yhä yleisin kysymys, jonka tuleva teologi kuulee kertoessaan opiskelupaikkansa. Teologiseen mahtuu kuitenkin opiskelijoita yhä enenevässä määrin luterilaisen kirkon ulkopuoleltakin. Selvitimme haastatteluilla, millaiseksi vapaiden suuntien edustajat kokevat opiskelun teologisessa tiedekunnassa, joka on tunnustukseton, mutta tarjoaa mahdollisuuden suorittaa evankelisluterilaisen kirkon papin tai lehtorin virkaan edellytettävät opinnot.
Haastattelimme kuutta teologia, joiden tausta on helluntailaisuudessa, Vapaakirkossa tai uusissa itsenäisissä seurakunnissa. Kaksi heistä oli iältään reilusti viisikymppisiä, yksi nelissäkymmenissä ja kolme noin kolmekymppisiä.
Ristiriitaisia tuntemuksia ja uskon koetusta?
Yksimielisesti kaikki haastateltavat olivat kokeneet teologisen opetuksen enemmän tai vähemmän ristiriitaiseksi oman vakaumuksensa kanssa. Toisaalta kaikki olivat osanneet siihen myös varautua, ja useimmat olivat tottuneet siihen, että näin tapahtuu muuallakin. Kuten eräs haastateltava sanoi, teologiseen tiedekuntaan ei kannata lähteä kuin raamattukouluun. Toinen haastateltava totesi ylipäätään peruskurssit jopa huijaukseksi. ”Raamatun tutkimus on tärkeää, jopa välttämätöntä, mutta totuuden viittaa se ei voi kantaa.”
Useiden uskoa teologisen tiedekunnan opetus oli jossain määrin haastanut. Mahdollisista uskon kriiseistäkin oli kuitenkin selvitty ja useimmat olivat sitä mieltä, että uskon haastaminen on jopa suotavaa. Se voi johtaa entistä vahvempaan vakaumukseen. ”Opiskelu teologisessa tiedekunnassa on saanut punnitsemaan ajoittain omaa uskon tulkintaani siinä määrin, että voidaan puhua uskon kriisistä. Tällainen pohdinta ei välttämättä johda huonoon lopputulokseen. Parhaimmillaan se luo vankemman pohjan omille käsityksille.”
Tieteellistä tutkimusta ja hyviä perusteluja ei kuitenkaan haluttu vähätellä, mutta ei myöskään hyväksytty uskon aliarvioimista tieteen näkökulmasta.
Miksi teologiseen? Tulevaisuus pappina…?
Teologiseen on tultu niin vakaumuksen pohjalta kuin tieteellisen tutkimuksen motiiveista ja lisäksi halusta verkostoitua muiden teologiasta kiinnostuneiden kanssa. Haastateltujen joukosta jotkut harkitsevat pappeutta luterilaisessa kirkossa, kun taas osa ei koe sopivansa sinne vakaumuksensa puolesta missään nimessä.
Joukosta löytyi myös opettamisesta kiinnostuneita. Kuitenkin uskontojen asiantuntijaksi kouluttava A2-linja vaikutti olevan enemmistön valinta. Joillakin oli hyvin selkeitä suunnitelmia, kun taas toiset eivät yritäkään saada työtä tutkinnollaan tai edes jaksa uskoa, että sitä tutkinnolla saisi. ”Tunnustan avoimesti, etten opiskele työllistyäkseni.” Vaikka luterilaisessa kirkossa työskentely tuntui monelle vieraalta, saattoivat he kuitenkin toivoa pääsevänsä työskentelemään johonkin kristilliseen järjestöön. ”En koe luterilaista kirkkoa kovinkaan omakseni, vaikka on siellä hyviäkin puolia.” Pari havitteli väitöskirjan tekemistäkin.
Ulkopuolisuutta vakaumuksen takia?
Suurin osa haastateltavista ei missään nimessä kokenut olevansa ulkopuolinen, vaikka vakaumus saattoikin erota yleisemmästä linjasta. Joku taas saattoi juuri vakaumuksensa takia kokea ulkopuolisuutta, varsinkin kun se yhdistetään tieteelliseen tutkimukseen. On siis mahdollista, että vakaumus aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta teologisen tiedekunnan ulkopuolellakin. ”En siis ehkä niinkään koe ulkopuolisuutta, koska olen vapaan kirkkokunnan edustaja, vaan siksi, että olen evankelinen kristitty ja se asettaa tiettyjä lähtökohtia kaikelle ajattelulleni.” Kyseiset seikat voivat riippua paljon myös henkilöstä itsestään, kuten eräs haastateltava pohti. Yleisesti ilmapiiri koettiin hyväksi ja ystäviä on löydetty. ”Olen kokenut ilmapiirin teologisessa avoimena.”
Osan mielestä luterilaisuus kuitenkin painottuu teologisessa tiedekunnassa liikaa ja osin jopa perusteettomasti. ”Liberaali luterilaisuus painottuu aika paljon.”…” Elämme Suomessa, jossa edelleen olla suomalainen on yhtä kuin olla luterilainen, vaikka toisaalta tämä paradigma joutuu koko ajan haastetuksi.”
Sekin ymmärretään, että tiedekunta tarjoaa evankelisluterilaisen kirkon papin tai lehtorin virkaan edellytettävät opinnot. Vapaat liikkeet ja evankelinen kristillisyys ovat kuitenkin koko ajan kasvussa ja uudet seurakunnat vetoavat monilta osin sekä nuoriin että aikuisiin enemmän kuin luterilainen kristillisyys. Kristillisen uskon haluttaisiin siis nähdä edustavan teologisessa tiedekunnassa muutakin kuin liberaalia luterilaista kirkollisuutta. ”Evankelikaalia teologiaa soisi esiteltävän huomattavasti avoimemmin.”
Tiedekuntaa kiitettiin hyvästä ja korkeatasoisesta opetuksesta. Toiveitakin esitettiin: ”Opiskelen A2-linjalla ja mietin kovasti mitä annettavaa teologisella tiedekunnalla voisi jatkossa olla uusien itsenäisten seurakuntien ja kirkkokuntiin kuulumattomien yhteisöjen käytännön työhön. Sitran esittelemissä tulevaisuuden trendeissä puhutaan siitä, miten ’voimaantuvat yhteisöt haastavat instituutiot.’”
Vastaaja näki muutoksen olevan käynnissä uskonnollisella kentällä ja toivoi, että se huomioitaisiin teologisessa koulutuksessa muutenkin kuin missiologisen tutkimuksen aiheena. Muutkin toivoivat, että nykyisen opiskelijajoukon menneitä vuosikymmeniä huomattavasti kirjavampi koostumus otettaisiin huomioon paremmin. Myös opetusmenetelmiin toivottiin yhä enemmän monimuotoisuutta. Tenttejäkin toivottiin poistettaviksi.
Vapaat suunnat tervetulleita teologiseen
Ekumeniikan professori ja tiedekunnan tutkimuksesta vastaava varadekaani Risto Saarinen toteaa, että koulutusohjelman tavoitteena ei tietenkään ole koetella kenenkään uskoa. “Ei ev.lut. kirkon intressinäkään ole tuottaa kriisiä opiskelijoille”, hän naurahtaa. Saarinen painottaa myös, että tiedekunnan tunnustuksettomuus on tärkeää ja että siihen tulee jatkossakin panostaa.
Henkilökunnasta löytyy joka tapauksessa useisiin tunnustusyhteisöihin kuuluvia. Erikseen hän nimeää helluntaiteologi Veli-Matti Kärkkäisen, jonka luennot ovat olleet suosittuja. Tiedekunnan tulee kuitenkin aina ottaa opetuksessaan huomioon tosiasialliset työmarkkinat, jotka tällä hetkellä ovat luterilaisen kirkon piirissä. Evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy A1-linjalla hankitun pätevyyden pappeuteen. Saarinen haluaa kuitenkin tuoda omana ajatuksenaan esille sen, että tiedekunta olisi kyllä valmis dialogiin vapaiden suuntien kanssa. “Pitäisin tärkeänä, että vapaat suunnat olisivat yhteydessä meihin ja kertoisivat, että jos he haluavat yliopistotasoista koulutusta omille työntekijöilleen, niin minkä tyyppistä koulutusta he haluavat. En näe mitään periaatteellista estettä, miksei meillä voisi olla samanlaista teologikoulutusdiiliä myös vapaiden suuntien kanssa. Tämä on meidän intressimmekin, koska minäkin ajattelen niin, että tällaiset yhteisökristillisyyden ja verkostokristillisyyden ja vapaiden suuntien muodot ovat tulevaisuutta”.
Saarinen kertoo, että tiedekunnassa on jopa pohdittu oppiaineeksi “urbaaniteologiaa,” jossa tutkittaisiin, miten kristillinen traditio elää kaupungistuvassa yhteiskunnassa nuoremman sukupolven keskellä. Siihen voisi liittää vapaan kristillisyyden teologista osaamista. Lisäksi Saarinen pallottelee mallia, jossa henkilö voisi opiskella kolmen vuoden kanditutkinnon teologisessa ja saada perustiedot, jonka jälkeen hän voisi siirtyä oman yhteisönsä koulutuslaitokseen.
Ylipäänsä Saarinen pitää hienona ja tyylikkäänä kehityksenä, että helluntaitaustaiset teologit opiskelevat yhä enemmän teologiaa ja paneutuvat syvemmin sen kysymyksiin. “Meidän täytyy tiedekuntana jatkossa yhä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että suomalainen kristinusko monimuotoistuu, ja me toivotamme tervetulleeksi yhteydenottoja sen suhteen, minkä tyyppinen akateeminen teologikoulutus olisi hyvää ja toivottavaa.”
Teksti: Risto Kauppinen ja Ville Verkkonen
Kuvat: Risto Kauppinen ja Ville Verkkonen
* Kirjoitus on osa teologisen tiedekunnan soveltavien opintojen journalismi-kurssin opintoja 2015
Lue myös:
Teologin tie pakolaisten kouluttajaksi (Toomas Reeben ja Pekka Tumme), 25.11.2015
Akateeminen teologikoulutus muuttuvassa Suomessa (Olavi Seppänen ja Joonas Järvinen), 16.12.2015