| Annemari Airaksinen

Uusi graduartikkeli julkaistu (25.2.2015): Hyvä työ, paha työ – oppilaitospapit ja työhyvinvointi

Työ on tärkeä osa ihmisen elämää ja identiteettiä, sillä siihen käytetään keskimäärin kolmasosa koko elämästä. Työn tärkeydestä kertoo se, että työllä on usein monia vaikutuksia työntekijöiden henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Perinteisesti hyvää työtä on kuvailtu työksi, jossa jokainen päivä on erilainen eikä työntekijä pysty etukäteen täysin tietämään, mitä päivä tuo tullessaan. Todellisuudessa työtä on vaikea määritellä karkeasti joko hyväksi tai huonoksi, sillä työntekijä voi kokea kiirettä, epävarmuutta ja ristiriitoja sekä samanaikaisesti innostua onnistumisista, nauttia työkavereiden kanssa yhdessä tekemisestä ja arvostaa työtään.

Työhyvinvointi on termi, josta puhutaan usein työn laadun mittarina. Työhyvinvointi on kokemus, jonka jokainen työntekijä määrittelee itse, ja siihen vaikuttavat samanaikaisesti useat henkiset, fyysiset ja aineelliset tekijät. Työhyvinvoinnin vastakohtana voidaan pitää työpahoinvointia, jonka ilmenemismuotoja ovat työperäinen stressi, tyytymättömyys omaan työhön sekä pahimmillaan työuupumus.

Selvitin pro gradu -tutkimuksessani Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa työskentelevien oppilaitospappien kokemuksia siitä, miten nämä työssään voivat. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä elementeistä yhdeksän haastatellun oppilaitospapin työhyvinvointi sekä vastaavasti työpahoinvointi koostuvat.

Ulkopuolinen sisäpiiriläinen – sekä pappi että oppilaitostyöntekijä

Yhteistyö kirkon ja oppilaitosten välillä alkoi jo lähes sata vuotta sitten, ja nykyisin oppilaitostyötä tehdään kaikilla koulutusasteilla. Oppilaitostyö on oppilaitoksille maksutonta, sillä papin toimintaa johtaa ja valvoo joko seurakunnan tai seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto, joka vastaa myös kaikista työnantajan velvoitteista työntekijää kohtaan. Päätoimisia kirkon oppilaitostyöntekijöitä on tällä hetkellä noin 65. Heistä neljä on oppilaitosdiakoneja, kaksi oppilaitoskanttoreita ja loput oppilaitospappeja.

Oppilaitospappien ensisijaisena työnä on edistää ja tukea opiskelijoiden, oppilaitosten henkilöstön sekä koko oppilaitosyhteisön henkistä, hengellistä ja sosiaalista hyvinvointia.

Pelkästään opiskelijoiden määrä suhteutettuna oppilaitostyöntekijöiden määrään on suuri, ja usein kohdattavana onkin laaja joukko eri elämänvaiheissa olevia eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Käytännössä työ on suurelta osin ihmissuhdetyötä, jonka keskeisin työmuoto on keskusteluavun tarjoaminen. Tämän lisäksi oppilaitospapit voivat järjestää yksin tai yhdessä muiden hyvinvointitoimijoiden, kuten oppilaitospsykologien kanssa erilaisia hyvinvointiin liittyviä seminaareja tai alustuksia, retriittejä sekä muita hengellisiä tilaisuuksia. Papit ovat myös opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä kirkollisia toimituksia varten.

Työhyvinvointi hyvinvoivan työntekijän perusedellytyksenä

Tutkimukseen osallistuneet papit työskentelivät haastatteluhetkellä joko ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Pappien kokemukset omasta työhyvinvoinnista ja työpahoinvoinnista kerättiin avoimilla teemahaastatteluilla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla tarkoituksena kuvata haastateltavien omia näkemyksiä ja kokemuksia mahdollisimman tarkasti.

Tutkimustulosten tärkeänä vertailupohjana toimivat yleisen työhyvinvoinnin tutkimuksen lisäksi erityisesti vuonna 2011 Kirkkohallituksen ja Työturvallisuuskeskuksen toimesta tehty kirkon työntekijöiden työoloja mittaava työolobarometri sekä vuoden 2014 AKI-liittojen tekemä selvitys Suomen pappisliiton ja Suomen kanttori-urkuliiton jäsenten mielipiteistä ja kokemuksista suhteessa omaan työhön, hyvinvointiin, ajankohtaisiin kysymyksiin sekä ammattiliittoon.

”Mä nään et tää on oikein että tätä tehdään, ni siitä tulee se että mä jaksan”

Keskeisimmät tutkimustulokset jaettiin oppilaitospappien kokemuksiin omasta työhyvinvoinnista ja työpahoinvoinnista.

[Oppilaitos]pappien mielekkääseen työhyvinvoinnin kokemukseen voitiin karkeasti määritellä vaikuttaneen työn hyväksi koetut edellytykset sekä sosiaaliset suhteet. Näistä ensimmäinen piti sisällään pappien henkilökohtaiset taidot ja myönteiset asenteet omaa työtä kohtaan sekä työn tarjoamat hyvät ulkoiset resurssit.

Työ oli muodostunut monille tärkeäksi osaksi omaa elämää, ja siinä motivoi erityisesti työn palkitsevuus, tärkeys ja ainutlaatuisuus. Pappeuteen ammatinvalintana oltiin erityisen tyytyväisiä, ja siihen tunnettiin kutsumusta. Merkittäväksi oli muodostunut myös kokemus omasta sopivuudesta oppilaitostyöhön.

Ulkoisista resursseista työn mielekkääseen kokemukseen vaikuttivat erityisesti työsuhteen vakinaisuus, työn monipuolisuus ja vaihtelevuus, hyvät työtilat sekä seurakuntatyöhön verrattuna eri tavoin painottuva työaika. Työhyvinvointia tukeviksi tärkeiksi sosiaalisiksi suhteiksi nousivat vapaa-ajan ihmissuhteet, oppilaitoksen hyvä vastaanotto ja toimiva työympäristö, suhde muihin oppilaitostyöntekijöihin ympäri Suomea sekä toimivat suhteet lähimpiin kollegoihin.

”Koska tahansa kuka tahansa huutaa että v#####ko tuo pappi täällä tekee…”

Oppilaitospappien työpahoinvoinnin kokemuksien nähtiin olevan seurausta erityisesti puutteellisesta tai vääränlaisesta johtamisesta, työalan monimuotoisuudesta sekä niin ikään sosiaalisista suhteista tai niiden puutteesta.

Useimmat haastatelluista olivat tyytymättömiä joko omaan esimieheensä tai yleisesti ottaen koko työalan johtamiskulttuuriin. Monet kokivat oppilaitostyössä raskaaksi yksin työskentelemisen, sillä yhdessä oppilaitoksessa ei useinkaan työskentele samanaikaisesti kuin yksi pappi. Tämän koettiin aiheuttaneen myös ulkopuolisuuden tunteita oppilaitoksissa. Oman kaupungin oppilaitostyöntekijöiden tiimissä ongelmia olivat aiheuttaneet työntekijöiden erilaiset työnäyt, huono ilmapiiri sekä epäonnistumisten jakamattomuus. Yhdessä näiden tekijöiden nähtiin vaikuttavan siihen, ettei työalan sisälle päässyt syntymään yhtenäistä työkulttuuria, mittareita tai tavoitteita. Lisäksi negatiivisia kokemuksia työssä olivat aiheuttaneet jatkuvat muutokset työnkuvassa, työntekijöiden vähäinen määrä, huonot vaikutusmahdollisuudet omaan työnkuvaan, ammatti-identiteetin ulkoinen tukemattomuus sekä työn vaikea rajaaminen ja sen aiheuttamat ajankäytön ongelmat.

Oppilaitospappien työhyvinvointia tukevista elementeistä huolimatta erityisen merkillepantavaa oli, etteivät papit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet juurikaan sitoutuneita senhetkiseen työpaikkaansa. Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne näkyi siten, ettei vakituistakaan työpaikkaa pidetty enää täysin varmana. Lisäksi uuden työpaikan saamisen uskottiin olevan haastavaa mahdollisen irtisanomisen seurauksena.

Lisäksi − ottaen huomioon tutkimusaineiston pienen koon − merkittävänä voidaan pitää sitä, että kolmannes oppilaitospapeista oli ollut jossain vaiheessa sairaslomalla loppuun palamisen vuoksi. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että työn erityislaatuisesta, työntekijää palkitsevasta ja monipuolisesta sisällöstä huolimatta oppilaitospapin työ on henkisesti erittäin kuormittavaa ja vaativaa.

Yksin yhteisten kysymysten äärellä

Tutkimuksesta saadut tulokset kertoivat työhyvinvoinnin ja työpahoinvoinnin perustuvan ainoastaan jokaisen työntekijän henkilökohtaiseen kokemukseen.  Vaikka tulokset eivät kerro koko totuutta siitä, miten oppilaitospapit työssään yleisesti ottaen voivat, voidaan tulosten nähdä olevan hyödyllisiä erityisesti oppilaitospappien työn kehittämisen kannalta.

Tämänhetkisen tilanteen tunnistaminen voi auttaa pappeja kiinnittämään huomiota työnsä epäkohtiin, jolloin työhyvinvoinnin edistäminen ja ylläpito voi jatkossa olla helpompaa. Lisäksi tutkimustulokset tarjoavat suuntaviivoja niihin asioihin, joita tulisi jatkossa muuttaa tai joihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta oppilaitospapit jaksaisivat tulevaisuudessa työssään entistä paremmin. Parhaimmillaan tutkimus voi myös auttaa hahmottamaan laajemmin keskeisimpiä ongelmakohtia, joita kirkon yksintyöskentelevät työntekijät työssään kohtaavat.

 

Kirjoittaja Annemari Airaksinen on teologian maisteri, jonka käytännöllisen teologian alaan kuuluva pro gradu-tutkielma ”Hyvä työ, paha työ – Oppilaitospapit ja työhyvinvointi. Haastattelututkimus kirkon oppilaitostyöntekijöiden työoloista ja työhyvinvoinnista” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa marraskuussa 2014.

Kirjallisuutta

Hakanen, Jari: Työn imu. Helsinki, 2011.

Holma, Markku et al. (toim.): Oppia ikä kaikki. Kirkon oppilaitostyö opin tiellä. Helsinki, 1999.

Niemelä, Kati: Kutsumusta, auttamista ja itsensä toteuttamista – Pappien ja kanttorien suhde työhön, työhyvinvointi ja suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin Kirkon akateemisten kyselyssä 2014. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 38.

Rantama, Marketta: Ajaton työ. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen työn viran-haltijoiden käsitykset työajastaan ja työn kuormittavuudesta. Kuopio, 2001.

Lisää aiheesta

Helsingin seurakuntien oppilaitostyön verkkosivut

Kirkon työolobarometri 2011

Oppilaitostyö pähkinänkuoressa

Oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus