| Pekka Rautio

Edistyykö uskontojen kohtaaminen, kysytään teologien alumnipäivässä 8.9.2014 Helsingin yliopistolla

suurtaulu K24 TAP

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta järjestää maanantaina 8.9.2014 alumnitapahtuman, joka on suunnattu valmistuneille teologeille. Tilaisuudessa kysytään, edistyykö uskontojen kohtaaminen.

Ohjelmassa on muun muassa paneelikeskustelu otsikolla: riittääkö suvaitsevuus? Lisäksi tarjolla on keskustelua ja asiantuntijapuheenvuoroja uskontojen kohtaamisesta työelämän eri sektoreilla.

suurtaulu K24 TAP

Teologinen tiedekunta järjestää alumnipäivän nyt toista kertaa. Mitä tavoitteita ja odotuksia järjestäjillä on tapahtuman suhteen?

− Reilu vuosi sitten järjestetty ensimmäinen alumnipäivä uskonnonopetuksen asemasta Suomessa ylitti kaikki odotukset. Alumneja tuli paikalle paljon enemmän kuin oli ennakoitu, ja päivän anti oli hieno sekä alustusten että keskustelujen puolesta. Saimme uusia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta ajankohtaisesta aiheesta. Toivomme, että onnistumme järjestämään yhtä kiinnostavan tilaisuuden uudestaan, tiedekunnan dekaani, Uuden testamentin eksegetiikan professori Ismo Dunderberg kertoo.

Tällä kertaa keskustellaan uskontojen kohtaamisesta. Miten kyseinen aihe valikoitui?

− Alumnipäivälle haluttiin jälleen mahdollisimman ajankohtainen ja keskustelua herättävä aihe. Näyttää siltä, että ajankohtaisuus on vain lisääntynyt sen jälkeen kun aihe valittiin. Uusia haasteita tuo esimerkiksi Lähi-idän sekava tilanne, jossa myös uskonnolliset ääri-ilmiöt ja suvaitsevaisuuden puute ovat olleet vahvasti esillä. Aihe liittyy myös tiedekunnan tutkimuksen huippuyksiköissä tarkasteltaviin teemoihin, erityisesti Risto Saarisen johtaman Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikön toimintaan.

Dekaani Ismo Dunderberg, edistyykö uskontojen kohtaaminen?

− Uskontojen välistä keskustelua käydään kaiken aikaa ja siinä varmasti otetaan edistysaskelia. Juuri nyt tosin vaikuttaa valitettavasti siltä, että uskontojen kohtaamisessa on otettu takapakkia, ja seurauksena näyttää olevan inhimillinen katastrofi.

Mitä henkilökohtaisesti toivot alumnipäivältä ja miksi paikan päälle kannattaa tulla?

− Toivon, että päivän kuluessa teoria ja käytäntö kohtaavat. Akateeminen tutkimus on perinteisesti ottanut tarkkailijan roolin, mutta haluaisin kuulla näkemyksiä myös siitä, mitä tämänhetkisessä tilanteessa pitäisi tehdä, jotta uskontojen rauhanomainen kohtaaminen edistyisi myös kriisialueilla. Uskon vahvasti siihen, että tämänkaltaiset keskustelut voivat toimia ”ideapankkeina.” Niissä voi syntyä uusia ajatuksia ja tuoreita näkökulmia, joita kenelläkään ei ollut aikaisemmin valmiina. Samalla teologinen tiedekunta saa tärkeää informaatiota siitä, millaista asiantuntemusta ja osaamista teologin työssä tänä päivänä oikeasti tarvitaan. Tätä tietoa voidaan hyödyntää tiedekunnan opetuksen kehittämisessä, Dunderberg muistuttaa.

Lisätietoja alumnipäivästä ja ilmoittautumisohjeet: http://www.helsinki.fi/alumni/teologinen/