| Pekka Rautio

Kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessin juhlaluento 28.5.2014 Helsingin yliopistolla

anne birgitta pessi 160x200

Helsingin yliopiston uusien professorien juhlaluennot pidetään 28. toukokuuta yliopiston päärakennuksessa (Aleksanterinkatu 5) klo 14 alkaen.

Teologisesta tiedekunnasta juhlaluennon pitää kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi aiheesta Hyvää elämää etsimässä (klo 14.15 päärakennuksen Pieni juhlasali, uusi puoli, 4. krs). Ennen luentoa dekaani Ismo Dunderberg esittelee professorin.

Kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi

anne birgitta pessi 160x200

Anne Birgitta Pessi on syntynyt 29.12.1975 Oulussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta 1994. Hän valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi 1999 ja teologian tohtoriksi 2004. Pessi nimitettiin kirkkososiologian dosentiksi Helsingin yliopistoon 2005 ja hyvinvointisosiologian dosentiksi Itä-Suomen yliopistoon 2008. Vuodesta 2012 lähtien Pessi on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.

Tutkijatohtorina Pessi toimi Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa (2005-2008), jossa jatkoi Suomen Akatemian akatemiatutkijana (2008- 2013). Hän toimi myös kolme vuotta Tutkijakollegiumin varajohtajana. Vuosina 2008–2011 Pessi johti Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia ”Religion in Transforming Solidarity”. Pessi on ollut mukana laajoissa kansainvälisissä hyvinvointia, arvoja ja uskonnollisuutta koskevissa tutkimusprojekteissa, myös EU-rahoitteisissa. Lisäksi hän on osallistunut lähes 20 maan kansainväliseen vertailevaan kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan tutkimushankkeeseen. Parhaillaan Pessi on mukana kansainvälisessä oma-apukirjallisuuden sisältöjä ja lukijakokemuksia sekä spirituaalisuutta käsittelevässä tutkimusprojektissa. Vierailevana tutkijana Pessi on työskennellyt mm. London School of Economics´ssa, University of Bostonissa ja University of California Irvinessa.

Pessin tutkimusteemat ovat liikkuneet vapaaehtoistyön ja kansalaistoiminnan tutkimuksesta yleisemmin altruismin ja yhteisöllisyyden teemoihin. Hän on tutkinut myös mm. privatisoitunutta uskonnollisuutta ja pyhyys-käsityksiä kuten myös ihmisten kokemuksia hyvästä elämästä. Hänen tutkimuksissaan on pureuduttu myös kansalaisten näkemyksiin esimerkiksi yritysten yhteiskuntavastuusta sekä uskonnollisten yhteisöjen sosiaalisesta vastuusta. Pessin julkaisuluettelo kattaa yli 200 nimikettä, sisältäen yli 40 referoitua journal-artikkelia. Hän on saanut useita kansainvälisiä ja kotimaisia tiedepalkintoja, kuten ISTR:n kansainvälisen väitöskirjapalkinnon, Nils Klim -palkinnon sekä Eino Jutikkala -palkinnon.

Pessi on ohjannut viisi väitöskirjaa ja ohjaa parhaillaan 10 tohtorikoulutettavaa. Hän on toiminut useissa tieteellisissä asiantuntija- ja hallintotehtävissä kotimaassa ja ulkomailla kuten myös yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä. Pessi on esiintynyt asiantuntijana mediassa yli 250 kertaa ja on kysytty luennoitsija myös järjestösektorilla.

Dosentti, teologian tohtori Anne Birgitta Pessi nimitettiin käytännöllisen teologian professorin tehtävään 1.8.2012 alkaen; tehtävän ala muutettiin kirkkososiologiaksi 20.5.2013.

Tervetuloa!

Professorien juhlaluennot 28.5.2013: Ohjelma »