Arkipyhiä yritetään siirrellä jälleen

Arkipyhät ovat nousseet uudelleen keskustelun kohteeksi. Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat viime syksynä käynnistävänsä neuvottelut siitä, voidaanko helatorstai ja loppiainen siirtää lauantaihin osana syntynyttä työllisyys- ja kasvusopimusta. Sopimus tehtiin työmarkkinajärjestöjen kesken lähinnä työnantajatahon vaatimuksesta. Elinkeinoelämän keskusliiton johtavan asiantuntijan Jyrki Hollménin mukaan tässä ei ollut kyse ”mistään tunnustelusta tai leikistä, vaan helatorstaita ja loppiaista heivataan nyt tosissaan lauantaipäiviin”. Työaikaa olisi lisättävä, jotta Suomi pärjäisi. Kirkko ilmoitti heti arkkipiispa Kari Mäkisen välityksellä, että sen kanssa ei ollut keskusteltu ja että se ei suostuisi muutoksiin. Jää nähtäväksi, miten tästä vastakkainasettelusta päästään eteenpäin.

Keskustelut ovat käynnistyneet

Tätä kirjoittaessa on tullut tietoja siitä, että keskustelut ovat käynnistyneet ja että ne käydään hyvässä ja erilaisia näkemyksiä kunnioittavassa hengessä. On sovittu, että tänä vuonna loppiaisen ja helatorstain välisenä aikana kartoitetaan arkipyhien historialliset, kulttuuriset ja teologiset taustat, tehdään kansainvälinen vertailu arkipyhien määristä ja sijoittumisesta sekä selvitetään kirkkolain ja muun lainsäädännön säädöksiä.

Kalenteriuudistukset ovat erittäin epäsuosittuja

Historiallisesti katsottuna kalenteriuudistukset ovat olleet äärimmäisen epäsuosittuja. Vallanpitäjät ovat usein joutuneet perääntymään aikeistaan. Ranskan vallankumouskalenterin kymmenpäiväisestä viikosta luovuttiin jo muutaman vuoden jälkeen, sillä yhdeksän työpäivän jakso ennen lepopäivää osoittautui liian pitkäksi. Neuvostoliitossa päädyttiin noudattamaan viisipäiväistä viikkoa, joka takasi usein toistuvat lepopäivät. Koska työnantaja määräsi, mikä viikonpäivistä oli kunkin työläisen henkilökohtainen vapaapäivä, 80 % työvoimasta uurasti koko ajan isänmaan hyväksi. Mutta seuraukset olivat yhteiskunnan kannalta kaikkea muuta kuin onnistuneita. Perheillä ei ollut yhteistä aikaa, tehtaiden koneet hajosivat eivätkä ihmiset kestäneet järjestelmää. Siksi päätöstä piti muuttaa. Ensin siirryttiin kuusipäiväiseen viikkoon ja 1940 palattiin seitsenpäiväiseen työviikkoon.

Suomessakin muutoksia on tehty eri vaiheissa, ja osa niistä on jäänyt pysyviksi. Suuri ”pyhäkuolema” tapahtui vuonna 1772, jolloin lukuisat pyhät muutettiin tavallisiksi työpäiviksi, muun muassa kolmannet ja neljännet pyhäpäivät joulun, pääsiäisen ja helluntain yhteydessä. Myöhemmin muun muassa pyhäinpäivä ja juhannus siirrettiin lauantaihin 1950-luvulla.

Sen sijaan edellinen yritys siirtää nyt kyseessä olevat arkipyhät lauantaihin 1970-luvun taitteessa jäi hyvin lyhytaikaiseksi. Työmarkkinajärjestöt päättivät asiasta kirkkoa kuulematta ja ajoivat uudistuksen läpi väellä ja voimalla. Myös kirkolliskokous taipui marraskuussa 1971 ja äänesti muutoksen puolesta äänin 112 puolesta ja 21 vastaan.

Muutosesityksen käsittely eduskunnassa

Mielenkiintoista oli, että kirkolliskokouksen päätös kohtasi yllättävän kovaa vastustusta eduskunnassa. Laki- ja talousvaliokunta totesi mietinnössään lyhyesti, että kirkollisten juhlapyhien ajoittamisella oli vankka perinteellinen pohja. Tämän vuoksi valiokunta katsoi, ”ettei vastaisuudessa olisi syytä enää mennä kirkollisten juhlapyhien järjestelyyn siten, että yhä etäännytään juhlapyhien ajoituksesta”. Eduskunta kuitenkin hyväksyi lakiehdotuksen 16.5.1972 niukalla enemmistöllä, 71 puolesta ja 62 vastaan. Monet silloiset kansanedustajat ovat asian myöhemmissä vaiheissa vakuuttaneet minulle, että he eivät olisi hyväksyneet esitystä, jos kirkko olisi pysynyt omalla kannallaan. 

Uudistus jäi hyvin lyhytaikaiseksi. Se oli herättänyt laajaa tyytymättömyyttä ja heikentänyt pyhien asemaa. Vastaaviin muutoksiin ei odotusten vastaisesti siirrytty muissa pohjoismaissa. Kirkko onnistui palauttamaan arkipyhät entisille paikoilleen, vaikka se ravistuttikin vallan keskuksia eduskuntaa ja presidentti-instituutiota myöten.

Seurasin esittelevänä ministerinä draamaa aitiopaikalta. Eduskunta hyväksyi selkeästi muutosehdotuksen nopeassa aikataulussa syksyllä 1985 (106 puolesta ja 32 vastaan). Kun tasavallan presidentti sosiaalidemokraattisen ministeriryhmän vaatimuksesta siirsi lain voimaantuloa yli kokonaisen eduskuntakauden vuoden 1992 alkuun, tulin jo silloin vakuuttuneeksi siitä, että taustasuunnitelma oli, että työmarkkinajärjestöt ottaisivat asian esille ennen sen voimaantuloa ja pakottaisivat osapuolet vetämään päätöksen takaisin.  Näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska asia sai niin dramaattiset käänteet. Syksyllä 2013 tilanne oli rauhoittunut ja asia otettiin esille talouskriisiin vedoten.

Menneisyyden kokemuksista tulisi ottaa oppia

Kun asia on tullut uudelleen ajankohtaiseksi, kirkon ja työmarkkinajärjestöjen tulisi ottaa oppia menneiden aikojen kokemuksista. Kalenteriuudistukset ovat äärimmäisen epäsuosittuja. Jos päätökset syntyvät ilman perusteellista harkintaa, niistä joudutaan ennen pitkää luopumaan.

Kirkon on tarkkaan mietittävä, onko se valmis siirtämään arkipyhiä nykyisiltä paikoilta, vaikka niistä tulisi työpäiviä työaikalain mukaan. On erittäin epätodennäköistä, että kirkolliskokous hyväksyisi arkipyhien siirron kolmen neljäsosan enemmistön turvin, vaikka neuvottelijat olisivat siihen valmiita. Neuvotteluihin olisi otettava mukaan myös muut kirkkokunnat, koska asia koskee myös niitä. Nopeasti kansainvälistyvässä maailmassa kirkot tulevat joka tapauksessa jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa ne eivät enää voi määrätä, mitkä päivät ovat vapaapäiviä. On luultavasti parempi ratkaisu pitää arkipyhät vanhoilla paikoillaan ja muuttaa jumalanpalveluselämää tähän sopivaksi. 

Työnantajien tulisi muistaa, että eduskunta tuskin tulee hyväksymään sellaisia muutoksia kalenteriin, joissa yhteiskunnan ja kirkkojen kalenterit erkanevat toisistaan merkittävästi, vaikka työmarkkinajärjestöt sellaista ehdottaisivat. Tätä näkökulmaa laki- ja talousvaliokunta piti, kuten edellä on käynyt selville, tärkeänä käsitellessään asiaa edellisellä kerralla. Kansan selkeä enemmistö on muutoksia vastaan, vaikka arkipyhien hengellinen sisältö olisikin sille vieras.

Arkipyhien siirrolla osoitetaan symbolisesti, määrääkö ihmisten elämästä ja ajasta reaalitalous vai syvällisemmät kulttuuriset ja historialliset arvot.  Ei ole ollenkaan varmaa, että reaalitaloudelle haluttaisiin antaa vielä enemmän painoarvoa kuin jo tänä päivänä tehdään. Muutenkin työnantajien tulisi herkemmällä korvalla kuulla mitä mieltä kansa on työnantajien palkoista ja bonuksista, koska niiden kielteiset vaikutukset työmoraaliin voivat ennen pitkää muodostua huomattavasti suuremmiksi kuin arkipyhien siirrosta syntyvät mahdolliset säästöt.

 

Kirjoittaja Gustav Björkstrand, TT on eläkkeellä oleva Åbo Akademin käytännöllisen teologian professori ja Porvoon hiippakunnan piispa. Hän toimi kirkollisista asioista vastaavana tiede- ja kulttuuriministerinä Kalevi Sorsan hallituksessa 1983 – 1987.

s-posti: gbjorkst@abo.fi  

Kirjallisuutta

Antila, Jaakko: Arkipyhät – osoitus kirkolliskokouksen asemasta ja toiminnasta Suomen poliittisessa järjestelmässä 1971 – 1982? – Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 98 (2008). Helsinki 2008.

Björkstrand, Gustav: Onko ero kirkon ja valtion välillä mahdollinen? – Teologinen Aikakauskirja 1/1992.

Björkstrand, Gustav: Striden om söckenhelgerna. – Vägar och vyer. Skrifter i praktisk teologi vid Åbo Akademi. Åbo 1993.