| Pekka Rautio

Ismo Dunderberg valittu Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan uudeksi dekaaniksi (5.12.2013)

ismo dunderberg

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola on vahvistanut päätöksellään 29.11.2013 teologisen tiedekunnan uudeksi dekaaniksi Uuden testamentin ismo dunderbergeksegetiikan professori, TT Ismo Dunderbergin. Teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto valitsi Dunderbergin yksimielisesti dekaanin tehtävään ja esitti valintansa rehtorille vahvistettavaksi.

Dunderberg on toiminut vuodesta 2010 teologisen tiedekunnan opetusasioista, työelämäyhteyksistä sekä yhteiskuntasuhteista vastaavana varadekaanina.

Yhdeksi suurimmista tulevaisuuden kysymyksistä uusi dekaani mainitsee teologian kiinnostavuuden opiskelualana. Dunderbergin mukaan tiedekunnan tulee pystyä houkuttelemaan uusia opiskelijoita alan pariin ja huolehtimaan siitä, että edellytykset opintojen suorittamiselle ovat asianmukaiset.

Teologisessa tiedekunnassa tehtävää tutkimusta Dunderberg kehuu kansainvälisesti arvostetuksi huippututkimukseksi:

− Tiedekunnassa käynnistyy vuoden 2014 alusta kaksi Suomen Akatemian rahoittamaa huippuyksikköä, Changes in Sacred Texts and Traditions ja Reason and Religious Recognition. Lisäksi tiedekunnan tutkimusryhmät menestyivät myös erittäin hyvin Helsingin yliopiston tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen arvioinnissa 2012.

Uusi dekaani aloittaa nelivuotisen toimikautensa 1.1.2014. Dekaani johtaa tiedekuntaa ja vastaa mm. tiedekunnan kehittämisestä, tehokkaasta ja tuloksellisesta toiminnasta sekä yliopiston strategian toteutumisesta tiedekunnassa.

Teologisen tiedekunnan dekaanina kautensa 31.12.2013 päättävä kirkkohistorian professori Aila Lauha on toiminut tiedekunnan dekaanina 1.1.2004 alkaen. Lauha jatkaa teologisessa tiedekunnassa kirkkohistorian, erityisesti uusimman ajan kirkkohistorian, professorina.

Lisätietoja:

Professori Ismo Dunderberg, teologinen tiedekunta, puh. 09 191 24341, s-posti: ismo.dunderberg@helsinki.fi

Ismo Dunderberg TUHAT-tutkimustietokannassa

Hallintopäällikkö Mikael Vänttinen, teologinen tiedekunta, puh. 09 191 22550, s-posti: mikael.vanttinen@helsinki.fi

Teksti: Pekka Rautio 5.12.2013